"Se resonoi kauniisti sydämessä ja koskettaa lujasti sieluun. Silloin tiedän tulleeni kotiin..".
Kun avaan netin ja kirjaudun sisälle henkisten sisarteni ja veljieni kanssa yhteiseen yhteisöömme, Rakkaudentähteen, tiedän olevani kotona. Olen tässä henkisessä maailmassamme, Kristallivalon kantajien heimon akatemiassa, jäsen, joten pääsen lukemaan ja opiskelemaan kurssiposteja, joita "henkinen mentorini" minulle/meille lähettää säännöllisesti. Nämä kanavoinnit resonoivat sieluani ja pääsen kehittymään ihmisenä yhdessä toisten henkisten ihmisten kanssa, mutta myös omaan tahtiini. Tässä porukassa olen kokenut paljon. Olen saanut vastauksia elämääkin suurempiin kysymyksiin, puhdistunut taakoista, joita en edes tiennyt olevan olemassakaan, olen tehnyt valotyötä ja vastaanottanut etänä rukouksia... Heimon tuki on ollut valtava henkisellä polullani ja toivon mukaan olen voinut antaa osaltani tukea heille, jotka sitä ovat tarvinneet. Kuten eräs Heimossa sanoi: "Yhdessä luomme vahvaa valoverkkoa jota tuleva aika tarvitsee.”
Minusta tehtiin haastattelu Heimoon, sillä mentorini mielestä elämäntarinani on inspiroiva. Joulukalenteriin kuuluu yllätykset, joten julkaisen ko. haastattelun myös täällä, jotta sinäkin saat lukea sen.
1. Kerrotko hieman, kuka olet? Omin sanoin sen verran, mitä haluat julkisesti jakaa.
Moi vaan kaikille heimonveljille ja -sisarilleni. Olen Viltsumari, +45 kuopiolainen nainen ja aikuisen pojan äiti. Elän onnellisessa avioliitossa vaimoni kanssa ja meillä on kolme kissaa. Olen myös hyvinvointi-bloggaaja ja aktiivinen somettaja, erityisherkkä ja henkinen nukkekotiharrastaja sekä luova pöytälaatikkorunoilija. Löydät minut osoitteesta somanyinspiration.blogspot.com ja @inspirationblogi Instagramissa. Tulethan moikkaamaan ja osaksi elämääni...!?
Olen perinyt fyysisen sairauden, jonka vuoksi olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja tästä syystä perheemme on vähävarainen. Joudumme siis tinkimään kaikesta, mikä ei ole välttämätöntä. Etenkin, kun lääkekustannukset ovat huomattavat. Sairaus on pakottanut nöyrtymään edessään monin tavoin. Se on vienyt liikuntakykyni lähes täysin, joten elän autettuna vaakatasossa kovien kipujen kanssa ja jos liikun, liikun pyörätuolilla. Ulos pystyn lähtemään kymmenisen kertaa vuodessa.
Vaikka kova kipu ei lakkaa koskaan, olen silti kiitollinen siitä, että minulle annettiin tämä pysähtyminen lahjaksi. Vaikka se on vienyt minulta paljon, olen saanut vielä enemmän. Olen mm. löytänyt uinuvan itseni sisimmästäni sekä taidon aistia pieniä asioita arjessa. Lisäksi onnellisuuden ja kiitollisuuden, itseni rakastamisen taidon sekä armollisuuden itseäni kohtaan. Uskon, että kaikella on tarkoitus meidän korkeimman parhaaksi.
2. Millainen oli tilanteesi, ennenkuin löysit Rakkaudentähden? Etsitkö jotakin elämääsi? Oliko sinulla joku haaste elämässä silloin?
