Hae tästä blogista

runokirjasta otettua


Vaihdoin tähän ihastuttavaan, herkkään Oyster-kaulakoruun uuden kuvan. Se alkuperäinen kun oli liian vihreällä pohjalla kuvattu, niin mitään oikeutta saanut koru. :(
On se vaan tärkeää, millainen pohja valokuvassa on.


Tämä siis kaupassa myytävänä. Arvonnoista ja haasteesta en nyt viitsi edes mainita. Osallistuu ken tahtoo. ;)

Mutta runokirjani aukaisen jälleen teille ja kuituksesta sen verran, että tälläkin kertaa Riinan kortti kyseessä ja sen nimi on Muotokuva. Runo taas on minun runoni ja jotain ihan muuta.


Vain oma rakas voi satuttaa niin paljon, 
että sanat tuntuvat kuin veitsellä silvottaisiin.
Vain oman rakkaan hiljaisuus tuntuu siltä,
kuin suohon uppoaisin.
Syvemmäs, syvemmäs...
Suo on kuin minun hautani.
Vain oman rakkaan kylmyys, kun halaan häntä, tuntuu siltä,
kuin jäävuori ihollani. 
Kylmä, joka kangistaa ja saa sydämen pysähtymään.
Ja kun menet pois, saat minut itkemään.
Ensin kyyneleen, 
lopulta kokonaisen valtameren.
Ja jokainen kyynel syövyttää silmäkulmastani poskelle syvän uurteen.
Niin syövyttävää, että se lopulta syö kaiken edestään.
Silloin minä hajoan.

SuklaaFudge


Suklaafudge
n.30 kpl


2dl kuohukermaa
2dl sokeria
3 rkl voita
2 rkl hunajaa
2 dl vaahtokarkkeja
100 g maitosuklaata (meillä oli taloussuklaata ja hyvin toimii!)

1. Kiehauta kerma, sokeri ja voi. Lisää hunaja. Keitä sekoittaen, kunnes seos on sakeaa. Seos on valmis, kun nokare pysyy koossa tiputettaessa kylmään veteen.
2. Ota liedeltä ja sekoita, kunnes seos hieman jäähtyy ja sakenee. Hienonna vaahtokarkit, rouhi suklaa ja lisää seokseen. Sekoita, kunnes ainekset sulavat ja muuttuvat notkeaksi massaksi.
3. Kaada leivinpaperilla vuorattuun pieneen vuokaan (n. 12x20cm) ja anna jähmettyä peitettynä jääkaapissa. Leikkaa paloiksi.





Runokirjani atc-korteilla osa ties kuinka mones

Tässä se nyt on! Uusin atc-kortti-runokirjani!
Tämän kirjan olen tehnyt itse siis ja runot ovat myös minun itseni kirjoittamia vuosien varrelta ja tästä hetkestäkin. 
Kuitenkin kaikki atc-kortit, joita joka sivulla on yksi kappale, on saatuja. 
Ihan kuka tahansa, jolta olen kortteja vaihtanut, voi saada oman korttinsa tähän kirjaan. Katsotaan, oletko sinä seuraava. ;)

Kirjani nimi on 

Syleile minua, elämä.


Ja tästä se alkaa!

Sivu 1

Riina: tavallinen nainen


Lumihiutale laskeutui kasvoilleni.
Siihen se suli, poskelleni.
Katsoin ylöspäin ja hämmästyin.
Ensilumi satoi maahan yllättäen.
tuli kylmyys sydämeen.
Sinä menit pois, 
jättäen minut yksikseni.
Palelin siinä seisoessani,
ajatellessani sinun loittonevaa selkääsi.
Emme enää koskaan kohtaisi.
Emme kysyisi toistemme kuulumisia.
emme katsoisi toisiamme silmiin.
Emme riitelisi, 
emme sopisi.
Joku toinen kulkisi pian kanssasi.
Tiedän sen.
Ja joku toinen vuodattaisi tässä tilanteessa kyyneleen.
Minä en.
Olin vihdoin vapaa.
Jättänyt hyvästit.
Jatkaisin yksin tästä eteenpäin, mutta 
en yksinäisenä, vaan sielussani on rauha ja
lähelläni niin monia ihania ihmisiä.
Kenties joskus vielä...
Jonakin kauniina päivänä...
annan mahdollisuuden rakkaudelle.
Jollekulle toiselle.

