Hae tästä blogista

Prinsessoista pelastukseen, Manumiinalta hetken kappaleeseen

Minun päiväni on ollut hyvin tunnepitoinen.
Mieltäni kaihertavat muutamat asiat, joita yritän parhaani mukaan hoitaa kuntoon.

On myös tätä hormoonien heittelyä, sillä kilpirauhaseni ei tunnu alkavan pelittää kunnolla, vaikka lääkitystä on lisätty. Lääkärin kanssa tulen keskustelemaan siitä, kuinka suuri annostus seuraavaksi kokeiluun. Oireet ovat hyvinkin selkeät eikä laisinkaan vähäpätöisiä tunteiden heittelyt tai uneliaisuus. Puhumattakaan jalkojen oireistosta.

Lisäksi kipulääkityksen lisäys on aiheuttanut sivuoireiden kirjoa, josta olen hyvinkin tunnelatauksien vallassa välillä. Kaikki on laitettava ylös muistiin ja muistettava katsoa, että ne ovat muistissa ja muistettava muistaa myös silloin, kun tulee oikosulkujen suma. Huoh.
Ei, ei siitä kukaan ota selvää, kun en itsekään pysy itseni perässä!
Mutta kipujen väheneminen tällä lääkityksellä on sen verran radikaali, että aion yrittää vielä.
Toivoa, että sivuoireet katoaisivat tai edes lievittyisivät tästä.

Ajattelin aikaisemmin, että onpa ihanaa, jos voin vähentää kipulääkkeiden määrää edes parilla pillerillä päivässä. En todellakaan haluaisi ensimmäistäkään pilleriä popsia, ellei olisi pakko. Nyt kuitenkin nuo kilppariarvot niin pyllyllään, ettei puhettakaan pillerien vähentämisestä, vaan loppupelissä dosettiini tulee ilmeisemmin muutama pilleri lisää! Laji vain vaihtuu.



Tänään olen temppuillut netinkin kanssa. Pitäisi tehdä Inspiration haastaa-DT-kortit, mutta en saa tulostettua matskua netistä! Pitäisi tehdä haaste valmiiksi ja pitäisi tehdä Inspishaaste valmiiksi. Pitäisi tehdä molemmat arvonnat valmiiksi nimiä vaille ja samoin kommenttiarvonnan pohjakin. Kuinka teet mitään ilman nettiä?!

Vasta pari tuntia sitten sain netin toimimaan, kun tein pieniä muutoksia masiinoihin. Ja kas, hämmästys oli suuri, kun tolpat näyttävät 100% käyttötoimivuutta! Ikinä ole sitä ollut netti päällä! Siis niin naurettavan pieni muutos antoi täysin toimivan netin! HUIKEAA! Tässä sitä nyt ollaan netin ääressä! Kohta haasteiden kimppuun. Huomenna loppusilaukset arvonnoille ja eetteriin.



Seuraavaksi soikin ovikello ja lahjoitin ovelle tulleelle miehelle tavaroita Viroon vietäväksi. Ilo oli molemminpuolinen. Meille tuli hieman enemmän tilaa ja vähemmän pölynkerääjiä. Heille tuli tavarat mukaansa vietäväksi. Nautimme siis molemmat tahot elämästämme täysin. :)

Nyt uskon vahvasti, että onneni on kääntymässä hyväksi. Siis kaikin puolin. Onhan onni hyvä ollutkin joissakin asioissa, kuten aikaisemmin kerroin tuolla blogin edellisissä kirjoituksissani, mutta joitakin asioita tarvitsee vielä viilata. Ei pilkkua sentäs. Hihii.

Minun piti kirjoittaa vain lyhyt atc-kuvaus, mutta tässä sitä taas oltiin. Tarinaa riitti. Piti kertomani vain pelastajastani. Siitä, mikä tuo pelastuksen mukanaan. Ihan varmasti!


Manumiina lähetti kortin jossa hauska kuva. Mukana oli pelastajani! 


Pelasta mut!
Manumiinan tunteikas atc-kortti!

Manumiinalla heräsivät monet tunteet korttia tehdessä. Kortin taustallakin on tunteikas laulukin.
Tässä atc:ssa näkyy vastaus laulussa kuultuun pyyntöön: Pelasta mut. 
Manumiinan sanoja lainaten: jokaisella meillä on hetkiä, jolloin pyydämme pelastusta. 

Kiitos Manumiina! 

Tässä vielä Hetken kappaleena kyseinen kappale. Senhän löydätte myös Enkulin haasteesta, johon tämä kortti alunperin tehtiin. 



Lisääkö prinsessoja ja juttuja?

Luvassa mietelauseita, vaan ei minun omia. 


