Siirry pääsisältöön

Joulukalenteri, Luukku 4: Kukat valtasivat luukun


Joulu on paljon muutakin, kuin vain riisipuuroa, piparkakku-ukkoja ja tonttuja.
Joulu tulee tunnelmasta, mausta, tuoksuista ja kosketuksesta. Se tulee yhdessä tekemisestä, antamisesta ja saamisesta. Yksi hyvin oleellinen asia on ollut joulukalenterit, joita kaupatkin myyvät jo hyvissä ajoin syksyn lopulla. Omatekemät kalenterit toisille on jännitystä enemmänkin ja yhteisen kivan jakamista. Siinä tulee se antamisen ja saamisen ilo ylimmilleen. Minäkin annoin hyvin monta pikkupakettia joulukalentereihin ja se tuntui hyvältä. Nyt on mukava seurata blogeja, kuinka minunkin antama paketti avataan ja mitä tunnelmia ne luovatkaan.

Joulu on myös joulukukkien aikaa. Joulutähti, hyasintti ja amaryllis lienevät niitä yleisimpiä. Havut, pienet kimalteilla ja härpäkkeillä tukahdutetut minisypressit, tulppaanit ja muut kukkaset koristavat myös jouluna usean kodin pöytää.


Mikä on sinun joulukukkasi?
Vai onko joulukuusi se seinun juttusi? 
Kenties jokin muu?

Oletko ajatellut kukkia ostaessasi tai toisille antaessasi, mitä eri kukat merkitsevät? 


SINULLE: 

Mitä kukkien määrä merkitsee?
1 kukka  Olet kaikkeni. Rakastan sinua !
2 kukkaa  - Haluan tavata sinut yhä uudelleen.
3 kukkaa  - Haluaisin olla kanssasi kahden.
4 kukkaa  - Kunnioitan sinua, mutten vielä rakasta.
5 kukkaa - Minä rakastan sinua.
6 kukkaa   -Toivon, että paranet pian, En usko lupauksiisi.
7 kukkaa - Kosinta
8 kukkaa  - Olen sinun kunnes kuolema meidät erottaa.
9 kukkaa  - Kunnioitan sinua ja olen aina ystäväsi.
10 kukkaa  -Haluan tehdä kaikkeni hyväksesi.
11 kukkaa  -Olen aina ystäväsi, mutta rakkautesi ei ole vielä herännyt.
12 kukkaa  -Meillä on vaikeuksia, mutta uskon kaiken järjestyvän.
13 kukkaa   -Minä vihaan ja halveksin sinua.
14 kukkaa   -Olet kaikkeni !
15 kukkaa  -Olet ansainnut kiitokseni ja kunnioitukseni, Olet kaikkeni.
Useampi määrä kukkia   -Olet kaikkeni !



Mitä kukkien väri merkitsee?


Valkoinen

Valkoinen on puhtauden, rehellisyyden ja viattomuuden väri, johon on liitetty myös kohtalo, talvi ja lumi. Valkoinen kuvaa myös kuolemaa ja surua.




Keltainen

keltainen on ilon, vilpittömyyden ja avoimuuden väri, jolla on rohkaiseva, piristävä ja hermoja vahvistava vaikutus.




Oranssi 

Oranssi on hyväntuulen ja tiedonannon väri. Sillä voidaan ilmaista erityisesti vieraanvaraisuutta ja lämpöä, mutta se viestii myös voimaa ja kestävyyttä sekä kunnianhimoa. Oranssi on erittäin piristävä väri, joka valaisee huonostikin alkaneen päivän.




Punainen

Punainen on intohimoa ja huomiota herättävä väri, joka edustaa myös kommunikaatiota, rakkautta, elämäniloa, romantiikkaa, toimeliaisuutta ja energiaa. Sillä on piristävä vaikutus, mutta se voi myös ihmisen levottomaksi. Syvä tumman punainen edustaa erityisesti arvokkuutta ja kalleutta.




Vaaleanpunainen

Vaaleanpunainen edustaa naisellisuutta, hempeyttä ja romanttisuutta sekä salattuja tunteita.




Lila, violetti

Lila on uusiutumisen väri, jolla on voimaa-antava ja tasavaa vaikutus. Lila edustaa mystiikkaa ja tiedostamattomuutta. Lila on myös rikkauden, kuninkaallisten ja hienostuneisuuden väri, jolla voidaan kuvata myös työn hedelmiä ja voittoa.





