Hae tästä blogista

Joutaako se korttiin vai joutaako kortti jollekin?

(Varattu jo)

TJK-haasteeseen polkaistaan tällaisella atc:lla tällä kertaa. 
Paperin palasia tulee yhtenään, kun teen isoja kortteja tai kirjasia. siispä ne pienemmät silput joutavat atc-kortteihin, kuten vaikkapa tähän taustaksi. 
Sain joskus sellaista ihanaa kullitettua pitsinauhaa, missä on takana tarra. Sen nauhan tarran suojana on ihan tavallinen valkoinen muovitettu suikale, mikä tehty sen nauhan muotoiseksi. Mielestäni se taustapaperi joutaa korttin, ei roskiin.
Toisinaan tarvitsen kokonaisia kuvia kortteihin, toisinaan vain puolikkaita tai jopa vaikkapa 1/4 kuvasta. Heitänkö loput roskiin vai? En, vaan nekin joutavat atc-korttiin!
Voitin joskus miljoona biljoona vuotta sitten Kotilaiskan roskis-haasteesta roskis-pussin. Siellä oli neliskanttisia tulostettuja kuvia jostakin julisteesta? jossa mies ajelee pyörällä. Samoja kuvia siis olivat. Osan olen niistä käyttänyt siltään, mutta osa joutaa korttiin leikattunakin. 
Heart-teksti... Kovin tylsä sinänsä, mutta atc:ssa täydellinen! Siihen siis!
Ja tuo teksti... Jokainen päivä on erilainen. Onhan se totta. ja noin totuudenmukainen lehdestä leikattu teksti joutaa ehdottomasti korttiin!
Kaiken kruunaa korvis, jonka olen saanut purkukorujen mukana ja koska käytetyt korvistapit ja tällaiset, mistä ei saa mitään irti, eivät päädy uusiokoruiksi, ne joutavat korttiin. 

Mitäs sanotte?

Osallistun siis Tämä joutaa korttiin-haasteeseen. 


Osallistuin myös Annitannin tammikuiseen haasteeseen, jossa tehtiin toisillemme atc-kortteja mainoksista. En ole itseleni saanut vielä yhtikäs yhtään korttia, mutta omani ovat jo perillä, joten tässä ne ovat:

Sinisävyinen lepohetki kotisohvalla voisi näyttää tältä. Muhkeita tyynyjä, rentoutumista, hyvä olla. 

Luonto itsessään on kaunista. Luonnossa kulkiessamme voimme joko katsoa vain suoraan eteemme, kipittää kovaa vauhtia eteenpäin ja nähdä vain loskaa, tummia sadepilviä ja kuolleet kaatuneet puunrungot, tai sitten voimme hidastaa tahtia, avata silmämme ja käännellä päätämme, pysähtyä... Nähdä lintuja puiden oksilla, perhosia ja muita ötököitä kukkasissa, eriväristen kukkien pellot ja siniset aallot järven pinnalla... Avaatko sinä ikkunan luontoon vai kiiruhdatko kiireellä pois?


Askartelu on minulle mielikuvitusmatka. Se on inspiraatiota ja satua. Se on unelmia, haaveita, intohimoa. Se on sydämen tykytystä, käsien kosketelua helmiastiassa ja se on kauniita erilaisia kuvia. Se on värejä, muotoja, uuden syntyä, salaperäisyyttä... 
Askartelu on eräänlainen satujen kirja. 



Siipien havinaa



Siipien havinaa, suojelusta, turvaa. Sitä toivon sinulle, ihan jokaiselle päivällesi.

Kuningas alkoholi ja viha


Sinä katala kaveri, 
sinä pahuuden syöveri. 
Minä vihaan sinua! 
Minä vihaan kiroustasi!
Sinä teet monille niin paljon pahaa,
niin monta eroa, niin monta turhaa kuolemaa. 
Sinä rikot paikkoja, 
sinä kiroat ystävyyssuhteita, 
sinä satutat, 
sinä pidät otteessas.
Olet viisasten juoma, 
juomatta jätetty lasi tai pullo. 
Olet heikkojen heikoin lenkki, 
olet katumus ja synti. 
On totta että sinulla on se parempikin puoli: 
rohkaisu ja ilopilleri. 
Vapaus ja unohdus. 
Seurallisuus ja maukkaus. 
Mutta minä vihaan sinua silti! 

Tehty makrohaasteeseen.

Ystävänpäivä-arvonta

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!!!



"KORUKLUBI" myy koruja netissä. Syy siihen, miksi minä haluan tuoda esille tämän korukaupan, on se, että yhteistyökumppanuutemme ansiosta minulla on teillekin jotain kivaa luvassa! Lisäksi tämä koruklubi myy niin upeita koruja ja niin edulliseen hintaan, että en uskalla edes ääneen sanoa hintoja! Miksikös nyt hinnat niin alhaalla ovat? Onko koruissa jotain vikana? Ehei! Suuri loppuunmyynti vain on käynnissä, joten kaikki myydään pois -60% alennuksella!

Verkkokaupan omistajuus on vaihtunut ja kaikki "vanhat" korut lähtevät nyt siis kiertoon hyvin edullisesti. Minulla on ilo kantaa Koruklubin koruja itsellänikin, mutta katsotaanpas nyt vielä, mitä juuri nyt tällä kirjoitushetkellä on kaupassa vielä esimerkiksi:

Trendy wood bead-rannekoru upeissa muotiväreissä alle 3 eurolla!


Zydan korvakorut, alle 5 euroa!!!

Dragon blue rannekoru alle 20€! 

Tai ostappa vaikka uusi ihana iltalaukku pitkälti alle 25€!