Kerroin edellisessä bloggauksessani saaneeni prinsessajuttuja. Eipä tämänkään bloggauksen juttu jää häviölle! Taitaa nyt minulla olla onnenpäivä! Toinen prinsessojen juttu samalle päivää! 
Tuon viuhkan kun laitan käteeni ja peitän kasvoni sen taakse, voin salaperäisesti katsella sen takaa ja vienosti hymyillä. 
Voin tuntea tanssisalin tunnelman ja kristallien säihkyn. 
Voin kuulla ihastuttavan musiikin ja kuulla korkokenkien kopseen...
Kristallihelmiä, sielun solinaa... 
Joko arvaat? Joko tiedät? 
Joko sait selville jotain? 


Todellakin! 
Viuhkahan onkin Upea ja taidokas ja niiiin minulle tehty kirjanen! 
Hand made by Sussu. 


Kirjan saranapuoli on kivasti kapeimmalla kohdalla ja renkaan muodossa. Siihen onkin ollut kiva näperrellä ihania nauhoja ja helmikoruja. 
Runsasta väri-ilottelua ja luksusta! 
Avataanko kirja yhdessä?! 


Jaa rakkautta ja se kasvaa:
Jaa surua ja se vähenee. 


Ihana Frida katseli sivun salataskussa. Nämä perhosen värit saivat ihastelemaan Fridan lisäksi niin, että atc oli vain pakko saada. En todellakaan tiennyt, että saan varaamani kortit kirjassa! 
(Tottakai Sussukin sai kortteja ja ehkäpä hänkin yllättyi... ;) )


Toisen aukeaman salatasku-sivulla seikkailee ihana norsu. 

Viivyttely lisää vain stressiä elämääsi. 


Minä en vain pysty irrottautumaan näistä itämaan ihanuuksista, kuten tanssi, asut, viehätys, musiikki, kulttuuri, tunnelma, ... 
Vielä tulee se päivä, kun olen osana tätä kortin sielukkuutta. 
Jollei tässä elämässä, niin seuraavassa sitten. 


Jos jumala ei olisi ollut halukas antamaan anteeksi syntiä, Taivas olisi tyhjä. 


Edellä oleva ajatelma on totta. 
Yksikään meistä ei ole synnitön. 
Yksikään ei ole virheetön. 
Täydellisyys. 

Sen kun muistaisimme silloinkin, kun mielemme tekee osoittaa jotakuta sormella tai tekee mieli sanoa tai kirjoittaa jotain pahaa toisesta tai toiselle. 

Atc:n tunnelma on niin kaunis ja harras. 
Lähellä sitä täydellisyyttä. Lähellä Taivasta. 
SIlti niin kaukana yhä. 



Älä koskaan paljasta käsilaukkusi pohjaa tai syvintä mieltäsi. 


Lisää harrasta ja puhtoista tunnelmaa. Nyt buddha on saanut seurakseen uuden munkin joka haluaa valaistua. Pystyä tavoittamaan oivalluksen mielen luonnon kirkkaan valon loistosta. 


Yksi käsi pesee myös toisen. 


Tähän ihanaan norsu-korttiin onkin helppo lopettaa. Jään haukkomaan henkeäni. 
huh. Ihana! 

Kiitos Soulsysterini! 

Prinsessajuttuja


Nyt saatte syystäkin olla kateellisia, sillä ihka oikea Prinsessa lähetti minulle postia! Eikä kuka tahansa prinsessa eikä mitä tahansa, vaan sain Prinsessajuttuja ja holvin pankkiholvista! 
Olen todella todella onnekas ja onnellinen! 
Voiko näin tapahtua!?
 Voiko olla näin hyvä tuuri?! 
VOinko minä saada jotain näin upeaa ja ihanaa?! 
Prinsessalta?!


"Prinsessajuttu" on blogi, jota ihastuttava Mira pitää yllä. 
Käy toki katsomassa, mitä ihanaa sieltä löytyy! 
Näppärä flikka! 


Minulle tuli tämä ihana palkinto hänen arvonnastaan ja hämmästyin ja ilostuin vielä lisää, sillä kukkaro on isompi, mitä ymmärsinkään kuvasta! Tähän saa seteleitäkin rullalla ja kolikoita aimo kasan ja Visat ja masterit ja Kultakortit ja... HETKINEN! 
VILTSU-OHOI! 
Onko ketään kotona?!?! 

köh köh... 

Anteeksi, eihän minulla niitä mammonoita ja kortteja ole, mutta aina joku kolikko tai vitonen löytyy ja Plussa- ja S-kortit! 
Nyt niille on niin ihana kukkaro, että repeen! 
reps! 

Kiitos Mira! <3

Puhutaan teestä, osa 5: Herkutteluhetki


Voiko teen juonti olla herkkuhetki, vai onko se vain nestettä ja juomaa siinä missä jokin muukin, vaikkapa kahvi? 

