Hae tästä blogista

Kansainväliseen atc-vaihtoon ja TJK:hon

Vuosi 2017 on ollut niin täynnä kaikkea muuta puuhaa, ettei haaveistani huolimatta atc-vaihtoja ole ollut. Paitsi nyt kerralla yksi isompi. Kiva kuitenkin se, että pahin toipumisvaihe selkäleikkauksesta on jo ohi ja tätä nykyä voin istahtaa alas askartelemaan hetkeksi. Vaikkapa yhden kortin kerrallaan tai ainakin osan siitä. 

Ja kivaa sekin, että puuhaa on riittänyt askartelun saralla ja että verstas on ollut kovalla käytöllä kaiken aikaa. Eritoten olen innoissani siitä, kuinka verstas on täydentynyt sanotaan nyt vaikkapa bloggausajoilta, eli vajaassa 5 vuodessa. Perustarvikkeet löytyy ja jopa laitteissa ja välineissä ihan hyvä skaala. Big shot, gelli plate, nuuttauslevy...
enää en joudu ostamaan kuin ihan sen kuluvan, kuten liimat ja teipit, sekä tietysti ajankohtaiset herkut ja muut mitä nyt extraa haluan. Vaikkapa nyt joulun tai pääsiäisen kuvat tai jokin MUST HAVE-ihanuus. Niitähän riittää, eikö totta?! ;)



Muistan yhä muutaman vuoden taakse, kuinka aloittelija olin askartelussa, jos ei puhuta maalaamisesta, piirtämisestä, puu- ja kivitöistä jne. Ero teki tehtävänsä ja vaihdoin kaiken muun paperiaskarteluun ja koruiluun. Kannatti! Harjoitusta se kuitenkin on vaatinut ja nyt se ohuelle kartonkipalalle tarrojen liimailu joulukortiksi on takanapäin. Huh. 


Kun minulta jälleen kyseltiin, olisinko halukas kansainväliseen atc-vaihtoon, olin heti, että "JEE! KYLLÄ!". Ja niin sitä sitten aloin tekemään seitsemää atc:ta, joissa leimattua ja eläin. 

Mietin eläintä, mikä se voisi olla. Sitten päädyin leimasimeen, jota en ollut vielä käyttänyt ja jossa pulikoivat akvaariokalat akvaariossa. Ihan kaikkea en setistä käyttänyt, vaan aloin kasaamaan omaa pientä akvaariokorttia, jossa joku onkisi niitä rakkaudella. 
Tai voiko niin sanoa? 
Sydämellä? Jaa-a...
Tarjoilisi kaloille herkkuja? 
Koukulla???


Vaikka periaatteessa kaikki 6+1 korttia ovat samaa tyyliä, ovat ne silti erilaisia. Kuusi korttia meni vaihtoon ja yksi meidän vaihdon järjestäjälle. Pohjat olen tehnyt gelli platella akryylivärejä sikin sokin levitellen ja sabluunoilla leikitellen. Osa leimauksista on tehty kartonkiin suoraan, osa erilliselle paperille ja leikattu ja kohotarroilla liimattu. Kalat olen värittänyt copic-tusseilla ja Pro marker- sekä Aqua marker-tusseilla. 


Hiekkapohja on ensin tehty akryylimaalilla, sitten musteella, sitten kullan hohtoa Inka goldilla ja lopuksi Sandy Art -hiekkaa päälle. Sandy Art-hiekka antaa kortteihin sen oikean hiekkapohjan tunnun. 



Se, miksi TJK(tämä joutaa korttiin)-haasteeseen näillä osallistun, on ihan se, ettei leimasimia ole aiemmin käytetty, että hiekka on ollut odottamassa jotain ja koska kortteja on sen verta monta, että niiden määrällä saisin hieman paikkailtua omaatuntoani kyseistä haastetta kohtaan. Enhän ole haasteeseen päässyt osalliseksi koko vuonna, vaikka... Niin, ei vaan ole ollut atc-aikaa. 


Kaiken lisäksi taustat olen koristellut washiteipeillä. Oikeastaan idea lähti laajenemaan sitten tuosta kissateipistä...Kissathan rakastavat kalaa. jJoten pöydällä lojuneet muistilappu-kissantassutarrat löysivät tiensä sen ongen varteen. Nyt onkihommat näyttävät järkeen käyviltä. 

Laktoosittomat Skyr-rahkat

Kuinkakohan monta kertaa olen avannut jogurtti- tai rahkapurkin ja pettynyt sen happamaan makuun. Olen myös lähettänyt parillekin maitotalolle palautetta, että tekisivät makeampia hyla- tai laktoosittomia tuotteita. On niin tympeää syödä hapanta jogurttia kun tietää, että on olemassa ihanan makeaa laktoosillista jogurttia, jota taas en voi syödä. Joka uutuuden kohdalla kädet ovat ristissä ja solmussa suorastaan, kun toivon, että olisipa tämä rahka tai jogurtti makeampaa. Onhan makuvaihtoehtoja kuitenkin vaikka ja mitä jo tänä päivänä tarjolla.
Nyt pyyntöihini on vastattu ja Skyriltä on tullut kauppoihin laktoosittomat ja MAKEAT proteiinirahkat! JIPPII!



Enhän minä edes tiennyt mitään tästä ennen, ennenkuin Hopottajat ottivat yhteyttä ja kysyivät, olisiko minulla kiinnostusta testata Hopottajissa tätä laktoositonta settiä. Makeudesta en edelleenkään tiennyt mitään, vaan muistelin, olinko kerran aikaisemmin syönyt Skyriltä jonkun happaman rahkan? Koska kuitenkin ne happamatkin syön ja tällaiset tuotteet kuuluvat aamupalaani, lähdin mukaan. Onneksi! 



Sain lahjakortin, jolla kävin kaupasta hakemassa kolme eri makuista Skyr laktoositonta maitovalmistetta. Ekasta kaupasta tosin olivat loppuneet heti, joten toiseen sitten. Se, mikä heti kiinnitti huomiotani, oli pakkauksen raikkaus ja erottuvuus hyllystä ja pakkauksessa mukana oleva taittolusikka. Kotonahan lusikka löytyy lusikkalaatikosta, mutta heti mieleeni tuli välipala picnicillä hedelmän kera. Tai matkalla pikkunälkään ostaa tällainen. Laktoosittomat Skyr-rahkat maksavat 0,99-1,65 euroa. Yhden purkin koko on 170g.