Ennen kuin löysin Rakkaudentähden, olin hukassa monella tapaa. Etsin elämälleni merkitystä, elämäntehtävääni, itseänikin jopa. Henkisten kokemusten vuoksi kävin läpi pohdintoja jopa siitä, miksi ja mikä tarkoitus sillä on, että koen henkimaailman läsnäolon, vaikkei muut lähelläni sitä kokeneet. Minulle on joskus myös sanottu, ettei kokemani olisi tervettä ja se on kaikki mielikuvitukseni hölynpölyä. Aihe, josta ei puhuta. Lisäksi uskonikin oli vuosia tauolla, sillä olin itse aivan hukassa. Menetykset ja ahdistavat kokemukset tuntuivat aivan liian raskailta ja syytin niistä Jumalaa, jos hän edes olisi olemassa. Jumalan rakkaus piti minusta kuitenkin kiinni.
En osaa sanoa, milloin ensikertaa koin jotain henkistä, mutta olen saanut vahvistukset muistikuvilleni noin 2 viikon ikäisestä alkaen. Sanotaan, ettei niin pienenä tapahtunutta voi muistaa, mutta olen saanut tosiaan varmistuksen sille kaikelle välähdyksenomaiselle muistolleni.
Näin pikkulapsena jo unia, jotka toistuivat samoina teini-ikään asti. Silloin selvitin unien tarkoituksen ja ymmärsin nähneeni unissa edellisen elämäni tai siis silloisen kuolemani. Aikuisena, kun netti oli jo käytössä, selvitin tapahtumat ja maisemat. Kaikki oli totta. Ne olivat tapahtuneet 7 vuotta aiemmin, mitä synnyin tähän maailmaan. Netistä näin jopa kuvia sieltä suunnalta ja niiltä seuduilta. Se jos mikä oli koskettavaa.
Koulussakin olin herkkä ja ehkä siksi helppo kohde kiusatuksi tulemiselle. Yksi asia johti yhteen, toinen toiseen. Niinpä anorexia otti minusta vallan. Olin nuori opiskelija, kun anorexia oli pahimmillaan. 100metriä oli kävellen maksimi, etten pyörtynyt. Eräänä iltana tunsin kuitenkin ulkona paikallani seisten pyörtyväni. Onneksi en ollut yksin.
Seuraavana hetkenä olin polviseisonnassa nurmikolla ja kädet kohti jotain. Olin hämmästynyt. Missä olin? Kuulin kuinka minua huudettiin takaisin. Katsoin äänen suuntaan.. Nurmikon alta?? Mitä ihmettä!? Käännyin katsomaan ympärilleni. Käteni... joku piti minusta kiinni. Joku jolla oli valkoinen kaavun näköinen asu. Tooga?
Valo... katsoin hitaasti ylöspäin. Miehen lempeät kasvot. Tunsin ne kasvot jostain! Jeesus Kristus! Se valo oli kauneutta. Rakkautta. Hän sanoi minulle; "älä pelkää. kohta kaikki on hyvin. Ei kestä enää kauaa".
Katsoin äkkiä äänen suuntaan nurmea kohti. Tajusin: olin Taivaassa! Olin kuolemassa!! Kauhistuin. "Kohta kaikki on hyvin". Kuolenko minä!?
Katsoin ympärilleni vielä. Leijona ja lammas leikkivät yhdessä. Nainen tuli joen rannalta pyykkikori kainalossaan toogaan pukeutuneena ja hymyili minulle ystävällisyyttä, lempeyttä. Valkoinen kivimuuri peitti valkoista ja kultaa; rakennuksia. Kirsikkapuut, luumupuut ja omenapuut kukkivat lempikukkiani. Kaunista! Valkeus ja Jumalan rakkaus täyttivät koko Taivaan. Siellä olisi hyvä olla.
Mutta...
Jeesus katsoi ääntä ja minua. Hän sanoi: "Sinä et ole vielä valmis. Sinun aikasi ei olekaan vielä". Hän päästi minusta irti ja olin sokaisevan kirkkaassa valotunnelissa, mikä spiraalien voimasta työnsi minut vimmatulla vauhdilla eteenpäin. Suljin silmäni, sillä en kestänyt sitä valoa.
Ja puff.
