Hae tästä blogista

kirjoja ja atc-vaihtoa

Huomenta Inspiksen lukijat!

Muistaessani ensin kommentoinnista yksi pikkujuttu. Olettehan huomanneet, että Blogger saattaa jotkut kommentit tulkita roskapostiksi, vaikkei ne sitä olekkaan?! Blogger siirtää arvelemansa roskat roskakoriin suoraan kysymättä sitä sinulta ensin. toisaalta osa roskista saattaa tulla sinulle näkyviin, jolloin sinä tyrkkäät ne roskiin. Käythän aina välillä tarkistamassa kommentti-roskakorisi, ettei siellä ole oikeita viestejä julkaisematta. Samalla ne roskapostit voi roskiksesta poistaa kokonaan.

Itse en omista käytössä olevaa google+-tiliä, joten muutamilla teistä kun asetukset ovat niin, ettei saa kommentoida kuin rekisteröityneet, niin teille en voi kommentoida laisinkaan. Tai sitten joskus se onnistuu, mutta nimettömänä. Silloin olen kommenttiini kirjoittanut -Vilimarika-. En ole ainoa! Jos siis mietit, ettei kommentteja tule, tarkista asetukset kommenttiasetuksistasi ja että ruksi on siinä, missä NIMI/URL-OSOITE on mahdollista käyttää. Näin me googlettomatkin voimme kommentoida sinulle.

Lokakuu on jäämässä taakse ja marraskuu alkamassa. Aika rientää ihan hirvittävää vauhtia ja tuntuu ihan siltä, etten pääse ollenkaan mukaan tähän vauhtiin. Vastahan oli kesä! Se ainakin helpottaa tätä vauhdin hurmaa, etten aio tänäkään vuonna lähettää Joulukortteja kuin kummilapsille, mummille ja äidille. Sama pätee lahjojenkin kanssa, ettei niitä hankita kuin kummilapsille ja omalle lapsukaiselle. Jokaiselle pieni paketti. Joulu ei ole meille kulutusjuhla. Se on rentoutumista, hyvää ruokaa, rauhaa, tunnelmaa... Sitä, että ollaan koristeltu koti, leivotaan joulutorttuja ja pipareita sekä suklaa-appelsiinikakkua ja käydään haudoilla. Tai oikeastaan yhdellä haudalla... Jätetään kynttilä yhteishaudalle.

Eilen esittelin kasapäin kirjoja, mutta ajattelin tänäänkin vielä pari kirjaa vilauttaa, mitkä mielestäni ansaitsevat paikkansa kirjahyllyssä ja luettavana.



Oikeastaan eilen olisi pitänyt julkaista tuo: Mistään kotoisin. Niin paljon kirjoja ja niin paljon samaa aihetta, ettei kaikkia sitten huomannut nopsaan kirjoja katsellessaan ottaa mukaan. No, nyt on julkaistu tuokin. :)

Meillä luetaan paljon ja välillä kausittain. Kirjoja on ihan älyttömän paljon kirjahyllyssä, joten osa on pakko laittaa myyntiinkin ja iso kasa vietiin Konttiinkin. Ei se silti sitä tarkoita, etteikö uusia tulisi. Tottahan toki tulee! Lukemista emme lopeta! Pitää vaan vanhemmasta päästä laittaa pois, jotta saa tilaa uudemmille. ;) 

Uusia atc-korttejakin olen saanut, sillä eilen posti toi Tiina J.n ihanan atc-kuoren. 


Kiitos Tiina J. hurmaavista kolmosista!

Nyt alan odottelemaan ystävääni teeseurakseni. Olemme nähneet toisemme ihan liian kauan aikaa sitten, joten juttua varmasti riittää ja aika taitaa loppua keskenkin. :) Siispä mukavaa torstaita ja käykääs äänestämässä Inspiration lifestyle-blogivoittajaksi. :)

"ÄÄNESTÄMÄÄN". Huomaathan, että tuolla on paljon blogeja eri kategorioissa, joten voit toki äänestää vaikka joka kategoriasta! Blogit ovat aina aakkosjärjestyksessä, joten Inspis löytyy sieltä Lifestylestä Iin kohdalta, loogisesti. ;)

Tänään muutes viimeinen mahdollisuus osallistua Inspis-haasteeseenkin sekä nukella on ongelma-skabaan! Löydät molemmat ylälaidasta. Toinen arvonnoista, toinen haasteesta.