Vastaan kyllä! 
Samalla kysyisin vastakysymyksen, etkö ole juonut herkullista kahviakaan koskaan? ;)
Puhutaan nyt kuitenkin teestä ja herkutteluhetkestä. Tarjoan sinulle parasta makeanhimoisen "evästä". Oletko valmis? 

Ei, älä pakene, vaikket haluaisikaan kaloreita, hiilareita tai lantiosi levenemistä! Lupaan olla hellä linjoillesi! 

Olen itsekin ollut herkkusuu aina ja tuskaillut, kun kaikki hyvä ja makea kertyy kroppani eri alueille. Juuri sinne, minne ei pitäisi. Painon lasku on vaikeaa ja stressaavaa, kun ei saa syödä mitään herkkuja. Pitää olla ilman kaikkea hyvää... STOP! 
Nyt loppui typerät puheet! 


Ostin joskus aikaisemmin hölmöyttäni kaupasta muiden ruokaostosten yhteydessä herkkuteetä, joissa luvattiin karkkimakuja. Lakritsi osottautui yskänlääkkeen makuiseksi ja vaahtokarkki jollekin epämääräiselle. En niistä mitään luvattua saanut siis irti. Ehkä vika on minussa, mutta makujahan on monia. Minun makuuni ne eivät olleet siis. Voiko siis teejuoma todellakaan olla vaikkapa karkin korvike? Lupaillaan, muttei anneta mitään... 

Minä nimenomaan haluan tuoda julki sellaisia asioita, joista itse pidän. Jotka MINULLE tuottavat iloa, mielihyvää ja sitä positiivisuuden auraa, jonka turvin jaksan kipujeni keskellä. Sinä voit rakastaa niitä makuja, joista minä en pidä ja päinvastoin. En siis voi puhua sinun puolestasi, mutta voin kertoa oman kokemukseni. Jos sinä saat herkkuhetkesi jostakin ihanan tuoksuisesta ruokakaupan teestä, ole hyvä vaan! Saat nauttia jatkossakin. Ilahduttavaa vaan, jos jokin asia tuottaa sinullekin iloa. Minulle se ei tuottanut, joten kerron, mikä tuottaa nimenomaan minulle hyvän olon ja -mielen. 

Yksi tällainen miellyttävä, iloa tuottava asia on ehdottomasti "Mandragoran" "Vadelmasorbetti". Vadelma voittaa mielestäni mansikan muutenkin. Hilloissa, marjana.. Siis myös juomana. Toki mansikkakin on hyvä ja herkullinen marja. 
Vadelmasorbetti maistuu villivadelmalle, sillä teejuoma sisältää vähintään 2,4% vadelmia. Valkoinen tee ja vihreä tee yhdessä luovat kauniin, kirkkaan pohjan juomalle. Rusinat sekä punaherukat voimistavat vadelman aromeja ja saavat teestä ihastuttavan, hentoisen makean herkun aikaan. Parastahan tässä on se, etten saa herkutellessani lisäkiloja. Lisäksi maku on juhlavan raikas, hento ja herkullinen. Tuoksusta puhumattakaan. 
Tässäkin sorbetissa raaka-aineena ovat puhtaat, luonnolliset ainekset.  



Vadelmasorbetin teko-ohje:

Valmistus:

Mene "Mandragoran verkkokauppaan" tai mene suoraan liikkeeseen Rovaniemellä. 
Odota hetki. 
Avaa paketti, jonka jälkeen voitkin siirtyä haudutusvaiheeseen.
1 tl teetä / 1, 5dl vettä. Teepannussa haudutettuna käytä 1 tl lisää. 
Kaada 90ºC vesi teelehtien päälle ja anna hautua 5 minuuttia, jonka jälkeen tee kaadetaan siivilän läpi.

Nautitaan lämpimänä. 


Suosittelen myös erilaisia edullisia "kokeilupakkauksia", jollet ole varma, mille alkaisit. 

Monoa!



Ystävät rakkaat ja ihanat blogini lukijat. Aikaisemmin blogiani työllistivät robotit. Oli pakko laittaa sanavahvistus kommentointiin. Se ei poistanut robotteja täysin, mutta vähensi. Hyvä se sekin on. Nyt minun oli aika tehdä päätös, laitanko blogini kokonaan pois vai salasanan taakse vai riittääkö se, ettei anonyyminä enää voi kommentoida, edes sen vahvistuksen kanssa. Valitsin kommentoimisen rajoittamisen rekisteröityneisiin.

Pahoittelen teille, joiden syytä se ei ole ja aiheuttaa teille lisäharmia ja -työtä. Ei tällainen rajoittaminen minustakaan kivaa ole. Monoa on kuitenkin annettava tietynlaiselle häirinnälle, jotta se loppuisi.