Vilimarika


korttihurahtelua

Tämä päivä on mennyt kyllä hurahtaen kortteihin. Mutta niinhän se on, että kun on hyvät ja inspiroivat materiaalit ja muut tarvikkeet, niin mikäs siinä on tehdessä! Kiitos vaan kaikille, joilta olen saanut materiaaleja seuraaviinkin kortteihin... Mutta sitä ennen Sirkkikseltä saamani 2 atc-korttia vaihdossa.
Tämän kun näin, tiesin heti, että tuosta jos mistä saan runoja kirjoitettua! Samoin tämä seuraava.

Ihan mielettömän inspiroivia ja upeita kortteja!
Kiitos Sirkkis!

Ja sitten postikortteihini. Aiheena Joulu. 

Tämä kortti on poikkeuksellisesti 1-osainen.

Tämäkin on 1-osainen kortti. Halusin värejä! Ei pelkkää punaista ja vihreää.

Ja sitten vielä 2-osainen ja vintage-tunnelmaa. Teksti englanniksi.

Kiitos kelle kuuluu, käsillä tehtyä ja lusikallinen sitä itseään?

Ihan alkuun kiitoksien aika, ettei pääse unohtumaankaikessa muussa tohinassa:



Kiitos Tarja O. postistasi! Nauha on juuri sitä, mitä tarkoitinkin! ;)

Kiitos Enkuli! Ihania kortteja! Ihania kaikkea! :)



Kiitos Sirkkis! Sinulle posti lähti eilen. Tänään tuli sinun korttisi ja matskut. Aivan mahtavan ihania! ;)(kuvaan ne piakkoin)

Macalle tiedoksi, että posti lähti tänään tulemaan. On perillä viimeistään maanantaina! ;)

Taavallekin kiitos. :) Tilaamani korukolmio ehjänä perille. Ja ruokailuvälineet pääsevät perintöhopeisiin. ;)


Sitten muihin aiheisiin... Keittiössä tuoksuu karamellin ja inkiväärin sekoitus. Mitä ihmettä siellä tapahtuu?! No, sen voin paljastaa, että Murunen se siellä vaan tekee inkiväärijuomaa ja fudgeja. (Fudge on toffeepalanen ja näyttää tältä:
)

Olen nyt pystynyt panostamaan taas enemmän atc-askarteluun sekä Inspis-kaupan täydentämiseen. Omat lähetettävät joulukortitkin vielä täysin tekemättä. Siispä tässä satoa, jotka tein eilen ja tänä aamuna.


Lämmin joulutervehdys enkelin kera. Korttipohjana askartelukulman nuottikuvioitu korttipohja. Enkelikuvan reunustin ääriviivatarra-lumihiutaleilla sekä joukkoon pikkuriikkisiä helmen puolikkaita.

Tilaustyönä tekemäni kaulakoru simppelillä ristillä ja joustavalla nauhalla.

Ja pitihän se paketoida kauniisti.


 Enkulilta saaduista matskuista ja omista jemmatuista tuli inspis tehdä läjä kortteja:
Hyvän joulun toivotus kukkasen kera. Tuon kukkasen olen saanut postitse ja sen keskusta oli murentunut, joten keskustan koristelin kimalleliimalla uudestaan. Siten siitä tuli kaunis.

Atc: Talven yli laskien
Kortissa käytin mm. lumiainetta ja revin pahvista suojapaperia pois. 
Teksti: Nuoret, kannattaa keskittyä kestämään talven yli.

atc: Taivaallinen loisto
Kortissa lumiainetta, harsokangasta, kimalleliimaa, sulka ja kuva.


atc: Versosta kukaksi
Kortti simppeli yhden kuvan ja yhden kukkasen työ ja silti hauska ja värikylläinen.


atc: Kirjekyyhky
Itse rautalangasta väänsin tuon sydämen ja pujottelin siihen helmiä. 


