Hae tästä blogista

Tunnetko yhä sen tuoksun sitruunoista!?

blogiarvonta

Muistutus vielä, että heinäkuun Yotuel-arvonta on päättymässä ja viikonloppuna arvon kahdelle palkinnoksi n. 30 euron edestä Yotuelin hammastahnoja! Näin samalla juhlistamme Inspiksen 3-vuotis-juhlaa. 
Et voi voittaa, ellet osallistu! 

Kyllähän elokuussakin on namunen tarjolla, kuten jokaisena kuukautena, muttei sentään näin herkullista.. tai sitten on. Eipä sitä vielä tiedä. Hih.
Katsotaan sitä sitten, kun namunen tupsahtaa tarjolle.

minttusuklaa
Se, ettei voi voittaa, ellei koskaan koeta onneaan, on niin totta. Jos taas koettaa ja koettaa, kyllä sitä joskus pakostakin onnistaa! Niin myös tällä kertaa, kun osallistuimme Murusen kanssa arvontaan, jossa pääpalkintona oli pallogrilli täynnä sapuskaa. Kun Murusen kännykkä piippasi ja viestissä kerrottiin voitosta, tokihan se pallogrilli oli mielessä. Kun samaan aikaan oma kännykkäni piippasi ja kerrottiin palkinnosta, alkoi hymy hyytyä ja mitintämyssy takoa mitä "kaikille" jaettaisiin. Ekokassit mainostekstein? Se sen täytyy olla. Vaan olikin molemmille oma suklaalevy mintun makuisin krokantein. :D Päiväys menossa,,, :D Onneksi kuitenkin yhä jäljellä sen verran, että kehtaa syödä ne. mutta kyllä vain ilo oli tästäkin, vaikka se pallogrilli jäikin saamatta. Saimmehan suklaa-säpinät ekokassien sijaan. 

Mutta sitten itse asiaan, eli testaamaani käsisaippuaan. 

käsisaippua

Ecobellassa laatu ja hinta kohtaavat, samoin asiakaspalvelun ihanuus ja helppous lähestyä. Tuotevalikoimassa on niin ekologista hemmottelua kuin arkista ihanaakin. Tämä käsisaippua periaatteessa kuuluisi jälkimmäiseen kategoriaan, mutta toisaalta voiko tätä olla sanomatta hemmotteluhoidoksi samalla?! 

Tiesit varmaan jo, että olen rakastunut luonnonkosmetiikkaan pysyvästi. Olen saanut näkyviä tuloksia ja myös kosketeltavia, joten miksi vaihtaisin siihen, mikä ei toimi?!

Myös käsisaippuoissa on eroja ja Eco Cosmeticsin sitruuna-käsisaippua osoittaa sen omalla tavallaan. Ei liian äitelä eikä liikaa mitään. Juuri sopiva balanssi aisteille ja käsille kaikkea.

Tuoksu on sen verran voimakas, etten suosittele hajusteyliherkille, mutta meille, joille tuoksut eivät tee pahaa, tämä on täydellinen! Kuvittele tilanne, että heräät Etelän auringossa. Hotellihuoneesi on all-inclusive, joten tarjoilija kantaa aamupalan sinulle huoneeseen, tai oikeastaan uima-altaalle,jonne sen pyysit. Aamuaurinko, sinä lepotuolissa, hibiscus kukassaan ja tarjottimella vastaleivottua leipää, suolaista juustoa, oliiveja sekä vastapuristettua tuoremehua. Lisäksi helmeilevä kirkas vesikannu, jossa jääpalat ja tuoreet, vastaleikatut sitruunaviipaleet sekoittavat mehuaan veteen. Kaadat vettä lasiisi ja nuuhkaiset... tunnetko sen kirpsakan tuoreen sitruunan, jonka mehu aivan kuin valuisi pitkin sormiasi, kun leikkaisit ne viipaleet itse?! Tämä tunne, pidä siitä kiinni hetki!

Tunnetko yhä sen tuoksun sitruunoista!? Nuuhkaiset ilmaa, ja nuuhkaiset käsiäsi. Peset kätesi juoksevan veden alla, ja nuuhkaiset vielä kerran kuin varmistuaksesi, ettei se sitruunainen tuoksu niin vain kaikkoa. Mutta samalla tiedät, että se kaikkoaa ihan kohta. ei se kauaksi aikaa jää. Mutta sen hetken.. Sen hetken...

...ja heräät päiväunestasi. Olet taas kotona, omissa arkirutiineissasi. aina, kun tahdot palata takaisin noihin tunnelmiin ja mielikuvamatkallesi, sinun tarvitsee vain pestä kätesi Eco cosmeticsin sitruuna-käsisaippualla! Tämä ihana nestemäinen saippua ei edes kuivata käsiä, vaikka pesen toistuvasti askartelun lomassa tai kissan leikkien lomasta. Saippua sopii koko perheelle, mutta varoitus, saattaa loppua kesken, kun näitä matkoja on niin ihana tehdä. ;) Omani siis Ecobellasta.