Jatkossa voit siis kommentoida edelleenkin, kunhan sinulla on google+ tili vähintäänkin. Rekisteröityneenä bloggeriin. Voit myös linkittää edelleen työsi, vaikket voisikaan sitä tehdä URL-osoitteen paikalle. Alempana ohje postauksessa, jossa linkitystä neuvoinkin jo. Ja siis se ohje toimii, kuinka kommenttilaatikkoon linkität työsi.

Katson nyt aikani ja mietin, mikä on Inspiksen kohtalo lopullisesti. Harmi, jos kaikki palkintohaasteet, arvonnat, esittelyt ja muut täytyisi lopettaa siksi, että kommenttikenttä ei saa olla rauhassa! Minähän saan tehtyä vaikka milloin uuden blogin, tai jättäytyä FB:n ryhmiin tyystin. Teiltä ne arvonnat jne sitten ovat pois. Se surettaa, se harmittaa. Se suoraan sanottuna v-tuttaa!

Tällä hetkellä muutenkin elämässäni on erinäisiä asioita mielessä. Hyvässä ja huonossa aurassa. Ideoita, suunnitelmia, asioita, kokeiden  tuloksia, lääkitysmuutoksia, elämän suunnan muutoksia... Olisi siis niin helppoa sanoa nyt hyvästi. Yhtä helppoa on jatkaakin. Katsotaan...

Puhutaan teestä osa 4 , ruokakaupan ja teekaupan ero


Tahdotko tietää, mikä ero on ruokakauppojen teellä ja erikois-teekauppojen teellä? 
Se on laatu. 
Laatu taas tarkoittaa tottakai pienoista hinnan nousua, mutta miksi? 

Koska käytetään laadukkaita tuotteita, joissa on näköä, makua ja tuoksuja. Niissä on käsityön tarkkuutta. Laadukasta tuotantoa ja tuotetta. 

Kun haudutat ruokakaupan teestä juoman, kaikki maistuu samalta. Vihreä tee on kitkerää, musta tee on kitkerää, makuteet maistuvat samoilta... Jos jokin eri maku löytyykin, on ne yleensäkin arominvahventeista. Ei laadukkaista oikeista marjoista ja hedelmistä saatuja. Teekaupan teessä on käytetty oikeita kukkien terälehtiä, oikeita marjoja, oikeita hedelmäpaloja... 
Niiden teelajit ovat oikeita. Ei siis tehdä samaan teehen eri makuja, vaan jokainen yrtti on oma lajikkeensa ja jokainen teelaji omansa. 

Jos et osaa itse valita, mikä tee voisi olla se sinun juttusi, voit laittaa meilillä "Chaya-teekauppaan" viestiä toiveistasi ja he suosittelevat sinulle jotain, mikä voisi sopia makuusi. asiakaspalvelu@chaya.fi



Jokainen tee on yksilöillinen ja haudutusaika vaihtelee. Chaya teekaupastasta ostetussa teessä on aina haudutusohje mukana, mutta lopulta vain kokeilemalla voi löytää omaan makuunsa sopivan haudutuksen. Yleisesti vihreitä teitä haudutetaan lyhemmän aikaa kuin muita teelaatuja, alle minuutin ensimmäisellä haudutuskerralla. Chayan verkkosivuilla on myös "Keskustelu"-chat, josta voit kysyä Chayan tuotteista tarkemmin! Chayalla on asiakaspalvelu kohdallaan ja palvelu on nopeaa. Ruokakauppojen myyjät eivät ole perehtyneet teelaatuihin samoin, joten ei voi verrata samana päivänäkään teekaupan ammattilaista ruokakaupan myyjään tässä asiassa. Toki väheksymättä ruokakauppiaita. Heillä se yleistietämys on vahva monissa muissa asioissa! Ei voida edes vaatia heille täyttä perehtymistä kymmeniin eri teelaatuihin. No, valikoimakaan ei ole ruokakaupoissa sama, kuin vaikkapa nyt Chayassa. Katso vaikka! "TÄSTÄ CHAYAAN".


Jos sinulla on mahdollisuus käydä Helsingin Kampissa, käy myös tutustumassa Chayan teehuoneeseen! Chaya ei siis ole pelkästään teehen erikoistunut kauppa, vaan myös teehuone, jossa voit nauttia valitsemaasi teetä ja rentoutua. 
Maista toki teen kanssa herkullisia "Gagun" leivonnaisia! 


Ohje: linkitys



Kuinka blogista toiseen linkitetään tietty sivu?! 

Haasteissa vaaditaan linkitys hyvin usein. Ja nimenomaan siihen blogitekstiin, jossa työsi on. Kuinka siis tämä linkitys onnistuu?