Viltsu

p.s. Rakkaus... Sitä on ilmassa. Joka ikinen päivä. Pieniä tekoja, pieniä hellyyden osoituksia. Sanoja, sanomattomia eleitä. Niissä kaikissa rakkaus on meillä.

HURJAAAAAA!!!

Lupasin kertoa teille asian, jonka vuoksi menin sanattomasi tässä viime viikolla. Asian, jonka vuoksi olen äärettömän kiitollinen teille lukijani! Asian, joka sai minut mietteliääksi ja ajattelemaan, että hei, minä olen sittenkin taitava ja että blogini on sittenkin arvokas. Nimittäin...


2013 Inspiration blog award-äänestys on alkanut! Lifestyle-blogeista löytyy myös INSPIRATION!
Minun oma blogini!
Nyt vaan jännitän tuota äänestystä, jotta onko minun Inspikseni vuoden 2013 innostavin lifestyle-blogi?!

Jos mielestäsi ansaitsen äänesi, käy äänestämässä Inspirationia lifestyle-blogeista voittoon!

"ÄÄNESTÄMÄÄN"

Kiitos jo etukäteen ihan jokaiselle äänensä blogilleni antaneelle!

Vilimarika

Kirjahyllyni kätköistä

Muutamia aarteitani kirjahyllyni kätköistä.

Tällä kertaa aiheet liittyvät ajankohtaiseen aiheeseen. Toisaalta aihe on hyvinkin vanha. Eilen illalla seurasimme Murusen kanssa 2 tuntista keskusteluohjelmaa ylen kanavalta. Mielenkiintoista keskustelua eri tahoilta. Minulle siinä ei mitäänuutta tullut, koska aihe on ollut minulle "ajankohtaista" niin kauan, kuin muistan. Aina. Mutta toivon, että moni muu sai jotain itselleen. Huomasi, kuinka suomalaiset poliitikot osaavat vetää itsensä pussiin samalla, kun tekevät politiikkaa väärässä paikassa. Kuinka voidaankaan sanoa, että Politiikka ja uskonto eivät kuulu yhteen, jos samalla poliitikko vetoaa puolueisiin ja tuo esille omaa puoluettaan, vaikka puhe oli uskonnosta?! No, asiat olivat hyvinkin kiukuttavia osaltaan, osaltaan hienosti esille tuotuja.

Kirjoissa tällä kertaa aiheena siis Islam. Laitoin pari muutakin joukkoon, mitkä liittyvät lähelle aihetta. Suosittelen ihan jokaista kirjaa, jos sinua tämäntyyppiset ihmiskohtalot tai aihealue kiinnostaa.


Kunniamurha
Kuolleen prinsessan puolesta
Mustelmilla

Islamilainen kulttuuri

Lupaus vapaudesta
Pitkä paahteinen polku
Tuhat loistavaa aurinkoa

Revitty huntu
Layla

Kangastus
Mayada-Saddamin vanki
Orja

Prinsessa
Prinsessa Sultana
Minä Phoolan Devi
Kaukana Lontoossa

Riikinkukkoprinsessa
Myyty!
Prinsessan tyttäret

Aman-Somalitytön tarina
Pidä hunnustasi kiinni, Fatima!

Kabulin kauneuskoulu
Puolikuu ja pohjantähti

Korres ihonhoitotuotteet Kreikasta

KORRES syntyi vuonna 1996 Ateenan ensimmäisessä homeopaattisessa apteekissa, jossa George Korres tuolloin työskenteli; apteekki on edelleen Ateenan suurin homeopaattinen apteekki, jolla on uskollinen asiakaskuntansa, ja samalla siellä myös koulutetaan Korres-tiimin uusimmat jäsenet. Ensimmäinen KORRES-tuote oli hunajaa ja aniksensiementä sisältävä aromaattinen yrttisiirappi, jonka resepti pohjautui ”rakomelon”-juomaan. Georgen isoisällä oli ollut tapana siemailla tätä lämmittävää hunajajuomaa kotikylässään Skadossa, Naxoksen saarella.
KORRESilla on tarjolla yli 400 erilaista luonnollisia ja orgaanisia raaka-aineita sisältäviä kosmetiikkatuotteita ihon-, hiusten- ja vartalonhoitoon, yrttivalmisteita, aurinkosuojatuotteita sekä värikosmetiikkaa.  
Korres-tuotemerkki on hyvin kansainvälinen,luonnollinen tuotesarja, jonka suurimpana innoittajana on luonto itsessään. 
Tässä kolme tuotetta Korres sarjasta:



Villiruusuöljy on luonnollinen C-vitamiinin lähde, ja se häivyttää merkittävästi ihon juonteita ja korjaa sen värivirheitä. Hiivauute lisää solutason hapenkulutusta, parantaa mikroverenkiertoa ja näin vähentää tummia silmänalusia. Luonnollinen betaiini pitää ihon joustavana ja vahvistaa herkkää silmänympärysihoa. C- ja E-vitamiinit puolestaan antavat antioksidanttista suojaa juonteita vastaan, ja B5-provitamiini vahvistaa voiteen kosteuttavaa vaikutusta. SK15–suojakerroin auttaa ehkäisemään auringon aiheuttamia ikääntymisen merkkejä.



Runsaasti tanniineja sisältävä luonnonmukainen granaattiomenauute supistaa ihohuokosia ja elävöittää ihoa, samalla kun alppihorsma säätelee talintuotantoa jättäen iholle mattapinnan. Hyaluronihappo sitoo itseensä vesimolekyylejä ja kosteuttaa näin pitkäkestoisesti rauhoittaen samalla ihoa.



Villiruusuöljy on luonnollinen C-vitamiinin lähde, ja häivyttää merkittävästi ihon juonteita ja korjaa sen värivirheitä. Valkopaju-uute edistää solujen uusiutumista, ja antioksidanttinen maustekurkuma vahvistaa tuotteen kirkastavaa ominaisuutta. Savanniruohouute takaa pitkäkestoisen kosteutuksen säätelemällä solujen vesitasapainoa.

Itse pääsin testaamaan nimenomaan näitä kolmea tuotetta.


On todella upea tunne saada kokeilla sellaisia kosmetiikkatuotteita, joiden laatu on korkea ja joista tietää, että luontoa kunnioitetaan. Voiteet tuntuvat hyvin riittoisilta, kevyiltä ja ovat miedosti parfymoituja. Miellyttävä tuoksu, joka hivelee ainakin minun aistejani. Ei liikaa hajuja!

Voiteen levittämisessä herkästi ottaa liikaa voidetta käsiinsä eka kerralla. Korresin tuotteita ei tarvitse paljoa kerrallaan, vaan pieni sipaisu riittää. Iho tuntuu pehmeältä ja kauniilta. Kevyeltä! Minä tunnen itseni kauniilta! 

"TÄSTÄ" näet oman lähimmän Korres jälleenmyyntipisteesi. 

Voit tutustua myös valikoimaan ja tuotteisiin sekä Korrssin tarinaan tarkemmin "TÄÄLTÄ". Huomaathan, että voit Korresin sivustolta tilata tuotteet kätevästi myös postitse kotiisi! 





atc-tohinaa

Atc-kansioni sisältää todellakinvain yhden kortin tällä hetkellä. Atc-tohinaa minulla on kuitenkin täällä ja teen yllärivaihtoja, teemavaihtoja ja mitä nyt kukin haluaa. En ole siis kerennyt kansiota täyttämään. Lisäksi työn alla tilaustyönä runokirja. 


Tässä teema- ja yllärivaihtoon lähteneet korttini:

Aiheena lemmikkieläin: Mour-Lisa. 
Kissamaista kauneutta, salaperäisyyttä sekä huumoria.

Yllärikortiksi tein tämän: Pulloposti.
Pulloposti on itsessään jo yllätys, jos sen löytää. Salaperäiseltä henkilöltä viesteineen. 

Teemana Lapsuus. Suuri maailma
Lapsesta kaikki näyttää niin suurelta ja pelottavaltakin. 


Lapsena(kin) rakastin pitsejä, kimaltavia asioita, helmiä... 


Luonto on aina ollut minulle tärkeä. Lapsuudessani kasvatin sammakon poikasia kudusta lasipurkissa ja sitten päästin ne vapaaksi. Asuimme rannalla. Lapsuudessani näin lumpeita. sittemmin ne katosivat jonnekin. Nyt viime kesänä näin niitä taas paljon! Ihanaa!

Tekosyitä ja aktiviteettejä

Ihminen on syntynyt elämään,
ei valmistautumaan elämää varten.

-Boris Pasternak


Haluan elää jokaisen päivän niin hyvin, kuin vaan voin. Haluan oppia uutta, kokea asioita, joista saan jotain, tehdä sellaista, mistä pidän. Haluan sanoa illalla, että olipas ihana päivä. Haluan ruokkia elämännälkäistä itseäni ja huokaistessani viimeisen kerran, ajatella, että olipas elämä. Kukaan muu ei sitä tee puolestani kuin minä itse. Elä elämääni!