Saippuan koostumus on sopivan paksua ja vaahtoaa juuri sopivasti uskoakseni, että puhdistaakin oikeasti. Ecocert-sertifioitu, parabeeniton, ei sisällä SLS:ää, PEG:iä, parafiineja, ei keinotekoisia väri-, tai säilöntäaineita. Ei myöskään synteettisiä hajusteita.
Tuote tuotettu hiilidioksidineutraalisti. Täydellisesti biohajoava, joten sopii loistavasti käytettäväksi myös kesämökillä, Karavaanireissuilla tai vaikka Suviseuroissa. ;) Syntisen ihana tuote!

Ecobellassa on muuten vielä kesäale, jossa osa tuotteista -30% alennuksessa. Mm. aiemmin esittelemiäni Benecosin tuotteita! vink vink!

valkoviini

En ihan Turkin tarjoilijapoikaa saanut viiniä kantamaan uima-altaan reunalle, mutta menetteli se oman rakkaankin tarjoama valkoviini kotisohvalla. ;)

yhteistyössä ecobellan kanssa

Pienelle ja isolle

Eräs hurmaava nuori mies, joka vielä iällisesti on pienoinen, juhli synttäreitään tovi sitten. Lahjan lisäksi halusin antaa kortin, jossa olisi hurjan paljon kaikkea ja onnea. Kortti, joka herättäisi keskustelua ja jossa riittäisi paljon katseltavaa vielä illallakin ennen nukkumaanmenoa. Kortti, joka rimmaisi yksiin myös räpin kanssa, jonka esitin sankarille. Kyllä, luit oikein. Viltsu-täti räppäsi antaumuksella ja sain kuin sainkin taputuksia isoilta ja pieniltä. :D Tämä räppiosuus taas juontuu kahdestakin asiasta: Lapseni on räppäri-lahjakkuus, kortin saaja rakastaa räppiä ja meillä on sellainen räppi-inside näiden lapsosten (iästä riippumatta) välillä. 

ponit

Korttiin sujahti jatkotarina, jonka leikkasin ikivanhasta Pellefantti-lehdestä. Heikkopeikko joutui ämpäriin, pomppi pitkin korttia, mutta takakannessa kaikki oli taas hyvin. Se oli sankarillekin huojentava päätös. :) 
Sankari, joka on poika, joka rakastaa pinkkiä ja huumoria, sai pinkin ponikortin ihan sillä, että sain hänet nauramaan. Samoin timantit ovat hurjan tärkeitä, joten niitä löytyi kortista. Pikkutageissa on onnittelut sekä onnittelijat. 

Heikkopeikko

Pitihän sitä vakavasti otettavaakin olla... Vauhtia vauhtihirmulle. 

rokkikukko

Kortin tausta on tehty kangastilkusta. Kukko sai siivet perhoselta. Korttipohja on kolmiosainen. 

hymy

Idoli seikkaili myös kortin sivuilla onnittelemassa sankaria. Oikeastaan kaksikin, mutta toinen jää piiloon kuvasta. ;) samaten muutama muu juttu, jotka korttiin piiloutuivat. Mutta timantteja ei säästelty. :) 

pussukat

Sitten isojen asioihin. Instassa tätä kuvaa arvuuttelinkin että arvaako seuraajat, mitä tässä valmistetaan?! Hih, vastaukset olivat huumepusseista tuoksupusseihin ja yksi arvaus löylypusseillekin.

Arvaatko sinä, mitä tässä on? 

Kuten saatat tunnistaa, pussit ovat suodatinpusseja, ja nitojalla niitattu kiinni. Pussit täytyy taitella suulta ennen niittausta, ettei sisus karkaa.  Pussissa on tuoreita koivun lehtiä ja heti pakastimeen. sieltä yksi pussi kerrallaan löylyveteen sulamaan ja ihana ekologinen saunatuoksu on tässä! Mikään koivun tuoksuinen eteerinen saunatuoksu EI tuoksu oikeasti koivulle siten, kuin ihan oikeat koivunlehdet! tiedät sen, jos olet ropsautellut saunavastallakin. Tässä on ensi talveksi saunatuoksuja tulossa...

Gingercat

..Niin siis jos joskus kiulu sattuisi olemaan vapaana... :D 

Sateisesta päivästä huolimatta, rempseää uutta päivää! 

Ja hei, KIIITOS uusille LUKIJOILLE! Olette kullan arvoisia! <3
p.s. Kuulumisista sen verran, että sairaalan lääkärin kanssa juttelin tänään, ja menen perjantaina hänen vastaanotolleen extrana. Koska valitukseni on vakuutusoikeudesta mennyt jo läpi aikaisemmin, jatkamme hakemusta eläkkeen suhteen. 