Olin sängyssäni ja vielä silmät kiinni. Tunsin voivani todella hyvin. En ollut nukkunut niin hyvin koskaan. Olin pirteä, joten avasin silmäni. Tiiliseinä!? Missä minä olen? Eihän huoneessani ole tiiliseinää! Käännyin. Minua nurmen alta kutsunut ääni oli nyt itkuisena vieressäni ja alkoi nauraa itkun seasta. Kysyin, mitä tapahtui? Miksi olen tässä? Hän kertoi, että olin sanonut pyörtyväni. Olin tarttunut häneen kiinni, mutta samoin tein silmät menneet kiinni ja otteeni irronnut. Hän oli saanut minusta juuri ja juuri kiinni ja laskenut porrastasanteelle makaamaan. Ilmat olivat tulleet ulos keuhkoistani, hengitys oli lakannut, sydän ei enää lyönyt.. Hän oli hätääntynyt ja osannut ainoastaan pyytää minua tulemaan takaisin. Noin puolen minuutin jälkeen olin herännyt. Muistin kaiken. Se aika tuntui pitemmälle. Taivaassa ei ole aikaa. Se hetki muutti elämäni suunnan ja aloitin toipumisen anorexiasta.
Valitettavasti neljä vuotta myöhemmin jo makasin uudestaan hengestäni taistellen. Tällä kertaa sairaalassa kovassa kuumeessa. Syytä ei tiedetty, mutta vahva epäilys oli vatsassani piilossa lymyävästä syövästä. Voimani hiipuivat. Kävin tumman portin suulla, josta hohti kauneinta valoa jostain vähän kauempaa. Tiesin, että sisään astuessani kaikki olisi ohi. Koska olin vauvan äiti, sain vielä voimaa taistella. Mutta lopulta kävin jo portin sisäpuolella varovaisin askelin. Se kirkkaus oli rauhoittavaa. Olisin halunnut mennä sisään ja päästä pois tuskasta, mutta vielä vahvemmin halusin taistella lapseni vuoksi.
Silloin ovesta sisään tuli kirurgin asuun pukeutunut nainen. Palasin siihen hetkeen sairasvuoteellani.
Nainen oli vakava ja hiljainen. Hän ei puhunut sanaakaan, vaan alkoi liikuttaa käsiään koko kehoni päällä päästä varpaisiin. Hän pysähtyi oikean reiteni kohdalle. Jatkoi tutkimusta ja palasi reiteni päälle. Hän katsoi minua surullisin silmin, pyöritti päätään kerran ja lähti ovelle. Huusin sielussani häntä takaisin. Tiedätkö sinä mikä minulla on? Jos tiedät, ole kiltti ja pelasta minut! Paranna minut! Ole kiltti!.
Nainen katsoi minua, mietti hetken ja palasi sänkyni vierelle. Hän otti taskustaan ison ruiskun. Jotakuinkin olkavarteni mittaisen. Hän tutki vielä kädellään reittäni ja tyhjensi koko ruiskun jalkaani. Hän sanoi äänettömästi sielulleni "viikon päästä olet kotona." Hän käveli kohti ovea, oven läpi ja katosi. Nukahdin. Minä en ollut aina jaksanut edes avata silmiäni, saatikka puhua. Kommunikoin hoitajien ja lääkärin kanssa niinä hetkinä puristaen heitä kevyesti sormesta. Kun nyt hoitaja saapui huoneeseen, avasin suuni ja sain kysytyksi: kuka se hoitaja oli, joka kävi luonani? Kerroin, että hän tiesi reidessäni olevan vikaa ja lääkitsi minut. Hoitaja kertoi, ettei ketään ollut käynyt. Hän silti tutki kehoni etsien pistokohtaa. Reiän pitää näkyä, jos niin suurella ruiskulla on pistetty. Mitään ei löytynyt. Hän haki lääkärin ja hänkään ei mitään löytänyt, mutta hän sanoi, että tämä asia on pakko tutkia. Hän kertoi, että nyt aivan kaikki otetaan todesta. Hän tekisi lähetteen röntgeniin, mutta samalla sanoi, ettei edellisessä kuvassa ollut reidessänikään mitään näkyvää. Siinä ei voisi näin pian näkyä nytkään mitään, ellei jotain akuuttia traumaa tai ihmettä olisi tapahtunut. Lääkäri lähti kiireesti tekemään lähetettä.
