Hae tästä blogista

Aprillia


Aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle! 


Kissat valtaavat makkarinkin

Hieman ennen joulua kävin Savolaisilla suurmarkkinoilla, kiertelin ja kaartelin ympäriinsä ja viime hetkillä törmäsin siellä Jyväskylässä sijaitsevaan PetPuun myyntipisteeseen. Se mikä minut veti lähemmäs, oli sängyt. eikä ihan mitkä tahansa sängyt, vaan lemmikkien sängyt.

Meillä oli haaveena ollut jo parin vuoden ajan löytää ja saada kisupojillemme kerrossänky. Mutta eihän sellaista ole missään lemmikkipuodissa eikä markettien lemmikkiosastoilla. Kyselin ja etsin, mutta kaikki hymeksivät ajatukselleni ja sanoivat, ettei sellaista ole olemassakaan. Mutta minä en antanut periksi. Niinpä katsellessani PetPuun sänkyjä kysyin myyjältä, mikä heidän tilanteensa on kerrossänky-rintamalla. Itse PetPuun yhden hengen yrittäjää en kerennyt tapaamaan, koska menimme ristiin toisiltame,  mutta myyjän kautta jätin viestiä ja sain vastauksena "ehkä, voisihan se ollakin mahdollista". 

Koska messut päättyivät ennen, ennenkuin pääsin tapaamaan PetPuuta uudestaan sinä iltana, laitoin perään meiliä ja kyselin asiaa, Vastaus sai minut haukkomaan henkeä! Kerrossänky oli olemassa! KATSO KUVA



Mikä on PetPuu?!

PetPuulta löydät mm. puisia sänkyjä ja pehmeitä makuualustoja, kissojen kiipeilytelineitä, erilaisia kukka/yrttilaatikoita mm. parvekepuutarhureille, persoonallisia uurnia lemmikille ja uurnia ihmisille ilman uskonnollisia symboleja, erilaisia säilytyslaatikoita...

Se mikä PetPuun tuotteita kuvaa parhaiten , on tuotteiden "rouheus" ja "rosoisuus". Ja näitä tuotteita ei ole tarjolla marketeissa, vaan kaikki tuotteet ovat käsityötä ja tyystin erilaisia, mitä kaupoista saa. Näissä on sitä JOTAIN! Tuotteita sinulle joka arvostat yksilöllisyyttä, sekä suomalaista käsityötä ja kannatat kestävää kehitystä. Kaikki tuotteet ovat uniikkeja!

Nythän PetPuussa on alennuksessa kaikki tuotteet -30%, joten kannattaa ainakin kurkistaa, olisiko siellä sinullekin jotain. Ei toimituskuluja myöskään!!!
Meille se kerrossänky kotiutui ja vastaanotto oli hyvä!



Kun paketti saapui meille, oli kaksi uteliasta heti tutkimassa, mitä niin suureen pakettiin kätkeytyikään. Ja koska sänky on tehty juuri meidän tarpeita ajatellen, myös Luis isompana löysi heti täysin sopivan paikan itselleen. 

Hauskan tästä tekee se, että meillä on olemassa pojille pari rokkaavaa "luu kuvioista" ruokakuppia entuudestaan, eli TO-DEL-LA rohkeet kupit kissoille! Ihan herkkähipiäiset kisut eivät koiramaisuuksia uskaltaisikaan... Joten myös sänkyyn haluttiin jotain yhtä rokkaavaa. Silti sen verran herkällä kädellä, ettei nyt suorastaan painajaisia tuossa näkyisi. Ehkä tarkkasilmäisimmät löytävät sängystä koiramaista rokkenrollia. 



Sänky piti tutkia ja puskea hyväksi ja pitihän siinä hieman leikkiäkin, kun niin ihanan pehmeä ja OMA sänky saatiin. 



Jopa meidän iso poika mahtuu alapedillekin, joten tämä on niin täydellinen! 
PetPuulla on koirille upeita sänkyjä ilman kerroksiakin TÄÄLLÄ ja kissoille saa teetettyä mieleisensä. Katso kuva ihanasta isosta kiipeilytelineestä TÄÄLTÄ



Kukkuu! Veikka, mä nään sut täältä ylhäältä! Moro! 
Moro moro.. Mä nyt katson, kun mulla on täällä siisti kattokin! 

Luis Ernest hamilton 2v ja 8kg sekä Carlos Adi Mikael, 1v ja 4kg kiittävät MaSia ja PetPuuta yhteistyöstä! <3

Sänky lahjoitettu pojille PetPuulta

Oriflame-ilta


Meillä täällä Kuopiossa oli  Oriflamen asiakasilta tovi sitten, Talven taittoa elämän nautinnoissa. Tapahtuma järjestettiin Savon kauneuspisteessä. 



Asiakasillan pääpaino oli ; 
  • Raikas ilme kasvojen muotoilulla
  • Kevyet jalat keskellä talvea
  • Talvialen huumaa
  • Asiakaslahjoja
  • Arpajaiset
  • Tarjoilua

Koska aikaisemmin en ole Oriflamen illoissa ollut, oli erityisen mielenkiintoista päästä katsomaan, mistä oikeastaan on kyse. Olenhan itse esitellyt ja myynyt Oriflamen tuotteita 15 vuotta sitten viimeksi ja nyt kuukausi sitten liittynyt oriflamelaisiin uudestaan. Avecin otin mukaan. Vaihtelua kertakaikkiaan myös Muruselle, joka ei meikkaa. Oriflamehan on muutakin kuin vain meikkejä.



Savon kauneuspiste on alueen 26 oriflamelaisten ja asiakkaiden kohtaamis-kokous-koulutus-ja asiakastapahtumapaikka. Lempeä ja puhelias managerini Anitta, joka on Savon kauneuspisteen hengetär,  on vuosikymmenet ollut mukana Oriflamen toiminnassa. Oriflame onkin hänen työnsä ja harrastuksensa, ja sen huomasi niin ammattitaidostsa, tietämyksestä kuin seinällä olevista diplomeistakin.

Itse jotenkin ajattelin, että paikan päällä olisi esimerkiksi jokin tuotesarja tai muutama tuote muutamasta sarjasta. Tutustuisimme niihin ja Anitta kertoisi niistä jotakin. Ehkä pääsisimme testaamaankin muutamaa tuotetta. Osittain olinkin oikeassa, mutta osittain täysin hakoteillä. 



Paikan päällä Oriflamen tuotteita oli kokonaisen huoneen verran! Olin aivan hämmentynyt siitä kauneuden ja kauneustuotteiden määrästä! Ei siinä hirveästi osannut kysellä tai sanoa mitään, kun hämmennys valtasi kehon joka solun. Mainitsinkin ääneen, että "täällähän on hurjan paljon kaikkea!", johon Anitta naurahti ja sanoi, että "Onhan niitä. Vähintäänkin yksi joka ikistä tuotetta, mitä Oriflamella on!!!". IIIK! Eikä huone silti ollut sekava ja täyteen ahdetun oloinen! WAU!

Juttelimme Oriflamesta, tuotteista, katselimme videoviestiä teemoihin liittyen, nautimme tarjolla olevia antimia...



Skumppaa vai kahvia? Minulle skumppaa, Muruselle kahvia. Itseasiassa skumppa oli sen verran mielenkiintoisen makuista ja väristä (lila), että täytyi siitäkin tiedustella hieman tarkemmin. Onhan meillä piakkoin juhlat, johon väriteemaan tämä sopisi täydellisesti. Koska tämä skumppa on ulkomailta tuotua, eikä sitä Suomesta saa, aloimme tiedustella tuttavat läpi, kuka olisi lähdössä matkoille lähi aikoina. Mutta skumppa ei ole nyt tämän postauksen pääasia. :D 

Uusin Oriflamen esite löytyy myös netistä. KLIKKAUS VAIN.
Ja tosiaan Oriflame on paljon muutakin, kuin meikkejä. Juttelimme asiakasillassa myös Wellness-tuotteista


Kaikki esittelytuotteet kiersivät testattavina ja ihastuin erityisesti The ONE -muotoilupalettiin, jonka koko yllätti positiivisesti, sekä Giordani Goldin ihastuttavan naiselliseen parfyymiin.