Nämä tuotteet myydään pois sitä mukaa kun tilauksia tulee ja postikulutkin alle 3€!
Lisäksi voit tutustua koruvalikoimaan joko värien mukaan tai tyylisi mukaan. Oletko enemmän Rock vai prinsessa, rakastatko bohemiaa vai bling blingiä... Ei ole pakko ihan kaikkea selata ellet halua. Noilla hinnoilla kuitenkin suosittelen selaamaan vaikka ensi jouluakin ajatellen. ;)

Olen niin intopinkeenä asiasta, jonka kerron teille seuraavaksi! Nimittäin Koruklubi, jonka löydät myös "facebookista", sponsoroi ihanuuksilla vielä monta kertaa inspirationissa! JIIIIIPPPIIII!!!

Tämän kertainen ihana koru arvotaan kaikkien kommentoijien, jakajien ja lukijoiden kesken seuraavanlaisesti...

Tässä ekana palkintokoru:
Leather basic-rannekoru. 

Koruklubin upea nahkarannekoru on juuri sinun ranteesi mittoihin käypä erityisen lukitus-solmunsa ansiosta. Voit säätää korun ranteesi mittaiseksi. (Ei kuitenkaan todella ohuisiin ranteisiin tai lapsille).
Korun sävyt ovat täydelliset sopien jokaiseen asuun ja makuun. Ihana!

Osallistu arvontaan kommenttilaatikon kautta! 

Arvonnassa 1 arvan saat kommentilla. 
Kerro Koruklubin suosikkikorusi!
Muista nimimerkkisi sekä linkki blogiisi/sähköpostiosoitteesi. 
Anonyymit diskataan ilman yhteystietoja!

3 arpaa saat kommentin lisäksi olemalla lukija Inspirationissa

4 arpaa tulee maksimissaan ja sen saat kommentin ja lukijana olon lisäksi julkaisemalla mainoksen arvonnastani omassa blogissasi!


Arvontaaikaa on aina 14.2.2014 saakka! 
Voittaja saa siis aivan ihanan ystävänpäivä-uutisen!


Tämän kuvan voit halutessasi ottaa mainostukseen.





Haitarikirja-helmikuu, milloin sä jo tuut?!

Täti punaisen ja Finnstamperin Sarin helmikuun haaste on starttivalmiina. Tokihan mukaan lähden, kun viime vuonna olin muistikirja-maaliskuussakin. Tämähän on vähän niinkuin siitä saanutkin ideansa. Osittain ainakin. Nyt voin esitellä oman haitarikirjani ja sen kannet. 


Tasapainoilua ja romanttisuutta. Valoa ja katse tulevaisuuteen. Näillä eväillä mennään helmikuulle. Otsikon jätän loppuun, kunhan tiedän kirjan sisällön. 


väriterapiaa talven keskelle vihreiden sivujen kera. Haitarikirja on siis yksi kokonainen pötkylä. :) Katsotaan, mitä sivuille tuleekaan. Jokaiselle helmikuun päivälle on oma tyhjä sivunsa tai aukeamansa. Ajattelin tehdä kirjasta kaksipuoleisen. 


Suljettuna tämä on tämän näköinen.


Tilaa on täytellä ohuilla tai paksummillakin koristeilla. 


Arjen askareita


Aamu alkoi tuopillisella. Nautiskelin kaikessa rauhassa omatekoisesta energiajuomasta, jotta saisin voimia jaksaa tämän päivän. Juomaan tuli rasvatonta luonnonjogurttia, mysliä pähkinöillä, banaani ja mustikoita. Teharilla kaikki sekaisin ja tuoppiin. 

Viime yönä nukuin pari tuntia ja sitten heräsin ja sillä samalla tiellä olen yhä. ei vaan kivuilta saanut nukutuksi. Mietin jo, onko lääkelaastari sittenkään oikeassa paikassa(vaihdoin eri paikkaan, missä se on aiemmin ollut) ja imeytyykö se tuosta vai ei. No, jää nähtäväksi, mihin tämä olotila tästä menee vielä. Ei ainakaan ole kivut pahentuneet niin paljoa, että tuo laastari todellakaan ei toimisi. Pitää vaan kärsivällisesti odottaa. Menihän sen vaihtokin eilen aivan liian myöhäiseksi. Sain nukuttua silloin pitkään ja siksi. 

Tässä on nyt kaikenlaista mielen päällä ollut muutenkin. Läheisten sairautta, syöpä-diagnoosia, lapseni kanssa isoja asioita mielen päällä... Vähän sitä sun tätä. Onko tuo kummakaan, jos uni ei maita. 

Mutta jostakinhan se voima on saatava jaksaa vaikeimpinakin aikoina. En voi vain antaa mennä ja surun ja murheiden viedä! On löydyttävä aina lisää hippusen verran jaksamista! 

Mistä saan voimaa? Mistä lisää energiaa? Mistä jaksamista ja mikä on keinoni selviytyä?
AJANVIETTOANI?!


LUKEMINEN JA KIRJOITTAMINEN:
Sain lahjoituksena pari runokirjaa ja luen niitä. Kirjoja on muutenkin paljon meillä. Tai miten sen ottaa... Onhan toisilla sellaisia oikeita kirjastoja kotona! Tai kokonainen kirjaseinä. Ei meillä sellaista sentään ole. 
Lehtiäkin lueskelen sitä mukaa, mitä niitä käteeni saan. Uudestaan ja uudestaan samoja lehtiä. Lopulta askartelen niistä. 
Luen ja kirjoitan runoja. Puran runoihin omia tuntojani. Iloa ja surua. 
Luen ja kirjoitan blogeja. Näistäkin saan jotain itselleni. Terapeuttista jopa. Suosittelen!

ASKARTELEMINEN:
askartelu saa ajatukseni muualle ja näen vain ne inspiroivat tarvikkeet, kaikki värit ja tekstit, tunnen nauhojen pehmeyden ja hapsutupsujen kutitukset. timangien kimallus ja tussien värikimara. Helmien ja muiden korunosien houkuttelevuus. Tänä vuonna haastan itseäni lisää ja lisää!
Teen käsillä kaunista. 