Kiiltävä

Maksrohaasteessa etsitään kiiltäviä asioita. 

lumiukkosoppa

Kirkas lasi kiiltää, kun valo osuu siihen. Kuvassa vaahtokarkkikaakao, eli lumiukkosoppa. 

mehujää

granaattiomena-mehujää
 Mehujään pinta on kiiltävä. Omatekoinen granaattiomena-mehujää on valmistettu teejuomasta.

vaahtokarkki-kaakao
 Kuten eka kuvassa, lumiukkosoppa, mutta eri kuvakulmasta. Kuumaan kaakaohon pieneksi pilkotut vaahtokarkit sulavat hetkessä. Extramakeaa! Kiiltävän kuumajuomalasin lisäksi kiitelee lusikka ja käsittelemättömien kuvien yksi inhottavimmista epäkohdista: Kiiltävä pöydän pinta!


HELPPO RUOKAOHJE ja CHILLATAAN!


uunikasvikset

Yksi maailman helpoimmista, kauneimmista ja herkullisimmista ruuista ovat uunikasvikset. Tämä on meidän perheen  suosikkejamme. Helppo ohje tulee tässä:

UUNIKASVIKSET

1 kesäkurpitsa
miniluumutomaatteja, kirsikkatomaatteja tai tavallisia tomaatteja
1 paprika
2 maissin tähkää

Lisäksi voit laittaa esim. palan bataattia pilkottuna isoihin maalaispalasiin, valkosipulin kynsiä, sipulia puolikkaina, porkkanapalasia...
Meillä saatavuuden mukaan vaihtelee kasviksetkin.


Paloittele kasvikset uunivuokaan/(pellille leivinpaperin päälle). Pienet tomaatit saavat olla kokonaisina, isommat voit puolittaa. 
Ripsauta suolaa kaikkien palasten pinnalle kevyesti. 
Samoin hieman grillausmaustetta/fajitas-maustetta tai ihan vaan pippurirouhetta.
Laita kasvikset uuniin n. 175-200C ja saavat olla siellä kunnes pehmenevät. 
toimii siltään tai esim. pihvin, kanan, kalan kaverina. 


Valkosipuli-timjami-suola
Meillä suolana käytetään SisustusChillistä saatua Valkosipuli-Timjami-suolaa. Saa samalla suolan sekä ihania mausteita mukaan. Kaikki nämä kolme osasta sopivat erinomaisesti yksiin ja koska kyseessä on Nicolas Vahe-herkku, on myös mausteutus tasapainossa keskenään. 

Nicolas Vahe

Näitä ihania mausteseoksiahan on SisustusChillin valikoimassa erilaisia, mutta tämä oli sellainen meidän perheelle sopiva jokapaikan-suola. Tämän suolan ainesosat ovat tässä: merisuola, 17.7% timjami, 8.3% valkosipuli, eterinen timjamiöljy.

TAI MILTÄ KUULOSTAISI: 
Suola&Pippuri tai Salottisipuli&Punajuuri. Ja nämäkin vain kaksi valikoiman vaihtoehdoista. 

piensisustus

Meillä Nicolas Vahen suolasekoitus on reilusti esillä keittiössä. Tämä on niin kaunis pullo, ettei edes mieleen tulisi tunkea sitä kaappiin piiloon kera neljän viljan hiutaleiden ja mannaryynien. Ehei! totta se on, että näyttävä maustepullo voi samalla olla myös sisustuselementti.

VAI OLETKO ERI MIELTÄ?

suolasirotin

Suolapullon korkki on kätevästi sirotin. Kierrät, kuten suolamyllystä konsanaan ja sopiva ripsaus suola-mausteseosta sirottuu kasviksille. Ei enää mitään tympeää "Oho, korkki tipahti"-huudahdusta tai lusikalla arvioimista, vapiseeko kädet tänään liikaa vai eikö. Korkin saa ihan normaalisti avattua kokonaankin. 


Tästä pääset tilaamaan oman makusuolasi. 
SisustusChillin valikoimasta löydät samalla paljon muutakin ihanaa ja tyylikästä piensisustukseen, vaatetukseen tai herkutteluhetkeen.

Omia suosituksiani tällä hetkellä ovat mm.

Barfota inside out sweater jonka saat nyt -50% alennuksella,
Mayn käsisaippua: Hunaja Rosmariini,
sekä hillo, mansikka& Minttu

Kurkkaa etusivulta SisustusChillissä viesti ennen tilaustasi. Huikea postitus-tarjous sekä Mieletön ALEKOODI!

 ja sitten Chillataan! 


yhteistyössä sisustuschillin kanssa

Niin, en tiennyt paremmasta. Nyt tiedän!

Esittelin sinulle Dammenbergin suklaatehtaan sokerittoman maitosuklaanapin aiemmin. Jos silloin hihkuin hämmennyksen sekaisena maitosuklaan ja nimenomaan sokerittoman puolesta, niin entäpä tämä sitten?!

Sokeriton Tummasuklaanappi


Jos ensin kuitenkin kerron oman huomioni pakkauksesta. Mennään sitten vasta maistelemaan suklaita. On meinaan niin fiksut rasiat, etten ole äskettäin näin helppoa ostettavaa nähnytkään.