Yksi erityisen tärkeä asia minulle on Oriflamen yhteistyö SOS Lapsikylän kanssa. Oriflamen sitoutuminen omatoimisuuden tukemiseen on johtava periaate hyväntekeväisyystyössä ja se on myös linjassa Oriflamen liiketoimintamallin kanssa. SOS-Lapsikylä ry.n toiminta-ajatus on auttaa lapsia, jotka ovat vailla vanhempien turvaa tai jotka ovat vaarassa menettää vanhempansa. Järjestön liiketunnuksen teksti, rakastava koti jokaiselle lapselle, kiteyttää hyvin toiminnan. Oriflame ei myöskään testaa eläimillä tuotteitaan, joten kaikin puolin iloitsen tästä uudesta mahdollisuudestani olla osa tätä upeaa porukkaa!


Asiakaspäivästä saimme jokainen mukaamme lahjan. Lahja oli SoftCaress protecting-käsi- ja kynsivoide.  Tässä voiteessa makadamiapähkinäöljy suojaa  kuivumiselta ja auttaa käsiä ja kynsiä pysymään kosteutettuina ilman rasvaista tunnetta. Kaiken lisäksi voide imeytyy nopeasti käsiin ja jättää silkkimäisen tunteen käsiin. Ei mitään tahmeaa kerrosta. Erityisen mieluinen lahja, sillä olen etsinyt vastaavaa käsivoidetta, mikä ei tahraisi ja jäisi käsiin kalvona. Nyt sen sitten löysin! 
Ostimme arpojakin, joista yksi oli onnenarpa. Voittokin oli mieluisa. 



Nimittäin The One -ripsien & kulmakarvojen hoitogeeli. Geelin vitamiinit hoitavat ohuita ja hauraita ripsiä ja kulmakarvoja. Kukapa ei tahtoisi upeita, hyvinvoivia ripsiä! 
Mukaani lähti nippu näytteitäkin sekä esitteitä. Tästä on hyvä jatkaa. 

Iloa päivääsi ja anna kauneuden virrata ulkoisesti ja sisäisesti itseesi. <3



Painavaa asiaa ja blogini tuhansien arvoinen?!

Uskomaton väsymys on vaivannut muutaman päivää. Nukuin päiväunetkin pitkästä aikaa. Jopa 2 tuntia heräämättä kertaakaan välillä. Silti tuntuu siltä, että käynnistyminen on haastavaa tänäänkin. Mietinkin jo, onko anemia iskemässä otteensa minuun vai totaalinen kaamosväsymys? 
Olen jo jonkin aikaa ollut uupunut, joten en usko olevani tulossa sairaaksi. 

Kaiken lisäksi eilinen ja tämä päivä ovat olleet erityisen jännittäviä ja tunnepitoisia. Minulle tarjottiin blogiin yhteistyötä, jonka arvo olisi ollut 4-numeroinen luku! APUA! Se olisi toteuttanut suurimmista unelmistani yhden. Totta kai innostuin ja tunneryöppy valtasi koko kehoni. Enhän koskaan aikaisemmin ole saanut noin arvokasta tarjousta, saatikka niin koskettavaa tunnetasolla. 

Tänään kuitenkin juttelimme puhelimessa ulapan tuolle puolen, ja minun oli yksinkertaisesti sanottava tarjoukselle "KIITOS EI!". Se lause murskasi unelmani ja sai minut kyyneliin. Tiedän, ettei tuollaista tarjota ihan noin vain, eikä ehkä koskaan enää minulle. En edes voinut ymmärtää, että oikeasti minä ja Inspis olisimme niin arvokkaita! Ehkä emme olekaan, koska eihän mitään sopparia syntynyt. Palaan lähtöruutuun ja pisteeseen A. 



Mutta miksi sitten sanoin EI
Koska ehtoihin sisältyi kaksi asiaa; Toinen olisi minulle mahdotonta toteuttaa tällaisessa eläänvaiheessa ja toinen olisi täysin vastoin minun periaatteitani. En todellakaan tee sellaista, mitä en koe omakseni ja mikä ei vaan ole oikea ratkaisu minulle. Silti, vaikka tiedän toimineeni oikein, murskasin samalla myös sen unelmani toteutumisen. Tiedätkö, kun se on niin lähellä, ja silti sormet hipoen se valuukin kauemmas ja kauemmas kättesi ulottumattomiin?! Saan kuitenkin olla itsestäni ja päätöksestäni ylpeä. Inspis ei ole markkinointi-ja mainosblogi, eikä täällä esitellä asioita, joista itse en ole sinut. Inspis tarjoaa vain niitä vinkkejä, jotka minä koen sinun arvoiseksesi ja iloa tuottavaksi. Ihan oikeasti! 

Siispä minulla ei ole mitään syytä olla keittämättä vahvaa kahvia ja yrittämättä kääntää asiat edukseni. Onko blogini todella noussut suosionsa huipulle enkä itse edes tajua sitä?! 
Blogista puheenollen, kauhukseni huomasin, ettei hetkeen ollut vastaukseni tallentuneet blogiini ollenkaan. Olen siis vastannut kommentteihinne, mutta mistään ei löydy niitä vastauksia. Tuon täytyi olla samaa Bloggerin bugia, mitä oli se, kun blogini sekosi täysin muutenkin. Eli anteeksi! Yritän nyt vastailla parhaani mukaan uudestaan vanhoihinkin kommentteihin. Pahoittelen tätä bugia! 

Aseta itsellesi tavoite, joka saa sinut haluamaan nousta sängyystä ylös aamuisin. 

kuva Pinterestistä
Ollaksesi kaunis sinun täytyy olla oma itsesi. Sinun ei tarvitse olla toisten hyväksymä. Sinun täytyy hyväksyä itse itsesi. 


Kuten tarkkasilmäisimmät ovat huomanneetkin puheistani ja esittelystäni, olen XL-kokoinen (noin niinkuin puhekielessä) nainen. Toisin sanoen plussa kokoa, iso, muodokas, pyöreä, päärynävartaloinen... Millä nimityksellä halutaankaan puhutella meitä SUURENmoisia naisia. Kaupassa kirjaimellisesti XL ei takaa oikeankokoista vaatetta. Siksi XL-kokoinen on vain suuntaa antava.

Netissä ja televisiossa suurikokoisia naisia on ruvennut näkymään enemmän ja enemmän. Mitään lihavuuden ihannointia se ei kuitenkaan ole. Kaikki ne, mitä minä olen nähnyt, liittyvät joko laihduttamiseen tai itsetunto-seikkoihin. Jos voit isona nauraa itsellesi, olet todennäköisesti sinut kokosi kanssa. Mielestäni se, että isoja naisia ja miehiä tai lapsiakin näkyy nyt muiden mukana, on vain hyvä asia. Me isot ihmiset olemme osa tätä maailmaa ja ihmisiä siinä missä laihat ja normaalipainoisetkin. Meillä on oikeus olla, elää ja hengittää samaa ilmaa kuin muillakin. Meillä on oikeus nousta ruuhkabussiin ja käydä hampurilaisraflassa syömässä. Meillä on oikeus ostaa ihanat pitsialusvaatteet ja oikeus rakastua ja saada rakkautta. 

Kuva Pinterestistä

Suuren tai pullukan ei tarvitse olla sen huonompi, kuin laihankaan. Olen kuitenkin hämmästellyt vaatevalikoimaa, ettei seksikkäitä, kauniita ja naisellisia vaatteita löydä tarjouskoreista tai tyyliin tunika 20 euroa. Mitä suuremmaksi koko kasvaa, sitä kalliimmaksi vaatteet käyvät. (kankaan määrä?) Ja mitä vähemmän sinulla on varaa ostaa kalliita vaatteita, sen vaikeampaa on luoda sitä kestävää ja hyvää itsetuntoa ja naiseutta. Tai ainakin koen itse sen niin. Tokihan itsevarmuudella on valtava merkitys ja jätesäkissäkin voi olla vahva, mutta mieluummin olisin vahva upeassa asussa. Onneksi muutama vaatekauppa on jo löytynyt, josta saa säkkien tilalle naiseutta. 




En väitä lihavuuden olevan hyväksi kenellekään. Treenattu vartalo on aina parempi, kuin löysä ja huono kunto. Mutta entäpä, jollet voi liikkua!? Entäpä, jollet voi hankkia salaatteja, hedelmiä, jne, vaikka kuinka sanotaan, että ne ovat edullisia!? Totta se vaan on, että esim. lautasellinen makaronilaatikkoa on halvempaa, kuin tonnikalasalaatti. Pahinta on olla vähävaranen, sairas ja lihava.