Tottakai varallisuus vaikuttaa siihen, etten voi hypätä lentokoneeseen ja lähteä maailmaa valloittamaan. Ilmaiseksi pääsen kuitenkin metsään! Voimani eivät riitä aerobiciin tai body pumppiin, mutta ne riittävät tarttumaan imuriin ja pitämään kotimme kauniina! Pienet lapset ovat varmasti este lähtemään juhlimaan, mutta voithan aina laittaa juhlat kotiin! Lapset auttavat sinua mielellään kattamisessa, leipomisessa ja rakastavat roolileikkejä, pukuloistoa, koreilua! Olet töissä päivät pitkät, etkä jaksa enää kotona mitään... Niin... Jaksaisitkos tehdä itsellesi jalkakylvyn kuitenkin? Laittaa sinne tippa tai kaksi eteeristä öljyä? Heittäytyä lempitelkkarisarjasi äärelle jalkakylvyn kera? Tai lukea ihanan, parin euron aikakauslehden tarjouksesta? Nauttia samalla lasin punaviiniä? Kermaleivoksen? Kertoa puolisollesi, että rakastat häntä yli kaiken? 



Minulla ei ole varaa ostaa lehtiä tai tilata niitä. siksi tämä lahjoitus tuntuu NIIN epätodelliselta, että huh ja vielä kerran huh! Katsokaa nyt, kuinka valtava määrä ihania lehtiä! Noissa on niin paljon kaikkea! 

Tämä koko satsi oli roskikseen menossa. Onneksi henkilö tuumasi, että siivoaa ne pois. Siitäkös innostuneena meitä lehdettömiä alkoi vaatia osaansa. ;) Tuumasimme porukalla, että JOS mahdollista, hakisimme ne häneltä. Yksi halusi käsityölehdet, toinen vauva-aiheiset, kolmas kiinnostui jouluisista, minulle kelpasivat ne, mitä muut eivät ota. 

Henkilö lahjoitti minulle 2 kassillista lehtiä! Sama määrä meni muillekin, kolmelle! Ja kaikki ne olisivat menneet muuten roskiin! APUA!

Tein itselleni päätöksen, että jokainen juttu, mitä noilla lehdillä teen, kirjaan ylös listaksi ja sitten, kun lehdet ovat loppuun koluttu, roskissa, sitten toimitan listan HENKILÖLLE. Haluan osoittaa sillä listalla sitä kiitollisuutta, mitä kaikkea hänen ansiostaan olen sanut tehtyä! Kuinka monta ruokaohjetta olen käyttänyt, kuinka monta korttia tehnyt, kuinka monta rasiaa päällystänyt tai mitä tahansa! Plus, että noissa on ihan mielettömän upeita ja kiinnostavia juttuja luettavana! Se olkoon kuitenkin asia yksi: LUETTU KAIKKI. 



Lukemiseen liittyen, laitoin jemma-nimiseen paikkaa papereita, joita säilytän, mutten jatkuvasti käytä. Samalla pakkasin vuosien takaisia runo-swappejakin. Muistatko vielä, kun nuorina swappailtiin FB:tä, slameja, decoja ja runoslameja?Minä ainakin olin aktiivisesti siinä touhussa mukana. Voi kuinka hauskaa olikaan etenkin slamien teko ja täyttely. Ja niin monia ihania ihmisiä sitä kautta löysin elämääni. Yhä olen tekemisissä muutamien swappaajien kanssa! Itseasiassa ylihuomennakin saan vieraakseni meille yhden sellaisen, jonka kanssa tutustuin swappien ja kirjeiden kautta! 


Mieluisa on myös tämä kirja: 


Olen lukenut Viiviä ja Wagneria niin paljon, etten tiedä, onko vielä jotain lehteä tai kirjaa olemassa, mitä en olisi lukenut. Kirjasto ja divarit ovat aarreaittoja näissä hommissa. Sarjakuvista nimenomaan Viivi ja Wagner on suosikkini. 

Onko sinulla suosikki-sarjista?

Lopuksi haluan antaa sinulle lahjaksi pienen taukojumppahetken. 
Anna kropallesi liikettä ihan oman mielesi mukaan. Nouse ylös ja nauti liikkumisesta! Siitä tunteesta, minkä saat sen jälkeen! 
Ei tekosyitä! Sinä itse päätät, kuinka liikut! Vointisi mukaan, kykyjesi mukaan. Koko kropalle tai ala- tai ylävartalolle. Anna palaa!

