Turkki Antalya; Ruokaa!

Turkin matkasta on vielä paljon kerrottavaa, mutta niin on paljon muutakin tekemistä, joten pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. 

Tällä kertaa puhutaan ruuasta. Se on tärkeä asia minulle ja siitä todellakin riittää yhden postauksen verran (ainakin) kerrottavaa. Siitkin huolimatta, ettei ole antaa ruokaohjeita. Itseasiassa Turkkilaiset ruokaohjeet olisivat luksusta!

Ruoka on minulle tärkeä nautintoaine. Nautin mauista ja ruokien ulkonäöstä. Elän täällä vain kerran, joten en aio kieltää itseltäni sitä iloa, mikä ei satuta ketään. Kohtuus! Ei tarvita suurta määrää kaikkea! Esim. pala suklaata suklaalevystä on riittävä, eikä aina pidä vetäistä koko levyä kerralla. Sama se on viinissä. Lasi joskus. Ei montaa pullollista. Jos ymmärrät, mitä ajan takaa kohtuudella ja itseni hemmottelulla. Kieltäydyn kuitenkin huumeista, tupakasta, väkevista viinoista...

Turkkilainen kahvi on yksi maailman parhaimmista kahvilaaduista. Siro pieni kuppi kahvia hienossa ravintolassa maksoi 4 Turkin liiraa, ja tuntui siellä ollessauskomattoman kalliilta. Olimmehan tottuneet maksamaan vain liiran tai pari kupista muualla. Sitten aloin miettiä, paljonko se on euroissa. 1,40€. Eli aikalailla sama, kuin Suomessa kahvikuppi.  Mutta kyllä sen maksoi, kun vertasi myös maisemia. Siinä sitä istuttiin terassilla, katseltiin merta ja vuoristoa ja otettiin aurinkoa. 

Samalla juotiin hienoa, vahvaa kahvia. 

Turkkilaista kahvia ostettiin kotiinkin pussillinen. Voimme palata makumatkalle takaisin Turkkiin milloin tahansa kotonakin. 

Tässä yhteydessä on näytettävä tämäkin kuva. Turkkilaisessa kahvissa seisoo lusikkakin keskellä kuppia! Ensin luulin sen olevan maitovaahtoni syytä, mutta Murunen juo aina mustana, ja sama homma! 

Antalyassa ehdottomasti kokeilemisen arvoisia herkkuja ovat rinkelit, tuoremehut jotka puristetaan suoraan paikan päällä sinun itsesi katsellessa vierestä sekä tuore leipä. Aivan mielettömän hyvää! 

Eräänä päivänä kävellessämme kaupingilla, kävimme välipalalla vohvelibaarissa. Paksu ja iso vohveli täynnä suklaakastiketta, hedelmiä, hilloa... 

Ei enää ollut nälkä tämän syötyämme! 

Tämän mielettömän upean ja älyttömän makean herkun kaverina joimme turkkilaista teetä. 

Teetä myytiin kaikkialla, teetä tarjottiin kaikkialla ja teen myyjiä kulki tarjottimineen kaduillakin. Mutta se tee myös on HYVÄÄ! Itseasiassa onko Turkissa edes huonoa mikään? ;) 

Tärkein asia minulle oli päästä maistamaan OIKEAA TURKKILAISTA KEBABIA! 

Olen kebabin ystävä ja halusin verrata kuinka alkuperäinen ja se oikea kebab eroaa meidän kebabista. Eroaahan se! 

Minulle tuttu kebab annos Suomessa on Iskender. Siispä ensimmäinen kebab Antalyassa oli myös Iskender kebab. Jotain samaa, muttei kuitenkaan. Riisiä, lihaa ja turkkilaista jogurttia löytyi, samoin kasvikset, mutta lohkoperunoita ei ja tässä oli pitapalasia seassa. Mausteita ei turkkilaissa ruuissa juurikaan ole. Yrttejä vain. Siispä hyvin mautonta minun makuuni, mutta toisaalta taas ihan jees. 

Meidän mielestä ulkomaille mennessä siellä syödään paikallista ruokaa eikä turisteille suunnattuja pihvejä tai muita kalakukko-härpäkkeitä. Kuljimme siis syömässäkin niissä pikkukujien varsilla olevissa ravintoloissa, joissa paikallisetkin söivät. 

Turkkilainen hampurilainen sisältää pihvin tilalla melko mautonta makkaraa ja majoneesia. Kuvassa näkyy  myös tuhkis, joka EI ole meidän takia, vaan turkkilaiset tupakoivat ihan koko ajan ja ihan kaikki. 

No, ok, suurin osa! 

Tupakan savuun törmäät aivan varmasti. Onneksi suurin osa ruokapaikoista on ulkosalla. 

Turkissa kärpäset lentelevät ruokapöydillä ja kulkukissat ja -koirat norkoilevat pöytien välissä. Hygieniataso on täysin eri luokkaa meidän ravintoloiden kanssa. Meitä se ei niinkäänhaitannut, mutta totuus on, etet sillai rauhassa voi olla. 