Ihana pakkaus, joka sopii viemisiksi tai lahjaksi tuoltaankin. Luksusta itselle ja perheelle. tyyliä ja silti ERITTÄIN HELPPO AVATA! Pahvipakkaus avautuu repäisemällä, kuten tavallinen maitopurkkikin, mutta helpommin. Ylälaita avautuu kokonaan. Sisällä on pussi, joka myös aukeaa vetämällä eris suuntiin. Ei siis tarvitse väkivaltaa käyttää eikä huutaa poliisia apuun, jos suklaan himo iskee. Ja iskeehän se, kun tätä katselee ;) Pakkaus on niin näppärä, että säilytän tyhjät rasiat ja tuunaan niistä myöhemmin lahjarasioita. 

Pakkauksessa on kuva tuotteesta, joka vastaa melko hyvin oikeaa suklaanappia.
Pakkuksessa on myös kerrottu SELKEÄSTI ja rittävän surin kirjaimin, kenelle tuote soveltuu. Eli tämä tummasuklaanappi on pähkinätön, gluteeniton, kananmunaton, sokeriton sekä minun lmppari: Laktoositon!

(Kyllä, olen laktoosi-intolerantikko, mutta voin laktaasientsyymejä käyttämällä käyttää normaaliakin maitoa. Se vain on arvokasta touhua ja satunnaista, ettei vatsa totu entsyymeihin. syön siis suklaatakin, mutta jos se on laktoositonta, olen myyty täysin! )

Dammenberg on kertonut pakkauksessa kaiken suomeksi ja ruotsiksi. Tuoteselosteet löytyvät useammalla kielellä takaa.

Jos mietit, miksi minä hehkutan näitä asioita, kun suklaahan se tärkein on, niin ihan siksi, että erityisruokavaliolla on oltava tarkka. Ei niinkään oma tilani, mutta läheiseni tilanne on haastava ja samoin monen ystäväni joilla gluteeniallergia, eli Keliakia. On työlästä lähteä selaamaan tavaratalon valtavaa suklaatarjontaa, ja yrittää löytää sopivia tuotteita. Tällainen fiksu pakkaus säästää aikaa, vaivaa ja mahdollistaa suklaanautinnon, kun se etsiminen ei enää ole turhauttavaa. 



Suklaatehdas Dammenbergin tuotteet ovat Keskon (K-Kaupat) asiakkaiden tilattavissa koko Suomeen. lisäksi Etelä-Suomen lista on pitkä, joten linkki vie sinut suoraan myyntipisteille: NAPSAUTAS TÄTÄ

Sokeriton tummasuklaanappi sisältää 16% vähemmän kokonaisenergiaa, kuin tavallisessa tummasuklaassa on. eli hyvä syy dieetilläkin maistella näitä. Hihii.
Valmistettu 100 % kaakaovoista, ilman lisäaineita ja säilöntäaineita.

Kaakaomassa, makeutusaine: maltitoli, kaakaovoi, emulgointiaine (soijalesitiini), vanilja. Kaakaopitoisuus 55%.

Tumma kaakao, tumma suklaanautinto. Sellainen sopivankokoinen palanen kerrallaan suussa liukenee kitalakeen. Siellä kieli pyöräyttelee sulanutta suklaamassaa ja aiheuttaa koko suun kattavan orgasmin, joka leviää koko kehoon. Mietin, kuinka huumaavaa suklaa todella onkaan! Siis kyllä tähän jää kiinni! ;) Ja minä olen aikaisemmin kuolannut ihan erilaisten suklaiden takia.. Niin, en tiennyt paremmasta. Nyt tiedän!

Koska omakohtainen yhteistyöni Dammenbergin kanssa on tällä mallilla, että suklaa saa hymyn kasvoilleni ihan vaan olemalla tuossa vierelläni pienessä valkoisessa pussissaan, koen aiheelliseksi tuoda sinullekin tietoon, mikä maistuu ja missä on asiat huomioitu hyvin. Ota tai jätä. :)

Rakkaudesta itseäsi kohtaan!


luonnonkosmetiikka

Luonnonkosmetiikka on tullut pysyvästi elämääni oikeastaan aika salakavalastikin. En tiennyt juurikaan luonnonkosmetiikasta bloggauksen alkuvaiheilla. Tiesin vain sen, että on luonnosta saatuja raaka-aineita ja on kemiallisesti valmistettuja. Mutta mitä sitten? Kuinka ne voisivat erota käytössä toisistaan? Tuskin kuinkaan... Oikeastaan mietin, että jos aletaan tekemällä tekemään vaikkapa puhdistavaa kasvonaamiota, niin sehän on silloin parempi, kuin joku yrttinaamio. Voih.. Kuinka väärässä olen ollutkaan kaikesta!!!