Isäni ja poikani isä tulivat itkien huoneeseen. Olin aivan ihmeissäni, sillä oli myöhäinen ilta jo eikä oltu puhuttu, että he tulisivat vielä käymään. Kysyin, miksi itkette? Minähän pääsen viikon päästä kotiin! Pojan isä purskahti enemmän itkuun ja yritti hymyillä samalla; mutta missä se koti on? Olin ihmeissäni. Kyllähän hän nyt kotini tietää! - mutta kun lääkäri soitti meidät tänne. Sinä teet kuolemaa. Sinulla on syöpä jota ei vaan löydetä. Sinulle ei voida tehdä enää toimenpiteitä, sillä et kestä niitä. Kipuja vain lievitetään enää. Kuolet millä hetkellä hyvänsä, mutta viimeistään viikossa.
Ei ei ei, tässä on väärinkäsitys! Minä sain lääkkeen. Minä paranen...
Minut vietiin kiireellä kuvattavaksi. Se ihme tapahtui. Kuvassa oli selkeä varjostuma siinä kohti, johon ruisku oli tyhjennetty. Nyt tärkeintä oli pitää minut hengissä millä keinolla tahansa ja saada voimani siihen kuntoon, että minut voitaisiin leikata. Tämä ihme muutti kaiken. Viikon päästä menin hitain askelin kotiin lomalle. Poikani luo.
Kiitollisuus. Onni.
Sitten minut leikattiin ja.. no, tässä olen yhä! Tuolloin lääkäri kertoi, että olin hänen ensimmäinen ja sairaalan kuudes ihmeparantunut. Hän kertoi myös, että enkeli oli pelastanut henkeni. Reisiluuni oli enää muutaman luusäikeen varassa ja siinä montussa oli musta möykky. Kun tulokset tulivat siitä löydöksestä löytyi kuolleita lihassoluja, verta, kuolleita syöpäsoluja sekä isolta osin täysin tunnistamatonta ainetta. -Niin. Enkelin ruiskuttamaa lääkettä..
Toivuin siitä lähes täysin.
3. Kuinka sinut johdatettiin Rakkaudentähden pariin? Mitä ajattelit ensimmäiseksi, kun tulit mukaan toimintaan?
Olen aina ollut jollain tavalla erilainen. Erityisherkkyydelle nimen saanti viitisen vuotta sitten avasi silmiäni osittain jo. Olen myös kauan tiennyt henkisyyden olevan osa minuuttani. Olen sairastellut aina ja yleensäkin vakavemmin ja erilaisia sairauksia perus nuhakuumeen sijaan. 14 vuotiaana aloin kärsiä selkäkivuista ja vuosi vuodelta kivut ovat pahentuneet kudosvaurioiden edetessä. Tämä synnynnäinen selkäsairaus eteni 10 vuotta sitten niin, etten voinut enää tehdä töitä. Muutama vuosi sitten voimavarani hupenivat entisestään ja yhä vähemmän oli niitä hetkiä, kun saatoin askarrella pöydän ääressä. Askartelu oli ollut minulle intohimo ja rakkaus. Toisaalta omat mustat mörköni menneisyydestä olivat alkaneet vapauttaa minua otteestaan sielustani, joten oli aika alkaa miettiä mitä haluan tehdä, mitä harrastaa jalkeilla olon sijaan. Henkisyyden vahvistaminen oli ensimmäinen asia, joka suorastaan huusi minua tutustumaan tarkemmin mistä on kyse, oppia uutta itsestäni, opiskella asioita, jotka tekisivät minusta ehjän henkisesti. Aloin etsiä netistä ilmaisia kursseja enkelihoitajaksi tai jotain. En oikein tiennyt, mitä muuta etsiä. Muutama sivusto jäi hintojen vuoksi. Sitten löytyi Rakkaudentähti. Selasin tarjontaa ja liityin postituslistalle. Enkelihoitajahaaveet laitoin syrjään hintojen vuoksi. Ei minulla sellaiseen olisi varaa ehkä koskaan.