Aloita lämmittelyllä. Kävele paikallasi tai huoneessa. Aja kuntopyörällä tai tee mieleistäsi lämmittelyä muuten. 




Seuraavaksi aloitetaan jumppaamaan! 
Anna kehon toimia! Laita kroppa liikkumaan! Anna musiikin viedä mukanaan!


Lopuksi rentoudutaan hetki. Tee loppuvenyttelyt ja nauti. 



IHANAA! EIKÖ TOTTA!? 

Kiitos ja kumarrus! Olet ylittänyt itsesi! 

Ja teille, jotka jäitte vielä miettimään, että olisipa ollut kiva jumpata pitempäänkin... Tämä on teille! ;)



63 minuuttia liikkumiseen motivoivaa musiikkia. 
Work Out!





Unikkotunnustus jatkaa matkaa sinulle


Kaunis Unikkotunnustus ilahduttaa tänä päivänä minua ja toivon mukaan valitsemiani 10 bloggaajaakin. Kiitos paljon "Miss Bubble´s lifestyle".

Haluan antaa tämän vaikka jokaiselle teistä, mutta valittava olisi vain 10. 
Vaikea valinta... 

Päädyin lopulta seuraaviin vakituisestilukemiini blogeihin. Olkaa hyvä, tässä teillekin tämä unikkotunnustus!


Lisäksi haluan kiittää jokaista, jonka mielestä blogini on ansainnut tunnustusta! Jokaista teistä, joiden mielestä blogini on ansainnut paikkansa tässä yhteiskunnassa lifestyle-blogien joukossa! 
Syy siihen, miksi tällaista kiitollisuutta tunnen tänään ei johdu yksistään tästä unikosta, vaan... Noh, kerron siitä enemmän sitten, kun se on ajankohtaista. ;)

Sanattoman kaunista maanantaita!

Viltsu

Sävel syksyn, ruskan


Ruska, oranssit puun lehdet maassa. Kesä tekee muuttoa, talvi tulossa. Sävel soi hiljainen jossakin taustalla antaen uutta toivoa, uskoa. Kesä tulee vielä takaisin. Huomenna.


Korttipohja kohokuvioitu ja musteilla värjätty. 
Ruusut kierrätysmateriaalia, liimattu. 
Viulu kierrätysmateriaalia ja 3D-tarroilla.
Enkeli kiiltokuva. Liimattu.
Alareunan kukka liimattu.



Reunat käsitelty musteella.


Sisäpuolella kohokuvio värjätty musteilla.




Lisää juhlaa

Kirjoitin tänään arjen juhlasta. Siitä, kuinka hyvä voi olla ihan vaan olla. Olla ja elää sovussa, rauhassa,toisesta välittäen ja kunnioittaen, tehdä kotiaskareita yhdessä ja syödä hyvää kotiruokaa. Raha ei tee onnelliseksi ja senkin olen elämässäni kokenut. 


Rahattomanakin voi elää "leveästi" ja hemmotella itseään ja kumppaniaan. Minä sain hemmotteluaamupalan tässä männä viikkoina. en yleensä jaksa aamupalaa syödä kovin suurta määrää. Olen sellainen hiirulainen syömisessä muutenkin. Murunen teki minulle aamiaisen töihin lähtiessään ja tuumasi, että jospa jaksaisin syödä sen kokonaan tällä kertaa. :)


Voi mikä ihana aamupala minua odottikaan! Tuo valkoinen nappi on D-vitamiinia. Jaksoin syödä koko aamiaisen. :) Hinta aamiaisjuhlaherkulle: 70 senttiä tarjouksesta.


Meillä tekee välillä mieli roskaruokaakin. Harvoin sitä kuitenkaan syödään. Ajatella jokin ihana rasvainen pizza tai hampurilaisateria. Kebabrulla tai pita. Nam nam. 

Kuva on otettu jo aikaisemmin, mutta unohtui julkaista. Tuollainen ihana pita tehtiin ihan omista raaka-aineista itse. Laskin, että ravintolan hinnoilla kahdelle tällaiset tekemäni pitaleivät, saataisiin ainakin 4-6kappaletta sillä kahden hinnalla! Oli sitäpaitsi parempaa, koska tietää, mitä saa ja vähemmän rasvaa ja kastikkeetkin kevyemmät. 