Aubrey

Luonnonkosmetiikka peittoaa kemikaalit mennen tullen. Voisin verrata tätä vaikkapa aitoon ja alkuperäiseen timanttikoruun. Joku toinen tekee zirkonian. Onhan se hurjan kaunis, mutta onko se timantin veroinen?! Onko se yhtä laadukas, säihkyvä, kestävä ja hintansa ansaitseva myöhemminkin? Ei. Tai tomaatti vs. geenimanipuloitu tomaatti. Tehdään mehukas, kaunis ja täydellinen tomaatti. Onko se yhtä puhdas, laadukas ja maistuva kuin luomumaassa kasvatettu tomaatti? EI! sama se pätee kosmetiikassakin. Luonnon omat antimet ovat olleet tehokkaita ikuisesti. Aubreyn ravitseva kasvonaamio on yksi niistä luonnollisista ihanuuksista, jossa on tehoa. Se hoitaa ja pitää minusta huolta. Ja sinusta! 

Blue chamomile

Joku tuskaili sitä, että luonnonkosmetiikka maksaa liikaa. Se on suhteellinen asia. Miksi maksaisit enemmän vaikkapa uniikista, käsityönä tehdystä korusta kuin Kiinasta alihankintana tilatuista muovisista tai nikkelipitoisista tusinakoruista? Niin... saathan sinä ihan kivaa shampoota tavaratalostakin, mutta se tunne, kun peset hiukset Aubreyn sininen camomilla-shampoolla ja loppusilaus saman setin hoitoaineella, tulos hiuksiesi suhteen on mielettömän paljon ihanampi. Kuin perhosen kosketus tai keijun taikasauvan heilautus. Sitä eroa ei voi sanoin kuvailla. Se täytyy kokeilla! 

Huulivoiteet

Aubreyn huulivoiteet ovat valmistettu sertifioiduista luomuainesosista.
Sekä piparmintunmakuinen että vadelmanmakuinen huulivoide ovat molemmat erittäin hoitavia huulivoiteita. Ne rauhoittavat ja kosteuttavat sekä pitävät huulet pehmeinä ja terveinä.

Nämä ihanat pikkuiset tehopakkaukset sisältävät hoitavaa mehiläisvahaa, ravitsevaa ja kosteuttavaa ruusunmarjansiemenöljyä sekä muita luomuöljyjä, jotka hoitavat ja auttavat säilyttämään huulien kosteustasapainoa.

Aikaisemmin en niinkään käyttänyt huulivoiteita ja kärsin halkeilevista ja kuivista huulista. vasta kun oli ihan pakko, sipaisin jotain halppis-rasvaa huuliin kuurina. eih, ei se vaan auttanut muuten, kuin siihen akuutimpaan vaivaan. Nyt minulla on luonnolliset huulivoiteet oikestaan joka paikassa, jotta voin sipaista huuliini voidetta päivittäin. Enää ei ole huuleni halkeilleet, eivätkä kuivuneet korpuksi. Nyt huulipunakin näyttää tasaiselta ja kauniilta huulillani. 


vartalomarmeladi

Yksi suosikeistani on ihana vartalomarmeladi, joka on niinkuin linnunmaitoa tai enkelten öljyä iholla. todella kaunis purkki, keltaisen ruusun tuiksua ja tuo voidemainen aine muuttuu käsissäni öljyksi! ei sitä tarvitse lämmittää tai hieroa kauaa, vaan voin ottaa voidetta ja alkaa heti hieroa käsiini, jalkoihin, keholle... Ihan kaikkialle!

Mistä näitä ihania tuotteita sitten saa?
Olen omani hankkinut Waku Organicsilta blogattavaksi ja itseni (sekä Murusen) nautinnollisiin hemmotteluihin ja arkisiin vartalonhoitohetkiin.

Waku organics myy luonnonkosmetiikan ykkösnimiä niin ammattilaisille kuin meille ihan tavallisillekin ihmisille. Wakulla on myös etuportaali, jossa ostoksista palkitaan. Lisää tietoa Wakun omilla sivuilla.

Ja jos valmiiksi sinua varten katsotut tuotesetit ovat mieleisempiä, niitäkin löytyy runsaasti Wakun valikoimasta.

Alennuskoodilla KESA2015 15% alennus Radico Colour Me Organic kasviväreistä Kesä-heinäkuussa 2015. Valitse 10 eri sävystä.

Kyllä oma vartaloni ja kasvot sekä hiukset ovat muuttuneet edukseni alkaessani käyttää luonnonkosmetiikkaa. En olisi ikinä uskonut, että kärsineet silmänympärysihonikin olisivat muokkautuneet näinkin kauniiksi ja terveiksi, mitä ne nyt ovat. Koska luonnonkosmetiikka on vienyt sydämeni, on se hehkutuksen paikka.

Kenelle luonnonkosmetiikka sitten on tarkoitettu?
Meille ihan jokaiselle! sinulle, minulle, naapurille, kaupan kassatädille, pankinjohtajalle... Ei sillä ole mitään väliä, kuka tai mitä olet. Jos tahdot rakastaa itseäsi ja antaa itsellesi parasta, silloin nämä ovat sinulle! Rakkaudesta itseäsi kohtaan! 


yhteistyössä waku organicsin kanssa


Kisunsieppari

Me äidit olemme ihan höpsö laji. Me vannotamme toimivamme Hyvä vanhemmuus-opaskirjojen mukaisesti ja uskottelemme itsellemme olevamme mallikelpoisia äitihahmoja, jotka saavat nobelin palkinnon äitiydestä. Tai  emmehän me vaatimattomuudessamme ole palkintoja pyytämässä edes, mutta silti. Opaskirja sanoo kuinka toimitaan oikeaoppisesti ja niin aijomme toimia! Poikkeuksia EI voi olla! 