Atc: Hurmuri
Romanttinen ja hurmaava mies?


atc: Kakkakortti

Vain yksi kuva ja pari tekstiä. Huumoria ja värejä silti enemmän, kuin laki sallisi. ;)
tämä kelpaisi vaikka vessan oveen ripustettavaksi. ;)


atc: tytön oma enkeli

Kukapa tyttö ei voisi vastustaa valkoista ja pinkkiä sekä enkelin kosketusta ja kukkasia? ;)


atc: mrs. diva Fur
kolmiuloitteinen kortti. nimensä veroinen teema.

atc: puutarhan värit
Elämäni eka atc-kortti, jossa olen käyttänyt atclle tarkoitettuja taustapapereita. Lisäksi reunat ovat suoraan pahvista, eli riisipaketin kuvaa! Ei uskoisi! Helminauha on palanen korua.

atc: hyvän yön txt
"always kiss me good night.
Ei silti pitäisi lähetellä toisille näin monimielisiä tekstareita."
Maisaa ja Kaarinaa parhaimmillaan.
Paperinarulla koristeltuna. Elämä on välillä hieman "sotkussa".




Lisäksi joulukortti uudenlaisen joulupukin kera


Tässäkin kortissa hyvän joulun toivotus.

Ja tehtailu jatkukoon. :)

Katso, mitkä kaikki kortit menivät vaihtoon tuolta vaihdettavista atc-korteista. (Blogin otsikon alapuolella on rivissä sivuotsikot eri sivuille!) 

Kuvasta näet, mitä tarkoitan. Viivoilla merkityt siis ovat suoria otsikoita eri sivuille.


ps. Murunen toi tollasta tarjolle ja sanoi; "maista tuosta"


Uskallanko maistaa?! ;)

tunnelmallista iltaa kaikille!

Viltsu




niitä ja näitä


Flunssan oireeni ovat tällä hetkellä samat kuin eilenkin. Nenä vuotaa hieman ja lihakset ja nivelet hieman herkemmät. Ei toistaiseksi ainakaan pahempaa. Huh. kop kop kop...
Murunenkin saa alkaa taas puhumaan. On nyt 3 päivää ollut hiljaa. 

Viime yönä minua alkoi hymyilyttää, kun tosiaan Murunen on ollut puhumatta 3 päivää. Lääkärihän määräsi hänelle puhekiellon 3 päiväksi kurkunpään tulehduksen takia. No, kissakinhan on siis katsellut, että aha. Tyyppi ei puhu. Olen yrittänyt olla siinä välissä tulkkina ja leikitetty kissaa niin, että minä sanon ja Murunen leikittää. Viime yönä sitten Murunen puheli hiljaa unissaan. Kissa juoksi kovaa vauhtia eri huoneesta sänkyyn ja suoraan Murusen syliin ja alkoi herätellä häntä! Minua nauratti se touhu. Joko kissa herätteli, että hitsi, ei saa puhua. Tai sitten hitsi, sehän puhuu sittenkin! :D

Hmm... 33 atc-korttia enää kansiossani. Pitäisiköhän tehdä muutama uusi?! Ja sellainen ihan, mitä ei vielä kukaan ole kerennyt etukäteen varata. ;) 
ai juu, asiaan liittyen, näin unessani niin valtavan hyvän idean atc-asiaan liittyen, että sen aion todellakin toteuttaa! Odottakaas vaan... ;)

Ja Irmeli-lehmään liittyen hommat sillä mallilla, että olen selvittänyt osoitteen, mihin Irmeli matkustaa. Olen myös tulostanut A4-sivuille koko tarinan kuvineen isommassa ja siistimmässä muodossa. Kopio jää itsellenikin. Ja tiedänpä yhden asian asiaan liittyen, jonka kerron teillekin sitten tuonnempana. ;) 
Siihen saakka katsellaan, mitä muuta täällä tapahtuukaan. ;)

Viltsu

p.s. tiesitkös, että hymy on vakava asia. Se tarttuu! Kannattaa siis kulkea naama alaspäin, ettet vahingossakaan saa vastaasi toista hymyä! ;) 

Mökötöntä tätä päivää lukijat!