Skyr on ainutlaatuinen Islannista tuleva vähähiilihydraattinen sekä runsasproteiininen maitovalmiste, joka maistuu ihan kaiken ikäisille herkkusuille. Pehmeä, hyvänmakuinen ja täyteläinen Skyr on ravitseva välipala painonhallintaan sekä hyvä proteiinilisä aktiiviseen elämään. Minulla aamupalasta tuli kertaheitolla ihastuttavampi hetki heräillä!



Koska toisessakaan kaupassa ei ollut 2% Mango-melonia, oli minun helppo valita kolme tuotetta kolmesta. Neljättä en olisi edes saanut, paitsi omakustannehinnalla. Olisin tosin ostanut sen, jos sekin olisi ollut tarjolla. Nähtävästi siis tuotteet menevät kaupaksi!

Yksi kolmesta oli 0% Mansikka-banaani. Ihan täysin nollaa ei rasvapitoisuus kuitenkaan ole, sillä sitä löytyy tästä purkista 0,2 g. Tässä Skyrin Mansikka-Banaanissa kaloreita on 57 kcal, eli sallittu nautinto. Se mikä jakaa ihmiset kahtia, on makeus. Jos haluat oikeasti makeaa rahkaa, rakastut tähän. Jos taas mielummin käytät happamempia tuotteita, voithan aina kokeilla ja tehdä itse valinnan sen jälkeen.



Muita makuja, joita testasin aamupaloina, olivat 2% Wanhanajan Vanilja sekä 0% Veriappelsiini . Edes veriappelsiini ei ollut hapanta eikä saanut irvistämään mausta. Eniten mieleeni tulee kaikista kotona tehty marja- tai hedelmärahka, johon laitetaan vähän vielä lisää sokeria. 

Mielenkiintoisia Skyr-reseptejä löydät TÄÄLTÄ.
Facebook-ryhmä löytyy TÄÄLTÄ ja

Suosittelumedia Hopottajissa pääset testaamaan erilaisia tuotteita ja palveluita! Kampanjakutsuja lähetetään kohderyhmään sopiville suosittelijoille ja voit itse valita mihin kampanjoihin haluat osallistua. Testatuista tuotteissa suosittelijat jakavat omia suosituksiaan eri sosiaalisen median kanavissa ja kasvokkain, sellaisissa kanavissa mikä on kullekin luontevaa. Jos sinäkin tahdot olla hopottaja, niinkuin minä olen, ota rohkeasti yhteyttä minuun ja kerron sinulle lisää, tai liity suoraan TÄSTÄ Suosittelukoodi: HOP35046

Skyr-rahkat Tuotetestaus Hopottajien kautta

Pakko saada lisää!


Mitä muutakaan keski-ikäinen bloggaaja tekisi arkipäivänä kahvikuppi toisessa kädessä, kuin seikkailisi netissä. ;) Ainakin joskus. Ja silloin, kun näin teen, saatan innostua etsimään eri hakusanoilla jotain kivaa uutta luettavaa tai katseltavaa. Ehkäpä Pinterest on niitä katseltavia, joissa eniten seikkailen. Joskus sitten saan jostain kuvasta kimmokkeen, että olisikohan vaikkapa tuollaista tuotetta saatavana Suomessa. 

Kaiveltuani netin suurta maailmaa, törmäsin sellaiseen verkkokauppaan, kuin Blackoutstore, lyhennettynä THEBOS. Olin aivan häkellyksissä, voiko sellaista edes olla. On on. Ihan totta se on.
Esimerkiksi kuvissa näkyvä Huivi - New Horses - maksaa alle 5 euroa! Tosin se on tarjous, mutta silti. Kosmetiikkaa ja kauneuteen liittyviä tuotteita jopa 1,90€ alkaen! Siis ihan mielettömän halpaa! Ja silti hyvää. Kaiken kukkuraksi sovimme yhteistyöstä, ja vinkkaanpa sinullekin, että tilatessasi tuotteita TheBosilta, saat ilmaiseksi valita lahjan koodilla: lahja16


Mitä sanoisit esimerkiksi ilmaisesta 2 Voidemaista ja 2 puuterimaista korostusväriä samassa paletissa? Vai mieluummin huulikiilto tai EDT spray?! Valinnanvaraa on sivun verran. 



Yksi itseäni kiinnostaneista tuotteista oli vihreän ja sinisen sävyinen Technic Sultry Moss-luomiväripaletti. Paletissa on mukana 6 kevyesti kimaltelevaa sävyä ja kaksipäinen sivellin. Technicin tuotteista tämä luomiväripaletti on edullisimmasta päästä, eli juurikin sen 1,90€. Muitakin sävyjä on tarjolla edullisin hinnoin. 



Kyseinen luomiväripaletti sopii vegetaristeille ja vegaaneille, eikä tuotetta ole testattu eläimillä. Värit ovat runsaspigmenttisiä jotka saa kyllä häivytettyä myös kevyemmiksi. Ei siis kannata pelätä näitä voimakkaaltakin näyttäviä sävyjä. 

Ylemmässä kuvassa värit on laitettu vaahtomuovisiveltimellä (paletin mukana) niin, ettei väriä häivytetty lainkaan. Vasemmalta lähtee paletin oikea reuna liikkeelle, eli mokasin sen verran, että laitoin väärin päin mallikuvaan värit.

Pakko sanoa, että näyttäs väriltä vasemmalla tuo varjokohtakin, mikä ruskeana näkyy, mutta se on käden taite, eli sitä ei lasketa. :D Oikeassa reunassa nippanappa näkyy vaalea väri, mutta sen kimalteet kyllä näkyvät. Tuollainen se on.

Se, mistä en tykännyt tässä vaiheessa, oli tuo värien variseminen. Sitä jonkun verran oli havaittavissa, mutta toisaalta, en myöskään kopauttanut siveltimestä irtomurusia pois. Käytössä se pitää muistaa, niin välttyy sottaamasta meikkiä.


Tässä yläkuvassa saman paletin kolme sävyä häivytetty. Kuten huomaat, värit ovat aivan erilaiset nyt, kuin edellisessä kuvassa. Tässä ylimpänä on se oikeanpuoleinen, tummin väri. Keskellä on vihreä, vasemmalta laskettuna neljäs väri paletista. Alimmaisena vasemmalta eka paletin väri, eli vaalein. Nämäkin siis tehty samalla paletin omalla siveltimellä. Missään vaiheessa ei ole liian kimalteleva väri minun makuuni, joten keski-ikäinen nainenkin voi hyvällä mielin käyttää tätä palettia arkimeikiksi. Ja jopa juhlaan kun vähemmän häivyttää. Ja tosiaan, 1,90€!!! Mietin kovasti sinisävyisenkin tilaamista, ja euron kaksi kalliimpia muita sävyjä. Koko setti? Voi apua!


