Hae tästä blogista

Rukous ja Joulun this or that



Tuntuu kamalalta alkaa kirjoittaa postausta jostain iloisesta, kun samaan aikaan sodan varjot lähestyvät myös meitä. Viattomat kuolevat syyttä suotta aseiden lauetessa Ukrainassa. Sodassa kärsivät niin ukrainalaiset, kuin ne venäläisetkin, jotka ovat syyttömiä hallitsijansa vaatimiin veritekoihin. Välillisesti kärsimme myös naapureina ja lähimpinä maina. Samalla Nato-hakemuksemme on jätetty, hyvä niin, mutta naapurivaltamme mielestä se ei ollut viisas ratkaisu.
En ala spekuloimaan sen enempää asiaa, sillä uhka, pelko ja hirveydet eivät rauhoita mieltämme. Se ei siis kuulu blogiini. Korkeintaan sen verran, että tässä tilanteessa olemme kaikki yhtä, sinä et siis ole yksin, ja näin ollen tarvittaessa saat taatusti juttuseuraa lähimmäisiltäsi, kriisityöntekijältä, terapeutilta ja hoitajilta, papilta, ...
Rukoillaan yhdessä, ettei sota enää leviä muualle, rauhaa ja verilöylyn päättymistä ja että sodassa rikotut sielut saisivat vielä jonain päivänä ilon, perheet yhdistyvät niin hyvin kuin mahdollista ja että sotaoikeus toteutuu.


Kun palaan miettimään sitä, mistä kirjoittaisin tänään, mietin, ettei suru ja pahaolo kaipaa lisää surua ja pahaaoloa. Meidän on tavalla tai toisella jatkettava eteenpäin ja löydettävä hyviä asioita, jotta jaksamme niin sodan ja koronan ympäröiminä, kuin omien henkilökohtaisten haasteidemme kanssa. Niinpä päätin kaivaa esiin saamani haasteen, joka on jäänyt vastaamatta.

Toukokuu on loppusuoralla, mutta palataan vielä postauksen verran joulun mietteisiin. Nimittäin Jasmin haastoi minut kertomaan joulustani sitä sun tätä. Ja minähän kerron. Jos sinä haluat myös vastata näihin kysymyksiin, nappaa kysely mukaasi. Koskaan ei ole väärä hetki palata sadunhohtoisiin tunnelmiin. Luoda mieleemme onnenaika. 


Joulun This or that 
(tämä vai tuo)

Missä vietät joulua?

-Vietin Joulun kotona.

Mitä puuhastelet joulun välipäivinä?

-Tapasin rakkaita ihmisiä, jotka tulivat käymään toiselta paikkakunnalta. Luin paljon ja leikin kissojen kanssa. Söimme hyvin niin kauan, kun joulun herkkuja riitti. Sitten tilasimme pizzat.

Joulupukin kuuma linja vai Samu Sirkan joulutervehdys?

-Sekä että. Kuuma linja katsottiin aikoinaan aina ja Samu Sirkka laitettiin boxille. Vai oliko se vhs silloin. Kuuma linja tuo Jouluun sopivasti aitoa lapsen mieltä ja aitoa iloa. Mutta onko se yhä tv.ssä? Katson niin vähän telkkaria nykyisin, etten edes tätä tiedä. Haluan nähdä Rooman joulurauhan julistuksen jouluisin, joten siinä tämän hetken "Samu-Sirkkani".  



Joulusauna aamulla, päivällä vai illalla?

-Illemmalla. Sitten lahjojen pariin. 

Joulukinkku vai graavilohi?

-Jos pakko noista valita, niin graavilohi. Kinkkua en syö ollenkaan. Lohta joskus. Viime jouluna tarjolla oli ruuat niin lihan ystäville kuin vege-versiotkin. 

Perinteiset jouluruoat vai erilainen joulumenu joka vuosi?

-Perinteistä ja uutta. Laatikot tulee, mutta joka vuosi tulee myös jotain uutta. 

Mitä kuuluu joulupöytääsi?

-Viimeksi oli lanttulaatikko, porkkanalaatikko, lohi, perunat, karjalanpaisti, karjalanpiirakat, vege-stifado ja lihaisa stifado, rosolli, kermavaahto, sienisalaatti, luumukiisseli, riisipuuro, poromousse, suklaa-appelsiinikakku, piimäkakku, maustekakku, rommikirsikkakakku, luumutortut, joulukahvi, kotikalja, julmust, glögi, kaneli-cola, suklaakonvehdit ... Tarjosimme ruuat Murusen äidille ja -veljelle. 