Kautta aikojen ylipainoisten elämä on ollut taistelua. Lääkärissä puututaan usein ylipainoisten painoon. Laihduta, niin paranet. Onnekseni oma lääkäripainostus on jo loppu ja todettu, ettei minun vaivani laihduttamalla helpota. Sehän testattiin jo silloin, kun olin laihempi. Mutta entä nyt?! Paino ei laske, vaikka itse yrittäisin. Liikuntaa on aivan liian vähän ravintoarvoihin nähden. (päiväannos on n. 700-1000kcal). En siis enää ota paineita laihduttamisesta tai painosta yleensäkään. Ongelmani ei ole painoni, vaan toisten suhtautuminen painooni. Asenteet. LIHAVA = Laiska ja ruma ja saamaton ahmija. Ja tottakai on hyvä lääkärin puuttua painonhallintaankin, mutta ei jokaisella käynnillä, kun faktat ovat nämä. 



Se, miten ylipainoisiin suhtaudutaan, on juurikin se hihittely selän takana, osoittelu, julkaistaan pilakuvia ylipainoisista ihmisistä, nauretaan, jos ylipainoinen kaatuu, eikä pääse ylös omin avuin, kuvataan vaatteiden alta näkyviä makkaroita tai saatetaan vain sanoa;
"liiku enemmän!", "Syö vähemmän!", "Söisit terveellisemmin", "joisit vettä"... Lihavuus ei ole tarttuvaa! Ylipainoista ei tarvitse vältellä eikä sulkea esim. koulussa tai töissä ulkopuolelle. Ylipainoisellakin on sydän ja tunteet!

En ole itse koskaan hävennyt julkisella paikalla syömistä. En häpeä olla minä. En häpeä vartaloani enkä painoani. Minä tasan tiedän, että liikun niin paljon, kuin kykenen kivuilta, syön vähemmän ja juon vettä. On lisäravinteet ja ja ja.. Postaukseni kuvien naiset eivät kuvaa minua. Mutta vaikka kuvaisivatkin, pitäisikö minun piiloutuva kotiini painon vuoksi? EI! Kaikilla on vikansa, arpensa ja heikkoutensa. Myös sinussa. Myös heissä, jotka nauravat ja huutelevat toisille "Vi*un läski hom*".



Koska oma hyvinvointini on tärkeää minulle, tahdon kokeilla erilaisia menetelmiä, mikä voisi nopeuttaa aineenvaihduntaani tai polttaa rasvaa kehostani. Jokin, mikä helpottaisi painon laskua ja elimistön hyvinvointia. Ei siksi, että olisin huonompi muita, vaan siksi, että kehoni voisi paremmin. Siksi uusin testaukseni on Teeccino, jonka makuna on ihastuttava suklaa ja paahto on tumma paahtoista. 



Minulla oli aikaisemmin yhteistyöprokkis ihanan Green Lilyn kanssa. Niinpä heidän ammattitaito ja asiakasläheisyys tuli tutuksi jo silloin. Minun oli helppoa kysyä neuvoa ja saada vastauksia. Siispä Teeccinokin on heidän valikoimastaan. 

Mutta mitä tämä Teeccino oikeastaan on?!


Teeccino on orgaaninen tumma paahtoinen "yrttikahvi". Tätä juomaa saa juoda myös raskaana olevat naiset, imettävät äidit ja lapset, sillä Teeccino ei sisällä kofeiinia. 
Teeccino auttaa säilyttämään emäksisen tasapainon, antaa energiaa ja ravitsee. Sisältää inuliinia, mikä auttaa edistämään ruoansulatusta. Lisäksi Teeccino on vähäkalorinen.

Ainekset: Orgaaninen johanneksenleipäpuu, orgaaninen ohra, orgaaninen sikuri, orgaanisia Ramon siemeniä, luonnollinen suklaan makuaine, orgaaninen kaakaojauhe, orgaanista chilirouhetta. "Saattaa sisältää pieniä määriä mantelia."



Teeccino maistuu lähinnä suklaiselle kahville. Se ero suklaakahvin makuun tässä on, että kahvin kitkeryyttä ei ole. Kahviahan en tykkää juoda mustana, mutta Teeccinoa voin juoda mustanakin. Myös maito sopii hyvin tähänkin kuumaan juomaan. 

Lisäksi ajatuskin kylmästä kahvista saa inhosta puistattamaan. Minulle kävi hassusti, ja termariin keittävä keitin keitti Teeccinon kannuun, jonka kansi olikin auki,. Nukahdin vielä sen jälkeen, eli join teeccinon kylmänä. Ensin ajattelin, että juoma on pilalla, mutta maistan silti. Yllätyin, kuinka hyvää se oli kylmänäkin. Kahvia en olisi isoa kuppia kylmänä juonut, en todellakaan! Teeccino saikin minut miettimään ensi kesää ja voisinkohan tehdä jääteeccinoa tästä... mmmmm...



Minulla siis painonhallintaan on Teeccinon tummapaahto nyt käytössä, ja eka viikon jälkeen normaalilla ruokavaliolla paino putosi jo 2 kiloa. Tästä on hyvä jatkaa! Teeccinoa saa Green Lilystä myös JAVAna, mikä on keskipaahtoinen yrttikahvijuoma. Ja nyt tarkkana: Teeccinoa saa myös TEEPUSSEINA, eli mikä huikea idea yllättää ystäväsi joka tahtoo jotain uutta ja jännittävää kahvia!
Vai miltä kuulostaisi Teeccino vanilja?! Ja jotta valinta olisi mahdollisimman vaikeaa, tarjolla on myös teepusseina CARAMEL! Mitäpä jos maistaisit näitä kaikkia! Ihastuttava jälkiruokajuoma! 

Ihanan Green Lilyn periaate on edistää puhtaampaa maailmaa tarjoamalla terveellisiä ja puhtaita tuotteita niin lapsille kuin aikuisillekin. Suosittelen!

Teeccino painonhallinnan tueksi saatu Green Lilyltä

80/20 Ruokavaliotyökirja

Vuosi 2017 tulee olemaan pääpainoltaan oman kehoni hyvinvoinnin vuosi. Teen lähes mitä vain, voidakseni paremmin. Kaiken sen, mihin kroppani on valmis, mihin voimavarani riittävät ja mikä ylläpitää myös henkistä hyvinvointiani. Itseasiassa henkinen hyvinvointi on osa koko kehon hyvinvointia samoin, kuin fyysinen hyvinvointi henkistä tasapainoa. Tänä vuonna ei ole selkäleikkausta edessä, eikä edellinen selkäleikkaus enää vaadi veroaan, joten nyt jos koskaan on ajateltava tulevaisuuttakin.



Olen nuoruudessani kokeillut vaikka ja mitä dieettejä. Kyllähän ne silloin toimivat, kun nuoren naisen keho poltti lähes kaiken, mitä suuhun laitoin. Mutta kun ikää tuli, alkoi aineenvaihdunta hidastua entisestään ja keho rimpuilla vastaan. Dieetti toisensa jälkeen oli hyödytön. Nyt jokainen kilo, minkä pois saan, on lähestulkoon ihme. Etenkin, jos ne vielä pysyvät poissa! Mutta minä yritän! 
En enää niinkään pikadieettien turvin, vaan pysyvää painonhallintaa ajatellen. 



Uutukainen trendidieetti 80/20 on erittäin toivottu poikkeus kaiken kieltävien ruokavalioiden joukossa, sillä se panostaa kohtuullisuuteen. Tiedäthän, kaikkea saa syödä! Herkut salliva dieetti saattaa kuitenkin kuulostaa pettävän helpolta, sillä tuloksia ei saa aikaiseksi, ellei tee riittävästi muutoksia ruokavalioon. Mitä se hyödyttäisi, jos aamupalani olisi pekonia ja munia joka aamu tai muuta epäterveellistä. 