Minua kiinnosti jonkun aikaa jo tällaisen veitsimäisen trimmerin kokeilu ja nyt kun sen löysin THEBOSilta, oli pakko testiin ottaa. Vaikka omat tarpeeni ovatkin kulmat ja korkeintaan leuka ja huulen yläpuoli, niin sheivasin kokeeksi koko kasvot. Kyllä! Siitäkin huolimatta, että kyseessä on nimenomaan kulmakarvatrimmeri, eikä koko kasvojen. Mutta mitäpä sitä ei testaisi, kun mahdollisuus on.



Ihan se ohut nukkamainen karva lähti helposti pois poskilta. Samoin kulmakarvojen sheivaus onnistui hyvin. Ne ongelmallisimmat karvat leuassa ja huulen päällä eivät sitten lähteneetkään niin hyvin, jos ollenkaan kokonaan. Näin ollen suosittelen siihen, mihin tarkoitettukin, eli kulmakarvojen muotoiluun ja harvennushakkuuseen. Toki tarvittaessa ne nukkaposket saa sileiksi ja sitä kautta meikistä sileämmän. Aion tilata näitä lisää! 1,90 €/kpl. 4,90€:lla saa 3 kpl.

Kuvissa näkyvä punainen huivi on myös siis samasta kaupasta. Huivi on ohutta, ilmavaa materiaalia, jossa valkoiset hevoset kuviona. Kaupan kuvatekstin mukaan viininpunainen ja kyllä se luonnossa onkin viinimarjan värinen. Kyseessä on iso huivi ja nyt kyllä harmittaa, kun otin vain miniälleni tämän, enkä itselleni lainkaan. Eli, pakko tilata uusi! Miniä tykkää varmasti, sillä hän on hevosurheilun ammattilaisia, eli täydellinen ylläri hänelle. 


Onko Thebos sinulle entuudestaan tuttu?
Heräsikö kiinnostus näihin tai verkkokaupasta johonkin tuotteeseen? 

Grande finale, eli ennen ja jälkeen-kuvat RENU Advanced-tuotteiden käytöstä


Jos olet seurannut blogiani, olet saattanut huomatakin, että olen testannut aktiivisesti RENU Advanced-tuotesarjaa. Lupasin grande finale-postauksen, jossa lopputulokset esittelen kuvin. Nyt on sen aika.

EDIT! Blogistani katosi puolelta vuodelta kuvat. Osa löytyi takaisin muista some-kanavista, mutta osa, myös tämän postauksen kuvista on poissa ikiajoiksi. Voit uskoa tunteeni...
Pahoitteluni. 


Mitä siis olen käyttänyt? 

Kaikki tuotteet edesauttavat toinen toistaan imeytymään ihoon ja tukemaan toistaan ja siten uudistamaan solujamme. Huomioitavaa myös se, että tuotteet ovat patentoituja! Huomaathan, että RENU Advanced -tuotteet eivät ole verrattavissa tavallisiin ihonhoitotuotteisiin, joiden avulla pyritään peittämään ihon epäkohtia, sillä RENU Advanced -tuotteet todella kohentavat sinun omaa ihoasi.

  • Puhdistusvaahto, kevyesti hedelmäinen. Tasapainottava ja kosteuttava. Kuvassa oikealla kaunis keltasävyinen pullo. Aivan ihana pehmeä vaahto. 
  • Uudistava Redox-geeli (Takana valkoinen tuubi). Hellävarainen ja tehokas koko kehon ihoterapia, joka on suunniteltu elvyttämään ja tukemaan ihon luonnollista uudistumisprosessia Redox-teknologiaa käyttäen.
  • Intensiivinen Redox-seerumi, löytyy kuvasta keskeltä eturiviä. Seerumi antaa silminnähden tehokkaasti nuorekkaan tuntuisen ihon, ja on erityisesti suunniteltu uudistamaan ja tukemaan ihon luonnollista uudistumista. Käytetään eritoten ihon haasteisiin, kuten hienot juonteet ja linjat. Apua jopa 30 minuutissa, kestäviä tuloksia jopa 4 viikossa.
  • Takarivistä oikealta seuraavaksi upea turkoosi pullo. Tehokkaasti täydentävä kosteusvoide.  Tämä kosteusvoide syväkosteuttaa ja antaa iholle silmin nähden raikkaan ja energisen vaikutuksen. Ihon joustavuus ja kiinteys, juonteiden ja linjojen esiintyvyyden väheneminen, puolustaa ja suojaa ihoa saasteilta.
  • ASEA, josta kuvassa kaksi suihkepulloa. ASEAa olen käyttänyt ulkoisesti ja jonkin verran myös suihkauttaen suun limakalvoille. En ole siis juonut, vaikka se olisikin suotavaa myöskin. ASEA on tällä hetkellä maailman ensimmäinen ja ainoa tasapainotettu Redox-molekyylivalmiste, jonka on tieteellisesti todistettu parantavan merkittävällä tavalla urheilijoiden kestävyyttä, palautumista ja korjaantumista. ​


Suosittelen, että käyt katsomassa videon, jossa kerrotaan tarkemmin sekä RENU Advanced-tuoteperheen hyödyistä ja faktoista, että yleisesti kosmetiikkatuotteista löytyvien ainesosien haittavaikutuksista, jotka ainakin minut saivat pohtimaan omia tuotevalintojani.



Ja sitten aloitetaan kuvallinen osuus. Vasemmalla kuva juuri ennen RENU Advanced-tuotesarjan aloittamista ja oikeanpuoleisessa kuvassa välittömästi kuukauden jälkeen, kun ensimmäiset tuotteet loppuivat.  Huomasin melko nopeastikin ihoni alkavan kaunistua, ja esimerkiksi silmänympärysiho vaaleni ja napakoitui. Mielestäni jopa kulmalävistyksestä huomaa, kuinka ylimääräistä turvotusta poistui. 

Otsan alueella väri tasaantui ja näppyisyys alkoi parantua. Punaiset juovat hävisivät. Myöskään otsani ei enää hilseillyt. Kulmieni päällä olleet turvotukset laskivat lähes huomaamattomiksi. 

Leuan ja poskien alueelta huomasin ensimmäiset muutokset jo vuorokaudessa. Minulla oli leuassa ollut useamman kuukauden kaksi vaaleaa näppyä, jotka kuultivat ihosta, muttei niitä saanut millään pois. RENU 28-geelillä toinen näpyistä muodostui finniksi vuorokaudessa ja sitä kautta tuli pois ja toinen vaati vuorokauden pitempään ja poistui pilaamasta kasvojani.

kuva pelastettu Susannelta. huh, kiitos


Kasvojeni väri oli aikaisemmin harmaan ja punaisen sekoitus, mutta kuukaudessa väri normalisoitui ja tasoittui. Juonteidenkin huomasin alkaneen siloittumaan, eikä suupieletkään enää "roikkuneet", vaan napakoituivat. Samalla kun kasvot napakoituivat, myös kasvojen piirteet kapenivat hieman. Peilistä katsoi paljon terveemmän näköinen ja kauniimpi minä.