Jouluruokia vain aattona vai tapaninpäivään asti?

-Tapaniin asti. Sitten pitää jo saada jotain muuta.  Yleensä tyyliin joku pizza. Onneksi niitä on vegenä myös. 


(Iso tonttu oli "valaistunut tonttu" Hamsa-käsi kolmantena silmänä otsalla. Joku tonttu teki perinteiset ja kuvasi sormensa. En rajannut sitä pois, sillä tuo sai nauramaan ja palaamaan lapsuuden muistoihin ja valokuviin, joissa sormi kuului lähes jokaiseen valokuvaan )


Vaalea vai tumma glögi?

-Kumpikin. Esim. Mustikkaglögi on hyvää

Suklaakonvehdit vai vihreät kuulat?

-Suklaakonvehdit.

Piparit vai joulutortut?

-Joulutortut


Parasta joulussa?

Yhdessäolo ja joulurauha, joulu(jälki)ruuat ja joulun taika.

Joululahjojen saaminen vai antaminen?

Tykkään antaa lahjoja resurssien mukaan, mutta toki lahjojen saaminen on myös kivaa. Lahjat eivät ole kuitenkaan pakollisia eikä välttämättä aineellisia. Enemmän ilahduttaa esim. Puhelu ystävältä kaukaa kuin pakkopullana lähetetty lahja josta puuttuu välittäminen ja saatesanoina lukisi vaikkapa näin:  

"En löytänyt muutakaan. Tämä oli tarkoitus antaa anopille, mutta kerkiin ostaa hänelle jotain muuta. Saat tämän, kun paketit on lähetettävä jo tänään, enkä tajunnut ostaa sulle lahjaa aiemmin. Sain kuitenkin pakettisi ja pakkohan minunkin on sinulle jotain antaa ". 

Noilla saatesanoilla toivottavasti ei kukaan saa lahjoja, mutta sitä kylläkin kuulee, ettei vaihdettaisiin lahjoja, kun rahat on loppu ja jos sinä annat, on minunkin pakko antaa lahja sinulle.  Oikeesti... miksi? 

Jos hyvää hyvyyttä haluat antaa lahjan ja ilahduttaa toista, miksi on pakko hankkia vastalahja? Eihän ilahduttaminen ole sitä, että tahdotaan itselle vastalahjoja tai saattaa toinen perikatoon ja stressin vuoksi pilata hänen Joulu. Ei ole mitään pakkoa! Minä olen vuosikaudet sanonut, että yllätän silloin, kun vähiten osaat odottaa.  Ei välttämättä Jouluna, vaan vaikkapa maaliskuussa tai marraskuussa. Silloin ei tarvitse stressata vastalahjoista kenenkään. Lapset ovat lapsia ja heille ajankohdalla on väliä, mutta aikuinen... hyvä tavaton sentään! Pitää ymmärtää, ettei vähävarainen tai välttämättä kukaan muukaan lähetä kymmeniä lahjoja. Pelkästään joulukortin postimerkki maksaa "omaisuuden", saatikka 50 korttia postimerkkeineen ja 50 lahjaa paketteineen. Jos kuitenkin sen 50 korttia jakaa vuodelle, kuukausittain voisi lähettää 3-5 korttia.. 


(Taasko sormi!? Reps)
 
Pehmeät vai kovat paketit?

Voi että... Lapsuudessa kova paketti tarkoitti kivaa lelua ja pehmeä typeriä vaatelahjoja. Tänä aikana keski-ikäinen Viltsumari tykkää molemmista. Viime jouluna kovissa paketeissa oli mm. Lihashuoltovasara, enkelikirja ja -kortit sekä seleniittitorni ja paljon muuta ihanaa. Pehmeät paketit sisälsivät niin sukkia kuin oloasun ja collarihousutkin. Kaikenlaiset paketit olivat ihania! En voi sanoa jompaa kumpaa. 

Avaatko lahjat jouluaattona vai joulupäivänä?

Jouluaattona, kuten Suomessa perinteisesti on tapana. Joulupäivänä on lepopäivä ja saa nauttia lahjoista heti aamusta alkaen. 


Aito joulukuusi vai tekokuusi?