MUSIIKKI JA TV:
Toisinaan tarvitsen vain maata hiljaa sängyssä tai sohvalla. En kärsi liikkua. Pakko olla vaan, odottaa. silloin voin katsella tv:tä, boxilta ohjelmia tai kuunnella musiikkia tai rentoutuscd:tä. Muutamia ohjelmia minulle on nyt noussut lemppareiksi, vaikka aikaisemmin olin jyrkästi EI tv:n sarjoja kohtaan. Nyt on oikeastaan ihan ok kun ei voi liikkua joinakin päivinä, niin katsoa vain jotain hömpänpömppää.

RENTOUTUS, SYVÄRENTOUTUS, MEDITAATIO:
Joka ikinen päivä teen rentoutusharjoituksia, syvärentoutusta ja/tai meditoin. Se voi olla lyhyt hetki istuen tai tunnin tai pari maaten. Se voi olla vaikkapa kaupan kassajonossa tai ruokapöydässä hetki keskittyen pelkästään yhteen läsnä olevaan asiaan, vaikkapa hengitykseen tai lihasten olemassa olemiseen. Toisinaan se on väriterapiaa ja nautin vain katsella jotain upeita värejä jostain. Korteista, kuvista, vaatteista....

LIIKKUMINEN:
Niinä päivinä, kun voimia riittää muuhunkin, kuin paikallaan olemiseen ja askarteluun, tykkään käydä kävelyllä tai ottaa erän tai kaksi zumbaa Wii:llä. Ei mitään rajuja kappaleita, vaan jotain hitaampaa ja ehkä vähän sovellellenkin välillä. ;) Tanssihan oli elämäni suurin rakkaus aikaisemmin. Nyt olen zumbasta löytänyt mahdollisuuden toteuttaa sillä saralla itseäni edes kerran kuussa jollen useammin. 
Kätköilyreissuilla tulee liikuttua myös haastavamminkin, koska siinä täytyy välillä kumarrella, kyylistellä, kiivetä, kavuta... Hidasta touhuahan se sellainen minulla on ja toiset asiat jää tekemättäkin, mutta aikaa varaamme aina runsain mitoin! 
Kotona on myös oma jumppaohjelmani, jolla treenaan lihaksiani ja samalla tietenkin mieltäni. 

SEURA:
Ystävyys ei valitettavasti kestä monenkaan kohdalla sairautta ja huonoa liikkumista. Hyvin moni "ystävä" on jäänyt juuri siksi, etten käy heillä kylässä alati tai jossain shoppailemassa tai iltaa istumassa, baareissa... Moni odotti, että me menemme, eikä vastaavasti niin, että he tulisivatkin. Ja raha-asiat tietysti osaltaan lisänneet tätä kaverikatoa. Mutta sitten he, jotka ovat pysyneet läpi vaikeuksienkin, he ovat ihan oma "lajinsa" ;) Heidän seurassa viihtyy ja on hyvä ja helppo olla. Saa pompata seisomaan kesken kahvittelun ja saa olla rauhassa ilman, että joka asiaan ollaan voivottelemassa tai pahempaa, turhautumassa vuokseni. 
Ihan parasta seuraa minulle on kuitenkin perheeni. Murusen kanssa voimme puhua vaikeistakin aiheista, tirauttaa itkut olkapäätä vasten tai olla vaan sanaakaan sanomatta. 
Ja puhelin ja viestit toimivat. Harvoin kuitenkin puhun puhelimessa. Olen enemmän viesti-ihminen. En vaan jaksaisi lärpättää kapulaan kauaa.

APPS ja SOVELLUKSET:
täytyyhän tähän samaan listaan lisätä appsit ja pelailutkin. Tulee jonkun verran taottua facebookissa paria peliä ja kännykässäkin on jokunen peli, mistä voi valita ajanvietettä. Ehkä yksi eniten pelaamistani kännykkäpeleistä on Wordament-sanapeli, jossa voin pelata suomen kielen lisäksi muillakin kielillä oikeita vastustajia vastaan. Paras saavutukseni suomenkielellä on 29 sanaa, kun taas arabiaksi vain 22 sanaa. 
Lisäksi on vaikkapa kuvankäsittelyohjelma, jonka avulla saan hitusen parempia kuvia tehtyä. 

Tässä nyt osa arjen askareista, joilla kulutan aikaani ja saan ajatuksia muualle vaikeista asioista. 
tokihan jos voisin liikkua enemmän, listassani olisi kuntosalia, bodypumpia, kahvakuulaa ja vaikka sun mitä. Mutta näillä mennään! Kaikki muu on extraa. Päivästä riippuen. Maahan ei jäädä!


Nyt kupponen kahvia ja uusiin puuhiin.

Helmien taikaa

Valokuvatorstain viikkohaasteessa inspiroidutaan valokuvasta, jossa on erivärisiä helmiä kuvan täydeltä. tokihan inspis iskee moisesta ihanuudesta! Rakastan helmiä! Niiden kiiltoa, kauneutta, muotoja, helmiäistä, värejä... Mitä kaikkea niistä saakaan tehtyä! 

Helmiä käytän kaulakoruissa, rannekoruissa, korvakoruissa, kirjanmerkeissä, korttien koristeissa, omatekoisissa koristeneuloissa, hiuskoristeissa, pakettien koristeina, tuunauksessa, tauluissa,...  Voi voi... Missäpä niitä EI olisi meillä?! Löytyy lattioiltakin aina välillä. ;)


Kuvassa tekemiäni rannekoruja. 