Silmäni ovat olleet jo jonkun vuoden lommolla ja mustat. Toki joskus olen saanut tummiin silmänalusiin apua, mutta tässä on se yleisin näkymä ylhäällä. Alemmassa kuvassa muutos on huomattava. Väri on todella kauniimpi ja silmät ovat kuin päässeet uudelleen pois syvältä montusta.

Tarvitseeko edes sanoa, mitä mieltä olen RENU Advanced- ja ASEA-tuotteista?! Olen todella onnellinen, että sain mahdollisuuden kokea tämän, kuin uudelleen syntymisen ihmeen!


Muita havaintojani: 


  • Kokeilin RENU 28-geeliä halkeileviin kantapäihini, ja hämmästyin, kuinka nopeasti kantapääni paranivat sileiksi ja ehjiksi! 
  • Suihkauttelin ASEAA suuhuni hampaidenpesun jälkeen ja aftakierteeni päättyi. 
  •  Naarmuja ja haavoja voitelin myös RENU 28-geelilä ja sain helpotusta niihin nopeammin, kuin ilman. 

 Jos kiinnostuit, löydät testaamani tuotteet TÄÄLTÄ.

YHTEYSTIEDOT
Susanne Tuomisalo
Itsenäinen jälleenmyyjä

+358 40 3510 206
susanne.tuomisalo@renuadvanced.fi

RENU Advanced yhteistyö/lahja

Kaksi pientä ja punaista



Milloin viimeksi olet katsonut itseäsi peilistä ja sanonut olevasi kaunis?
Turhan usein kuulee, kuinka etenkin naiset vähättelevät itseään ja vertailevat TV:stä näkyviin langanlaihoihin mallitypsyihin, jotka ovat joko luonnostaan luonnonoikkuja tai sitten heillä on anorexia. Senkin kuulee aivan liian usein, ettei itseään pidä alkaa kehumaan kauniiksi, koska äkkiä saa liian itserakkaan maineen ja katsotaan alta kulmien, että mikäs olet olevinasi. Miksi sen täytyisi olla niin? ei ihme, jos nuorilla tytöillä on identiteetin kanssa ongelmia, jos heille opetetaan jo lapsesta tällaista. Mutta miksi sitten pitäisi sanoa olevansa kaunis? Osaatko vastata tähän kysymykseeni?



Kauneuden verkkokauppa, Olet kaunis, ainakin osaa ja uskaltaa sanoa sen ääneen ja kannustaa asiakkaitaankin siihen. Vaikka se tärkein lähteekin sisältäpäin ilosta, itsevarmuudesta ja hyvyydestä, moni nainen tahtoo vielä ulkoistakin habitustaan parannella tai korostaa. Siksi kosmetiikka onkin olemassa ja meidän jokaisen saatavilla. Onneksi! Ja eihän kauneudenhoito pelkkää meikkausta ole, sillä siihen lasketaan myös hiustenpesu, hiusten muotoilu, jalkahoidot jne jne. Apua näihin kaikkiin saa ko. verkkokaupastakin.


Huulikynä on tuote, joka on pyörinyt ajatuksissani kauan, ja nyt sen vihdoin hankin itselleni. Onhan huulipuna tuttu ja huultenrajauskynä, joten pitihän se tämäkin kokea, mitä eroa on huulikynällä edellisiin verrattuna. Ja onhan tässä. Molempien tuotteiden hyvät ominaisuudet saatu yhteen pieneen ja kauniiseen pakettiin. 

Huulikynä rajaa tarkasti, mutta myös levittyy huulipunan lailla helposti. Koostumus on enemmän huulipunamainen ja huulivoiteen risteytys. Hemmottele huuliasi kermaisen täyteläisillä ja runsaan pigmenttisillä sävyillä! Sävyvaihtoehtoja on useita. Omani on ruusunude. hyvin oman huulteni sävyn kaltainen. Oikeastaan Murunen sanoi ennen kuin tiesi mistä on kyse, että tämä sävy on kuin nude. Totta! Tämä huulikynä kaiken lisäksi pysyy huulilla tunteja ja jättää kulumisenkin jälkeen pehmeän sävyn huulille. 


Absolute New York Maxi Satin Lip Crayon - Nude löytyy TÄÄLTÄ. Vastaavasti kaikki OLET KAUNIS-verkkokaupan sävyt löytyvät TÄÄLTÄ. Hintaa yhdellä kynällä on alle 7€, mikä mielestäni on edullinen tällaiselle tuotteelle. Onhan huulipuna ja huultenrajauskynä yleensä arvokkaampi setti. 



Toinen pieni ja punainen, tai oikeastaan pinkki tuote on atomisaattori, joka on näitä pakko saada käsilaukkuuni-juttuja. Nuoruudestani muistan jotain todella halpoja hajuvesien täyttöpulloja kokeilleeni, mutta niissä se ongelma oli siinä, etteivät ne olleetkaan tiiviitä. En minä kotiin tarvitse pientä täyttöpulloa, jos minulla kotona on jo se normaalikin hajuvesi. Sen sijaan matkoille tarvitsisin. Siksi Olet kaunis-verkkokaupan atomisaattori olikin minulle selvä valinta. Ja värinkin sain valita, joten minulle pinkki ja Murunen jo kyseli, milloin hän saa metalli hopean. Katsotaan nyt, milloin voin sen tilata hänellekin. 


Kyllähän tämä sellainen karkki on, että ilokseen katselee ja pitää esillä vaikka työpöydällä, hotellin peilipöydällä, yökylässä esittelee kaverillekin... "Arvaa onko tämä huulipuna vai tamponisäiliö, hajuvesipullo vai mikä?". Nyt esimerkiksi lentokoneeseen voi nesteitä viedä enemmän jotain muuta tarpeellista, kun hajuvesi on pienemmässä pullossa. 


Atomisaattorissa on kaksi avattavaa päätä. Toisessa niistä on täyttöpuoli, johon sumutettavan hajuveden suutin laitetaan. Sitten vaan suhautetaan atomisaattori täyteen ja korkki suljetaan kiertämällä. Täyttö onnistuu helposti kaikilla hajuvesipulloilla muodosta riippumatta. 