nyt juhlitaan


Hieman alkaa flunssan oireet pukata päälle. Murunenhan onkin jo kipeänä ja puhumattomana, joten eipä tuo ihme olisi jos se minuunkin tulisi. 
Mutta niin kauan, kun vaan jaksaa ja voimat riittävät, niin aina on aihetta juhlaan!
Juhlan syy voi olla vaikkapa se, että ei koske niin kovaa, kuin viime kuussa (lääkkeiden muutoksen jälkeen. Nythän käytän kolmen särkylääkkeen sijaan viittä eri särkylääkettä!)
Juhlan syy voi olla myös se, että saa olla oma itsensä. Tai vapaus hengittää, elää ja olla turvassa!
Tai se, että saa herätä maailman kauneimman ja ihanimman naisen vierestä joka aamu.
Juhlan syy voi olla myös se, ettei nyt tarvitse maksaa kaikkea lääkkeistä vuoden loppuun asti ja saan ne rahat käyttää vaikkapa tuohon tomaattikeittoon krutonkien kera ja punaviinipulloon. :)

Voi kuulkaa, elämässä on juhlan aiheita ihan joka päivälle! Täytyy vain löytää se syy juhlia. Eikä se tarkoita bileitä, baareja tai alkoholiakaan. Se juhla on sydämessä. Se on hymyssä. Se on naurussa ja ilossa. Siinä tunteessa, että maailma on hyvä paikka olla!

Iloa ja juhlavaa viikon jatkoa!

Viltsu

hieman puuhailtu taas

Sain tilaamani tuotteet Taavalta. Tästä se lähtee sitten korun tekokin käyntiin, minkä olen luvannut vaihtarina eräälle henkilölle eräästä asiasta. :)

Kuoressa oli vaikka ja mitä:
Kohokuviointisabluuna, helmen puolikkaita, korukolmioita (yksi tosin oli haljennut matkalla), ristiriipuksia, jatkoketjuja ja helmihattuja.












Lauran korttihaasteeseen tein simppelin joulukortin uudella sabluunalla. Korttipohjan lisäksi työssä on lehdestä otettu lintukuva ja leikattu ikkuna. Tekstin leimasin Distress markereita käyttäen, samoilla väreillä, kuin väritin ikkunankin. Kortin sisäpuolella on tuon lehtikuvan nurja puoli peitetty kauniilla paperilla ja mustalla samettinauhalla.


Tekasin rannekorunkin puuhelmistä. 
Wooden style.

Ja vielä atc-korttikin lehtileikkeistä ja pikkuriikkisistä koristeherkuista.
Drive in grilli


namikasta


Tuttifrutti-makeinen vai rannekoru? ;)



Suunnitelmia

Hieman puuhanpoikasta tulossa. Haluan kokeilla tuota Maijun korttitekniikat-kirjan opastusta, jotta kuinkahan erilaisia kortteja tai atc-kortteja saisinkaan taas aikaan. Joulupukillekin olen kirjoittanut, jotta toisiko se minulle sen uuden kirjan,Paperista joulun taikaa. Saapa nähdä. Olenhan toivonut myös kirjaa, nimeltä Virkkaa kukkia, neliöitä ja reunapitsejä. Kirjojen lisäksi joulupukin kirjeessä on uusi puhelin. Entinen kun on kaikenaikaa temppuillut. Nyt se välkkyy valoja joulun tunnelmissa. :O

Eiköhän laiteta pulinat pussiin ja kirjoitan vielä muutaman runoni tuosta runokirjastani. Ja kerrottakoon, että tulossa on uusi kirja ja teen myös ruokaohjevihkosta parhaillaan. :)

Ihanaa alkanutta viikkoa teille kaikille!

Kun ulkoinen kauneus katoaa, 
täytyy pitää kiinni siitä, 
että se katoaa sisäänpäin. 

-Katherine Hepburn


Viltsukka



KUVATILAN MUUTTAMINEN PIENEMMÄKSI!

Olen huomannut, että moni tuskailee samaan aikaan yllättäen tullutta ilmoitusta Bloggersilta, että kuvatila on täynnä. Itselläni se on vielä edessäpäin oleva ongelma, mutta ajattelinpa tässä kuitenkin tutkailla asiaa ja miettiä, kuinka tuossa tilanteessa pitäisi toimia.
Kaiken takanahan on kuvien suuri koko tai tuplakuvat.

Se, onko tämä sitten se kaikkein helpoin ja oikein tapa, niin on asia erikseen. Tällaisen minä löysin ja keksin ihan itse.


Eli kymmenen käskyä kuvien käsittelyyn:

1. Mene sille sivulle, missä kirjoitat uutta tekstiä. Siis se tyhjä tekstipohja.

2. klikkaa pikkukuvaa, mistä lisäisit uuden kuvan.