Lisää helmiä ja muita kaunottaria löydät "TÄÄLTÄ"

Sinua vain, kerran elämässäni



Kortissa on kierrätyspahvi taustalla, kuviopaperista tausta, puun kuva, jonka tausta väritetty copicilla, tirpuset piirretty samaten kuin kirjoituksetkin tekstauskynällä, tarrasydän ja timangeja. Lisäksi Versa Craftia reunoissa. 


Tällaisen sain viime yönä tehtyä. Unimasa ei tullut kuin 2 tunniksi, joten kulutin aikaani askartelemalla. Askarteluhan se tuo hyvän olon ja mielen rauhan. 


Kerran elämässä tulisi kaivertaa puun kuoreen sydän ja kaksi kirjainta-
Mieluiten yhdessä jonkun kanssa.


Yritin muistella sitä, olenko itse kaivertanut sydäntä ja nimikirjaimia puuhun koskaan. Jokin hämärä muistikuva hiipii mieleeni lapsuudesta. Olisinkohan tehnyt sen johonkin puun kylkeen... Uskon vahvasti, että olen. Tai sitten se oli jokin lauta laavussa tai jotain. En kyllä muista tarkemmin. sori.

Nykyaikana turvataan puiden terveys suojelemalla ja ettei niitä pitäisi kaiverrella eikä repiä kaarnaa pois pinnasta. Silti näkee liian usein laavuilla ja nuotiopaikoilla, kuinka syttyjä on revitty elävän puun kyljestä. Siinä sitä ei ajatella ollenkaan sitä, kuinka puu altistuu sienille ja muille itiöille ja sen suojakuori on poissa. Hyvin usein tällaiset puut kuolevat tai ainakin sairastuvat ja sairastuttavat lähi puutkin.

Nykyisin nimikirjaimia kaiverretaan yhä useammin lemmenlukkoihin. Lemmenlukkoja tehdään ihan vartavasten nykyisin. Ei tarvitse ostaa perus Abloyta, ellei halua. sitten se lukko lukitaan johonkin sillan kaiteeseen ja avain heitetään järveen/mereen. Tuolla uskotaan rakkauden kestävän ikuisesti. Joissakin paikoissa se on jo ongelma, sillä tarpeeksi monta lukkoa on valtava painolasti sillalle ja pelätään, että silta voi romahtaa! Suomessa tällaista ei vielä toistaiseksi ole, mutta tännekin lemmenlukko-villitys on tuloillaan kovastikin.

Joko sinulla on oma lemmenlukkosi vai kannatatko perinteistä puuhun kaivertamista?


Marilyn tuunaa

Tuunauspuuhia... aikaisemmin tekemistäni korteista tuunattua tälle vuosituhannelle... ;) 




"Pitsiä ja puuteria" Marilynin muodossa:


Kerran elämässä tulisi nukkua ulkona-
nukahtaa tähtien tuikkeeseen 
ja tuntea maapallon pyörivän. 


Voi, kuinkahan monta kertaa olenkaan maannut maassa katsellen pilvien muotoja, etsien tuttuja hahmoja tai katsellut vain, kuinka ne lipuvat ohitse, ylitse, vauhdilla tai hitaasti. Tai kuuta tai aurinkoa, kuinka vauhdilla ne oikeastaan kiertävätkään maapalloa. Sen todellakin voi nähdä! Tähtitaivasta, tähtien tekemiä kuvioita. Tähdenlentoja, tulisia riekaleita avaruudessa... Ja kuinkahan monesti olenkaan sulkenut silmäni yöpuulle telttaan tai pihakeinuun, uimapatjalle tai aurinkotuoliin, laiturille... Laavusta puhumattakaan.  Se todellakin täytyisi jokaisen kokea!

Tammikuu lopussa, vielä kerkeet mukaan 4+1 arvontaan

Nyt on kuu niin lopuillaan jo, että on viimeiset hetket muistutella ja osallistua meneillään oleviin haasteisiin ja vaihto-rinkiin, jos niihin halajat mukaan!

1.Ensinnäkin "Kirje-vaihto-rinki" kaipailee lisää osallistujia. Paikkoja on jäljellä vielä, myös peruuntumisen takia. Mutta jollei kymmentä osallistujaa tule mukaan, aloitetaan vaihto-rinki pienemmällä porukalla! Kaikkihan riippuu nyt siitä, kuinka monta lisänimeä tulee vielä. Parilliset luvuthan tässä on oltava ja jos tulee vain pariton luku, jättäydyn itse pois ja jaan teille parit. Siis ei todellakaan peruunnu minun taholtani rinki vaikka mikä olisi! Mukaan siis vaan, yksi tai kaksi, neljä...

2.Keltaisia ABC-atc:ta kerkeää vielä tehdä "Inspiration haastaa!"-haasteeseen aina perjantaihin asti. Palkintokin siellä arvotaan, vaikkakin vaan pieni, mutta tekeminenhän se on se tärkein asia! Mielikuvituksellisuus ja inspiroituminen! eikä sitä koskaan tiedä, mitä kuukaudet tuovat tullessaan. ;)

3.Jokaiseen min. 15€ tilaukseen tilaajalahjan lisäksi nyt myös arpalipuke! "KAUPPA".

4.+1.Vielä yksi haaste-asia, eli "INSPIS-HAASTE", jossa palkinnon tarjoaa Blogiton askartelija sekä "Mökkihöperön pöperöt". Todellakin! Nythän kaikkien osallistujien kesken arvotaan tällainen ihanuus:


Ja kunniamaininnan saajalle, eli mielestäni jollain tapaa erityisimmälle työlle tämä palkinto:


Nyt on siis puuhaa tammikuun lopulle vielä vaikka ja kuinka! Hopsassaa osallistumaan!


Anonyymit robotit

Jos rajoitat valintasi vain siihen, mikä näyttää mahdolliselta ja järkevältä, kadotat samalla yhteyden siihen mitä todella haluat, ja kaikki mitä jää jäljelle, on kompromissia.