Mia Karlsson ja ravitsemusterapeutti Marika Venäläinen kirjoittivat 80/20 ruokavaliotyökirjan, johon idea syntyi ajatuksesta; 

"mitä jos ihmiset eivät enää tekisi tiukkoja laihdutuskuureja? 
Mitä jos keskittyisimme pysyvään tasapainoon, jonka myötä myös kilotkin karisevat kuin itsestään? 
Tutkimuksissakin on nähty, että laihdutuskuurit lihottavat. Silti vuodesta toiseen uusi tai uudelleen syntynyt dieetti saa naiset kahvipöydän ääressä innostumaan. 
Joko tämä olisi se ratkaisu päästä eroon ylimääräisistä kiloista ikuisiksi ajoiksi?
Vastaus on ikävä kyllä edelleen sama kuin aina ennenkin - ei ole. 
Ratkaisu ei löydy sokerittomasta, viljattomasta, maidottomasta, vähähiilihydraattisuudesta. "



Koska olen omakohtaisestikin käynyt läpi dieetit, jotka laihduttivat, mutta samalla näännyttivät tai paino nousi heti, kun dieetti loppui, tiedän, ettei mikään pikalaihdutus ole tie onneen. Kun kuulin tästä oppaasta, joka keskittyy tasapainoiseen ja pysyvään ruokavalioon, olin heti mukana! 

Hyvä ruokavalio voi sisältää herkkuja. Karkkia, kakkuja, jäätelöä, olutta tai lasi viiniä...
80% hyvällä ruokavaliolla voi saavuttaa terveyshyötyjä. 80% hyvällä ruokavaliolla voi saada painon putoamaan. Riittää kun ruokavaliosta 80 % on järkeviä valintoja ja loput voi tehdä omien makumieltymystensä mukaan. Nyt ollaan asian ytimessä. Kirjasta löydät ohjeet tähän trendidieettiin, ruoka-ohjeita, herkku-ohjeita.. Kuvat ovat upeita värikuvia ja kirjan reseptiikasta vastaa Mari Moilanen ja sen kustantaa Readme.fi.


Kirjassa on selkeät suomenkieliset workshop-kaavakkeet, joiden avulla mietitään tulevaisuutta, tavoitteita ja työkaluja kuinka toivetila ja tulokset saavutetaan oman hyvinvointistrategiasi laatimiseksi. Ja jos tuntuu siltä, ettet tahdo kirjaan kirjoittaa, voit myös ladata itsellesi, tai koko perheelle kaavakkeet ilmaiseksi TÄÄLTÄ.

80/20 Ruokavaliotyökirja on 140 sivun paketti täynnä käytännönläheistä asiaa:
  • nälästä,
  • väsymyksestä,
  • energiasta,
  • tasapainosta,
  • mielestä,
  • armollisuudesta
  • ja monesta muusta elämäämme koskettavasta syömiseen liittyvästä aiheesta.
  • Mukaan mahtuu aitojen oikeiden ihmisten tarinoita tasapainon etsimisestä
  • sekä ruokatoimittaja Mari Moilasen kanssa yhdessä suunniteltuja hyvältä maistuvia ja varmasti tasapainoisia reseptejä.

Tämä kirja on sinulle, joka 
  • olet  jojoillut painon kanssa. 
  • olet kokeillut tiukkoja kuureja, kuitenkaan saamatta pysyvää tasapainoa . 
  • mietit mistä enemmän energiaa arkeen ja harrastamiseen. 
  • kiireiselle jolla hyvinvointiasiat tuntuvat vain painostavilta
  • joka et ole koskaan perehtynyt tasapainoisen syömisen perusteisiin, 
  • yksinkertaisesti haluat pitää itsestäsi huolta

 Minullehan yleensä ruokaoppaat ja liikunnalliset dieettioppaat ovat aivan merkityksettömiä. Tämän kirjan sisältö on kuitenkin niin poikkeuksellisen ainutlaatuista ja meille ihan tavallisille ihmisille tarkoitettua asiaa siinä missä kenelle tahansa liikkuvallekin, että en voi muuta kuin suositella!

Jos kirjaa kohtaan kiinnostus heräsi, löytyy listaa myyjistä mm  TÄÄLTÄ.

Lue lisää:
see how you eat
seehowyoueat.fi

 Lehdistönäyte: MellakkaHelsinki, Readme

Tämä on vasta alkua, Redox-signaalimolekyylejä

Vaikka jokaisella, niin myös minulla, on taakkansa, väitän olevani onnekas ja tyytyväinen elämääni. Taakan kanssa on vaan opittava tulemaan toimeen. Elettävä niin, että se hyvä vie voiton pahalta. Uskaltaa haastaa itsensä ja olla ennakkoluuloton. Pitää olla tietynlaista uteliaisuutta elämää kohtaan. Silloin pärjää. Ja eritoten pitää muistaa pitää itsestään hyvää huolta.



Silloin 4 vuotta sitten kun aloin bloggaamaan, kaikki oli minulle uutta ja outoa. En ollut lukenut blogeja oikeastaan laisinkaan. En uskonut olevani itsekään kiinnostava tai osaavani edes kirjoittaa.
Silloin en olisi voinut edes kuvitella, mitä kaikkea bloggaaminen oikeasti tuo tullessaan! Että voin kokea uutta, oppia, löytää  hyviä ja kauniita asioita joista on iloa kuin apuakin minulle ja läheisilleni sekä lukijoilleni tai että tutustuisin mielettömän ihaniin ihmisiin!  Luulin ihan oikeasti, ettei blogi tuo ystäviä! Oi, olin niin väärässä! Nyt tänä päivänä huomaan kasvaneeni bloggaajana huikeasti samalla, kun kasvan ihmisenä yleensäkin.



"Väitän, että kahden euron meikit ovat aivan yhtä hyviä, kuin kymmenien eurojenkin meikit. Samaa ainetta ne purkit sisältävät vain eri kuorissa. Niissä kalliimmissa on annettu nimi jonkun näyttelijän mukaan ja sitten meikäkansalainen ostaa sen kalliin tuotteen ja kuvittelee sitä käyttäessään muuttuvansa yhtä kauniiksi ja  itsevarmaksi kuin se näyttelijä.
Ja sitten syytetään kaikkia muita paitsi omaa tyhjyyttään, kun peilikuva on sama kuin ennen".

Näin ajattelin vielä silloin, kun minulla ei ollut Inspirationia , eikä Inspirationilla ollut yhteistyökuvioita.

Kun ensimmäisen arvokkaan mascarani sain, olin äimänä ihastuksesta. Kuinka suuri ero oli kalliimmalla ja parin euron ripsivärillä. Epäilevä piru olkapäälläni käänsi asiat niin, että se mikä näkyy (meikki) on laatua ja erilaista. Se mikä ei näy, on yhtä ja samaa kaikissa purkeissa.

Eräänä kertana sitten sain arvokkaamman peitevärin ja kuinka hämmästyinkään sitä, ettei peiteväri näkynyt kasvoiltani ihan niinkuin ei kasvojen värivirheetkään. Tuote toimi paljon paremmin siis kuin halppis tuotteet. Peitevärinhän nimenomaan pitääkin peittää huomaamattomasti, eikä näkyä. Mutta vielä se pikkupiru kihisi olallani ja väitti: "Voiteet eivät ainakaan eroa toisistaan! Kaikki samanlaisia!". 

Sitä mukaa, mitä pääsin voidemaailmaankin kiinni, eron aloin huomata ja löytää uteliaisuuteni ja uskoni. Siksipä tänä päivänä olenkin utelias ja innoissani sen sijaan, että epäilisin etukäteen tuotteiden toimivuutta. Pikkupiru on pakannut matkalaukkunsa ja muuttanut jonnekin muualle asumaan. Hyvästi!



Olen blogin kautta tutustunut myös ihastuttavaan Susanneen, joka on RENU ADVANCED - tuotteiden itsenäinen jälleenmyyjä Suomessa. Aikani seurailin Susannen työskentelyä ja lopulta rohkaistuin kysymään tarkemmin RENUsta. Tammikuun vaihtuessa Susanne lähettikin minulle paketin lahjaksi, mikä sai sydämeni heittämän volttia aivan kuin huvipuiston hurjimmassa laitteessa. 



Tämä hyvinvointia lisäävä paketti sai minut liikuttumaan kyyneliin. Susannen saatesanat, jätän ne meidän väliseksi, olivat koskettavat ja hän ajatteli minua niin kaikessa! Voit varmaan sen kuvasta huomatakin. Hyvinvointia sisäisesti ja ulkoisesti. Ja kun aloin nippanappa toipua tästä shokista, selvisi minulle tämän olleen vasta alkusoittoa! Pian tuon ensimmäisen paketin jälkeen sain uuden paketin, joka tyylikkyydellään ja näyttävyydellään sopisi hienompaankin juhlaan lahjaksikin. RENU Advanced-kasvojenhoitosetti!