3. siinä, missä lukisi se "lataa kuvia tietokoneestasi"-sivu, niin sen vasemmassa reunassa on allekkain tekstiä. Valitse Tästä blogista"

4. Sinulle avautuu kuviasi blogistasi siihen ikkunaan. yläpuolella lukee "Voit tarkastella näitä kuvia ja jakaa nämä kuvat myös Picasa-verkkoalbumeissa, joka on Googlen maksuton valokuvapalvelu." klikkaa sitä linkkiä.

5. Avautuu erilaisia kansioita. Valitse vaikka yksi kerrallaan ne kansiot ja käy ne läpi.

6. Kun avaat valokuvakansion, saat automaattisesti työpöydän. Valitse nyt sieltä JÄRJESTÄ.

7. klikkailet kuvia, mitkä haluat poistaa. käytin itse ctrl ja alt nappia yhtä aikaa, jolloin saan kerrallavalittua useamman kuvan poistettavaksi. Siis ctrl ja Alt pohjaan ja hiirellä klik kuvia, jotka haluat poistaa. Jää sininen reunus.

8. POISTA-nappi

9. tallenna-nappi.

Jatkossa jos samaa kuvaa tarviit käyttää, niin ota vain valmiista kansiosta kuva, älä lataa samaa kuvaa useasti. Jos olet niin tehnyt siis aiemmin, kuten minä fiksusti. 

10. Itse lisäsin picasa-albumini bloggeriin atc-sivuksi. Kommenttiosiota en löytänyt, mutta helpompi vissii selailla korttejani? Sen saat lisättyä kun otat koodin talteen tuolta samasta paikasta kuvien tallennuksen jälkeen... Oikealla pikkuriikkinen B-nappi ja siitä sit jotenki tuli se koodi jonka lisäsin vaan sivulleni html-muodossa.

Tuolla tavalla siis poistin kaikki tuplakuvat.

Kuvakoko blogitekstiin lisättäessä tulisi olla pienempi, kuin normaalisti kamera ilmoittaa kuvan kooksi. Kun siirrät kuvia koneelle kamerasta, mieti, mitkä kuvat otat blogiin ja mitkä valokuviksi muuten. Pienennä siirtovaiheessa kuvien kokoa. Myös kuvakansiossasi olevat kuvat voit pienentää. Muistathan, ettei valokuvasta tule hyvä, jos kuva on pienennetty, joten tässä on se tärkeää, ettet kaikkia kuvia pienennä! Vain bloggeriin tulevat!

Itse olen tehnyt niin, että muokkaan Paint-ohjelmalla kuvani, jotka siirrän blogiin. 

Tämä käy siten, että

1. Avaa paint-ohjelma. (Yleensä se tulee Käynnistä-napin KAIKKI OHJELMAT-valikkoon jo alkuohjelmien mukana)

2. Liitä jostakin-kohdalla mene KUVAT-kansioon(jos kuvasi ovat siellä) ja valitse haluamasi valokuva. 

3. MUUTA KOKOA. Pienennä kuva sen kokoiseksi, että saa selvää. Jotain 500 pikseliä. Yleensähän se kuva lävähtää tässä vaiheessa ruudulle niin julmetun suurena, ettei näy kuin pieni nurkka kuvasta. Tämä onnistuu siten, että Laitat raksit kohtiin "Kuvapisteet" JA ehdottomasti myös SÄILYTÄ KUVASUHDE. Sitten numeroiksi vaikkapa pysty-kohtaan 500 ja saat automaattisesti vaaka-luvun. Jos haluamasi kuva näyttää liian pieneltä voit toki palauttaa kuvakoon takaisin PERUUTA-painikkeella, mikä tässä ohjelmassa näkyy työkaluissa sinisenä nuolena. Kokeile vaikka 700-lukua sitten. 

4. Tallenna kuva nimellä. Nimeksi kannattaa laittaa sellainen, mistä tunnistat kuvan pienennetyksi. Vaikkapa Talitintti Pieni. Tai erotatko sen talitintin siitä alkuperäisestä muuten?
Nyt sinulla on kuvatiedostoissasi sekä se alkuperäinen kuva että tämä pienennetty kuva. Näin ollen voit teetättää valokuvan siitä suuremmasta kuvasta ja käyttää tätä pienennettyä kuvaa blogissa!