Ensin klikkaat auki blogikirjoituksesi josta linkin tahdot kopioida.
Ei siis etusivua blogissasi, vaan kun olet julkaissut kirjoituksesi ja mennyt etusivullesi, näet myös linkitettävän kirjoituksesi otsikon. Klikkaa siitä otsikosta, jonka kirjoitukset haluat linkittää, jolloin se oikea kirjoitus avautuu sinulle.

Mene hiirellä näytön ylälaitaan, jossa on osoiterivi.
Hiirellä vedät sen sivun osoiterivin  ylhäältä siniseksi, eli maalaat.
Voi olla, että tietokoneessasi maalaus tapahtuu harmaallakin, mutta värillä ei ole väliä. Maalaa se Http...osoiterivi jokatapauksessa, väristä riippumatta.

Painat hiirestä oikeanpuoleista nappia. Kopioi. 
Eli maalattu alue kopioidaan näin. Jos teit välillä virheklikkauksen ja maalaus katosi, maalaa uudestaan! Osoiterivi täytyy olla maalattuna, kun painat kopioi-kohtaa!

Nyt sinulla on osoiterivi kopioitu koneellesi. Vielä pitää liittää se.
Voit sulkea nyt sivun.


Avaa se sivu, jonne tahdot liittää linkkisi. 

Mene kommenttilaatikkoon. 
Kommentoi, mitä tahdot.
Muista jättää nimimerkkisikin ja vaikkapa blogisi nimi.

Haluatko linkittää sivusi kommenttilaatikkoon?
kommenttisi jatkeeksi klikkaa hiiren oikeaa nappia. 
Valitse LIITÄ. Linkki avautuu kommenttiin jatkeeksi. 
Voit Lähettää viestin normaalisti. 

Kommenttisi ilmestyttyä blogissa, kommentissasi näkyy linkkisi osoite myös. 

tai niin, että nimesi avaa linkitetyn sivun?
Laita nimesi Nimi/-Url-osoite-kohdassa nimen kohdalle. 
Url-osoitteeksi klikkaa hiiren oikeaa nappia ja valitse LIITÄ. osoiteriville tulee nyt linkkisi jonka halusit liittää. 
Voit lähettää viestin normaalisti. 

Kommenttisi ilmestyttyä blogissa, nimimerkkiäsi klikatessa avautuu linkittämäsi sivu. 




Puhutaan teestä osa 3 Valkoinen tee ja laktoositon maitosuklaa


Olen vähentänyt kahvin kittaamista ja haluan enemmän ja enemmän pitää huolta itsestäni. Siispä keitin taas kupillisen teetä päiväseuralaisekseni. 

On niin mukavaa koko se teenkeittoprojekti; 
*Ensin valitsen teen, mikä tänään maistuisi minulle. 
*Sitten veden keittoon. Samaan aikaan valitsen kupin, josta tänään haluan teen juoda. 
*Laitan teenlehdet teesiivilään ja samalla nuuhkin, miltä tämä tee tuoksuu. 
*kaadan veden siivilän läpi kuppiin.
*Odotellessa hautumista, nuuhkin edelleen teetä. Ihana tuoksu leviää teekupin ympärille. 
*Otan sihdin pois ja tee on valmis. Ei, en halua siihen mitään sokereita. 
*Nautin juomasta hissukseen, nautiskellen mausta ja tuoksusta. 

Tänään valintani oli "Mandragoran" valikoimasta "Mustikkasuukko"


Hyräilen hiljalleen laulunsanoja, joista muistan vain; Sullon suu mustikassa... 

Tuoksu, joka Mustikkasuukosta tulvahti heti pussista jo, on herkullinen ja makea. Juurikin mustikkainen ja lähes mustikkapiirakan tai muun leivonnaisen tuoksu. Minun tekisi mieleni alkaa popsimaan teen lehtiä suuhuni! 

Maltoin kuitenkin mielitekoni, hyvä niin, ja haudutin teen. 
Mustikkasuukko sisältää vihreää Sencha-teetä, valkoista Shou Mei -teetä, omenaa, mustikkaa (väh. 7%), luonnollista aromia, karhunvatukkaa, kehäkukkaa sekä granaattiomenankukkaa.

Ei siis ihme, että tuoksukin on huumaava. Ja kuten kuvastakin näkyy, teelehtien seassa on oikeita isojakin palasia mustikkaa,omenaa ja muita edellä mainittuja ainesosia. Ei siis mitään lirularu-turhia lupauksia! IHANAA MANDRAGORA!