Yhdenlaista juhlaa oli myös saada palkkioni postitse. Kasa karkkia tuli Tanskasta asti. Nam! 
Toffifee on aivan huippua! Tic taciin tulee himo! Toffeekaramellit, no, ihan ok. Maitosuklaalevy maistui joulukalenterin suklaalle, mikä kertonee kaiken oleellisen ja tuo pieni pralinen makuinen Sporttipalanen ei kyllä urheilullista ruokavaliota ole nähnytkään, mutta olihan se ihan ok. Sanonpa, että ikä alkaa tehdä tepposet ja karkkien mussuttaminen alkaa tuntua enemmänkin haasteelta, kuin nautinnolta. Tosin toffifee ja tictac käyvät nautinnosta vielä. en kuitenkaan valita, sillä tällaisia karkkeja ei ihan joka kuukausi saadakkaan! Nam. 

Seuraavaksi kuitenkin valitsen savunmakuisia manteleita mielummin. Ilmaiseksi karkkipäivän herkuksi meille kuitenkin hurjan kiva palkkio. Sarjassamme: Ilo saada itsehankkimaa extraa!

Näihin juhlaviin, EDULLISIIN, herkkuhetkiin lopetan ja toivotan hyvää yötä ja herkkuja uudelle viikollenne!


ATC ja arkinen juhla


Olen sanonut tuhat ja yksi kertaa, että meillä arkikin on juhlaa. Se on totta. Elämän pienet ihmeet tekevät meille juhlan. Tuumasin tuossa viikolla Muruselle, että on se vaan niin hämmentävää, kuinka paljon hänen tulemisensa elämääni muuttikaan minua ja elämääni. Murunen vastasi, että johtunee siitä, että ennen elämäni oli per**llään. Niin totta sekin!

Niin tai näin, arki on juhlaa ja juhla on sitten jotain ihan extraa. Nautimme läheisyydestä, rauhallisista koti-illoista, yhteisistä harrastuksista, luonnon kauneudesta, musiikista, hyvästä ruuasta, jalkojen hieronnasta, saunasta, punaviinilasillisesta... Lista on todella pitkä! Arkisia asioita, mitkä eivät kuitenkaan ole itsestään selvyyksiä! Ei, en todellakaan olisi voinut kuvitella 4 vuotta sitten, että istun uudessa kodissa upean, hellän ja rakastavan naisen vieressä siemailemassa punaviiniä ja sanoen, että minulla on hyvä olla! 

Tällaiset pienet asiat ovat niin suuria asioita. Arki on kaunista ja turvallista, hyvää ja nautinnollista. En halua kuitenkaan mitään rutinoitunutta elämää ja tylsyyttä. Ihan turhaa edes kuvitella, että elämän itäisi olla yhtä ja samaa, vaikka rahaa ei ole paljoakaan tai vaikka mitään matkoja tai kalliita harrastuksia ei voida saada. voimme aina tehdä juhlavan aterian ihan tavallisistakin ruuista! 

Kynttilät, kattaus, tunnelmallinen musiikki... 


Alkupalaksi voi tarjota vaikkapa peruna-purjokeittoa provencen mausteella koristeltuna. (Kuva väristää sakeammaksi, mitä olikaan!)


Pääruokana ihanan mausteinen korianterilta ja inkivääriltä maistuva kana-nuudeli-wokki.

Jälkkäriksin oli, jätski. Nam nam. Täydellistä!

Tein myös aiheeseen sopivan atc:n:


Elämän kiireettömyys ja rauha on kaunein sävellys maailmassa.

rakastakaa ja nauttikaa arkisistakin asioista!

Viltsu

Joulu on ihan kohta



"Paskiksen" haasteessa haettiin värilastun mukaisia värejä kortteihin. Minun käteni saivat aikaan tällaisen joulukortin. Etupuolella poika tarjoaa joulukimppua. Sisäpuolellakin on joulupallo ja takana sininen tausta.

Tänä vuonna tuntuu ihan siltä, että Joulu tulee nopeammin, kuin koskaan aikaisemmin. Minun joulukorttitehtailuni on vasta alkamassa ja oikeasti sen pitäisi olla ihan täysillä jo menossa! toisaalta, ekat joulutilaukset sain jo ennen Juhannusta, joten periaatteessa olinhan minä ajoissa. ;)

Niin tai näin, tästä se lähtee! Joulun odotus!

Rakastan rintojani!

Tällä kertaa keskitytään rintoihin ja niiden tutkimiseen. 


Ihan ensin linkki "ROOSA NAUHA" syöpäsäätiön sivuille. 