JOS Turkki liittyisi EU:hun, ravintola-alalle tulisi valtava muutosprosessi. Toisaalta, niin kaikkeen muuhunkin. 

Kuvan kakkakikkare on oma versioni pikajälkkäristä. :D 

Esittelin Muruselle tätä palasta ja kyllä sieltä se kakka-sana kuului. 

Kyseessä siis kuivakakkupalanen ja suklaalevitettä. 

Tämä oli erään kamalan uuvuttavan ja nälkäisen retkemme jälkeen ainoa asia, mitä löytyi huoneestamme. 

Voi pojat ja tyttäret! Kyllä me syötiin paljon erilaisia ruokalajeja Antalyassa! Ja ULKONA ja ettei kumpikaan laittanut sitä ruokaa itse! PARATIISI! 

Melkein kaksi viikkoa ravintolaruokia. NAM! 

Turkissa kaikki on edullista. Esimerkiksi kuvan pitakebab noin 3 euroa. Suomessa sama maksaa noin 6-7 euroa. Me tunsimme itsemme piiiitkästä aikaa ihan hyvin toimeentuleviksi! Voih, niin helpottavaa! Täydellinen häämatka! 

 Turkkilainen pizza oli erään päivän kokeilumme. Tässä pizzassa oli kolmea eri täytettä. Lisäksi salaatti.

Ihan kaikista kaikkein paras oli viimeisenä iltanamme löytämämme UPEA RAVINTOLA; Kenfi Cat restaurant. Sateenvarjokadun (2 Inonu Caddesi) päässä, vanhan kaupungin puoleisessa päässä. 

Etsimme hyvää ruokapaikkaa ja kaikkialla vaan oli kebab kebab kebab. Kaikkialla sisäänheittäjät tyrkyttivät menua ja suorastaan repivät kädestä ravintolaansa. Tuolia tarjottiin, luvattiin melkein kuut taivaalta. EI! Me haluttiin olla rauhassa ja syödä hyvin! Me haluttiin meze ja me haluttiin Hienoa ruokaa!

Kenfi cat restaurant:in pihalla nuori mies, ehkä oman poikani ikäinen, ojensi menun ujon oloisena. Hän ei tyrkyttänyt, vaan oli kohtelias. Luin menun ja ihastuin! Pihvejä, kalaa, pataa... 

Ravintolassa haasteeksi koitui kielitaidottomuus. He kun eivät puhuneet englantia, emmekä me turkkia. Silti, hyvin rauhallisesti ja palvelualttiisti he halusivat saada selvää, mitä me haluaisimme ja mitä etsimme. Käytimme body language:a, puhuimme kaikkia mieleen tulevia kieliä ja huidoimme kuin heinän teossa konsanaan. Kannatti! 

Ihan alkuun me päästiin istumaan valitsemaamme pöytään, jossa oli romanttista ja kaunista. Hieno kattaus, asialliset ja rauhalliset miehet kokkaamassa ja tarjoilemassa, saimme mezen ja viiniä ja ruuat. Kaikki täydellistä! Ja se minun pippuripihvi! VOI ELÄMÄ! Minun täytyi mennä Turkkiin saakka saadakseni maailman parasta pippuripihviä! Siihen punaviiniä, kynttilä, oma rakas ja häämatka. HUH! 

Jos ikinään menet Antalyaan, mene Kenfi catiin syömään! 

Aamupalat hotellilla yllättivät meidät. Se piti joka aamu sisällään samat tuotteet. Hyvin suolaisia juustoja, oliiveja, maissia, salaattia, aprikooseja, paistettua makkaraa, leipää ja pillimehuja. Lisäksi sai lämmintä kasvisruokaa ja munakkaita. Meillä matkan hintaan kuului aamupala, sillä oli kivompi syödä aamupala ensin rauhassa, juoda kahvia ja sitten vasta aloittaa päivä. Emme kuitenkaan ottaneet muita ruokia hotellista (vaikka olisi ollut sekin mahdollista), koska.. no se turistiruoka...

Turkista saa maailman ihaninta kahvin makuista suklaata. Suklaa onkin ainoaa tavallista karkkia, mitä löysin. Vaahtokarkit ovat hirvittävän imelää sokeria. Imelää se oli tämä tangosta leikattu pötkyläkin. Karkkitiskistä valittiin maut ja myyjä keritsimillä pätki pakettiin. 

Ruokajuomaksi tuli ostettua paikallisia oluita, mutta ei ne nyt niin kovin eroa suomalaisesta oluesta. 

Erilaisia makuja, erinäköisiä ruokalajeja. Satamassa simpukan myyjäpoika möi tuoreita simpukoita sitruunamehulla. Toinen kalasti siimalla ja keppi housun vyötäisille asennettuna. 

Voi kuinka ihana olikaan matkamme. Niin täynnä elämyksiä, eksotiikkaa, lämpöä. Kaikkea, mistä unelmoimme aiemmin. Kaikkea, mistä luin kirjoista ennen. 

Sydämeni jäi Turkkiin!