Jos se perus-liptoni alkaa jo maistua puulta rullatessasi sitä teepussia lusikkaan teepussin omalla narulla, niin suosittelen maistamaan Mustikkasuukkoa. Jos vaan mustikka maistuu sinulle, tässä on tee makuusi. Valkoinen tee on kevyttä, mietoa juomaa, eikä vihreän teen ominaiskitkeryyttä ole juurikaan mukana. Lisäksi marjaisat maut tulevat esille miellyttävästi. Sokeria en kaivannut, sillä  tämä tee tuo juodessakin mieleen leivonnaiset, eikä siis kaipaa sen enempää sokeria kuin teeleipääkään seurakseen.

Valkoinen tee
Valkoinen tee on teepensaan nuorista nupuista ja lehdistä valmistettua teetä. Lehdet ovat käsityönä käärittyjä. Valkoinen tee on todellinen ylellisyys teelaatujen joukossa ja se on peräisin Fujian-maakunnasta Kiinasta. Sitä valmistetaan aivan tietynlaisella menetelmällä fermentoimatta. Tuoreet teepensaan nuput kerätään ennen kuin ne aukeavat, veden annetaan haihtua niistä, jonka jälkeen ne kuivataan kokonaan. Nupuissa säilyy niiden hopeamainen sävy. Valmis tee on kirkasta, virkistävää ja makeahkoa. Nuorten lehtien ansiosta teen maku ei ole kitkerä kuten useissa muissa teelaaduissa. 
Valkoinen tee on hinnaltaan arvokkainta teetä, johtuen sen harvinaisuudesta.Valkoisessa teessä on teelajeista eniten antioksidantteja.



Jos kuitenkin kaipaat jotain lisämakeutusta, tai ilman teetäkin nautittavaksi herkkuja, suosittelen Labooko laktoositonta maitosuklaata! Saat myös tämän ihanan suklaaherkun "Mandragoralta"


Zotterin ihana Labooko-suklaasarja sisältää useita herkullisia luomusuklaita, joista tällä kertaa siis esittelen laktoosittoman maitosuklaan. 

Tarjoilen kuvin ykkösluokkaisen laktoosittoman maitosuklaan, jossa on 35% kaakaopitoisuus. Sopii siis kaltaisilleni laktoosi-intolerantikoille, jotka olemme tottuneet siihen, ettei suklaa voi maistua hyvältä tai jos suklaata yleensäkkään saa laktoosittomana, se on tummaa. Voiko siis maitosuklaa olla hyvää ilman laktoosia?! Onko se edes todellista!?

Zotter haluaa tarjota valinnanvaraa myös laktoosittomissa suklaissa. Se on perustanut oman tutkimuskeskuksen kehittääkseen erityisesti huippuluokan laktoosittomia ja vegaanisia suklaita. Mahtavaa!

Tämän tuotteen ainekset: kaakaovoi, raakaruokosokeri, laktoositon täysmaitojauhe, fruktoosi-glukoosisiirappi, kaakaomassa, emulgointiaine: soijalesitiini, vanilja, suola.
Kaakao vähintään 35%

Katsoitko kuvasta, että kaksi suklaalevyä päällekkäin? Viltsulla taitaa tosiaankin olla suklaan nälkä?!


Tässäpä on Zotterilta sellainen kirja, jota lukee mielellään! Kansikuvasta päätellen, tarina on tositarina lehmitytöstä...


Kirje kirjan sivulla...


... Vinkki: Anna palan suklaata levätä vähän aikaa kielelläsi ja paina se sitten kiinni kitalakeesi. Kutittele suklaata kielelläsi jotta se hitaasti alkaisi sulaa. Hyvässä suklaassa on suurempi sitkeys. Tämä tarkoittaa sitä, että tunnet aromit jonkin aikaa sen jälkeenkin, kun olet syönyt suklaan.

Ja Viltsuhan kokeili vinkkiä ja hei, sehän toimii! 


Sen lisäksi, että Mandragora myy laktoositonta maitosuklaata, mikä sinänsä jo on suuri ilo ja ihmetys, sekä lahjavinkki, niin Mandragoralla on jopa kaksi pitkää sivua tarjolla muitakin "Zotterin Labooko-luomusuklaita!"


Mmmm.. Kaksi levyä samassa kaetissa! Juhlavaan kultakääreeseen pakattuina! 


Ihana laadukas levy sisältää myös taidetta! 
EI EI EI! En todellakaan suosittele sinua syömään tätä herkkua! 
Suosittelen MAISTELEMAAN! 
Nautiskele! 


Suosittelen lämpimästi suklaan ystäville ja hienoimmillekin vieraille tai lahjan saajille. 
Mandragoran valikoimista löydät myös paljon paljon muita ihania herkkuja. 

Käythän myös tykkäämässä Mandragoran "FB-sivuista", niin saat kuulumiset ensimmäisten joukossa. 