Kun se pieni on sitten siinä kätten ulottuvilla ja nyyhkyttää hiljaa alahuultaan purren, katsoo alta kulmain meitä ihanan suurilla silmillä, ja ilmoittaa, ettei hänellä ole juuri sellaista autoa, mikä päiväkodin Kimmolla on, niin mitä me äidit teemme? OSTAMME SEN AUTON! Ostamme, vaikka kuinka vannotimme, ettei leluja ostella yhtään enempää, kuin kirjassa sanottiin. Ja nyt autoja sitten on sikin sokin pitkin ja poikin. Mutta kun se Valtteri nyt on niin innoissaan siitä samanlaisesta autosta, mikä Kimmollakin on... 



Äiti-lajikkeesta voisin kertoa monen monta eri asiaa, mutta taidan jättää tuonnemmas. 
Ja nyt te äiti-hahmot, älkää hyökätkö pillastuneen mehiläisparvin tavoin kimppuuni vaatimaan oikaisua juuri SINUN äitiydestäsi. Kyllä, on olemassa Hyvä vanhemmuus-opaskirjojen äitejäkin! ON ON! Juuri sinä olet se poikkeus, joka toimii niinkuin pitääkin. Se ei silti tarkoita sitä, että kaikki toimisivat niin.
Ja yksi tällainen hömpänpömppä olen minä.
Meidän kodissa on useampia sieppareita. Siis niitä roikkuvia esineitä, joista roikkuu sulkia ja kaikenlaisia killuttimia. Unisiepparia ja sen kaltaisia mobileita. Ja nekös kisulia kiinnostaisi. Kaksi siepparia roikkuu verstaan ikkunassa juuri sen verran kaukana tähystystornista, ettei pieni ylety sieppaamaan siepparia itselleen. Ei vaikka kiertäisi hyllyn päälle. Ja se tuska, kun hän tulee luokseni marmattamaan sieppari-turautumistaan. Minun sisimmässäni kuuluu kuiskaus ; "tee lapselle oma sieppari". Se ääni kalvaa sisältä käsin aivan kuin nakertaisi pala palalta minun opaskirjojen oppia ja se ääni kehottaa tämän kerran unohtamaan lupaukset, ettei sellaisia tule kissalle! Ja niin minun on aivan pakko kuunnella sitä sisimpäni kuiskuttelijaa ja tehdä killille sieppari! 


Sieppari on nopeasti kasaan sutattu, eikä siinä ole mitään onnenvärejä ajateltu, sillä kissa ei näe värejä. Hän erottaa vain kontrastit mustan ja valkoisen väreissä. On siis aivan yks ja sama, onko sieppari musta vai punainen. Lisäksi tärkeää on turvalliset materiaalit, eli ei liimaa, ei irtoavia pieniä helmiä, ei mitään mihin kisu voi itsensä loukata tai saada suuhunsa ja tukehtua. Kuten "karvaiset" narut, joista irtoaa sitä höhtyvää ja tukkeuttaa killin suolen. 

Siepparin sen pitää olla sen verran pieni, että sitä voi suussa kantaa, mutta sen verran suuri, että sitä voi tutkia tassuilla, suulla ja vaikka vähän potkia.
Sitten se kisunsieppari laitetaan roikkumaan sopivalle korkeudelle, josta pentu saa sen itse napattua. Voi sitä riemua, kun ikioma sieppari on hallussa! Ei ollenkaan ole ruma tai vaatimaton, vaan niin paras! 

Tässä taannoin tuli tv:stä kissoista 3 osainen sarja. Kissojen elämää oli erilaisessa ympäristössä seurattu kameroin. Siinä kerrottiin mm. näistä väriasioista ja näytettiin kissan silmin nähtyä maisemaa. Samassa sarjassa kerrottiin yllättävääkin tulosta monikissaisen perheen arjesta. Selvisi, ettei onnellinen perhe niin onnellinen ollutkaan kissojen puolelta. Reviirikiistat, tuijotukset, joilla toinen alistetaan. Kerrottiin myös, että reviirikiistat ja kissojen tappelut keskenään aiheuttavat helposti kissalle traumoja, stressiä ja jopa saattaa paeta etsimään uuden paikan, jossa olla rauhassa. Ohjelmassa oli kissan kehon kielestä ja ääntelystä hauskoja oivalluksia. Kissa juttelee meille siksi, että se saa sillä huomion ja se on ihan meitä varten opeteltua. :D 

Suosittelen, jos pääset katsomaan joskus tätä sarjaa. Kissojen salattu elämä

Tähän on hyvä lopettaa. 
Tämä äiti toivottaa kaunista viikonloppua

Gluteenittomat huom!