- Robert Fritz


Hetkellisesti oli poissa tuo kommenttilaatikon vahvistusviesti-systeemi, mutta tiedätkös, että Anonyymit kaiken maailman penispumppuineen ja porche-tarjouksineen hyökkäsi taas tänne Inspikseen, joten ei auta muu kuin ottaa takaisin se vahvistettava kommentointi. Pahoittelen! Poistan sen sitten, kun uskoisin anonyymien kadonneen täältä. 

Eteläafrikassa Babemba-nimisellä heimolla on mielenkiintoinen tapa ratkaista yhteisössä ilmenneet ongelmat.

Kun joku heimon jäsenistä käyttäytyy vastuuttomasti tai epäoikeudenmukaisesti, hänet eristetään kylän keskustaan mahdollisimman näkyvälle paikalle.

Koko heimo lopettaa työn tekemisen ja kaikki kyläläiset kokoontuvat huonosti käyttäytyneen jäsenen ympärille. He puhuttelevat syytettyä yksi kerrallaan positiiviseen sävyyn! Ei tuomiten, vaan muistellen kaikkia hyviä asioita, muistoja ja tekoja, joita tämä syytetty on tehnyt.  Luonteenpiirteitä ja kaikkea hyvää! Mitä yksityiskohtaisemmin, sen parempi.  Seremonia saattaa kestää useita päiviä kerrallaan. Lopuksi pidetään juhlat, jossa huonosti käyttäytynyt jäsen toivotetaan jälleen tervetulleeksi heimoyhteyteen.

Tällaista toimintaa voisimme käyttää mekin nyt tätä anonyymi-robotti-härpäkettä kohtaan ja toivottaa hänet tervemenneeksi muualle. Pois. Anonyymit robotit, tai lähinnä ne henkilöt, jotka ovat näiden hyökkäysten takana, voisivat taidonnäytteitään käyttää ihmisten hyväksi. Onhan heillä tietoa ja taitoa käsitellä erilaisia tietokoneohjelmia. 

Juhlitaan sitten, kun robotit ovat romukopassa. Laitan arvontaakin pystyyn jostain aikaa. Suunnittelen nyt ensin, että kuinka ja miten. Palkinto onkin jo odottamassa. ;)


Cuttiksesta ja BS:sta opastusta

Tarvikkeet:
A-levy on paksu valkoinen pohjalevy. Sen tarvitset aina muulloin, paitsi paksuissa BigZ-stansseissa. Tehtävä on korottaa kerrosleipää sopivasti ja kuljettaa sitä mankelin läpi.

B-levyt ovat normaalipaksuiset kirkkaat leikkuulevyt, joita tarvitset kaksi kappaletta. Nämä ovat kuluvia osia. Näitä vasten stanssi leikkaa ja kohokuviointikansio puristuu.

C-levy on paksumpi kirkas leikkuulevy. Se kohottaa ohuemmilla stansseilla riittävästi kerrosleipää. Älä leikkaa tätä vasten, jotta saat levyn säilymään! Laita siis stanssin terät aina ohutta leikkuulevyä vasten!


Kirjan sivu/kirja on Big shotissa käytetty A-levy ja sen lisäsivut.






















Kumimatto tarvitaan kohokuvioidessa stansseilla, joissa on kohokuviointiominaisuus. Kaikissa stansseissa sitä ei ole. Voit toki kuvioida eli leikata ilman tätä mattoa, muttet kohokuvioida. 













Stanssit ja stanssaus:
- Stanssit ovat kuviointimuotteja. Cuttlebugilla tai Big shotilla teet helposti ja nopeasti stansseilla kauniita kuvioita. Stanssaus tarkoittaa tätä prosessia, eli kuvioinnin tekemistä. 

Voit esim. stanssata stansseilla kortteihin kuville taustoja tai kehyksiä, koristeita, kulmia tai vaikkapa leimatun kuvan haluamaasi muotoon. 

Stansseja on erilaisia. On paljon eri kuvioita, eri kokoja, malleja... On myös eri paksuisia stansseja. 


HUOM!
BigZ-pro stanssit eivät sovellu tavalliseen Big shotiin tai Cuttlebugiin! 
Lisäksi pitkät stanssit, joissa esim. pitkä boordi tai aakkoset ja numerot, vaativat erikoispitkät leikkuulevyt ja Big shotin kirjan! 

Cuttlebugiin sopivat cuttlebugin omat stanssit ja suurin osa big shotinkin stansseista. yleensä nettikaupoissakin on kerrottu, soveltuuko kyseinen stanssi kumpaankin. 

"Kerrosleivän" kasaaminen:
"Kerrosleiväksiä" sanotaan mankelin läpi menevää levyjen ja stanssin sekä paperin settiä. Kerrosleipä on siis se järjestys, jossa eri levyt ja tarvikkeet laitetaan menemään mankeliin. 

*Ensin pohjalle paksu a-levy. 
Tätä käytetään korottamaan kerrosleipää. Paksuissa BIGZ-stansseissa tätä ei tarvita! 

*Seuraavaksi leikkuulevy(B-levy). 
Käyttäessäsi aina samaa levyä stanssin leikkauspintaa vasten saat toisen levyn pidettyä paremmassa kunnossa. Vink. 

*Paperi.

*Stanssi leikkaava puoli paperia vasten.

*Vielä toinen leikkuulevy.(B-levy). 

Nyt kerrosleipä on valmis mankeliin!



HUOM! 
Jos stanssi on hyvin ohut, se vaatii C-adapterilevyn, eli sen hieman paksumman leikkuulevyn tuon päällimmäisen tilalle! Vastaavasti big shotissa sen tilalle tulee paksun a-levyn, eli KIRJAN, lisäsivu(-ja). 
Käytä tätä paksumpaa levyä aina niin, ettei stanssin leikkuuterät ole sitä vasten, jotta saat säilymään tämän erikoislevyn!