Jos asuisimme maan tasalla, aito kuusi todennäköisesti tuoksun takia. Tekokuusi on kuitenkin helppo, edullinen ja kaunis sekin. Meillä on valkoinen tekokuusi. Se on myös kissaystävällinen, eikä neulasia löydy kesäkuussakin vielä jalkalistojen alta. 


Suomenkieliset vai kansainväliset joululaulut?

Suomenkieliset

Jouluna juhlavaatteet vai rento oloasu?

Rento oloasu kotona. Jos kylään mennään, niin juhla-asu tai vähintäänkin punaista ja valkoista tai kimallusta.  

Joulutähti, hyasintti vai amaryllis?

Muruselle punainen amaryllis ja minä tykkään eniten hyasintistä. Viime jouluna ostimme minulle puna-valkoisen amarylliksen ja poikkeuksellisesti Muruselle vaaleanpunaisen, vaikka loppupelissä yhteisiähän ne ovat.  Veimme anopille samalla valkoisen amarylliksen. 


Jouluaattona leffoja vai lautapelejä?

Kahdestaan leffoja, avustajien kanssa pelejä. 

Kuvaile perinteistä jouluaattoasi.

Sen verran invalidi ja kivulias olen, etten enää ulkona käy, joten rentoa lepoa ja kotihuvituksia sekä hyvää perinneruokaa. Lähimmäisenrakkautta ja ripaus jännitystä. Lapsenmielisyyttä.. 

Joulupäivänä jotain ohjelmaa vai yökkärissä rennosti kotosalla?

lisää rakkaita läheisiä ja joulutorttuja. Joko meillä tai heillä. Asu vapaa, mutta rento. 

Joulukoristeet pois heti joulun pyhien jälkeen vai vasta loppiaisena?

Loppiaisena 


Kumpi mielummin

Skippaisit joulun - Skippaisit uudenvuoden

Luopuisit suklaasta - Luopuisit juustoista

Joulutee - Joulukahvi

Paljon lahjoja - Lahjaton joulu

(Perustelut: haluaisin antaa lahjan jokaiselle. Emme vietä joulua kahdestaan ja myös molemmat avustajani saavat lahjan.  Ei pidä unohtaa sitäkään, että meillä on 3 kissaa. Myös he saavat lahjoja. 

Joulu ilman musiikkia - Joulu ilman leffoja

Joulu kotona - Joulu muualla (esim. mummolla, Ruka, yms)

Voisit syödä vain jälkkäreitä - Voisit syödä vain suolaista

Valokuvaisit kaiken - Et voisi käyttää kameraa ollenkaan 

🎄Tunnelmallista joulunodotusta🎄

(Haasteessa luki tuo toivotus, joten kuulunnee laittaa tähän. Sitäpaitsi tuleehan se Joulu jo reilun puolen vuoden kuluttua)

XOXO


Ps. Muistutus; nukkeperhekoti Utuvuori on siirtynyt Instagramiin 
nukkekoti_utuvuori . Tervetuloa seuraamaan vihdoin ja viimein käyntiin startannutta nukkistelua. 




Siivousvälineitä Suomesta ukrainalaisille

Ukrainan sodan vuoksi jo yli miljoona ukrainalaista on joutunut jättämään kotinsa sekä rakkaan kotimaansa taakseen. Mikään ei Ukrainassa ole enää niinkuin ennen. Kukaan ei ole niinkuin ennen.


Täällä Suomessa erilaisilla keräyksillä kerätään lahjoituksia, jotta pakolaisten välttämättömistä elintarpeista pystytään huolehtimaan Suomessa. Joissakin keräyksessä kerätään rahaa, joissakin ruokaa ja perus tarvikkeita. Valitettavasti huijareitakin mahtuu aina mukaan kriisien sattuessa. Kannattaakin lahjoittaa tutuille organisaatioille sen sijaan, että joku vain soittaa ja haluaa tilinumerosi.

Me olemme varmistaneet avun perille menon sillä, että olemme ensin keränneet tarvikkeet ja ruuat itse ja olemme kuljettaneet itse ne porukassa suoraan ukrainalaisille. Samalla olemme nähneet, mitä oikeasti tarvitaan juuri nyt.