P.s. Muistathan, että kun tallennat pienennetyt kuvat blogiisi, poistat ne isot tuolta picasasta tai missä ne ovatkaan...

Tässä vielä lisätietoja linkin kautta: "Ohje".

Toivottavasti tästä oli apua teille, joilla ongelma on ajankohtainen tai tulossa. Ja toivottavasti muistan tämän kaivella esille itsekin, kun aika on otollinen. ;)

Viltsukka


kuvia pois, kuvia takas

Kuvien pienentely ja muokkaus on nyt ollut käynnissä ja osa kuvista poistettu koska oli tuplaten samoja tuolla tiedostoissa. Jos huomaat jonkin postauksen, josta puuttuu kuva ja tilalla vain musta laatikko, niin jätä siihen postaukseen viesti asiasta, niin korjaan tilanteen.

Pahoittelen kuvien muokkailusta aiheutunutta häiriötä.

Viltsu

Messuterveisiä

Kävimme messuilemassa eilen. Päivä hurahti oikein rattoisasti ja oli vaihtelua. Saimme mahat täyteen herkkuja, ihan maistellessamme kaikkea. Esim. maistiaisiin kuului kokonaiset rahkamunkit! Ei mitään pikkupalasia!

Ihmisvilinää riitti ja kaikenlaisia ihmisiä. Osa kulki kiireellä ohitsemme. Osa pysähtyi suoraan eteemme, u-käännös ja syliin. Osa sitten tuli kaikkivaltiaan elekin eteen ja tuijottivat silmiin, että tästä en minä siirry. Osa sitten väistyi, kun odotimme selän takana vuoroamme. Meitä on joka lähtöön.
Olin ottamassa kuvaa italian lipuista, kun erään myyntipöydän myyjä tuli topakasti tiuskaisten kysymään, etten vaan vahingossakaan valokuvaa hänen tuotteitaan! Äänensävystä päätellen se olisi ollut kamala rike! Katsoin häntä, hymyilin ja sanoin, etten kuvaa hänen tuotteitaan ja jatkoin zoomaamistani lippuihin. Ajattelin, että hän ei varmaankaan halua tuotteilleen markkinointia ja kannattaako julkisessa tilassa sitten ollakkaan hänellä? Ihan varmasti kameroita on tuolla ja lehtikuvaajia. No, minulle se oli ihan sama. Ei ne tuotteet minua edes kiinnostaneet.


Enemmän minua kiinnosti se kansainvälinen meininki. Eri maiden herkut olivat esillä. Italia, viro, Englanti, Hollanti... Suomestakin oli eri paikkakunnilta väkeä myymässä. 

Sitä kaikkea markkina-roinaa löytyi ihan jokaiseen makuun. Oli ihania koruja, vanhoja rahoja, huiveja ja vaatteita. Oli lohta ja kääretorttuja, karkkeja ja kengänkiillottajia. Hinnat vaihtelivat kojujen mukaan, mutta tarkka havaitsi senkin, että sama firma saattoi olla jopa 3-4 eri myyntipöydässä myymässä samoja tuotteitaan. eli hintavertailussa hinnat olivat samat, koska tuotteetkin olivat saman firman. :)



Kaikkein parasta tässä tapahtumassa oli se, että sisäänpääsy ei maksanut mitään! Oli kerrankin vara lähteä kiertelemään ja katselemaan ja ideoita ja inspistä hakemaan. Yleensähän saa pulittaa lipusta jopa toista kymppiä!
Nyt sen rahan sai laittaa ostoksiin ja niille pienille firmoille, yksityisyrittäjille.