Kohokuviointi
Cuttlebugiin ja Big shotiin on saatavana erillisiä kohokuviointikansioita, joilla voit kohokuvioida papereita tai stanssattuja kuvioita. Joissakin stansseissakin on kohokuviointiominaisuus, jolloin tarvitset lisäksi kumimaton(myydään erikseen) avuksi. 

Ensin perus-leikkuulevyillä stanssi ja paperi läpi. Eli normaali stanssaus. 
Älä kuitenkaan irrota kuviota stanssista, vaan laita kumimatto stanssin ja kuvioidun paperin päälle, nurjalle puolelle, eli sille puolen, kummalla on leikkaavat terät. Kumimatto ei leikkaannu rikki. Leikkuulevyt alle ja päälle kerrosleipää. Huomaathan, että kumimatto korottaa kerrosleipää, eli jos sinulla leikatessa oli lisäsivu/paksumpi c-levy, ota lisäsivu pois tai vastaavasti c-levyn tilalle normaali leikkuulevy, b-levy.

Erillisellä kohokuviointikansiolla kohokuvioit siten, että laitat paksun a-levyn, sitten leikkuulevyn. Laita paperi kohokuviointikansion väliin! Laita sitten vasta kohokuviointikansio paperineen kerrosleipääsi ja lopuksi vielä leikkuulevy päälle. Paketti on valmis mankeliin. 



Kuinka mankeloin?!
Avaa ensin Cuttlebugin molemmat "siivet" kokonaan auki. Katso, että laite on tukevasti pöydällä, eikä se pääse tipahtamaan. Laita kerrosleipä etusiivelle. Tarkista, että levyt ovat suorassa, tasassa. Jos ovat vinossa, eivät mahdu menemään mankelin läpi! Ole myös tarkka, ettei stanssi pääse liikahtamaan, sillä silloinhan se leikkaa väärästä kohtaa ja lopputulos epäonnistuu. 
Ala veivaamaan kammesta hiljalleen. Voit alkuvaiheessa toisella kädellä hieman työntää kerrosleipää mankelin sisälle, jotta se lähtee hyvin rullaamaan. 
ÄLÄ TYÖNNÄ SORMIASI MANKELIN VÄLIIN KOSKAAN! 
Älä hoppuile! 
Rauhassa käännät kampea kunnes kerrosleipä on toiselta puolen kokonaan ulkona mankelista. Varo, ettei se tipahda lattialle! 
Ota varovasti kuvio pois ja käytä siltään tai kohokuvioi tai väritä. 
Voit kohokuvioida vaikkapa valmiita taustakuvioita kohokuviointikansion välissäkin. 

Voit stanssata eri materiaaleja, riippuen stanssisi "vahvuudesta". Ohuemmat stanssit käyvät ohuemmille papereille, mutta esim. BigZ-stanssilla voit tehdä kuvioita vaikkapa huovasta, kartongista, nahasta,...


Kuvio ei irtoa stanssista tai se repeytyy irrottaessa:
Toisinaan törmää stansseihin, joiden kuvio on hankala irrottaa tai se repeytyy tai ei leikkaudu kunnolla irti paperiarkista. Lähinnä joko tylsemmät stanssit tai missä on tosi ohuita kuvioita tai paljon pitsiä tms. 




Tällaiset stanssit voit mankeloida pari-kolme kertaa läpi, ennenkuin avaat kerrosleivän ja poistat kuvion. Jos tämä ei auta, voit kokeilla foamia stanssiin avuksi. Foam on pehmustetarra, mikä stanssataan liimapinta stanssia vasten stanssiin kiinni. Se tavallaan kohottaa stanssin pintaa ja helpottaa kuvion irrottamista. Voit testata tätä myös stanssaamalla ensin kartongin stanssiin, jätät sen siihen paikoilleen ja sitä vasten vasta stanssaat haluamallasi paperilla. 
Huomaa, ettei foamin tai kartonki-vahvistuksen kanssa voi kohokuvioida, jos stanssissa on sekin ominaisuus. 

Stanssien ja muiden tarvikkeiden säilytys:
Big shot ei mene kasaan, joten se säilytetään kokonaisena esim. pöydällä tai kaapissa. 
Cuttlebugin voi säilyttää myös pöydällä avonaisena ja levyt valmiina paikoillaan tai sulje siivekkeet ja laita kaappiin. Kantokahva nousee ylös kantoavuksi ja laskeutuu piiloon kaappiin. 
Levyt voit laittaa suoriltaan säilöön tai pussiin ja kaappiin tai koriin. Löydät varmasti ajallaan itsellesi sopivan säilytysjärjestyksen. Olkoon sitten kaapissa siltään, laatikostossa, korivaunssa,...
Stanssit voi säilyttää vaikkapa  cd-kotelossa, kansiossa valokuvataskuissa tai magneeteilla magneettitaululla. Stansseille on olemassa myös oma magneettikansionsa. Suojele stanssien teriä,ettei terät tylsy laatikon pohjalla. 

Yves rocher Elixir 7.9 päivävoide sekaiholle


Sain testattavakseni Yves Rocherin Elixir 7.9 päivävoiteen. Minun sekaiholleni sopiva voide tästä tuoteryhmästä oli nimenomaan sekaiholle tarkoitettu päivävoide. Voit jatkaa lukemista silti, vaikka sinulla olisikin vaikkapa kuiva iho, sillä "TÄÄLLÄ" on tarjolla myös muita Elixir-sarjan tuotteita! 

Olen kärsinyt siitä, että ihoni on kuiva toisesta kohtaa ja suorastaan hilseilee. Toisesta kohtaa taas niin rasvainen, ettei mikään riitä peittämään kiiltoa ja rasvaisuutta täysin, pitemmäksi aikaa. Olen kokeillut erilaisia voiteita ja puutereita, pyyhkinyt ja pessyt ja lähestulkoon seisonut päälläni seinää vasten, jotta se auttaisi. Siksipä innostuinkin hakemaan testiryhmään, kun huomasin tämän Yves Rocherin uutuus-tuotteen saapuneen markkinoille. Olisiko tässä pelastukseni?