Kun meille selvisi, että suuri tarve on siivoustarvikkeista, päätin siltä istumalta kerätä seuraavan kuorman siivoustarvikkeista. Niinpä aloin kerätä Akron tuotteita kasaan itsekin hyväksi, laadukkaaksi ja tarpeellisiksi toteamistani tuotteista. Samalla mietin, kuinka näppäriä tuotteita ne ovat kotiin, mökille tai tulijaisiksi. Koronakaranteenissakin voi voinnin mukaan tehdä jotain hyödyllistäkin, kuten vaikka siivota ne kaapit, sauna ja autotalli.

Minun suosikkini ovat:


Hauska, myös lapsia siivoamaan kannustava moppikäsine, Siivoustassu.


Joka kodin tarpeellinen peili- ja ikkunaliina, jolla pyyhit niin peilit kuin lasipinnatkin.


Taikasieniliina, mikä on enemmän, kuin pelkkä pesurätti. Tämä teholiina on toiselta puolelta tehokas Taikasieniliina ja toisella puolella on pintojen kuivaamiseen soveltuva fleece.

Kokeile aina ensin pienelle huomaamattomalle alueelle, olipa kyse Taikasieniliinasta tai mistä tahansa Taikasienituotteesta, sillä Taikasienituotteet irrottavat lähes kaiken liasta maaliin ja lakkaan. Esim. Vahattua lattiaa ei pidä näillä pyyhkiä. Kun olet kokeillut, kestääkö pinta Taikasientä, huomaat kuinka suuri apu näistä on. Esim. Nykyaikaisten tiskipöytien pyyhintä saa pinnan kiiltämään ilman pesuaineita pelkän veden ja Taikasienen tai Taikasieniliinan avulla.


Korona toi tullessaan nenäliinatarpeen ihan erityisesti. Valkaisemattomat bambunenäliinat ovat pehmeitä ja luontoa kunnioittavia. Suosittelen.


Samoin käsidesi, suojakäsineet ja maskit tulivat suomalaisiinkin koteihin. Akron Eko-keittiökäsineet ovat riittoisassa ja kätevässä annostelupakkauksessa ja näitä käsineitä saa eri kokoisinakin. Käsineet ovat elintarvikelaatua, joten näillä voit käsitellä kalaa tai vaikkapasitruksia kuoria ja voit myös käyttää jalkojen voitelussa, siivouksessa tai käsilaukkuun mukaan ja painat hissin nappia ja avaat kaupan ovet kertakäyttöhansikkaiden avulla keräämättä pöpöjä omiin käsiisi. Kyllä näillä remppaakin tekee tarvittaessa. Käsineet ovat kirkkaat ja tilavat eivätkä ihoa myöten, joten helppo pukea ja riisua.


Voinpa sanoa, ettei minulla ole yhtä ainoaa Taikasieni-suosikkia, mutta joka kerta kun lahjaa laitan siivousvälineistä, löytyy paketista ihan perus Taikasienikin. Ellei jopa useampi.


Suomalaiset ovat olleet kautta aikojen avuliaita. Niin myös nyt. Nyt halutaan auttaa ukrainalaista. Hyvä niin. Koskaan ei voi olla varma siitä, ettemmekö me jossain vaiheessa tule tarvitsemaan apua.


Vaikka vastaanottokeskuksissa ei ole yleensä mahdollisuutta käsitellä isoja määriä tavara- ja vaatelahjoituksia, voi niitä tarjota Esim. Facebookissa avuntarjonta ryhmissä tai kysyä paikallisilta järjestöiltä tai ilmoittaa itse. Yleensä vaateapu on täytetty heti, mutta huonekaluja ja ruokaa tarvitaan siinä missä konkreettista apua asiointiin, huonekalujen kasaamiseen jne.
Jos haluat tarjota materiaalista apua, voit ilmoittaa siitä Suomen Punaiselle Ristille. SPR kokoaa tietoa tarjolla olevasta avusta viranomaisten käyttöön.

LUE lisää pakolaisten auttamisesta Sisäministeriön sivulta.

Tuotteet: Akro / Taikasieni pr-näytteet ja itse ostetut

Nukkekotiasiaa ja kysymys lukijoilleni

Nukkekotiasialla olen tällä kertaa. Muutoksia on luvassa ja tarvitsen sinun apuasi. Vastaus kysymykseeni riittää. Sitä kysymystä ennen kerron kuitenkin mistä on kyse.