Vaikka toisaalta tunsin Rakkaudentähden olevan minua, toisaalta mietin, onkohan tämä sittenkään se minun paikkani. En muista tarkkaan, mistä silloin keskusteltiin, mutta ainakin mainittiin sanat valo Jumalasta, edesmenneet esi-isämme ja maahiset tai jotain tuon tyylistä. Oma sekava mielentila aiheeseen potki vastaan ja samalla janosi lisää. Juurikin se, mitä olin kuullut hölynpölystä ja mitä tunsin uskonasioita kohtaan tulivat nyt hyökyaaltona päin minua. Tunsin tukehtuvani. Vaikka osa minusta uskoi ja oli kokenut henkisyyttä, oli aihe tabu pääni sisällä ja syytin yhä Jumalaa kohtalostani. Pelkäsin. Olin hyvin lähellä erota koko huuhaa-höpinöistä. Mutta minä jäin. En osaa sanoa, miksi. Minulle vain tuli topakka käsky jäädä ja liittyä Akatemiaan. Seurasin vaistoani.
4. Mitä olet löytänyt toimintamme myötä itsellesi? Oliko jotakin yllättävää tai avaavaa, joka muutti polkuasi?
Akatemiassa ollessani melko nopeastikin tajusin sen tosiasian, etten vaan koe henkisyyttä huvikseni tai ettei se tutun tuntuinen valo, joka oli alkanut vallata sieluni aivan uudella tavalla, ollut vain jotain omaa mielihyvääni. Jumala oli päättänyt puolestani, että nyt on aikani aloittaa se, minkä takia minut oli armahdettu jo useamman kerran. Vauvana hinkuyskästä, nuorena anorexia-kuolemalta ja aikuisena syöpään kuolemasta. Se valo täytti minut, sai tuntemaan Jumalan läsnäolon, anteeksiannon, rakkauden. Ihan kaiken. Samalla Rakkaudentähden sanomat aukesivat minulle samoin, kuin kaunis kukka puhkeaa kukkaan terälehti toisensa jälkeen avautuen. Aloin kokea kaiken voimakkaammin kuin koskaan ennen. Enkelit, edesmenneet läheiset, astraalissa matkaamiset, elämäntehtäväni, sen, että olen parantaja ja valotyöntekijä. Aloin ymmärtämään henkien tapaamiset, kuten että edesmenneet läheiseni ja enkelit ovat läsnä ja viestivät minulle olevansa vieressäni. Toisinaan koen lentäväni unessa ja juoksevani onnellisena nurmikolla paljain jaloin, toisinaan taas koen irtautumisen viallisesta kehostani ja tunnen olevani elävä, terve henkiolento meditoidessa. Se minä olen. Kehoni on vain suoja maailman kolhuja vastaan. Näin olen löytänyt lopulta kehonkuvaani kohtaan hyväksynnän ja rakkauden sekä arvostuksen. En ole vain kipu, selkävika, sairaus. Minä olen kauneus, rakkaus, elämä, ...
5. Kuinka sovellat omaa henkistä polkua arjessa?
Jumala, Jeesus ja enkelit kuuluvat nyt perheeseeni. Minulle Taivas on läsnä yhtä vahvasti, kuin vaikkapa Thaimaa tai Venezuela. Tiedän, että ne ovat tuolla jossain, mutten pääse sinne noin vain. Rukoilen, teen enkelimeditaatioharjoituksia, pyydän enkeleiden apua ja ohjausta. Vaikka aiemmin olin onnellinen ja positiivinen, ei se ollut mitään verrattuna tähän, kuinka rakastettu ja puhdas olen nyt. Muistan Anun kertoneen kurssipostissa, että vaikeat ajat ovat tulossa ja puhdistumme ollaksemme yhtä. Kohdallani se kaikki tapahtuikin. Ensin alkoi muutaman kuukauden puhdistautuminen rankimman kautta. Aloin muistaa asioita, joita olin piilottanut suojellakseni itseäni. Nykyisin muistot ovat kevyempiä ja harvemmin pinnalle pulpahtavia.