Olen nyt kokeillut Elixir 7.9:ää muutaman päivän ajan ja seurannut hyvinkin tarkkaan, mitä muutoksia kasvoilleni tulee vai tuleeko mitään. Nimittäin kokeilin aikaisemmin jotain toista, eri firman voidesarjaa, ja kauhukseni koin uuden puperteetti-iän sen seurauksena! Olipas työtä saada näpyt pois! Siispä hieman varauksella uusia tuotteita testaan, mutta tällä kertaa huoleen ei ollut aihetta!

Sekaihoni on saanut Elixir 7.9 päivävoiteen ansiosta tasapainon. Kuivat kohdat ovat poistuneet, eikä enää kasvoissani ole hilseileviä ja punaisia länttejä. Lisäksi rasvaiset kohdat ja kiilto on tasapainottunut. Enää ei hävetä kulkea päiväaikaan kaupoilla ja pinkoa välillä piiloon lisäämään puuteria tai muutenkaan pyyhkimään rasvaisuutta pois kasvoilta. Huh huh!
Kasvoni ovat selkeästi heleämmät ja kauniin terveet. 

Elixir 7.9 ei rasvaa liikaa kuitenkaan. Se ei ole sellaista tanakkaa voita, mitä saa pestä käsistäkin puoli päivää pois, vaan voide on hyvin kevyttä, raikasta ja lähes tuoksutonta kasvoilla. Purkista nuuhkaistuna tuoksu on miellyttävä ja kevyt, voidemainen. Ei parfyymimäinen eikä se maku tule suuhun! 



Tykkään meikata ja näyttää nuorekkaalta. Elixir 7.9 päivävoide mahdollistaa siis terveen ihon ja meikin paremman pysyvyyden. Todellakin voin meikata ja näyttää kauniilta. Lisäilen normaalisti puuteria päivän aikana, enkä enää pakoile piiloon ensin kuorimaan rasvaa pois kasvoilta. Lisäksi meikki näyttää kauniimmalta senkin vuoksi, koska ne kuivat kohdat eivät enää erottele meikkiä eri tavoin, kuin liian rasvainen kohta ihostani. Tasainen kaunis meikki siis on jälleen mahdollista! HUIPPUA!

Ja osaatko arvata, paljonko tällainen laadukas, ylellinen purnukka maksaa? 
Eikös tällaiset voiteet, tällaisissa purnukoissa ja näin toimivat maksa keskimäärin 30-50 euroa? Näin olen ainakin itse nähnyt kaupoissa. Voisin siis itse tietämättömänä veikata että Elixir 7.9-päivävoide sekaiholle maksaisi vaikkapa 32 euroa... MUTTA mikä on TOTUUS!? Se ei ole arvaus tai luulo. TOTUUS ON HÄMMÄSTYTTÄVÄÄ!

Purkki Elixir 7.9-päivävoidetta Yves rocherilla maksaa VAIN 19.90€! Ja lisäksi tällä hetkellä saat kaupan päälle minikokoisen yövoiteen! Vastaavasti yövoiteen ostajalle minipäivävoide kaupan päälle! 
Ole nopea, niin pääset testaamaan yhdellä ostolla molempia! 

Valittavana on sekaihon lisäksi kuivan ihon ja herkän ihon päivävoiteet sekä samaa sarjaa Päivä-ja yövoide-yhdistelmä, tehoseerumi, silmänympärysvoide sekä kokeilupakkaus, jossa näitä ihania tuotteita on minikoossa. Voit siis kokeilla omakohtaisesti, ennenkuin ostat kokonaista isoa purnukkaa, jos tahdot niin. 

Minun seuraava haaveeni on Elixir 7.9 sarjan silmänympärysvoide. 

kortti ja korvakorut

Paskarteluhaasteessa oli vuorossa bingo, josta minun rivini on Pinkki-Harmaa-Vihreä. 
Näistä väreistä syntyi kortti, jossa on rauhallinen tunnelma ja keväinen kaunisväritys ja lämpö. 


Skannattuna kortti näyttää tältä, mutta en ole tyytyväinen skannauksen tulokseen, joten kuvasin kameralla vielä erilliset kuvat. 


Kortin kuvahan on uskonnollinen. Enkeli suojelee kulkijaa matkallaan. 


Skannattuna tuo kukan keskusta näytti valkoiselta, mutta oikeasti se on vaaleanpunainen. Kasasin kukan kolmesta eri kukkasesta. 


Alareunassa on samoin itse kasattu kukka. 


Tekstiä en halunnut korttiin lisätä, sillä kuva kertokoon enemmän, kuin sanat. Korttiin voi toki kirjoittaa sisäpuolelle mitä haluaa. 


Lisäksi tein korvakorut. Nekin hyvin herkät ja valoisat. 

Rauhallista alkanutta viikkoa!

A niinkuin ARPAONNI, kerran elämässä


Onnea on arpaonneni, jonka ansiosta olen nauttinut viikonloppuna myös extrasta. Palapelikodin sisustusta uusittiin Pentikin lahjakortin avulla. Aikaisemmin kävimme tuossa muutaman kilsan päässä katselemassa Pentikin tarjontaa, mutta ei ollut siellä sellaista WAU-efektiä. Siispä siirryimme eilen kaupungin toiseen laitaan isompaan kauppaan ja sieltäpä se WAU-efekti sitten kuului molempien suista! sopivasti lahjakortin arvokin oli tasan sama, kuin hintalapussa luki. :)


Kotipakettiin tuli tuollainen pieni lasikippo, jossa voi vaikka polttaa tuikkua tai halutessaan laittaa pienen kukan siihen maljakkoon. Miksei vaikkapa jokin koristeasetelmakin olisi kiva. 