Runojani: Katkeruuden perikuva ja JOULUKALENTERILUUKKUASIAA

Tunsin kerran ihmisen, josta välitin ja pidin ihan oikeasti. 
Hän tuntui vaikuttavan rennolta, tavalliselta ihmiseltä, jonka kanssa olisi helppo jutella ja olla. Hänelle ei tarvinnut kertoa, miksi jokin asia mietitytti tai vaivasi minua, sillä hän tiesi.
 Hän oli kohtalontoveri ja ymmärsi.

 Emme me paljoa minusta puhuneet.
Lähinnä hänestä, hänen menneisyydestään ja hänen nykyisyydestä. 
Ei ollut mahdollisuutta avautua enempää hänelle, mutta arvelin, että kerkeänhän minä,
 sillä tämä ihminen oli minusta hyvin samankaltainen kanssani ja pysyisimme varmastikin ystävinä ikuisesti. 

Ikuisuus kesti vain tovin. 

Hyvästi! 


Toivoin sinun huomaavan, kuinka tärkeä olet minulle. 
Toivoin sinun huomaavan, että tarkoituksella valitsin lahjani sinulle. 
Toivoin sinun huomaavan, kuinka tahdoin tuntevasi tarpeellisuuden. 
Sinun valintoihisi en voinut kuitenkaan vaikuttaa.
 Voin vain yrittää toteuttaa tahtosi.
 Aina. 
uudestaan. 
Yritin tukea, olla läsnä. Olla ystävä. 
Kaikkeen en voi silti minäkään. 
Materiankaivoasi täyttämään. 
Kauhoa lahjoja sammioosi enempää. 
Materia ei tuo onnea! 



Kerroit, että sinua pyydettiin antamaan toisten asioiden vaan olla. 
Ihmettelin. 
En ihmettele enää. 
Sinä et näe avoimin silmin maailmaa. 
Näet vain sen, mitä sinä itse haluat. 
Et anna mahdollisuutta kertoa totuutta. 
Et puolustautua. Et esittää kysymyksiä; mitä tarkoitat!? Mistä moinen?
Sinä vain karkoitat ihmiset luotasi. 
En tule koskaan tietämään syytäsi siihen. 
Etkä sinä taustoja tai totuutta. 




Itkin sitä kaikkea, kuinka hän minua kohteli. 
Itkin sitä, etten ollutkaan osannut antaa hänen tuntea olleensa tärkeä minulle. 
Itkin, kun olin epäonnistunut ja itkin, sillä menetin ystävän. 

Muistin hänen katkeruuden, 
luovuttamisen, 
kateuden ja sen, 
ettei hänellä vaan ollut itsetunto kohdallaan enää. 

Muistin, että moni muu oli suuttunut hänen sanoistaan hänelle. 
Useamman kerran. 
Ettei hänellä ollut ketään muuta, kuin se oma perhe, mikä  rakoileva. 
Muistin, ettemme puhuneet minusta juurikaan vaan vain hänestä. 
Ja monia muita asioita. 

Itkin jälleen. 
Olin ollut niin sinisilmäinen ja luottanut siihen ensivaikutelmaan, 
että hän olisi ollut tervepäinen, hyvä ihminen. 
se pettymys purkautui itkuna pihalle. 
Olin pettynyt itseeni ennenkaikkea. 
Enhän ollut huomannut ajoissa, ettei se ihminen ollut terve alkuunkaan. 
Johan se kertoi sen, ettei kukaan ollut hänen ystävänsä, 
ettei edes perhe välittänyt ja että koko kylä vihasi häntä.

Ei ihme, että hän eli/elää katkeruuden suossa. 

Hän ei voinut ostaa minua eikä saattaa kiitollisuudenvelkaan. 
Hän ei saanut minusta pelinappulaansa, jolla nostaa itsetuntoaan. 
Hän näki vain sen, kuinka hyvin asiani ovatkaan. 
Positiivisuuden ja elämänilon ja yllätys yllätys, materian. 
Ehkä hänelle tärkeintä olisi ollut materialismi. Ei ihmis-suhde. 

Ja nyt, tänä päivänä, 
Hän vihaa minua. 
Koska minusta välitetään ja minulle annetaan lahjoja. 
Minun kanssani vietetään aikaa ja minua tavataan. 
Nähdään totuus, eikä harhaluuloja. 

Hän vihaa minua siksi, ettei tiedä totuutta,
 eikä näe kuin sen, mitä haluaa nähdä. 
Kuvitelmiaan.
 Hän on päättänyt, millainen minä olen, eikä sitä päätöstä voi kumota. 
Hän ei ymmärrä faktoja, ei totuutta, todellisuutta. 
Hän on syvällä katkeruudessa ja mielen mustassa suossa.
 Paikassa jossa ei ole valoa. 