Tokihan yritin löytää itseäni kiinnostavatkin pöydät ja löysinkin jotakin. Ja myyjät... Siis koko messuilla myyjien erilaisuus hämmästytti ja hämmennytti. Joissakin pöydissä myyjä tuli juttelemaan ja kyselemään kuulumisia, koska muisti ennenkin nähneensä. Vastaavasti joissakin pöydissä istui myyjä kauempana ja hihkui sieltä hintoja. Toisinaan piti odotella kauemminkin myyjää ja lopulta lähteä tyhjin käsin pois, koska tuntui siltä, että ruuhka ja myyjä ei oikein osaa havainnoida, kuka on vuorossa seuraavana. Sitten ne myyjät, jotka nyrpistelivät nenäänsä, jos ei ollut ostoillaan ja ne, jotka tuputtivat ja vielä peräänkin huutelivat, että tehdäänkö kauppaa?!
Yksi kaikkein ärsyttävimmistä myyjistä kertoi kaikki ne tuotteet nimeltä, joita vilkaisin tai kosketin. Ihan kuin en itse olisi osannut katsoa, lukea tai havainnoida. todella ärsyttävää, kun katselet ja tarkemmn tutkit paketteja, niin kuuluu koko ajan siinä parin metrin-metrin säteellä se tavara kaiken aikaa! Ja kyseessä oli ihan normaalia, ei mitään erikoista!
No, oli niitäkin, jotka antoivat rauhassa tutkia ja tutustua ja sitten myivät tuotteensa ihan sillä rauhallisuudellaan ja ammattitaidolla ilman pakkoa ja tuputtamista, asiakkaan alentamista tai muutakaan hupsua.


Ja ostettiinhan me kotipakettiinkin kaikenlaista. Ei sentäs kolmea unelmatorttua kympillä, vaan yksi puolikaskin riitti.



                                     

Muruseni löysi kaulakorun, mikä oli juuri minun näköiseni. Ja tinkimisen jälkeen sekin löysi kotiimme. Ihana!



vaatteitakin ostettiin, sillä kalliimpia vaatteita sai nyt messuhinnoilla! Olin tätä paitaa ihaillut jo 2 kesää sitten eka kerran. Musta pitkähihainen paita ja irrotettava hihaton liivipaita. Normaalisti 25 euroa, nyt vain 10 euroa!
Murunenkin sai hupparinsa. :)


                                          
tulihan sieltä mukaan myös arvoilla voitetut hunaja ja hunajasaippua, ihana pöllö-korunosa, kosketusnäyttöhansikkaat minulle (Se tarkoittanee sitä, että joulupukki tuo minulle kosketusnäyttöpuhelimen? ), herkkuja...
                                                 

                                         

... Jouluisia korttipohjia ja lukkoja... Ostin Muruselle nominationiinkin palasen. Siinä on juuri meidän kissan näköinen kissa! Ihan samat värit tassuista lähtien! Ja hinta... 2 euroa!


Löysimme joulupakettiin pikkuriikkisen puupalasenkin, jota sanotaan kattilankannen vahdiksi. Se menee joulupakettiin. Sitä on etsitty tovi lahjatarkoitukseen.
Paras kaikista oli kuitenkin Murusen ylläri minulle. Juuri aamusella haaveilin TAAS ääneen tähtitaivaasta makkarin katossa. Murunen hommasi nyt ne tähdet!



Ja katto on nyt nakutettu tähtiä täyteen! Kuvaa en saanut siitä miltä näyttää pimeässä, mutta voin kertoa, että olen enemmän kuin tyytyväinen! IHANA!

Nuo tähdet loistavat pimeässä tunnin verran! Eli sen aikaa, kun korkeintaan edes olisin hereillä.

Olipa kyllä kiva ja rankkakin päivä. Tunnetusti itku pitkästä ilosta, mutta päälle teki hyvää olla pois kotoa. 

Muuta saatua, hommattua tässä lähiaikoina:



 Arskaan lahjakortteja... Ja tilaustyötä varten joustavaa mustaa narua. Kaupan päälle sain ihania lasi-ja kivihelmiä.


                                                

Meillä ei ikkunoihin laiteta kynttelikköä tai tuikkivia ja joululauluja soittavia valosarjoja. Parvekkeella tai olkkarissa ei ole joulukuusta kynttilöillä. Ei löydy tähtiä tai sydämiä valosarjoilla... Meidän jouluvalot ovat kirjahyllyssä JA valaiseva kirsikkapuu pöydällä!



Niin ja tällainen lyhyt kaulakorukin on valmistunut. Menee myyntiin.

JOKO LUIT TÄMÄN?

Kuopio, Suomi Finland

Kuopio on kotini. En voisi kuvitella asuvani jossain muualla, pienessä tai suuren suuressa kylässä tai kaupungissa tällä hetkellä, jos kosk...