Sokeriton maitosuklaanappi. siinä lauseessa on kolme asiaa, joista nousevat karvat kananlihalle. Mielikuvani joulukalentereiden suklaanapeista ei houkuta. Maitosuklaasta en pidä, ellei se ole erään tietyn firman ja sokeriton makeinen.. Enpähän tiedä... 

Voiko siis Dammenbergin suklaatehtaan sokeriton maitosuklaanappi olla poikkeus?
Se testataan nyt! 



Dammenbergin suklaatehtaan ajatus on tehdä suklaaherkkuja kaikille. Kaikilla tarkoitetaan myös allergisia eri raaka-aineille. Olemmekin suklaiden kohdalla olleet epätoivoisia, kun olemme yrittäneet löytää kahvipöytään tai ruokapöydän jälkkäreihin suklaata, joka olisi vähä-laktoosista, pähkinätöntä sekä soijatonta. Vielä ei ole kuitenkaan sellaisten herkkujen aika, vaan ensin tuon esille tämän sokerittoman vaihtoehdon.

Dammenbergin suklaa valmistetaan käsityönä aidoista luonnon raaka-aineista. Tämä sokeriton maitosuklaanappi on myös pähkinätön, gluteeniton ja kananmunaton! Yleensä ajatukseni on, että mitä enemmän tuotteessa on -ton päätteisiä sanoja, sen mauttomampaa mössöä se on. Tosiaan ennakkoluulot olivat jo pinnassa ensimmäistä nappia maistaessani.

Olin valmis jättämään maistelut sikseen, mutta päädyinkin ottamaan toisen ja kolmannen ja kiikutin Muruselle kourallisen ja sanoin silmät kirkkaina; "Maistappas!". Molemmat mutustelimme suklaata iloisina ja hämmentyneinä. Tämä ON makeaa suklaata, vaikkei sokeria olekkaan! Tämä maistuu hyvälle maitosuklaalle, eikä joulukalenterin pahville. Suklaa maistuu sille mitä se on, eli 100% lisäaineetonta ja 100% kaakaovoita.



Tilaa suosikkisuklaasi netistä tai piipahda Sääksjärven suklaamyymälään!

Makrotex-lupiinit


Kesä on kauneinta aikaa vuodesta, vaikka Jouluihmiset saattavatkin vannottaa Joulua. Minulle kesä on vapautta vaatteiden kanssa temppuilusta (vain parhaina päivinä saan sukat ja housut jalkaani itse), se on vähemmän kipuja kuin pakkasella (tosin sade on paha sekin, muttei niin paha kuin sade talvella) ja se on sininen taivas, joka näkyy ikkunan takaa. Mutta se on myös väriloistoa, makuja, tuoksuja ja kukkia! en minä koko kesää sohvalla tai sängyssä makaa! 



Kesä on lupiinien loistoa ja ihania kukkaketoja. Se on kimalaisia ja kärpäsiä, leppiksiä ja lintujen siipien räpistelyä puun oksalta toiselle hyppiessä. Kesä on myös tuoreita marjoja, tuoreita edullisia hedelmiä ja kaalilaatikkoa. Aurinko tai vesisade, ihan sama oikeastaan. Emme me sitä voi valita. Eikä se valittamalla kauniimmaksi tai viileämmäksi muutu. Aina on syytä olla myös positiivinen ja iloita niistä asioista, mitä on olemassa! Lupiinit... <3


Voisikohan parvekkeen lattian täyttää mullalla ja viljellä sinne lupiineja?! Olisi aina oma kukkatarha ikkunan takana... :) Meidän kisukin tykkäisi! Leijonanpentu-aikuinen sukeltaisi hetkessä lupiinitarhaan pyydystämään ötököitä. 

Mikä sinun älytönkin haaveesi on, mikä olisi silti ihan kiva? 

Voiko veteen rakastua!?

madara

Kysymys, joka taitaa olla retoorinen, sillä ainakin instan puolella hyvin moni maailmalla merten rannoilla asusteleva merenneito taikka surffipoika hehkuttaa rakkauttaan veteen. Erityisesti meriveteen. Vastaavasti moni ravintoasioista tietoinen hehkuttaa juotavan veden määrän tärkeyttä, mikä oikeasti onkin tärkeää! Voisin kuvitella Saharan autiomaahan eksyessäni itsekin rakastuvani veteen, jos kangastus muuttuisikin todeksi ja vesi olisi juomakelpoista. Tilkka puhdasta vettä on taatusti arvokas asia myös monessa kehitysmaassa. 