Kasvojenhoitosetti sisältää kaiken oleellisen, mitä vaan voin tarvita. Ainakin sen lisäksi, mitä Susanne jo lähetti minulle ja nyt tämä. Olen sanaton!!! Susanne on opastanut minua tuotteiden käytössä ja hän mainitsikin, ettei välttämättömyys olisi hankkia ihan kaikkia, jollei tahdo. Tottakai tämä kokoonpano antaa parhaan mahdollisen avun ja hoidon, mutta koska olemme yksilöitä. joku voisi pärjätä vallan mainiosti vaikkapa pelkästään kasvojenhoitosetillä tai pelkästään RENU 28-ihogeelillä. Myös Asean lisäravinnejuoma on omanlaisensa, joten kuka tykkää mistäkin. 

Ja hei, Susanne antaa yhdelle myös mahdollisuuden testata RENU 28-ihogeeliä!!! Lisää tästä voit lukea TÄÄLTÄ ja osallistua ohjeiden mukaan Instagramissa arvontaan. Olisin erittäin iloinen, jos voisimme yhdessä aloittaa yhtä aikaa testaukset! Sinä esimerkiksi RENUa ja minä tätä settiä. Ja varmitenhan saat haluamasi tuotteet suoraan Susannen kautta tilaamalla TÄÄLTÄ. Kanta-asiakkuus on suosituin vaihtoehto! Säästät sitä kautta jopa 25 % vähittäismyyntihinnasta. kanta-asiakkaat keräävät tilauksistaan myös lojaaliuspisteitä, joilla voi myöhemmin lunastaa itselleen ilmaisia tuotteita (joista maksetaan vain toimituskulut).

Voit toki tilata myös vähittäismyyntiasiakkaana, jolloin ostat ASEAn tuotteita tavalliseen vähittäismyyntihintaan.



Susanne pyysi minua ottamaan etukäteis kuvat kasvoistani itseäni varten ennen ja jälkeen kasvohoitokuurin. Ennen-kuvat olen ottanut ja koska tämä setti on niin lupaava ja houkutteleva sekä mielenkiintoinen, päätin kertoa siitä sinullekin. Tulen julkaisemaan lopuksi kuvistani otteita, joista näet myös mahdolliset muutokset. Lisäksi tulen kertomaan tässä käytön aikana kokemuksiani. Olehan siis kuulolla! Tällä kertaa en sen enepää esittele tuotteita erikseen vielä, sillä tulen tekemään esittelyt pikkuhiljaa. Eihän sitä nyt makeaa mahan täydeltä... ;)

Elikkäs, aloitan nyt testaamaan näitä tuotteita ja kerron sinulle niistä jatkossa lisää.



Testiin pääsevät vasemmalta oikealle lueteltuina nämä: 
  1. ASEA-ravintolisä : maailman ensimmäinen ravintolisä, joka sisältää redox-signaalimolekyylejä. 
  2. RENU Advanced– RENU 28-ihogeeli, joka saa ihon uudistumaan ja voimaan paremmin. Huom! Ei ainoastaan kasvoilla!
  3. RENU Advanced– Tehokas Redox-seerumi,  joka vähentää nopeasti ja merkittävästi hienoja linjoja ja juonteita
  4. RENU Advanced– Erittäin elvyttävä kosteusvoide, joka myös puolustaa ja suojaa ihoa ympäristön haasteilta. 
  5. RENU Advanced– Hedelmäinen puhdistusvaahto, joka valmistelee ihosi ottamaan vastaan 2. vaiheen Redox-molekyylit.
Facebookistakin löytyy ASEA Suomi
Ja tosiaan myös sieltä Instagramista arvonnan kera. 

Tästä se alkaa! 

Tuotteet saatu RENU Advanced

Aikuisten aikaa


Arki voi olla haastavaa ja hektistä. Lapset vaativat aikansa, työ voi stressata ja ehkä naapurikin aiheuttaa harmaita hapsia. Ehkä kotityöt vievät loputkin mehusi tai jokin muu vain vähentää voimiasi.
Muista kuitenkin ottaa myös oma aikasi ja aikaa kumppanin kanssa . Aikuisten aikaa. Rakastakaa! Luokkaa huomisellekin pohjaa.

Pissa- ja kakkaleikit

"SIITÄ ITSESTÄÄN kirjoitankin"

Pissa- ja kakkaleikit saattavat nostaa ensimäiseksi kysymysmerkin otsallesi tai vetää otsanahan kurttuun. Suosittelen kuitenkin lukemaan postaukseni, sillä vaikka just SIITÄ ITSESTÄÄN kirjoitankin, mennään ihan perheelle sopivalla linjalla. ;)

Rakastat kissaasi, mutta inhoat kissan kakkaa. Tähän saakka toista ei ole voinut saada ilman toista. (Ellet sitten ole tavannut jotakuta, joka inhoaa kissoja mutta rakastaa kissankakkaa!) Litter Kwitterin ansiosta on mahdollista pitää kissa ja välttyä sen kakalta! Voit siis sekä syödä kakun että säästää sitä – tai jotain sinne päin.

Noilla sanoilla alkaa Coolstuffilla kissoille tarkoitetun Litter Kwitter-vessasetin esittely. Minä niiiin tykkään Coolstuffin huumorista!



"eipä tässä mitään huolta bakteereista"

Paketissa on kaikki rakenteellinen, mitä pöntölle opetteluun tarvitaan. Jos mietit, ettet voisi edes kuvitella istuvasi samalle renkaalle, missä kissasi käy kakalla, niin eipä tässä mitään huolta bakteereista olekaan. Nimittäin kun mukana tulee näppärä rengas kissoille! 

Tässä kissojen pyttyrenkaassa on ensinnäkin tasainen reuna, eikä pyöristetty, niinkuin yleensä ihmisillä on. Kissan tassut pysyvät tasaisella paljon tanakammin, kun tarpeelle käyvät. Se ihmisten pyöristetty versio olisi hieman epävakaa kyyköttää. Huomaa myös pieni sisäpuolen reunus.


"Ja ainahan tilaustuotteilla on palautusoikeus"

Rengas on sisäpuolelta muotoiltu niin, että se istuu siihen pöntön alimmalle pinnalle hyvin. Eli ei ihmisten pyllyä vasten tulevalle renkaalle, vaan sen pöntön rakenteelle. Lisäksi tässä Litter kwitterissä on klipsut, jotka napakoittavat tätä rengasta pyttyä vasten. 

Luin toki Coolstuffilta asiakaspalautteet, ja vaikka siellä on sitä "ei sovi meille"-palautetta, niin meille tämä sopii. Ja ainahan tilaustuotteilla on palautusoikeus, jollei se just sinun pönttöön sopisikaan. Olen siis jo kokeillut pöntölle sopivuuden, ja meillä tämä toimii sillai parhaiten, että otan tuon etummaisen klipsin kokonaan pois. Ei, ei ole heiverröinen siitäkään huolimatta! Rengashan painautuu kissan alla tiukemmin vielä sitä pönttöä vasten, eikä ylöspäin. Olipa sitten kissa millä reunalla tahansa. 

Sinä itse kuitenkin tiedät oman vessanpönttösi mallin ja koon parhaiten ja kuinka Litter kwitter teillä "istuu" parhaiten. Kokeile ensin kämmenillä painellen reunoilta, onko Litter Kwitter tanakasti paikoillaan, jottei vahinkoa synny rakkaalle lemmikillesi.


"Ellet sitten jatka kakkojen keruuta bioskaan?!"

Renkaan keskellä olevaan syvennykseen tulee ensimmäiseksi punainen kiekko. Se on umpinainen ja auttaa kissaa hahmottamaan ja sopeutumaan tulevaan muutokseen. Kiekko menee helposti paikoilleen ja sen saa helposti pois kun tarvitsee. Poishan sen tarvitsee ottaa silloin, kun pesee tuon, kun vaihtaa toiseen kiekkoon tulevaisuudessa ja kun tipauttaa kakat pönttöön. Ellet sitten tässä vaiheessa jatka kakkojen keruuta bioskaan?! 


"ovat niin arvaamattomia vielä" 

Kissan rakenne huomioituna pissa ja kakka tulee tuohon keskelle, olipa sitten iso tai normikokoinen kissa. Itse en pennuille lähtisi pönttöä opettamaan, kun ovat niin arvaamattomia vielä muutenkin. Meillä kuitenkin on kaksi aikuista kissaa, joten turvallisin mielin olen tätä treenaamassa heille.  