Toisella puolella on suihkepuoli, jolla hajuvesi suihkautetaan normaalisti niinkuin muissakin hajuvesissä on tapana. Rakastan tämän metallinhohtoväriä ja helppokäyttöisyyttä! Nykyisin tämä versio on tiivis, ja voin käyttää käsilaukussa ilman pelkoa. Suihkauskin on kuin laadukkaassa hajuvedessä, joten kaikin puolin positiivinen pikkuinen! 



Matkusteletko sinä paljon tai tiedätkö läheisesi, joka matkustelee? Tässä oiva lahja, joka sopii myös miehille! värivaihtoehdoissa on siis myös miehisempää metalli hopeaa ja mustaa ja naisellisemmalta värimaailmalta myös vaaleampi pinkki. Koska FLO atomisaattoripullo on lasia, voit säilyttää tuoksuasi atomisaattorissa pitkään ilman hajuveden haihtumista. Tilavuuskin on reilu, jopa n. 50 suihkekertaa.



Huulikynä ja atomisaattori saatu Oletkaunis-verkkokaupasta.
Hajuvedet omia

RENU 28

REDOX-SIGNAALIMOLEKYYLEJÄ esiintyy luonnostaan kehomme kaikissa soluissa. Niillä on tärkeä tehtävä solujen uudistamisessa.

Kehomme valmistaa Redox-molekyylejä itse, mutta mitä enemmän ikäännymme, sitä vähemmän soluissa syntyy uusia molekyylejä. Tällöin myös kehon kyky kestää rasitusta ja ikääntymistä heikkenee.

ASEA on tällä hetkellä maailman ensimmäinen ja ainoa yritys, joka on onnistunut valmistamaan vakaita Redox-signaalimolekyylejä. Tämä valmistusprosessi on myös patentoitu. RENU Advanced -tuotteiden avulla voit nyt lisätä ihoosi helposti Redox-signaalimolekyylejä. Turvallinen valinta  koko perheelle.


RENU 28 -ihogeeli on kehitetty tukemaan ihosolujesi uudistumista lempeällä ja luonnollisella tavalla, jotta ihosi elinvoima ja tasapaino palautuvat.
TIETEELLISEN TIEDON ansiosta RENU 28 -ihogeeli on enemmän kuin tavallinen ihonhoitotuote: Tämä kevyt, virkistävä geeli sisältää ainutlaatuisen hoitavan ainesosan, vakaat Redox-signaalimolekyylit. Nämä molekyylit ovat olennaisen tärkeitä kehosi solujen uudistumisessa.
Luonnollisesti kyse on myös ihosoluista. RENU 28 auttaa hoitamaan rasittunutta ja haasteellista ihoa lempeästi mutta tehokkaasti saaden ihosi tuntumaan sileämmältä ja elinvoimaisemmalta – yksinkertaisesti paremmalta.
Ainesosat:  Vesi, Natriumkloridi, Natrium-Magnesiumfluorosilikaatti(Pii sitoo molekyylit geelimuotoon), Dinatriumfosfaatti (pH-arvon säätelijä)

KÄYTTÖTARKOITUKSIA:
  • Anti-aging
  •  Hienot juonteet ja linjat
  • Säännöllisesti käytettynä kosteuttaa ihoa
  • Rauhoittaa parranajon jälkeen
  • Luomet ja arvet
  • Selluliitti
  • Ihon punaisuus ja ärtyisyys
  • Haavat ja puremat
  • Mustelmat ja palovammat
  • Lihas- ja nivelkivut
  • Urheilusuorituksesta palautuminen
  • Sopii myös perheen pienimmille


KÄYTTÖ:

Kasvojen ja decolteen hoidossa: 
Ravista tuubia kevyesti ja levitä runsaasti RENU 28 geeliä puhdistetulle iholle kaulan ja dekolteen alueille, sekä kasvoille. RENU 28 sopii erityisen hyvin myös herkkäihoisille ja koko kehon ihoterapiaksi erilaisiin ihon haasteisiin. Soveltuu myös herkälle silmien ja suun ympärysiholle.



Kivun hoidossa: 

Paikanna kipusi. Ravista tuubia kevyesti ja hiero RENU 28 -geeliä puhdistetulle alueelle kipeään paikkaan kolme kertaa 5 min. aikana. Kuullostele kipeän paikan olotilaa 10 min. kuluttua. 


Katso myös kasvojenhoitotuotteista lisätietoa TÄÄLTÄ 
Postaus tehty yhteistyössä RENU advanced kanssa

RENU ADVANCED -TUOTTEET OVAT:
  • Kliinisesti ja dermatologisesti testattuja
  • Sopivia kaikille ihotyypeille
  • Sopivia sekä naisille että miehille
  • Vegaanisia
  • GMO-vapaita
  • Laadultaan varmistettuja
RENU ADVANCED -TUOTTEET EIVÄT SISÄLLÄ:
  • Eläinperäisiä ainesosia tai eläintestausta
  • Parabeeneja 
  • Keinotekoisia värejä tai ihoa ärsyttäviä ainesosia
  • Sulfaatteja 
  • Ftalaatteja 
  • Propyleeniglykolia
Tuotteet saatu lahjaksi

Kirjasuositus



Olen kausilukija, ja välillä luen taukoamatta kirjoja putkeen. Toisinaan taas en millään saa otetta kirjoista, tai että alkaisin lukea. Nyt on lukukausi.. hassu sana sinänsä.. menossa. Viimeisin lukeman i kirja on Marian Keyesin Nainen, joka varasti elämäni. Sen verran mielenkiintoista hömppäluettavaa, että ostin jo jemmaan odottamaan tarjouksesta toisenkin Keyesin kirjan. 

Aluksi kirja vaikutti jotenkin vaikeahkolukuiselta. Kappale kertoi tästä hetkestä ja kohta oltiinkin viikko ennen ja sitten jo tulevaisuudessa.. Mutta luettuani tovin, pääsin hyvin kiinni siihen, missä ajanjaksossa elettiin ja miksi niin. Enää se ei siis häirinnyt. Kannatti jatkaa, sillä tykkäsin kirjasta ja odotin kovasti pääosan henkilölle onnea ja parempaa elämää. suurempaa jännitystä kirja ei kuitenkaan tuo mukanaan. 

