Joulukalenteri, luukku 7


Tässä pari päivää sitten esittelin lyhyen hiusmallin, mikä mielestäni on upea. Harvalle naiselle käy aivan lyhyet hiukset, mutta kelle käy, käy myös todella hyvin yleensä. Jotkut kasvonpiirteet ovat niinkin kiitollisia, että niihin käy pituus kuin pituus. Sekin on ihan tosiasia, ettei kaikille naisillekaan käy pitkät taikka kiharat hiukset. Kumpa kuitenkin rohkeutta olisi kokeilla eri hiusmalleja ja vaikkapa värejä tai niitä kiharoita, ja löytää se itselle edullisin tyyli. Tai vaihdella niiden itselle sopivien tyylien välillä. 

Oletko sinä löytänyt jo oman tyylisi? 


Puolipitkissä hiuksissa korostuu pitkien hiusten näyttävyys ja lyhyiden hiusten helppous. Kuvan kampausmalli on niitä sängystä-menoksi-malleja, joille ei tarvitse paljoakaan tehdä aamuisin. Hieman sukii ja suhauttaa lakkaa. Helppo ja silti naisellinen sekä kaunis. itse suosin tätä pituutta itselläni ja vastaavanlaista helppoutta. 

Miinustahan tässä pituudessa on se, ettei kiinni saa, vaikka joku päivä tahtoisikin. Onneksi on keksitty hiuskammat ja pinnit.

SINULLE: 

Keräsin sinulle muutaman hiustarvikkeisiin erikoistuneen verkkokaupan osoitteen. Ehkei ihan kuvan omituista hiustenkuivaajaa sieltä saa, mutta aivan varmasti jotain järkevämpää ja toimivampaa. 
Ainakaan minua ei ilahduta ajatus ampua päätäni kohti...





MINULLE: 


Tänään luukun lahjoitti Jonsu!

KIITOS!


Pussukka ja


Suklaalevy.


Pussukan sisällä oli manikyyrisetti!


EXTRAA SINULLE: 


Kommentit

Tiia Koivusalo sanoi…
Voisi olla meikäläiselle parempikin tukka ehdottomasti. Kai etsin tyyliäni mummoksi asti. :)

Ihana paketti, tunnelmallista toista adventtia Viltsu. <3
Jonsu sanoi…
Kiva, jos tykkäsit! :)
Viltsu sanoi…
Kyllä! Blogikirjoitukseen en suoraltaan kehu, jottei kukaan loukkaannu siitä. Mutta näin voin sanoa kysyttäessä tai muuten kommentoidessa, että ihana paketti on. Luksusta ja herkkua. Nam. Cloettan suklaa on hyvää.
RaijaAnnikki sanoi…
Ihanuuksia.Kivaa joulun aikaa.