Tottakai olen pahoillani hänen puolestaan. Voisinpa auttaa. 
En  soisi kenenkään olla siinä mielentilassa, siinä synkässä maassa. 
Mutta minä en voinut häntä auttaa. 
Minun valoisuuteni oli hänelle liikaa. 

Ensin turhautti. 
Tiedätkö sen, kun haluaisit auttaa muttet voi? 
Mutta nyt mietin, etten minä voi koko maailmaa pelastaa. 
En vaan voi. 
Ja jollei ihminen halua apua, hän ei silloin voi sitä saada. 

Tekee pahaa kääntää katseensa pois hänestä ja jatkaa elämääni, kuin häntä ei olisi koskaan ollutkaan. 
Toivoa, että hän löytäisi jonkun, joka osaisi auttaa. 
Mutta minun on pakko! 
Oman mielenterveytenikin takia. 
Hyvästi katkeruuden perikuva. 



Runot ovat minun, joten ethän kopioi niitä käyttöösi! 

P.s olen nyt lähettänyt (eilen) matkaan loputkin joulukalenterien luukut. Eli perillä pitäisi olla ensi tiistaina viimeistään. Jos et saa lupaamaani joulukalenterisi luukkua, kerrothan minulle! Tarkistan asian ja lähetän vaikka uuden, jos se on hukkunut jonnekin. 

Tosiaan olen osallistunut useisiin kalentereihin tänäkin vuonna, joten eilenkin lähti vielä 11 pakettia. Sitä ennenkin lähetetty liuta lahjoja. Inhimillisten unohdusten vaara voi olla siis. On nimet ja luukut muistissa paperilla, mutta JOS et siis saa silti ensi viikon aikana lahjaasi, ilmoita! 

Toteuta unelmiasi, Elä elämääsi


Jos jäät odottamaan sitä täydellistä hetkeä,
jolloin kaikki on vaaratonta ja varmaa,
saat ehkä odottaa turhaan.
Vuoret jäävät kiipeämättä ja kilpailut
voittamatta tai kestävä onni saavuttamatta.

-Maurice Chevalier


Tästä hetkestä on jo aikaa, mutta haluan kertoa siitä silti sinullekin. 
Onhan elämän ihanat yllätykset ja nautinnot meille suurta ilonaihetta! 
Miksi kertoisin vain murheistamme, surusta tai kivusta?! Miksi en voisi kertoa myös iloista ja siitä, mikä antaa meille voimaa jaksaa?! 

Siispä tässä syksyn alkumetreillä kävimme torilla Satoa-tapahtumassa. 
Sieltä sai mini-ruoka-annoksia parilla eurolla eri ravintoloilta. Tällaista on kaivattukin tänne! 
Eihän mitään kalliita annoksia ole varaa ostella ja käydä joka ravintolaa läpi. 


Tämä kuva on kuvakansiossani ihan oikein päin. Blogger kääntää sen jostain syystä vaakaan. En tiedä miksi, joten en voi korjata asiaa. Pahoitteluni. 

Maistelimme ensin alkupalaksi antipastit. 
Tämä ihanuus vei kielen mennessään! 


Murunen halusi lohikeiton, minä Pulled pork burgerin. Valitettavasti burgerin sämpylät olivat loppuneet ja tilalle tuli toast-versio siitä. Mukana kuivattuja kasvis sipsejä. 
Aivan ihanaa kaikki! 

Lisäksi nautimme valkoviiniä, punaviiniä ja cavaa ruokajuomaksi. 
Nekin siis maistiannoksina. 


Jälkiruuaksi ihanat sateenkaarikupposelliset kahvia kermalla sekä...


suklaakakkua ja porkkanakakkua. Tuo porkkanakakku oli kokoluokassaan kahdelle tarkoitettu. Söinkin sitä vielä kotonakin. :D 

Tämä unelmapäivä ruokineen ja juomineen tuli maksamaan yhteensä kahdelta saman verran, kuin jos yksi olisi käynyt syömässä ravintolassa halvan aterian ilman jälkiruokia ja viinejä. 
Nyt kaksi söi mahansa täyteen ja nautti täysillä! 


Me löysimme myös ihanan mummonmökin, joka sai hymyn huulillemme. 
Tuollainen mummola olisikin erilainen. 



Taas sama homma. Kuva ON oikein ja bloggerin kanssa se kääntyy väärin. Mitä tässä voi tehdä?! 
No, käännä päätäsi hieman ja jumppaa samalla niskaasi. Tekee varmasti hyvää! Rutina vain kuuluu...

Päivämme kruunasi IHANA JESSE! 

life is a beautiful thing so always follow your heart and make it the best

JOKO LUIT TÄMÄN?

Kuopio, Suomi Finland

Kuopio on kotini. En voisi kuvitella asuvani jossain muualla, pienessä tai suuren suuressa kylässä tai kaupungissa tällä hetkellä, jos kosk...