Mutta ei tarvitse mennä niin syvällisyyksiin löytääkseen vettä johon rakastua. Nimittäin Ruohonjuuresta testaukseen saamani Madaran Multi action Micellar water/Misellivesi saa sydämeni sykkimään jo sitä luokkaa, että mietin rytmihäiriön pulpahtavan rintaan. (Se ei taas olisi uutta sekään)

micellar water

Mitä Misellivesi sitten on? Tämä vegaani ja pähkinätön vesi on valmistettu ilman eläinkokeita ja se on läpäissyt Natural & Organic Ecosert-laatuvaatimukset. Olet ehkä kuullutkin kasvojen puhdistusaineista ja kasvovesistä. Misellivesi on all-in-one-tuote, jolla onnistut yhtä aikaisesti puhdistamaan kasvojen epäpuhtaudet ja meikit ilman huuhtelua, tasapainottamaan kasvojen ihon ja kosteuttamaan. Tuote soveltuu myös herkemmälle iholle.
Kaikki tämä yhdellä puhdistuskerralla!  Misellivesi sisältää kosteuttavaa aloe veraa, ihoa silottavaa hyaluronaania ja rauhoittavaa pohjoisen pionia.

Olen aikaisemmin käyttänyt puhdistusmaitoa ja kasvovettä tai silmämeikinpositoainetta ja vesipesu, mutta tämä tuote ei tosiaankaan kaipaa huuhtelua tai muunkaanlaista jälkipyykkiä.

Oma silmämeikinpoistoaineeni on ollut erityisen tehokas ja hyvä, joten hieman pisti arveluttamaan, onko misellivedestä vastusta. Kyllä on! Parastahan tässä on se, että sama aine sopii niin silmämeikille kuin koko kasvoille! Mietippä vaikkapa reissussa! Yksi pullo riittää mukaan! tosin itselläni myös ihan arkikäytössä. Ei ole aiheuttanut ongelmia suuntaan eikä toiseen. Iho on tasapainoinen, puhdas ja näpytön.
misellivesi



Koruilua con pulled pork

Migreeniaamu ja yhä jatkuu. Piristin itseäni vilkaisemalla kävijälaskuria ja kyllä se sen 200000 kohta rikkoo! aivan mahtavaa! Kiitoshan kuuluu sinulle! Pitänee alkaa miettimään, josko se arvonta olisi silloin tai olisiko se jotenkin erilainen kuukauden arvontaan nähden? Isompia arvontoja on ollutkin jo parina kuukautena ja tällä hetkellä juhlistetaan 3 vuotis synttäreitä arpomalla kahdelle Yotuelin hammastahnoja n. 30 eurolla per voittaja. Oletkos jo mukana?! 


punainen

Minulta tilattiin perus-punainen helminauha kaulalle, joten tällainen syntyi tilauksesta ja saaja tyytyväinen.
Mikä on sinun lempivärisi helmikoruissa, vai käytätkö helmikoruja edes?

maskottirannekoru. 

Ystävää ilahduttaen tällä rannekorulla. Hän on yksi heistä, joka on ollut aina tukena ja läsnä. Vähintä, mitä voin tehdä, on piristää toisinaan ystäviä ylläreillä. 

Miten sinua on ilahdutettu viimeksi? Oliko se ylläri?

pulled Pork

Itselleni tein pulled pork-pitaleivän, jonka leivät ja liha itsetehtyä. Lisänä salaattitarvikkeita ja chilimajoneesia.

pita-ateria

Tämän juhla-aterian kruunasi yksi saunaolut. 

Kuinka olet hemmotellut itseäsi viimeksi? 

Vesimelonijää ja Insta-voittaja


VESIMELONIJÄÄ

Tarvikkeet: 
1 1/2 vesimeloni
6 kpl mehujäämuotteja
Makusi mukaan mansikoita, 
vadelmia, 
tms. 

Ohje: 

Pilko vesimeloni palasiksi ja poista mahdolliset siemenet, niin monta kuin vaan voit.
 Laita palaset blenderiin.
 Laita sekaan haluamasi muut maut, mutta pelkkä vesimelonikin riittää. 
Mitä kypsempi meloni, sen enemmän makua. 
Soseuta vesimeloni juomaksi ja kaada mehujäämuotteihin. 
Anna jäätyä pakastimessa yön yli. 

Raikas kesäinen herkku, joka viilentää ja on maukas. Luontaisesti gluteeniton, ei lisättyä sokeria, ei maitoa tai pähkinöitä, ei kananmunaa, soijaton... Ei sisällä myöskään E-koodeja yhtään. 

Meillä näitä herkkuja tehdään myös mm. vahvasta granaattiomenateestä.


Instan puolella arvoin sunnuntaina yhdelle onnekkaalle  kaksi lippua Korkeasaareen. Liput ovat jo matkalla, elleivät jopa perilläkin. Jään katsomaan, saadaanko Instassa kuvia Korkeasaaren reissulta. :) Onnea voittajalle! 


Inspiksen kirppis



Paljon uutta lisätty kierrätyskopsaan. Käy katsomassa, löytyykö sinullekin jotain.

KAUPPAAN




JOKO LUIT TÄMÄN?

Luisin kamala ötökkä invaasio

Kisuystäväni tahtoo kertoa erityisesti sinun kisukamuillesi varoittavan sanasen.  kukkuluuruu! Kamut hei, jotai ihan kamalaa tapah...