Olen meditoinut oikeastaan aina teinivuosilta alkaen. Rakkaudentähti antoi keinot syventää meditointia ja samoihin aikoihin, kun aloitin Rakkaudentähdessä, opettelin myös vaikeimman meditaatiotyylin, jossa hiljennyn ajatuksettomuuteen. Nyt kun sieluni on puhdas ja täysin avoin, unettomuudesta kärsiminen väistyi ja saan nukutuksi meditoimisen voimalla.
Vuosia kirosin öitä, jolloin näin eläviä painajaisunia tai enneunia, selkounia. Olen hyvin kauan tiedostanut enneunien varoitukset tai henkimaailman antamat ohjaukset. Olen nähnyt, kuullut, kokenut, haistanut, maistanut jne unessa tapahtuvat asiat aivan yhtä selkeästi, kuin maallisen kehonikin tuntemukset. Nyt tiedostan sen, että kun kehoni sekä kehoni eteerinen vastine jäävät paikalleen makaamaan, astraalinen keho ja sieluni irtautuvat ja öinen henkimatkani alkaa tietoisuuteen. Tapaan paljon edesmenneitä henkilöitä ympäri maailmaa, joiden auttajana olen sen unimatkani ajan. Olen nähnyt menneisyydestä palasia, joita minun on pyydetty selvittämään, auttamaan, näkemään tai kokemaan. Osassa niistä olen mukana siis auttajana, mutta osassa elän itse siinä tilanteessa. Osa unista on selkeästi oppia tulevaan, osa viestin tuomista, osa kertoo edesmenneistä inkarnaatioistani. Nykyisin en enää kiroa painajaisuniakaan, sillä niiden ansiosta olen päässyt eroon monesta pelosta, vihasta, katkeruudesta ja muusta fyysisyyden negaatiosta.
Vastikää sain kokea Taivaassa käynnin ja rakkaideni tapaamisen ilman fyysistä kuolemaa. Se oli uskomattoman kaunis kokemus. Minulle annetaan yhä useammin enkelten kautta viestejä niin minulle, kuin toimitettavaksi eteenpäinkin. Se tuottaa suurta iloa, kun joku kertoo viestin koskettaneen häntä, olleen totta tai jopa kääntäneen elämän suunnan parempan päin. Niinä hetkinä tunnen sieluni ja henkisyyden valvetilassa vahvimmin. En siksi, että minä olisin tehnyt jotain suurta, sillä enhän minä ole kuin palvelija. Vaan siksi, että olen saanut olla palvelija enkelten sanalle. Rakkaudentähden ansiosta ymmärrän itseäni, uniani ja olen saanut avaimet juuri siihen aarrearkkuun, josta löysin kartan elämäntehtävääni.
Jo jonkin aikaa olen tuntenut myös sen, että minua valmistellaan pikkuisin askelin siirtymään Taivasten valtakuntaan. Sain myös viestin v, että näillä näkymin tämä olisi joko toiseksi viimeisin tai viimeisin inkarnaationi. Toki se velvoittaa minua toimimaan oikein. Kaikki riippuu minusta itsestäni ja oppimisestani. Ei, en minä tarkoita, että teen kuolemaa. Enhän minä sitä tiedä, olenko täällä viikon vai 50 vuotta vielä. En edes sitä, mitä kaikkea minun tulee vielä oppia, tehdä, nähdä ja kokea. Sen vain tiedän, etten olisi näin pitkällä henkisessä opissa, jos olisin fyysisesti terve ja uraputkessa. En yksin ilman Rakkaudentähden apua.
6.Millaista valon työtä teet?