Minulle on ollut liian suuri urakka kertoa jatkotarinaa videoiden ja kuvien sekä tekstin kautta nukkekodistani. Idea oli kiva, mutta toteutus ei. Voimavaroja ei yksinkertaisesti ole sellaiseen. Sera on vienyt voimat, uudet vaivat ilmestyneet mukaan kuvioihin, rappeutuminen pahenee ja uupumus on voimakas. Itseasiassa odotan leikkausta kiireellisenä, mutta hoitajalakko on viivästyttänyt leikkaukseen pääsyä. Onhan minua kiireellisempiäkin leikkauksia jonossa. Kaikella kunnioituksella ja ymmärryksellä heitä kohtaan. 


Haluan nyt keskittyä selkeisiin aihepiireihin, innostaviin kuviin ja lyhyisiin teksteihin. Lisäksi olen kokenut haastavaksi julkaista fiktiivistä tarinaa kiemuroineen kaikkineen hyvinvointi-blogissani. Ne eivät vaan toimineet yhdessä. Niinpä privaatti kuvagalleriani pursuaa kuvia, mitä en ole voinut julkaista. Ideoita on ollut, mutta... aina on se mutta. Ei vaan ole tuntunut sopivalta blogiini enää. 

Nyt vihdoin ymmärsin, mihin olen tullut. Sen tien päähän, minkä aloitin blogissa. Nukkistelut loppuvat täällä. Olen pahoillani. Kokonaan ei kuitenkaan homma karahtanut karille, päinvastoin. Nimittäin tuuli puhalsi Utuvuoren kauemmas rannasta, Mystica-meren ulapalle. Nyt Utuvuoren kuvia alkaa ilmestyä Instagramissa nimellä @nukkekoti_utuvuori . Olet tervetullut seuraamaan ja ihastelemaan Utuvuoren aarteita ja vilinää. 


Siirrän hiljalleen kaikki nukkekotikuvat Instagramiin täältä blogista ja Inspiksen Ig-tililtä. Se vie kuitenkin aikaa. Myös uusia kuvia julkaistaan vanhojen sekaan. Se ei tapahdu hetkessä, vaan omalla ajallaan. Nyt sentään säännöllisemmin. On paikka johon kuvat kuuluvat ja sinne on ilo julkaista niitä. Toivottavasti ilo näkyy myös seuraajille Ig.ssa. 

Nyt sinä voit vaikuttaa!
Kerro kommentissa, seuraatko Utuvuorta Ig.ssä vai onko tarvis perustaa myös Facebook-tili nukkekodille ja jakaa ig-kuvat siellä? Kiitos, jos kerrot mielipiteesi. Myös toiveet ovat tervetulleita. 




Mitä on luvassa?
  • Paljon erilaisia nukkeja eri koossa ja roolissa. 
  • Useita huoneita
  • 3d-tulostettuja esineitä
  • Käsin tehtyjä vaatteita
  • Lemmikkejä
  • Liikeyrityksiä
  • Upeita huonekaluja
  • Leluja
  • Kukkia
  • Kirppislöytöjä
  • Minun tekemiä asioita
  • Ym ym
  • Myyn myös osan tuotteista pois sitä mukaa kun myyntikuvan julkaisen. 
Tervetuloa seuraamaan miniatyyrimaailman ihmeitä Instagramiin. Linkki tuolla ylempänä. 

Tosiaan onko toiveita?

Tarvitaanko Facebook-sivu erikseen vai riittääkö Instagram?

Aiotko seurata nukkekoti_utuvuori sivua? Miksi?

Äitienpäivä ja anopille kans

Siunattua ja hyvää äitienpäivää äideille, mummeille, anopeille ja äidiksi haluaville.


Äideistä puhutaan ja kirjoitetaan paljon, joten tällä kertaa laitan hyvän anopin ohjeistuksen tänne. Mutta muutama sana sitä ennen.

Mitä hyvä anoppi on?
Voisin kiteyttää yhteen lauseeseen sekä äitiyden että anoppiuden: Rakastaa lastaan enemmän kuin mitään muuta.

Me äidit ja anopit ja mummot teemme myös virheitä, sillä olemme ihmisiä. Luulemme toimivamme oikein sillä hetkellä, mutta lapsi voi ajatella, ettei niin olisi saanut toimia. Joskus se voi ajaa välirikkoon pahimmillaan. Siitä huolimatta me "vanhukset" olemme todennäköisimmin ajatelleet lapsiemme parasta. 
Sitä, että he saisivat rakastavan kodin, oppia, ettei vastoinkäymiset ole maailmanloppu, että rakkaus on se kaikista tärkein voima, oikeus voittaa vääryyden ja että lapset olisivat terveitä, kehittyisivät normaalisti ja tulisivat onnellisiksi.