"olen minä se, joka meillä suurimman osan päivästä nyt on pissa- ja kakkaleikeissä "

Meillä jo noin viikon-ellei pari testattiin puupellettejä hiekkikseen, sillä pojille se puupelletti oli uusi juttu. Tai no, sen kerran mitä aikaisemmin oli, mutta ei ihan äskettäin. Hiekalla siis ovat olleet ja kristallihiekalla tänne asti. Siksi ekana laitettiin hiekka- ja pellettisekoitusta hiekkikseen, jotta haju ja tuntuma tulisi tutuksi. Sitten kokonaan pelletit. Nyt pelletit ovat tuttuja, ja ainoa uusi asia on Litter Kwitter ja se, ettei hiekkistä enää ole tarjolla. 

Täytimme punaisen renkaan kokonaan pelleteillä, koska tosiaan tästä pitää tehdä kissoille turvallinen ja miellyttävä kokemus, eikä pelottavaa, vaikeaa. Hippunen kissanhiekkaa on tuossa hajua antamassa seassa, jotta kissamme ymmärtävät, että tässä se "uusi hiekkis" nyt on. Lattiallakin rengas toimii ihan hyvin, eli ei keikkaa kissan alla! 

Koska reunoja ei ole juurikaan, on pellettisotkua nyt ympäri kylppäriä tässä vaiheessa. Totta kai! Siksi matot on rullattu pois ja Litter kwitter sijoitettu niin, että helppo on pestä lattiakin. Itseasiassa aloitimme ihan samasta paikasta, missä hiekkikset olivat. Siitä sitten hivutamme Litter kwitteriä lähemmäs ja lähemmäs pönttöä. 

Kissaa ei saa torua, jos tekee nyt lattialle kakat ja pissat, sillä tämä on niin outoa vielä alkuun heill. Sen sijaan pelleteille voi laittaa hieman kissanminttua houkuttimeksi ja jos ja kun kissa käy tarpeillaan tuossa, niin palkitaan namilla tai hyvittelyillä. Osoitetaan, että toimi todella mallikkaasti! 
Tämä siis vaatii aikaa, kärsivällisyyttä, vaivannäköä ja kissojen huomioimista. Koska olen 24/7 kotona, olen minä se, joka meillä suurimman osan päivästä nyt on pissa- ja kakkaleikeissä. 


ALOITUS-SALDO: 
  • Luis tehnyt pissat Litter Kwitteriin
  • Carlos tehnyt pissat piilon vieressä lattialle
  •  Luis tehnyt kakat lattialle tyhjän pesuvadin viereen (ei päässyt vatiin tekemään)
  • Carlos kakannut piiloon lattialle

Tästä jatkamme! Ole mukana tukenani ja kannustamassa pojat pöntölle! 

Huom. Kuvat katosivat kertaalleen. Olen hakenut kuvat uudestaan, mitä löysin. Esim. Viimeisessä kuvassa on jo loppuratkaisu, eli Luis oppi pöntölle, Carlos ei.

Yhteistyössä kissoja vessattamassa Coolstuff

Kissat valtaavat WC:n

Kissat ovat kautta aikojen olleet ihailtuja ja vihattuja olentoja. Kissoja esittävää taidetta ja kissojen muumioituneita jäänteitä on löydetty 4 000 vuoden takaa Egyptistä, jossa kissat olivat hedelmällisyyden symboli ja kissan tappamisesta seurasi kuolemanrangaistus. 

Tämän päivän suomessa kissa ei ole pelkästään lemmikkieläin, vaan myös hyötyeläin hiirien, rottien ja muiden tuholaisten pyydystäjänä. Samasta syystä kissoja pidetään myös petoina. Yksi ihanimmista asioista kissoissa on kehrääminen. Kehrääminen osoittaa tyytyväisyyttä, mutta se ei ole ainoa syy kehrätä! Kissat voivat kehrätä myös hermostuneina, loukkaantuneina tai esimerkiksi tappelun jälkeen alistumisen ja hyväntahtoisuuden merkiksi. 

Se, mitä minä olen kuullut syyksi, miksi kissasta ei tykättäisi, eikä otettaisi lemmiksi, on ollut kissojen vessapuuhat. Kissallahan tulee olla paikka sisällä, jossa tekee tarpeensa. Minulle sanottiin, että on hirveää, jos nurkissa haisee kissan pissa hiekkiksessä tai hiekkiksen puhdistaminen. siitä päästäänkin päivän aiheeseen. 



Meillä on testattu sellaista wc-koppia, missä kissa tekee tarpeensa sisäpuolella hiekka-astiaa, ja tulee oviaukosta ulos. Mitä ne nyt on nimeltään. Sellainen oli kuitenkin aivan silkka mahdottomuus Luisin kanssa, jolla on astma. Muutenkin mietittiin sitä, onko terveellistä suodattimista huolimatta kissan olla siinä käryssä ja penkoa hiekkaa suljetussa tilassa?!  Ressukka yski ja köhisi jokaisen vessareissun jälkeen. Siksi otimme melko pian kopan pois päältä ja vaihdoimme avonaiseen hiekkikseen. 

Kuten jokainen arvata saattaa, tokihan se haju voimistui. Carlosin tultua kuvioihin oli toinenkin hiekkis kylppärissä. Molemmille omansa. Isoegoinen 4 kiloinen Carlos valitsi isomman astian omakseen, kun taas hentomielinen, erityisherkkä 8 kiloinen Luis päätyi pienempään astiaan kakkaamaan. Ja urakka siivota kakkoja ja pissejä pois oli tuplattu. 

Kyllä, meillä on testattu puupelletit, halppishiekat ja kalliit hiekat. On kevyesti tuoksutettuja, laventelin hajuisia ja mitähän kaikkea. Värikin on vaihdellut harmaasta valkoiseen ja siniseen ja lilaankin varmaan. Mitä sitä ei tekisi rakkaimpiensa vuoksi! 

Selatessani hullunhauskaa Coolstuffin sivustolta törmäsin kissan wc-settiin. Hieman huvittuneena ja tyyliin; "Just joo! Ihan varmasti kissat kakkaa pöntöllä!!!"  menin juutuubbiin katsomaan mitäpä muutakaan, kuin kissavideoita. Tarkennan; Kakkaavia ja pissaavia kissoja videolla! *Nauraa*

Jotenkin arveluttavaltahan se tuntui ja epäillenkin pohdiskelin, voisiko kissat oikeasti oppia pois hiekkikseltä ja voisiko todellakin hiekkalaatikot laittaa pois, lopettaa kokonaan hiekkojen putsaamisen ja vaihdon ja voisiko oikeasti hiekoissakin säästää?! Huom, säästösyistä en kuitenkaan asiaa alkanut setvimään, vaan se nyt sattuuu olemaan plussana kaiken muun lisänä. 

Katsoessani videoita mietin, että hyvänen aika! Kissathan tosiaan käyvät pöntöllä ja se "Kiinaan saakka kaivaminenkin" heiltä jäisi vähemmälle. Kissahan on siisti olento ja liian pissaiseen hiekkaan ei tee, mutta myöskin peittää jätöksensä mahdollisimman pitkälti. Joskus tuntuu siltä, että onko se jopa pakkomielle, kun loppua ei kaivuulle meinaa tulla ollenkaan. Siinä vaiheessa olen mennytkin sitten apuun puhdistamaan hiekkiksen joko "TAAS" tai "Entistäkin puhtaammaksi". 


Aikani asiaa mietittyäni ja Murusenkin kanssa pohdittuani otin yhteyttä Coolstuffiin. Sieltä kun tätä Litter Kwitteriä sai, ja saa edelleenkin. sovimmekin Coolstuffin kanssa, että tehdään koe meidän poikien kanssa, miten tämä homma pelittää noin niinkuin käytännössä alusta loppuun saakka. Sinä saat olla halutessasi mukana tässä projektissa, sillä tulen kertomaan Inspiksessä, miten täällä edistytään ja tuleeko meille kylppäriin kahden hiekkiksen verran tilaa, vai jatkammeko Kiinaan kaivamista. Tämän projektin pitäisi kestää 8 viikkoa...tai vähemmän. Minä en lupaa kuitenkaan mitään aikataulua tähän, vaan katsotaan poikien ehdoilla.