Kirjan päähenkilö, Stella, on keski-ikäinen äiti, vaimo ja kosmetologi. Hän kamppailee samojen ongelmien kanssa, kuin moni meistä. Olenko liian lihava? Mitä laittaa päälleni? Kuinka elämä voi jatkua miehen rinnalla, jonka kanssa mikään ei toimi? Nuorten kasvattaminen, tunnemyrskyt, kun Stella ihastuu, rakastuu ja haluaa kieltää sen itseltään. Entä sitten, kun Stellan elämä järkkyy täysin, ja aivan puun takaa hän sairastuu erittäin vakavasti ja halvaantuu. Ainoa asia, mitä hän voi tehdä, on liikuttaa silmiään ja ajatella. Mitä on olla äiti ja huolehtia murrosiän kuohunnassa kylpevästä tyttärestään, joka on luisumassa kohti tyystin vääriä polkuja, kun äiti ei voi edes kommunikoida tyttärensä kanssa. Ja se tunne, kun lääkäriksi tulee mies, joka osaa lukea Stellaa silmien kautta! 

Kirjan loppupuolella käsitellään Stellan uran vaihdosta yhtäkkiseksi kirjailijamenestyjäksi, jonka koko elämä muuttuu. Ehkä lopulta odotin jotain enemmän, ehkä loppu oli hyvä näin. En ole ihan varma. Olisinko halunnut sittenkään täysin valmiita vastauksia, vai oliko sittenkin hyvä, että saan itse päättää, kuinka Stellan lopulta kävi? Vai onko tulossa/olemassa jo kirjalle jatkoa?! 

Sieluni on vapautunut

Sieluni huutaa toisinaan kivusta,
toisinaan taas pakahtumistaan ilosta.
Sieluni vaikeroi silloinkin,
kun tarvitsin sinua, ystäväin.

Kun kuljin tietämättä määränpäätäni,
kun ohitin kaiken muun, jopa itseni.
Silloin, kun luulin oikeaksi väärää.
Kun halusin mennä, mutta jokin sai minut jäämään.

Sinä, parahin ystäväni,
Sinä näit minut romahtaneena,
näit minut maassa makaavana.
Nyt katso, kun sieluni lähtee lentoon.

Lentoon! Ystäväni, lentoon!
Hukkunut herää henkiin,
kaatunut pyyhkii pölyt vaatteistaan,
Nyt minä pidän kiinni omista aatteista!

Ja ystäväni, olet sen ansainnut.
Juhlan, koska kanssani olet taistellut.
ehkä silloin en sinua kuunnellut,
mutta kuuntele minua nyt:
Katso, kuinka sieluni on vapautunut!

-Viltsu-


Ecoffee ja pikkusnäcksit


Pekaanipähkinä sisältää kasvisterolia ja runsaasti antioksidantteja. Se sisältää 19 eri vitamiinia ja kivennäisainetta - esimerkiksi sinkkiä, magnesiumia, kaliumia, mangaania, E-, ja B-vitamiineja.
Foodin-sarjan aromaattiset pekaanipähkinät ovat luomu- ja raw food -laatuisia, joten kaikki ravintoaineet ovat niissä visusti tallella.

Foodin Pekaanipähkinöitä mutustelen ihan siltäänkin välipalana, mutta soveltuvat pehmeyden ja rapsakkuuden ansiosta vallan mainiosti myös vaikkapa jogurttiin, leivontaan, salaatteihin...
Pekaanit kannattaa ensin liottaa nelisen tuntia ainakin ennenkuin käyttää niitä, niin saa kaikki ravintoaineet aktivoitumaan.

Foodinin Pekaanipähkinöitä myydään ainakin 600 gramman reilunkokoisissa pusseissa Ruohonjuuressa. Tietenkin Luomua! Se, miksi minä syön mieluummin Foodinin pekaaneja kuin muita, johtuu mausta. En ole ikinä saanut yhtä tuoreita ja pehmeitä pekaanipähkinöitä mistään muualta! Kuin karkkia söisi! Mutta terveellisempää!


Italialaiset ovat maailman kuuluja antimistaan, kuten viinit ja oliivit. Myös mantelit ovat yksi italialaisten vientituotteista. Sisilialaisia, "maailman makoisimpia manteleita" saa Ruohonjuuresta riittoisassa säästöpakkauksessa, jopa 800 grammaa kerrallaan. 

Manteli on perinteisesti joulupuuroon liittyvä herkku, mutta kyllä sitä voi hyvin käyttää muulloinkin. Proteiini- ja kuiturikkaat mantelit edistävät tutkitusti painonhallintaa ja ovat hyväksi sydämen terveydelle. Foodinin mantelit ovat raw food-laatuisia, joten niissä ovat kaikki ravintoaineet, kuten kalsium, visusti tallessa! Ja myös nämä Luomua! 

Sama pätee manteleissa, kuin Pekaanipähkinöissäkin, ettei näin hyviä vastaani ole tullut ennen. Enkä liioittele. Kun laatu on korkealla, makukin on aivan mahtava. Foodinin mantelit ja pähkinät ovat parhaimpia ja pussitettu uudestaan suljettaviin pusseihin. 


Manteli on ravinteikas pähkinää muistuttava siemen, joka saattaa toisinaan sopia myös heille, joille pähkinät eivät muuten passaa. Meillä manteleita napostellaan ihan siltään, mutta myös leivonnassa ja myslin seassa. Tietenkin sekä pekaanit että mantelit tulee rouhia esim. morttelissa ennen mysliin tai leivontaan laittoa. 



Koska me Murusen kanssa käymme paljon ulkona retkillä ja geokätköillä ja Pokemon jahdissa ja ja ja, niin yksi ehdottoman tärkeä väline on kestävä ja kannellinen muki. Tällaisen halusin Ruohonjuuresta itselleni, kun en vaan voinut vastustaa kuoseja. Itseasiassa Ecoffee-kupeissa on muutama, joista oli lähes mahdoton valita suosikkia. 

Ottaisinko kokopinkin vai ruskean zikzak-kuvioisen? Ehkä iloisen värisen kirkkaanvihreän ja pinkin lintumukin vai Oranssin? Ja tietysti sekin oli päätettävä, onko kuppikokoni vastaisuudessa 400ml vai 355ml. Teeccino- ja kahvihulluna päädyin isompaan ja koska rakastan värejä, valitsin pirtsakan pinkki-vihreän. Tästä on ilo juoda retkimokkaa! Tai vaikka vettäkin, sillä kansi on näppärä suoja ötököiltä ja metsän roskilta. Tämä muki kestää niin myötä- kun vastamäessä. Juoma saa olla korkeintaan 80 astetta, eli kahvin ja teen ihannelämpöistä. Kuumempi neste kuumentaa koko kupin liikaa. Testasin 80 asteella, ja pinkki suoja ei polttanut sormiani, vaikka kuppi itse olikin kuuma.