Mutta joskus on myös ajateltava omaa tulevaisuuttaan, omaa jaksamistaan ja omaa terveyttään. Lapset ovat silti se voima, jolla olemme vahvempia ja joita rakastamme enemmän kuin itseämme. Uhrauksistamme me emme kerro lapsillemme juurikaan, jottei lapsi alkaisi tuntea oleneensa taakka. Siitä kun ei ole ollut kyse. Valintoja, jotka ovat olleet joskus riipaisevan vaikeita. Kaiken taustalla on kuitenkin rakkaus lastaan tai lapsenlastaan kohtaan.

Hyvä anoppi :

  • tukee, muttei tuppaudu
  • neuvoo pyydettäessä
  • haluaa tutustua vävyynsä/miniäänsä, jos se suinkin on mahdollista
  • ei sano vävylleen/miniälleen mitään sellaista, mitä ei kestäisi kuulla itsekään omalta anopiltaan
  • hyväksyy lapsensa valinnan, eikä yritä puuttua siihen
  • on vävyn/miniän luottamuksen arvoinen
  • ei arvostele lastaan vävylleen/miniälleen vaan sanoo sanottavansa suoraan lapselleen
  • ei kilpaile lapsensa rakkaudesta vävyn/miniän kanssa
  • tekee kompromisseja. Vävy/miniä tuo mukanaan uusia perinteitä, joita voi yhdistää omiin vanhoihin perinteisiin sopiviksi
  • kunnioittaa vävyään/miniäänsä
  • on vävynsä/miniänsä kunnioituksen arvoinen
  • antaa lapsensa ja hänen perheensä elää omaa elämäänsä, eikä väkisin tuppaudu mukaan heidän elämään, jos syystä tai toisesta lapsi tai hänen puolisonsa ei sitä pyydä ja toivo

Pitäisikö listaan lisätä jotain? Poistaa?

Vaihdevuodet ja helppo kasvojenhoitorutiini

Postauksen tuotteet harjaa lukuunottamatta saatu ilmaiseksi Smartsonin kautta testiin. 

Menopaussi on suomalaisella naisella keskimäärin 51 vuoden iässä, mutta vaihtelu on 40:stä 60:een ikävuoteen. Tupakointi varhentaa menopaussia 1–2 vuotta. Vaihdevuodet voivat tulla aiemmin munasarjojen poiston, sädehoidon tai solunsalpaajahoidon seurauksena. Vaihdevuodet vaikuttavat myös kasvojen ihoon ja onkin tärkeää valita tuotteet tämän uuden ajanjakson mukaisesti. 


Kasvojenhoitorutiinit alkavat puhdistuksesta, olipa meikkiä tai ei, aamu tai ilta. Sillä on merkitystä millaisen puhdistusaineen valitset, jotta hoidat ihoasi parhaalla mahdollisella tavalla. Valitse puhdistusaine, joka sopii sinulle ja ihotyypillesi. Huomioithan sen seikan, ettei puhdistusaine ole sama asia kuin meikinpoistoaine, sillä meikinpoistoaine poistaa iholta vain meikin, mutta ei likaa tai öljyä.

Yleisimmät puhditusainetyypit:
  • vaahto
  • geeli
  • maito
  • micellar-vesi

Minun valintani on Vichyn Purete Thermale -puhdistusvaahto, koska ihoni suorastaan viihtyy siinä puhtaisuudessa, minkä ko. vaahto jättää jälkeensä. Olen keski-ikäinen nainen ja kauneudenhoito vaatii tuotteet ikääntyvän ihon hoitoon iän ja sairauden tuomien muutosten vuoksi. 

Vaahtoava, höyhenenkevyt
Pureté Thermal Cleansing Foam - eli puhdistusvaahto, poistaa tehokkaasti epäpuhtaudet  ja on vedellä huuhdeltava käytön jälkeen. Käytän kasvoharjaa vaahdon kanssa, sillä kasvoharja irrottaa kuollutta ihosolukkoa ihon pinnasta. Kevyesti harjaamalla poistuu myös tiukempaan jäänyt meikki. Harjaaminen myös stimuloi ihon pintaverenkiertoa ja basaalikerroksen kantasolut alkavat tuottaa uutta solukkoa kuolleen, poistetun solukon tilalle. Tällä on ikääntymisen merkkejä ehkäisevä vaikutus.
Puhdistusvaahto sopii normaalille ja sekaiholle. Olen kirjoittanut postauksen yksistään tästä tuotteesta ja sen löydät klikkaamalla tästä.