Olen aina ollut toisista välittävä ja halunnut auttaa, lohduttaa, ollut empaattinen. Liikaakin. Opiskelin mielenterveyshoitajaksi ja lähihoitajana lasten ja nuorten hoitoon ja kasvatukseen. Harrastuspuolella elämäni varrelle mahtuu kummityötä, puheiden pitoa hoitoalalle, ihmisoikeuksien puolustamista. Eri kulttuureihin tutustumista ja tutkia eri uskontoja. Edellisestä elämästäni muistikuvat ovat puskeneet aina vahvasti pintaan ja saaneet tutkimaan myös sen ajan kulttuuriani, harrastusta ja uskontoani tarkemmin.
Kerron ihmisille Jumalan armosta ja vastikää julkaisin blogissani tarjouksen: kirjoita, jos tarvitset apuani. Saman viestin kriisityöstä Anukin julkaisi puolestani. Viestejä tuli paljon. Koska koin jokaisen viestin tärkeänä ja vilpittömästi apuani tarvittavan, vastasin perusteellisesti kaikille. Välillä keräsin lisää valoa, välillä fyysiset oireet viivyttivät, mutta periksi en antanut.
Myös blogissa pohdin toisinaan henkisyyttä, mutta erityisesti positiivisuutta. Tehtäväni on saada ihmiset näkemään heidän omat vahvuudet ja mikä elämässä on hyvin. Asennemuutos, vertaisuus, itsensä näkeminen.
7. Miten rakkaudentähden toiminta tukee valotyötäsi?
Rakkaudentähti vahvistaa minua lisää koko ajan. Opin uutta, kehityn. Saan lisää itsevarmuutta elämäntehtäväni jatkamiseen ja loppuun saattamiseen. Ymmärrän miksi olen ainutlaatuinen, mitä sieluni tarvitsee ja mitä erinäiset vihjeet ympärilläni tarkoittavat. Tämä on kuin löytöretki tuntemattomaan mantereeseen, jossa kasvaa paljon uusia asioita. Parastahan tässä on se, että kuka tahansa on yhtälailla uniikki ja kehittyvä sielullinen olento.
8. Mitä haluaisit tulevaisuudessa tehdä?
Sain kipinän kriisityöstä sähköpostitse ja sitä kiehtoisi edelleen jatkaa. Tai sitten ihan vaan jutella niitä näitä. Ei kaikilla tarvitse olla paha olla, jos tahtoo jakaa jonkun kanssa vaikkapa iloa. Kirjeenvaihtoa sähköisesti. Olen tarjoutunut nostamaan valotyöntekijän kortteja, joissa palvelen enkeleitä, yksisarvisia ja pyhimyksiä. Haluan myös itse oppia lisää valotyöstä, enkeleistä, taivaassa syntyneistä lapsista...
9. Mitä haluaisit sanoa toisille Heimolaisille?
Kuunnelkaa itseänne ja sisintänne. Antakaa valon tulvia sisäänne. Löytäkää uskonne Taivaan Isään. Kuunnelkaa, mitä Anu sanoo, sillä hän puhuu asiaa.
10. Onko sinulla joku valotyöidea, jonka koet olevan tärkeä tässä hetkessä ja jonka haluaisit jakaa ihmisille.
Yllätä joku läheisesi, naapurisi tai vaikka ventovieras kaupassa jollakin pienellä. Se voi olla positiivisuutta käsittelevä kirje, pieni lahjakortti tai karkkipussi. Olen tehnyt tätä välillä ja se todella on antoisaa.
11. Muuta vapaamuotoista, jota haluat kertoa meille?
Pysähtykää rakkaat ystävät ja katselkaa ympärillenne avoimin silmin ja avoimin mielin. Nähkää maailmankaikkeus ympärillänne. Pitäkää huolta äiti Maasta ja olkaa armollisia itsellenne. Sen oppiminen voi vaatia työtä, mutta olet sen arvoinen. Kuunnelkaa enkelten sanomaa ja antakaa surun tulla ulos ja sielun täyttyä ilolla. Sinä ansaitset vihdoin sen!
Viltsumari
Löydät minut osoitteesta somanyinspiration.blogspot.com ja @inspirationblogi Instagramissa. Tulethan moikkaamaan ja osaksi elämääni...!?