Litter Kwitter on "Se aito ja oikea". Löytyy muitakin versioita maailmalta, mutta suoraan sanoen, ainoastaan tämä versio on valmistettu laadukkaasta materiaalista, mikä kestää painoa isommankin kissan alla ja mitä ei tarvitse itse leikata! Tässä renkaat vaihtuvat, siinä itse leikeltävässä leikellään sitä yhtä ja samaa hepposta muovia. voihan se toimia, mistäpä minä tiedän, mutta en halunnut sitä riskiä ottaa, että meillä eritoten norjalaisen metsäkissan veri suonissa virtaava Luis uisi pöntössä! 



Litter Kwitter on vuosia palkittu keksintö aina vuodesta 2006 Vuoden uusi tuote-palkinnosta alkaen. 

Kaikki alkoi siitä, kun vuonna 2004 nuori australialainen perhe otti Burman kissanpennun kotiinsa ja antoivat hänelle´nimeksi Doogie. Doogie oli silkkaa päivänpaistetta perheessä. Se leikki, maukui, painautui, kehräsi ja söi. Mutta oli muutamia ei  niin ihaniakin asioita, kuten  raapiminen, marina ja mikä pahinta, WC:n pelätty hiekkalaatikko.

Eräänä päivänä Doogien perhe meni katsomaan komediaa "Meet the Parents", jossa näkyi kissa, joka oli koulutettu käyttämään  wc:ssä hiekkalaatikon sijaan. He ajattelivat: "Mikä loistava idea, me koulutamme Doogien samaan!".

Muutamaa kuukautta ja useita kommelluksia myöhemmin Doogie oli koulutettu käymään WC:ssä ja Litter Kwitter syntyi. 

Ensimmäiset prototyypit olivat ennemminkin muovisia wc-istuimia jotka piti ruuvata kiinni, mutta kuultuaan neuvoja eläintenkouluttajilta ja kissojen psykologeilta, Litter kwitter muovautui toimimaan kissan luonnollisia vaistoja huomioiden. 

Ensimmäiset prototyypit testattiin eläinlääkäreiden ja kissanomistajien kanssa ja hiottiin viimeisen päälle ennen lopullisen tuotteen valmistuksen käynnistämistä 2005. Nyt Litter Kwitterillä on menossa 12. vuosi jona se on  kouluttanut yli miljoona kissaa maailmanlaajuisesti ja on osoittautunut hiekkalaatikkoiden kurjuuden.

-Lähde: Litter Kwitter. Suomentanut olen itse


Kun Coolstuffilta tämä veikeä pakkaus meille saapui, olin heti intoa täynnä. Pääsisin treenaamaan kissojamme uudella tempulla. Tai no, onko tämä edes temppu?! Luonnollisilla tarpeilla käynti hieman eri tavalla. Ja kaiken lisäksi pakkaus sisältää ohjeet. Olkoonkin englanniksi, mutta kuvien perusteella osaisi jo, jollei enkkua osaisikaan. Ja itse painotan sitä, että mennään kissojen tahdissa. Ei hoputeta, ei pakoteta eikä suututa, jos ei homma toimisikaan. Ja koko prosessin ajan muistettava se, että kissaa ei toruta siitä, jos tekee vaikka alkuun pissan ja kakan lattialle tms, sillä kissallehan tämä on outo asia ja uusi juttu. Minne hiekkis viety?! Minne voin tehdä!? Kun kissa tekee Litter Kwitterille, silloin kehutaan ja palkitaan. 


Pakkaus sisältää tosiaan kaiken muun, paitsi pelletit ja kiitosnamit. Mutta sovitaanko niin, että jutellaan niistä tarkemmin lisää tuonnempana. Nyt ollaan jo niin kauan tässä uutta tutkailtu, että laitetaan homma toimimaan ja katsotaan, tuleeko kevään mittaan meille hiekkikset takaisin vaiko alkaako tämä vessahomma toimia. 

Ainoa miinus tässä paketissa oli tuo cd-levy, mikä ei meillä ainakaan suostunut toimimaan DVD:llä eikä tietokoneella. Onneksi videoita löytyy pilvin pimein netistä ja Coolstuffinkin sivulla on kuvia ja pientä videon pätkää. Sen vielä mainitsen, että meille tämä ainakin sopii veskipönttöön. Ei ongelmia! 

PALATAAN posliiniASTIALLE!

yhteistyössä Coolstuff

Tammikuun huonot päivät

Perhoset eivät näe siipiään. 
Ne eivät tiedä, kuinka kauniita ovat. 
Me ihmiset olemme samanlaisia. 
Vaikka kaikki muut näkisivät kauneutemme, 
me itse emme sitä välttämättä huomaa. 



Lukijoiden kannustus ja toiveet ovat saaneet minut tekemään päätöksen, että jatkossa noin kerran kuussa kirjoitan niitä ei niin positiivisia kuulumisia tai ajatuksiani. Eihän elämäni pelkkää ruusuista ole pinkkien hattarapilvien lomassa. Jokaisella on huonot päivät ja vaikeat hetkensä. Silti mitään valitus- ja voivotusblogia tästä ei tule! Ja koska jotkut taas eivät tahtoisi blogeista lukea yhtään negatiiviseen viittaavaakaan, pyrin otsikoimaan nämä niin, että voit halutessasi ohittaa ja jättää lukematta. Reilua minusta. 

Yleisesti ottaen tammikuu on lähtenyt käyntiin oikein hyvin ja inspiraatio ja into ovat oikein hyvällä mallilla tekemään kaikkea uutta, oppimaan ja haastamaan itseni. Mutta kuten arvata saattaa, kroppa pistää hanttiin sen minkä kerkeää. Onneksi kuitenkin levossa on helpompaa olla, kuin viime vuonna vaikkapa. Mutta se, kun en voi tehdä asioita kuten tahtoisin, se turhauttaa ja se kysyy minulta vahvaa luonnetta. 

Minulla kaikki tapahtuu hitaammin, kuin terveillä. En voi edes kylkeä kääntää samaa vauhtia, mitä terve sen tekisi. Saatikka, että nousisin ylös seisomaan tai että kävelisin tai mitään muutakaan. Jokainen liike on kuin hidastetussa elokuvassa. Ja kun toiset tekevät asiat minua nopeammin, joutuvat odottamaan ja voivat jopa turhautua siitä, että minä en saa asioita tehdyksi sitä vauhtia, kuin he, se minua turhauttaa entisestäänkin. 


Lisäksi elämä kovan kivun kanssa 24/7 ja siihen kovien kipulääkkeiden käyttö lievittämään, saavat myös ajatukseni hitaammaksi. Ajattelen kyllä suht selkeästi, enkä missään lääketokkurassa sinänsä ole, mutta muistini pätkii jonkin verran, etenkin lähimuisti. Lisäksi se, mitä nyt pitäisi tehdä. Mitä enemmän vaatimuksia, ajateltavaa ja hoppua, sitä enemmän olen "lukossa" ajatusteni kanssa. Jokin ihan arkinenkin asia saattaa vaatia ponnisteluja. Tai jäädä puolitiehen. Tiedän, olen lääkärien kanssa jutellut, että tämä johtuu nimenomaan siitä, että lääkkeet aiheuttavat haittavaikutuksena tällaista ja tietysti osaltaan elimistö keskittää voimansa selviytyäkseen kivuista ja elämisestä yleensäkin. Mietin väkisinkin välillä, kuinka helpompaa olisi olla lääkkeettä ja terve. 

Arvatenkin hidasliikkeinen ja hitaammin ajatteleva ja huonommin muistava joutuu sen eteen, ettei yksinkertaisesti aina jaksaisi. Saatikka, jos toiset turhautuvat siihen, ettei toi nyt vaan tee niinkuin pitäisi. Ole niin nopea, joutuisa. Pitääkö "kaikesta" sanoa... Juu, ei pidä. Ei kaikesta, mutta kyllä, toisinaan tarvitsen enemmän apua arjessa. 



Viikonloppu on ollut minulle jotenkin raskas. Olen turhautunut enemmän, kuin normaalisti. Olen kuluttanut energiaani siihen, että tekisin enemmän ja paremmin, keskittäisin ajatukseni vahvemmin, mutta silti jokin pieni piru olkapäälläni kihisee innoissaan, että " et ole tarpeeksi", "tee näin, äläkä noin". Ja niin hommat menevät reisille. Asioita on mennyt hyvin, olen ollut reipaskin, mutta silti viikonloppuna olen nähnyt itseni huonommassa valossa, mitä koko totuus olisikaan. Ne epäonnistumiset painavat päälle vahvemmin ja se kuluttaa entisestään energiaani. Epäonnistumisten varjoon jää kaikki onnistuminen ja oikein tehty. Koin viikonloppuna olevani melkolailla pohjasakkaa olematta sitä oikeasti. 