Syy, miksi tahdon tuoda esille roosanauhan tai rinnat, johtuu ihan siitä, että Suomessa joka 8.s nainen sairastuu rintasyöpään jossain vaiheessa elämäänsä! Suomessa vuosittain syöpään sairastuu noin 30 000 ihmistä, joista suurin osa on naisten syöpiin sairastuvia.

Minun läheisissänikin on rintasyöpään sairastuneita, joista tälläkin hetkellä osa saa sytostaattihoitoa. En ala nyt kuitenkaan heistä kertomaan enempää, sillä aihe on liian henkilökohtainen heille ja minun tehtäväni ei ole puhua HEIDÄN asioistaan. Haluan kuitenkin kertoa meihin kaikkiin liittyvistä asioista. 

Itse rakastan rintojani niin paljon, että tutkin ne kerran kuussa vähintään. Mielestäni se ei ole todellakaan noloa tai turhaa. Juu, olen alle 40 vuotias, mutta rintasyöpä ei katso ikää! En tupakoi, en käytä alkoholia paljoakaan, en elä paheellista elämää... Minä voin silti sairastua rintasyöpään! Sukuni rasite on olemassa ja meidän suvussa taitaa se yleisin syy kuolemaan olla syöpä. Kyllähän se mielessä käy välillä, tuleeko kohtaloni olemaan sama. Haluan kuitenkin elää tässä hetkessä pelkäämättä, mutta en todellakaan aio kääntää myöskään selkääni tosiasioille! Älä sinäkään!


Tiesitkö, että "AIG" tarjoaa naisille syöpävakuutuksen. Se kattaa kaikki synnytyselin- ja rintasyöpätapaukset! Lisätietoa saat linkistä!

Tällä hetkellä rintasyöpä ei onneksi tarkoita välttämättä kuolemaa. Tällä hetkellä jopa 90% rintasyöpädiagnoosin saaneista on elossa 5 vuodenkin jälkeen! Kehitys on tapahtunut ja tapahtuu edelleen! Kiitos siitä alan ammattilaisille! 

On tärkeää kuitenkin löytää syöpä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja siksi on tärkeää huomata ne oireet, joista voisi epäillä rintasyöpää. Papa-kokeissa käynneillä saat tietoa synnytyselin-syövästä ja sen mahdollisuudesta. Älä missaa papaakaan!

Syöpä, oli se minkälainen tahansa, ei ole rasite vain sairastuneelle, vaan se koskettaa jokaista siinä lähellä olevaa. Kyllä minä voin sanoa omastakin puolestani, että jokaikinen läheiseni, jolla on syöpä diagnosoitu tai edes epäilys, esiaste, koskettaa minuakin todella! Surua, pelkoa, epätoivoa... Ja silti samalla toivoa, uskoa, luottamusta... Rohkeutta ja sinnikkyyttä! 


Kuinka sitten tunnistat, jos sinulla on jotain ylimääräistä rinnoissasi?

OIREET:
  • Yleensä rintasyöpä löydetään kyhmyn perusteella. Kyhmy on aristamaton!
  • Oireita voivat olla myös kipu, pistely ja aristus rinnassa. 
  • Rinnan ihon tai nännin sisäänpäin vetäytymä.
  • Rinnan punoitus, kuumotus.
  • Rinnan kasvu.
  • Rinnan tai nännipihan ihottuma.
  • Kirkas tai verinen nännierite.
  • Kainalon imusolmuke-etäpesäke voi tuntua kyhmynä kainalossa.


Muistathan, että samoja oireita voi olla myös monissa hyvänlaatuisissa seikoissa! 
Rintasyöpä todetaan mammografian ja koepalan avulla!

Kuinka rinnat tutkitaan kotikonstein?


Kuva lainattu

Katsele ensin rintojasi peilistä:

  1. Seiso suorassa, kädet vartalon sivuilla. 
  2. Tarkkaile rintojen kokoa ja muotoa. 
  3. Katso ihon, nännien ja nännipihojen väriä.
  4. Onko rinnoissa kuoppia, poimuja tai pullotusta? 
  5. Näkyykö ihossa tai nännissä sisäänvetäymiä?
  6. Nosta sitten kätesi ylös niin, että näet myös rinnan alle. Tarkastele sen jälkeen sivuprofiilisi samalla lailla molemmilta puolilta.
  7. Kokeile varovasti puristamalla tuleeko nänneistä eritettä ja onko niiden väri muuttunut viime kerrasta

kuva lainattu

Tunnustele molempia rintojasi makuuasennossa:


  1. Makaa ensin selinmakuulla. 
  2. Painele rintaa napakasti koko kämmenellä käyden koko rinta läpi. Kokeile tuntuuko kyhmyjä tai kovettumia. Tuntuvatko rintasi samalta kuin aiemmin.
  3. Ojenna käsi suoraksi pään alle kylkiasennossa. 
  4. Toista rinnan tunnustelu vapaalla kädellä. 
  5. Toista tunnustelu myös, kun olet ojentanut käden sivulle ja käden ollessa vartalonmyötäisesti.