Kun kasvot ovat puhtaat,  kuivaan ne hellästi pyyhkeeseen taputellen. Sen jälkeen voin laittaa lemppari seerumia aamulla tai pelkästään Vichyn Neovadiol päivävoidetta, tai yöksi Neovadiol yövoidetta. Levitä voiteen kasvojen sekä kaulan iholle.  


Neovadiol Peri-Menopause-päivävoide tekee ihosta täyteläisemmän ja kimmoisamman. Voide on kehitetty nimenomaan vaihdevuosi-ikäisille naisille. Peri-menopause-päivävoide sopii kuivalle iholle. Voide sisältää Proxylanea, Cassiauutetta ja hyaluronihappoa. Tämä päivävoide kompensoi vaihdevuosi-iän näkyviä vaikutuksia ihossa. Se selkeyttää kasvojen piirteitä ja vaikuttaa kohdistetusti ihon kimmoisuuden menetykseen ja ihon veltostumiseen. Lisäksi vielä ko. voide tasoittaa ihon sävyä ja kiinteyttää ihoa. Neovadiol Peri-Menopause-päivävoide on hypoallergeeninen ja se on  testattu ihotautilääkärin valvonnassa.


Neovadiol Peri-Menopause yövoide sopii erityisesti normaalille ja sekaiholle, on tarkoitettu vaihdevuosista kärsiville naisille ja voide tekee ihosta täyteläisemmän ja virkistää ihoa naisilla, joilla esiintyy kuumia aaltoja vaihdevuosien aikana. Koostumus kompensoi vaihdevuosien näkyviä vaikutuksia ihossa.  Koostumukseltaan miellyttävä geelivoide ravitsee tehokkaasti ihoa ja antaa välittömän raikkauden tunteen. Miellyttävä, kevyt tuoksu mahdollistaa hajuvesien käytön tai toki olla freshinä ilman hajusteitakin.

Yövoide sisältää Proxylanea, Cassiauutetta ja LHA:ta. Voide virkistää ihoa välittömästi -2,7 °C viilentävällä vaikutuksella ja sen tuntee jännänä viilentävänä kihelmöintinä. Aamulla iho tuntuu sileämmältä. Yövoide vaikuttaa kohdennetusti ihon täyteläisyyteen. Voide myös selkeyttää kasvojen piirteitä ja tasoittaa ihon sävyä. Herkälle iholle tarkoitettu yövoide on hypoallergeeninen ja se on testattu ihotautilääkärin valvonnassa. Käytäthän voiteita vain aina ensin puhdistetulle iholle. 



Tehokkaat ja hellävaraiset puhdistustuotteet kaikille ihotyypeille, jopa herkimmällekin iholle. Kaikki tuotteet sisältävät Vichy Thermal Spa -lähdevettä jättäen ihon puhtaaksi ja raikkaaksi.


Kasvojenhoitosarja, joka on kehitetty kompensoimaan vaihdevuosien näkyviä merkkejä iholla.


LUE myös postaukseni aiheesta Vichy  48h tahroja vastaan antiperspirantti . 


Vichy Purete thermale Puhdistusvaahto



Pääsin testaamaan Smartsonin kautta ilmaiseksi Vichyn tuotteita, joista esittelen tänään kasvojen puhdistusvaahdon, mikä sopii kaikille ihotyypeille ja myös  herkälle iholle. Olen innoissani tuotteista, jotka eivät ärsytä herkkääkään ihoa. Tässä asiassa Vichyn Purete Thermale puhdistusvaahto todellakin vie pisteet kotiin. 

Kun vertaa nestemäisiin tai voidemaisiin ja geelimäisiin putsareihin Vichyn vaahtoputsaria, eron huomaa jo siinä, kuinka paljon, tai siis vähän tarvitsee annostella tuotetta. Vaahto on todella riittoisaa. Myös vaahdon koostumus, pehmeys ja silkkimäisyys ovat mieleeni. Lisäksi pumppupullosta on helppo annostella juuri sen verran vaahtoa, mitä haluaa. Minua pullon esteettisyyskin miellyttää. Turkoosin meren ja kuplien sinfonia houkuttelee mielikuvamatkalle Mustanmeren vajonneisiin kaupunkeihin. 