Kyllä minä tiedän, että olen hyvä ihminen ja riittävä ja tarpeeksi. Eihän se siitä ole kiinni. Tulee vaan niitä hetkiä, kuten varmaan jokaiselle, terveellekin joskus, ettei koe olevansa tarpeeksi hyvä. Eikö meistä jokainen ole joskus maassa!? Ei tämä siis mitään vakavaa ole. Parin-kolmen päivän mittainen voimattomuudentunne vain. Ja yksi tällainen syy-seuraus oli blogin totaalinen sekoaminen. En tiedä, näkyikö se muille, mutta sivupalkkini katosi, alaosa blogista oli oikealla ja osittain piilossa ja vaikka kuinka yritin muokata ja vaihtaa blogipohjaa, mikään ei auttanut korjaamaan sitä. Tein jopa kokonaan uudestaan koko pohjan ja asetukset. Vasta nyt blogi on niinkuin pitääkin ja se bugi poissa. Tuntikausia muokata ja korjata, eikä vaan onnistu...Argh! 


Tänään yritän taas saada itseni hymyilemään ja teen asioita, joista saan virtaa ja hyvää energiaa. Tammikuun huonot päivät ovat toivon mukaan tässä ja nyt on vain hyviä ja hienoja päiviä edessä. Toivotaan, että seuraava alavireinen hetki tulee vasta aikaisintaan ensi kuussa, jolloin tulossa seuraava huonot päivät-postaus. Entäpä jos huonoja päiviä ei olekaan kuukauden sisällä, mistä sitten kirjoitan?! Jaa-a... Jää nähtäväksi. 

Kaunista ja energistä viikkoa ja päivää sinulle ihana, joka jaksoit lukea myös näitä huonompia hetkiäni. 

Ei-kirurginen kasvojen kohotus

Lontoon vilinästä otettiin minuun yhteyttä ja kyseltiin, tahtoisinko kokea ei-kirurgisen kasvojenkohotuskuurin silloin, kun itse haluan. Vastasin kyllä heti sn jälkeen, kun olin vieraillut Chin up maskin suomalaisilla verkkosivuilla. Pian sen jälkeen sainkin paketin, jossa Chin up-settini oli. 



Mistä sitten on kyse?

ChinUp Mask on ei-kirurginen kasvojenkohotusmenetelmä, joka voi vähentää leuan alla olevan rasvan määrää ja kiinteyttää leuan alueen ihoa. Tämä saattaa selkeyttää myös leukasi muotoa ja pienentää kaksoisleukaa saaden tämän kehonosasi näyttämään ja tuntumaan sileämmältä kuin ennen.

Minun kaksarini kaipaakin hoitoa ja kavennusta, joten eikun hommiin! Chin up mask-setin pariin. 



Pakkaus sisältää mittanauhan, jolla mitataan kaksarin koko ennen ja jälkeen hoitokertojen. Näin saadaan se todellinen tulos, sillä silmämääräisesti mitään ei tapahtuisi. Kaksarihan on ja pysyy alkuunsa siinä paikoillaan, joten vain mittaamalla saa selville, onko muutosta tapahtunut. Kannattaa katsoa tarkasti, mistä mittaa, ettei käy niin, että mittaat eri kohdasta ja tulokset ovat väärät. 

Pakkauksessa on myös ergonomisesti suunniteltu, kiinteyttävä leukahihna, joka laitetaan pään ympäri pystysuunnassa, kaksari leveimmälle kohtaa ja korville on omat aukot. Päälaelle tulevat tukevat tarrat kiinni, joten maski pysyy paikoillaan liikkumatta niin ilman geeliä, kuin geelin kanssakin. 

Lisäksi pakkauksessani oli 2 pussia luonnollisista ainesosista valmistettua kasvonaamioita. 

Yhdessä leukahihna ja kasvonaamio kohottavat ja kiinteyttävät leuan ja kaulan alueen ihoa. Kaksoisleukahan on noin 68 % ihmisillä se alue, josta ollaan huolissaan. Rasva ja löysä kaksoisleuka. Kaikilla ei ole varaa eikä myöskään halua tai mahdollisuutta muuten lähteä risteilylle ja leukkauksiin. Eikä tarvitsekaan, sillä ei-kirurgisiakin tapoja on olemassa. Nyt siis myös Suomen markkinoilla! 



Sinulla on mahdollisuus ostaa kolmesta erilaisesta pakkauksesta se sinulle sopivin setti: 

  1. Kokeilupakkaus sisältää: 2 Chin Up kasvonaamiota, leukahihnan ja mittanauhan.
  2. Aloituspakkaus sisältää: 7 Chin Up kasvonaamiota, leukahihnan ja mittanauhan.
  3. Täyttöpakkaus sisältää: 10 Chin Up kasvonaamiota.

Eli, jos koet olevasi tyytyväinen asiakas, ei sinun tarvitse ostaa aina koko settiä, vaan jatkossa voit täydentää pelkillä kasvonaamioilla varastoasi. Tämä jos mikä on kätevää, sillä liian usein törmää siihen, että täyttöpakkauksia ei ole, vaan pitää ostaa sama asia uudestaan. Siinä vaan haaskaa rahaa ja roskaa luontoa. tilaaminen onnistuu TÄÄLTÄ ja huomaa klikata oikeaa settiä sn LISÄÄ OSTOSKORIIN-napin päältä.

Kasvonaamiota levittäessä on aivan normaalia tuntea lämmön tunnetta, ja sen tunsinkin selkeästi. Ei se pahalta tunnu. Hassulta vain, kun en ollut aiemmin käyttänyt tällaista. Annoin kasvonaamion vaikuttaa reilun puoli tuntia kerrallaan.



Koska jokainen meistä on yksilö, hoitotulokset voivat vaihdella yksilöllisesti! Jollakin kaksoisleuka pienenee jo heti alkuun hieman, jollakin vaatii pidemmän ajan, että näkyy tuloksia edes vähän. Onnekseni kuulun niihin, joilla juurikin kasvojen seutu kapenee aina ensimmäisenä, kun laihdutan tai tässä tapauksessa käytän Chin upia. Ei mitään senttejä per kerta, vaan puhutaan milleistä, mutta kunhan aikaa menee, eiköhän tässä ikää vastaan taistella hyvin tuloksin! Olen todella iloinen siitä, että saan mahdollisuuden tähän! Näyttäähän kasvoni paljon kauniimmilta hoikempina. 

Käytin ensin kasvonaamiot  pari kertaa viikossa. Sen jälkeen olen lähes päivittäin käyttänyt pelkkää leukahihnaa ja sen alla muita liftaavia voiteita. Täytyy myöntää, että paremmat tulokset tulivat heti oikealla setillä, mutta ei tämä leukahihna tosiaan hukkaan menisi, vaikken täyttöpakkauksia ostaisikaan. 

Kasvonaamiossa tärkeimmät komponentit ovat:
  • E-vitamiini – Tunnettu antioksidantti, joka estää vapaiden radikaalien syntyä.
  • Corum 9235 – Stimuloi ihoa luoden lämpimän tuntemuksen ja varmistaa tuotteen tehokkaan imeytymisen ihoon.
  • Koentsyymi Q10 – Toinen tunnettu antioksidantti, jonka tehokkuus on todistettu monissa tutkimuksissa.
  • Skintronics-seerumi – Seerumin patentoitu koostumus osallistuu rasvan vapauttamiseen ja tekee ihon kollageenista tiheämpää.

Harkitsen nyt vakaasti sitä, hankkisinko uuden tehobuustin, eli sen täyttöpakkauksen. Se hyvä puolihan olisi myös niissä, että postitus on ilmainen yli 50€ tilauksille ja voin ostaa setin myös laskulle. Toki voin maksaa suoriltaankin, mutta lasku toimisi minulle paremmin. voisin jo ensi kesänä olla kauneimmillani ilman kaksaria.. Oih, ihana haavekuva!

Tervetuloa Suomeen Chin up!

Pakkaus saatu blogiin Chin up-fi/Eu:lta

JOKO LUIT TÄMÄN?

Luisin kamala ötökkä invaasio

Kisuystäväni tahtoo kertoa erityisesti sinun kisukamuillesi varoittavan sanasen.  kukkuluuruu! Kamut hei, jotai ihan kamalaa tapah...