Samaan pakettiin tuli pyöreä iso maljakin, jossa voi jo kukkakimpunkin laittaa esille. Myös tähän suunnittelin ajatuksissani jotain kivaa koristetta sisälle. Lasikiviä, kanelitankoa ja tähtianiksia, kuivakukkia.... 


Yhdessä nämä kipot ovat kokonaisuus, jossa voi alla olla jotain kivaa ja yllä tuikku. 


Tokihan heti testattiin. On se nätti! Sopii täydellisesti meillä olevan Pumpkin-öljylampun vierelle. Sekin on kirkas lasiastia.


Tämän mahdollisti Tuikun arvonta, josta sen lahjakortin voitin. 
Kävimme myös kiertelemässä muissa kaupoissa ja nautimme erilaisesta päivästä. Kiertelimme vaatekauppoja ja haettiin Subit kotipakettiin. Nam nam. 

Tigeristä ja Ikeasta haettiin tarpeellisia askartelutarvikkeitakin. Liimahan oli ihan loppu ja tiesin, että noista saa myös kaikenlaista muuta kivaa edullisesti. Tarpeen ovatkin noissa omissa haasteissani sekä Askartelutaivaan haasteessa, jossa olen tämän vuoden DT. 


Tällaisia ihanuuksia ostettiin. Kertakaikkiaan onnellisena kotiin palasin kantamusten kanssa! Liimapuikot ovat kylläkin postista, mutta kaikki muu Ikanosta. Mainittakoon hinnoista sen verran, että kaikki on todella halpoja löytöjä. Esim 2 arkkia tarroja hintaan 50 senttiä! Nippu tageja 1€. Kiiltokuviakin sai eurolla 2 arkkia ja niin poispäin. Jo pelkästään tarrateipit olisivat muualta maksaneet varmasti 15-20 euroa, mutta minä en noista 5 rullasta maksanut lähimainkaan sitä summaa! 


Tälle maalauskulhollekin on käyttöä helmiaskartelussa. Kuvassa myös hauskat puhekupla-klemmarit. 

Arpaonneen nuo eivät sinänsä liity, mutta haluan ehdottomasti kiittää MB:tä. Tiedät kyllä, miksi.  Olisinkohan ostanut kaikkea tätä ilman sinua?! ;)

Arpaonnea minulla toisinaan on ihan ihmeenkin hyvin. Yleensä jotakin pientä olen voittanut. Pienetkin ovat minulle suuria iloja ja onnea. Olen voittanut askartelutarvikkeita, jonkun kasvoveden tai voiteen, heijastimia tai leluja (lapseni oli silloin pieni). Ihania suuria voittoja oli aikaisemmin Aps-kamera, lehden vuosikerta tai jokin arvokkaampi lelu. Nyt tässä viime syksyn ja tämän tammikuun aikana olen haukkonut henkeäni ihan enemmänkin, sillä arpaonni on suosinut minua niin jopon, etelän matkan kuin tämän uusimmankin palkinnon muodossa! 
Uusimpana arpaonnellisuutta lisäsi eilen hakemamme paketti, jonka voitin Heidiltä.


Paketissa oli kaunis kortti sekä Big shotin/Cuttiksen leikkuulevyjä jne. Muistankin, kun tuohon arvontaan osallistuin, mietin, ettei käytetyt leikkuulevyt ole ongelma, sillä niistähän on iloa silti pitkäksi aikaa! Ja kun ne eivät enää sovellu oikeaan tarkoitukseensa, niitä voi käyttää vaikkapa leikkuualustana paperiveistä käyttäessä! 


Paketissa oli myös suloinen postimerkkistanssi sekä samaan sarjaan 4 eri aiheista kohokuviointikansiota. Tätä oli heti kokeiltava!


Tosi kivoja postareita sainkin tehtyä! Noitahan voi vaikka värittää tai jättää tuolleen. 


Lisäksi oli tällainen soikea stanssisetti. 4 erilaista soikeaa kuviota saa tehtyä piparireunoilla. stanssit olivat cd-kotelossa, mikä sinänsä antoi minulle ahaa-elämyksiä! Olen tähän asti säilyttänyt akryylileimasimista osaa tuollai, mutta miksikäs ei stanssejakin! Hyvä idea! Mistähän saisi tyhjiä cd-koteloita?!


Ja tässä se kaikkein suurin palkinto samaisesta paketista, minkä voittaessani aloin jo heti haukkoa henkeä! MINÄKÖ?! siis oikeasti voitin?! HÄH!? 
Saanko esitellä: CUTTIS!


Mielettömän ihana palkinto! Niin pieni ja niin näppärä! Niin tehokas ja niin toimiva! Ilo tällä on tehdä kuvioita! Niin pieneen tilaan vieläpä sujahtaa, että eipä ole ongelmia säilytellä. 

KIITOS!

Tähän loppuun vielä atc-kortti, jonka tein:


Kerran elämässä tulisi viettää koko sunnuntaipäivä sängyssä:
Nauttia aamukahvista, sanomalehdestä ja kaukaisten maiden matkaesitteistä. 

Kyllä olen elämässäni useitakin sunnuntaipäiviä viettänyt juuri näin. Jollei nyt suoraan matkaesitteitä selaten, mutta jotain muuta lueskellen. Kyllä meidän täytyy välillä olla vaan ja nauttia tekemättä mitään. Ei aina saa olla kiire, stressi, pakko mennä. 


JOKO LUIT TÄMÄN?

Kuopio, Suomi Finland

Kuopio on kotini. En voisi kuvitella asuvani jossain muualla, pienessä tai suuren suuressa kylässä tai kaupungissa tällä hetkellä, jos kosk...