Tuoksu eroaa täysin niistä puhdistustuotteiden tuoksuista, joita olen aiemmin käyttänyt. Jos muissa kukkaset ovat huumanneet, tässä on unisex-tuoksu. Voin ihan hyvin ajatella maskuliinisuutta uhkuvan miehen sekä prinsessaenergiaa hersyvän kaunottaren käyttävän samaa putsaria. Samoin nuorena murrosikää lähestyvän tytön, että tytön iäkkäämmän isoisän. Wau! Tuote ei sovellu kuitenkaan silmämeikin poistoon.  


Tuoksu tuo mieleeni ensimmäisenä partavaahdon. Sen verran vaahto tuoksuu, etten hajusteyliherkille tai muuten tuoksuja karttaville lähtisi tarjoamaan ensimmäisenä, vaikka miedoksi tuoksuksi tätä sanonkin.  Putsari on siis hajustettu. Minä totuin tuoksuun nopeasti ja jo parissa päivässä tuoksu vei mukanaan ja tuotteen parhaat puolet, tuoksuun liittyen, tulivat esiin.  Ihanaa, ettei kaikissa putsareissa tuoksu ruusut ja muut vahvat eteeriset, naiselliset tai testosteronia ryöpsähtävät öljyt. Tässä tuoksu häviää iholta hetkessä eikä tartu kiinni. Voin siis käyttää minkä tuoksuisia hajuvesiä tahansa ilman, että iho tuoksuu eriltä tai olla ihan naturellisti ilman tuoksuja. Antaa tulevan kesän tuoda tuoksut tullessaan ihollekin. -niitty, kesäsade, auringon paahde... 


Minulla on sekaiho. Se tarkoittaa sitä, että ihoni on joistakin kohdista hilseilevän kuiva kun taas jotkut kohdat puskevat rasvaa läpi ihon ja saa kasvot kiiltämään ja rasvoittumaan ilkeästi. Minulla on myös vahvan kipulääkityksen ja kovan kroonisen kivun aiheuttamia ennenaikaisia vanhenemisen ja väsymyksen merkkejä, kuten näppyjä ja pigmenttimuutoksia. Voin verrata jo ikänikin puolesta ihoani vaihdevuosi-ihoksi, sillä kehoni lämpötilakin vaihtelee kuin vaihdevuosissa pahimmillaan kuumista aalloista vilun väristyksiin. "Kiitos" haittavaikutusten ja kipu-tuskaisuuden. Niinpä ihonhoitotuotteilta vaaditaan enemmän puhdistustuotteesta alkaen. 


Vichy Purete Thermale puhdistusvaahdossa on mm. Vichy Thermal Spa -lähdevettä sekä voipuusta saatavaa Captelaea™-sheapuu-uutetta. Niinpä putsari poistaa tehokkaasti ja hellävaraisesti epäpuhtaudet iholta. Se jättää myös ihon raikkaaksi, puhtaaksi ja heleäksi. Täyteläinen, mutta ultrakevyt vaahto on koostumukseltaan täydellinen minun makuuni. Se on TODELLA riittoisaa, helppo annostella vaikkapa suoraan kasvoille tai kämmenelle ja silti vaikka pienet vaahtohelmet riittävät kasvojen ja kaulan eri kohtiin, vaahto levittyy kauttaalleen ja puhdistaa lempeydellään. Olen käyttänyt siltään ja kasvojenpesuharjan kanssa ja toimii sekä että. Vaahto myös peseytyy todella helposti pois vedellä, eikä sitä tarvitse sen takia hangata pois. Vaahdon koostumus on niin silkkistä, että aamu- ja iltarituaaleista on tullut entistäkin miellyttävämpiä. Sitä vain haluaa upottaa sormenpäänsä tähän "silkkiin". 
Tuote sopii kaikenikäisille ja kaikille ihotyypeille, myös kaikkein herkimmille. Kyseessä on laadukas unisex-tuote, joten pariskunnille ja teini-ikäisten perheelle passeli. Eikä muuten sisällä kuivattavaa saippuaa. 

JOKO LUIT TÄMÄN?

Bumerangityynyllä selkäkipuja vastaan

-Yhteistyö- Oletko koskaan miettinyt sitä, miksi me oikeastaan nukumme? Miksi keho sanoo, että nyt väsyttää, nyt on aika käydä nukkumaan? Mi...