Luomulaatuisesta, biohajoavasta bambukuidusta valmistettu Ecoffee -kestomuki on kevyt, käytännöllinen ja tyylikäs valinta käytettäväksi kertakäyttöisten take away -mukien sijaan. Kestomuki on ilo silmälle - ja ympäristölle. Konepesun kestävyytensä ansiosta Ecoffee-kuppi on helppo ja näppärä pitää mukana ja puhdistaa. Pese Ecoffeet astianpesukoneen ylätasolla.

Minä testasin kannen tiiviyden vedellä, eli kansi tiiviisti paikoilleen ja korkki napsautettava kiinni. Hämmästyin, kun vettä ei todellakaan tullut kuin kahdesta kohtaa ulos ylösalaisin käännettäessä, eli noista kannen kahdesta ilmareiästä. Toinen näkyy kuvassa kello yhden kohdilla ja toinen keskellä, korkin varren juuressa. Kun nämä reiät peitin, vettä ei tullut laisinkaan ulos! Se tarkoittaa sitä, että sakeampi mehukeitto tms pysynee kupissa ja periaatteessa teippaamalla aukot, myös juoksevampi neste pysyy kupissa, jos ajattelet vaikkapa kesällä pyörän koriin laittaa kahvin tai käsilaukussa viet kiireen vilkkaa työpaikalle teen. Lapsiperheille vinkkinä, että lapset eivät välttämättä saa itse korkkia tiiviisti paikoilleen, joten aikuisen kannattaa tarkistaa ja huolehtia korkki kiinni. Ei se jäykkä ole, vaan  sen verran lörppänä, että venkuilee helposti. Tarkista siis, että se napsahtaa kiinni! 



Muistutuksena vielä, että älä kaada Ecoffee-kuppiin kiehuvaa vettä, esim. vedenkeittimestä. Sitä sormesi eivät kestä! 80 Astetta on maksimi. Tuo pinkki osahan estää sormien palamisen/polttelun sallituissa rajoissa! 

Jos sinä kiinnostuit tästä kuvanmukaisesta Widdlebird-Ecoffee-kupista, löytyy se TÄÄLTÄ. Muista vaihtoehtoja on tarjolla TÄÄLLÄ.

On hyvä pyrkiä näkemään elämässään enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia - ja kohdella muita siten, miten tahtoo itseään kohdeltavan. Kannattaa myös muistaa, että valinnat vaikuttavat ja että tulevat sukupolvetkin haluavat varmasti elää planeetallamme. 

Ps. Tässä kuussa kannattaa hamstrata myös Dr.Hauschkan laatukosmetiikkaa, sillä Ruohiksessa ne ovat kuukauden tuotteiden seassa! Itsehän rakastan mm. Dr.Hauschkan silmänympärysvoidetta, mikä oikeasti toimii! 

Tuotteet saatu Ruohonjuuresta maisteltavaksi ja kokeiltavaksi

Askartelua



Tilaustyönä tehty klipsikorvakoruja ja kortti tytölle. Kuvia otettu jo korujen ollessa pussissa, joten pientä heijastumaa tulee siitä. 




Viltsun verstaalle kuuluu sitä, että kuvioteipit ovat saaneet uuden "kodin". Ne olivat jo liian pieneksi käyneessä rasiassa, joten oli etsittävä suurempi tila. 
Kuvioteipithän ovat teippejä, joissa on kuvia. Eli nimensä veroisia. Niillä on kiva koristella kortteja, kirjoja, lasipurkkeja... Oikeastaan mielikuvitus on vain rajana.
Uusi koti löytyi tyhjästä pullolaatikosta. Nyt tuokin sai vihdoin uuden käyttötarkoituksen. 




Hääkutsukortit

Kaikilla on perustarve löytää yhteys kokonaiseen itseen sekä löytää itsensä rakastettavana ja rakastumiskykyisenä. Tämän saavuttaminen edellyttää pääsemistä hyväksyvään vastavuoroiseen ihmissuhteeseen. Kasvi menee kohti valoa, ihminen kohti hyväksyvää vastavuoroisuutta, jossa voi tulla kohdatuksi ja rakastetuksi. Rakkaus on yksi maailman kauneimmista asioista, mutta samalla se on myös pelottavaa, raastavaa ja katkeransuloista. Rakkauden nimissä tehdään niin hyviä, kuin pahojakin tekoja.

Mitä rakkaus sinulle merkitsee?



Eduskunta on 12.12.2014 hyväksynyt avioliittolain muutoksen, jonka mukaan myös samaa sukupuolta olevat henkilöt voivat mennä keskenään naimisiin eli solmia avioliiton. Muutos tuli voimaan 1.3.2017. 

Avioliitto ei ole pelkästään muodollisuus, vaan se tuo mukanaan myös velvollisuuden huolehtia paitsi yhteisistä lapsista myös puolisosta. Se ei vaikuta puolisoiden omistussuhteisiin tai velkoihin. Puolisot ovat toistensa lähimmät sukulaiset, ja heillä on siten oikeus saada tietoa puolison terveydentilasta ja päättää tämän hoidosta, jos tämä ei siihen itse pysty. Aviopuolison suostumus vaaditaan perheen asuntoa koskeviin oikeustoimiin, vaikka hän ei olisi omistaja. Lesken asema pesän muita osakkaita vastaan on hyvin suojattu. Puolisoiden taloudellista asemaa on pyritty turvaamaan avioliiton päättyessä. Aviopuolisoiden perintöverotus on avopuolisoita huomattavasti alhaisempi. Ei siis ihme, että tasavertaisesta avioliittolaista käytiin kädenvääntöä ja se haluttiin samaa sukupuolta olevillekin. Itselläni suurimpia pelkoja oli perimisoikeus tai lähinnä sen puute. Ilman avioliittoa puolison kuollessa toinen ei saisi perinnöksi mitään, ei edes asua omassa kodissa, jos se olisi toisen nimissä ja jos suku olisi niin tarkka tästä. Toisillahan suku vastustaa ja häpeää samaa sukupuolta olevaa paria, joten kaikki on mahdollista. Meillä onneksi asiat ovat hyvin ja molempien perimä olisi ollut taattu myös ilman avioliittoa... Sanallisella sopimuksella.

Onko avioliitto sinulle tärkeä vai riittääkö avoliitto?



On  tärkeää muistaa, että parisuhde on hyvä silloin, kun molemmat kokevat saavansa suhteelta jotain.
Parisuhteen oikeudenmukaisuutta on se, että molemmat saavat suhteelta yhtä paljon kuin sille antavat. Seksuaalisuudessa tämä tarkoittaa sitä, että molemmat ilmaisevat halua ja nautintoa toisilleen. Molemmilla on parisuhteessa oikeus kokea olevansa haluttu kumppani. Hääyöhön liitetäänkin yleensä kahdenkeskistä romantiikkaa, erotiikkaa, ylellisyyttä, hemmottelua ja lepoa. Ennen vanhaan hääyö oli tärkeä seremonia hääjuhlassa. Kuukausitolkulla jatkuneet järjestelykiireet ja pitkä juhlapäivä voivat verottaa voimia, ja lopulta pari ehkä odottaa vain pääsevänsä rauhassa lepäilemään. 