Jos löydät jotain, mikä mietityttää, ota mielummin yhteyttä omaan lääkäriisi, kuin että alat epäröidä tai vähätellä asiaa. Asian kieltäminen on myös hyvin yleistä ja ajatellaan, ettei minulla voi syöpää olla. Olenhan muuten ihan terve. Kyllä se voi sinullakin olla ja vain lääkärissä käynti varmistaa totuuden, myös sen, jos olet terve!
Varmuus terveydestä on paljon parempi asia, kuin pitkittää epävarmuutta ja tietämättömänä pahentaa mahdollista syövän etenemistä. Älä ole typerä!


Jos sinulla todetaan rintasyöpä, ei se ole maailman loppu. hoitokeinot ovat olemassa ja saat ammattiapua kaikin mahdollisin keinoin! Jos mietit, miten elämä voisi jatkua rinnattomana, voin kertoa, että HYVIN! 

Onhan se kolaus, jos rinta/rinnat poistetaan. En kiellä sitä tunnetta, mikä siitä ensin seuraa. Varmasti moni on kokenut pelkoa, häpeää, itseinhoa, naiseutensa menettämisen tunnetta,..
Miettinyt, kelpaako rakkaalleen enää tms. Mutta ajan myötä järki voittaa ja elämän ilo! Se tieto, ettei se rakas häviä elämästäsi. Hänelle olet niin paljon enemmän, kuin pelkät rinnat. Naiseutesi tulee sinusta itsestäsi, sisältäsi, eikä rinnoistasi! Ulkopuolisten katseet ovat heidän häpeänsä, eivät sinun.

Ajattelemattomat ihmiset tai uteliaat, ehkä kohtalontoverit tai ihan vaan tietämättömät voivat tuijottaa, mutta jos se sinua häiritsee kovasti, keinoja on olemassa siihenkin. Rintaliivien sisälle tulevat toppaukset tai silikonirinnat. Katso nyt ensin kuitenkin seuraavat kuvat!

Kuva lainattu

Kuva lainattu

Kuva lainattu


Kuva lainattu

Lopuksi vielä aiheeseen sopivaa UPEAA hiusmuotia! Seuraavan kuvan henkilöt ovat hiusten vuoksi kuvassa, ei syövän vuoksi. 

Kuva lainattu

Rakasta sinäkin rintojasi ja tutki ne vähintäänkin kerran kuussa! Se on ilmainen henkivakuutuksesi! Ja jos haluat vakuuttaa itsesi syövän varalle, ota yhteyttä AIG:een. "TÄSSÄ LINKKI"

Turvallista, ihanaa, kaunista tätä päivää vesisateesta huolimatta! 

Viltsu


Lähde:mm.
David Jay – The SCAR Project

Atc-vaihto Tiina J.n kanssa

Minä vanha haperokorva! Esitellään nyt sitten kerralla kahden vaihdon ajalta saamani atc:t Tiina J.ltä, kun en noita ekoja muistanut aikaisemmin esitellä. :S


Halusin itselleni tuon merellisen ihanan kortin ja sain lisäksi yllärikortinkin. Tykkään kyllä hurjasti molemmista!


Nyt uutuutena sitten putkahti tulla nämä kolme hurmaavaa ja hauskaakin atc-korttia. 
Niin monipuolisia, erilaisia, ihan laidasta laitaan aiheet, että kyllä on taitoa tehdä kortteja aiheesta kuin aiheesta! Päiväunista, saduista, huumorista, luonnosta... Ihan mitä tahansa! 

Kiitos paljon Tiina J. näistä ja lisukkeista! 

JOKO LUIT TÄMÄN?

Bumerangityynyllä selkäkipuja vastaan

-Yhteistyö- Oletko koskaan miettinyt sitä, miksi me oikeastaan nukumme? Miksi keho sanoo, että nyt väsyttää, nyt on aika käydä nukkumaan? Mi...