Onko sinulla kokemusta jostakin huvittavasta tilanteesta hääyönä?



Ei hääkutsujen tarvitse aina olla valkoisia ja hempeitä. Ne voivat olla mitä mielikuvituksellisimpia ja vaikkapa kuten meillä, vihjata hääjuhlan värimaailmasta. Meidän hääkutsut ovat tässä postauksessa pääosassa ja näihin käytimme aikaa ihan huolella. 

Vaikka maailmalla hääkutsuissa on käytetty runsaasti mielikuvitusta, on osa niistä ehkä kuitenkin mennyt hieman överiksi. Vai mitä mieltä sinä olisit jos omasta postiluukustasi tupsahtaisi zombien kuvilla kuorrutettu, morsiusparin action-leffan päätähtinä esittävä kutsukortti?

Minkälainen kutsu sinulla oli tai mikä on ollut kaunein tai omituisin, mitä olet koskaan nähnyt?



Näissä meidän hääkutsuissa joutsenpari kuvastaa ikuista uskollisuutta ja rakkautta. Palapelin palaset kuvastavat puuttuvan palasen löytymistä elämän palapelissä. sormuksethan meillä on Westerbackilta, sillä voitimme ne Vuoden gayrakkaustarina-kilpailusta viime kesänä. Näin ollen rakkaus on vahvasti läsnä avioitumisessamme. Mainittakoon vielä se, että meillä ei ole kirkkojuhlaa, eikä hääpukuja tms. Olemmehan jo virallistaneet suhteemme vuonna 2014. Honeymoon oli Turkin Antalyassa. Nyt siis "ainoastaan" muutamme rekisteröidyn parisuhteen avioliitoksi. Nimet paperiin ja se on siinä. Koska Turkissa emme juhlineet läheisten kanssa, juhlimme nyt, kun siihen myöskin on aihetta. Harva varmaankaan saa mahdollisuuden toiseenkin hääpäivään saman kumppanin kanssa eroamatta välillä. 



Niin, kutsut on lähetetty ja nyt vain odotamme osallistujamäärän ilmoittamista ja sitten tositoimia. <3 

Rakkauden täyteistä aikaa sinullekin. 



Tuoksulahja

Mikä tuoksu kuvaa sinun fiilistäsi tällä hetkellä? Entä tuoko joku tuoksu mieleesi lapsuusmuistoja tai vaikkapa ensirakkauden? Adopt' tuoksut ovat 100 % Ranskassa valmistettuja laadukkaita parfyymeja, ja tuoksuvalikoima on laaja, suomalaisesta verkkokaupasta on nimittäin saatavilla jopa yli 40 eri tuoksua.



Adopt - edp : stä löytyvät niin ihanan makeat kukkaistuoksut ja hedelmät, kuin myös orientaalit mausteiset tuoksut ja voimakkaammatkin iltatuoksut. Oikeastaan ikähaarukkakin käyttäjille on helposti laaja juuri valikoiman vuoksi. Hyvin voin kuvitella ylioppilasjuhlien sankarittarelle Kuvassa näkyvän vaaleamman Agrumes poudres : in Eau de Parfumin, joka viettelee viipyilevän viehkeään sitruksiseen huntuun. 

Vastaavasti rippijuhlaan tarjottelisin nuorelle neidolle Peche Abricotia. Peche Abricot on sekoitus herkkuja; kuin täydellinen ja värikäs hedelmäsalaatti. Hedelmäinen tuoksu.


Kaikki adobt´in parfyymit ovat kätevissä lasipulloissa, joista suihkautetaan juuri oikea määrä yhdellä suihkautuksella. Pullot ovat saman mallisia ja kokoisia, erityisen näppäriä säilyttää ja kuljettaa käsilaukussa mukana. Yhdessä pullossa on 30 ml hurmaavaa tuoksua, joten se vie myös matkatavaroissa vain pienen osan nesterajoituksista. Silti pullo on riittoisa ja reilu. 



Kyselin Facebookissa kavereideni karamelli-mieltymyksiä, ja suurin osa vastasi suklaan. Suklaa kuitenkin on tunnetusti myös lihottavaa ja voi aiheuttaa näppyjä. Senpä vuoksi moni jättää lempikarkkinsa kauppaan. Adopt sen sijaan tarjoaa suklaan nestemäisenä iholle suihkautettavassa muodossa, jolloin synnistä tulee sallittua. Herkkusuun ehdoton EDP.



Useat suuret ja arvostetut tavaratalot, sekä kosmetiikkaketjut Euroopassa ovat ottaneet adopt’-tuoksut myyntiin. Oman jälleenmyyjäsi löydät Täältä. Voit myös tilata tuoksut suoraan adopt´in verkkokaupasta TÄÄLTÄ. Yksi tuoksu maksaa 8,90 € - 9,90 € ja postitus 3,90 €. Jos tilaat yli 20 eurolla, toimitus on ilmainen. Verkkokaupasta löydät sellaisiakin tuoksuja, joita ei välttämättä kaupassa ole. 



Yksi suosikkejani on Patchouly, mikä yhdistää pehmeyden hiukan savuiseen tunnelmaan. Puinen tuoksu. 

Adopt´in sivustolla on se kiva puoli, että hajuvedet löytyvät tuoksulajin mukaisesti, eli sitruksiset yhdestä paikasta ja kukkaistuoksut omastaan: TÄÄLLÄ, mutta myös aakkosjärjestyksessä kaikki lajit samalla sivulla. TÄÄLLÄ. Houkuttimia riittää yhä minullekin, sillä Lady Glitter kimaltelee. Kimalteiden juhla, joka on rakennettu runsaan vaniljaisen -kahvin ja hedelmien ympärille. Kaikkea ihanaa siis! 


”adopt’ on muutakin kuin vain brändi, se on mahdollisuus kokea uutta joka päivä. adopt’ välittää ja jakaa tunteesi, adopt’ on osa elämäntyyliäsi”.


Tuoksut saatu adopt´ilta blogiin

JOKO LUIT TÄMÄN?

Kuopio, Suomi Finland

Kuopio on kotini. En voisi kuvitella asuvani jossain muualla, pienessä tai suuren suuressa kylässä tai kaupungissa tällä hetkellä, jos kosk...