Sininen

Sininen edustaa luotettavuutta ja voimaa. Sillä on viilentävä ja parantava vaikutus. Sitä ei kuitenkaan kannata valita henkilölle, joka fyysistä tai henkistä uupumusta, sillä sen rauhoittava vaikutus voi syventää tätä tunnetta.




Vihreä

Vihreä on luonnon ja luonnollisuuden sekä iloisuuden väri. Se on myös vuosisatoja vanha viattomuuden symboli, jolla on uudistava vaikutus. Vihreään on myös liitetty raha
ja turvallisuus; nuoruus, kasvu ja elämä sekä parantuminen. Vihreällä on rauhoittava ja rentouttava vaikutus.




Mitä kukka itse merkitsee ja mihin tarkoitukseen kukkia viet?

Ihastus
Basilika - Kaikkea hyvää

Gardenia - Olen onnekas
Jerikonruusu - 1. Ihanuutta, 2.Uutta elämää
Joulutähti - Tervehdystä
Jukka - Lämpöä

Kultakäpy - Rakkautta ensi silmäyksellä
Pelargoni, vaaleanpunainen -1. Ihastusta, 2.Arvostusta
Pihatähtimö - Sovittu tapaaminen
Pujo - Onnellisuutta
Pähkinäpensas - 1. Sovintoa, 2.

Ruusu, tummanpunainen - Tiedostamatonta kauneuttaNuoruutta
Tulppaani,keltainen - Toivotonta rakkautta
Tuomi - 1.Hurmaantumista, 2.Hyvää onnea
Viinimarja,oksa - Miellytät kaikkia
Väinönputki - Innoitusta




Haaveilevaa rakkautta

Alppitähti - Haaveilen hymystäsi
Apila,valkoinen - Ajattele minua

Häränsilmä - Olet mielessäni
Koiranheisi - 1. Talvea, 2. Ikääntymistä,3.Vielä sinut saan!
Kultapiisku -Varovaisuutta
Kärsimyskukka - Uskonnollisia ennakkoluuloja

Lumikello -Toivoa
Näsiä - Miellyttämisenhalua
Sitruunamelissa - Sympatiaa
Syysleimu - Ilmaise minulle rakkautesi!

Talvio,sininen - Nuoruuden ystävyyttä
Tulppaani,kirjava - Kauniita silmiä
Viinikäynnös, lehti - Olen löytänyt uudelleen elämäniloni
Yön kuningatar - katoavaa kauneutta





Ailahtelevaa rakkautta
Angervo - Huikentelevaisuutta

Daalia - Epävakaisuutta
Fiikus - Laiskuutta
Humala - Epäoikeudenmukaisuutta
Isosamettikukka - Alhaisia ajatuksia

Kardemumma - Isä erehtyy
Kiinanasteri - 1. Muutosta, 2. Jälkiselvitystä
Kirjopikarililja - Vainoa
Lupiini,valkoinen - 1.Epäluottamusta tulevaa kohtaan, 2.Herkkyyttä
Mustikka - Petollisuutta

Pihlaja - Varovaisuutta
Punalatva - Viivyttelyä

Talvio, valkea - Muistojen tuottamaa mielihyvää
Varjokäynnös - Väitän sinua vastaan!
Viinikäynnös,oksa - 1.Myrkytystä, 2.Tule lähemmäksi ja pysy uskollisena

Vuorenherne - Järkeilyä
Ritarinkannus, vaaleanpunainen - Epävakaisuutta
Ruusuleinikki - Tuskallisia muistoja
Ruusu, yksinkertainen - yksinkertaisuutta
Ryhmäsamettikukka - Mustasukkaisuutta
Tulikruunu - Jyrkkyyttä





Ikuista rakkautta
Apila,nelilehtinen - Tule omakseni

Hanhikki - Äidin tunteita
Harakankello - Uskollisuutta
Ikikukka - Ikuista rakkautta
Kataja - 1.Sitkeyttä, 2.Pitkäikäisyyttä
Korallikaktus - Hyväntuulisuutta korkeassa iässä
Krysanteemi - 1.Henkistä voimaa,2.Elämää
Krysanteemi,punainen - Rakastan
Kullero - 1.Kuolemattomuutta, 2.Kuolematonta rakkautta
Kultalakka - Uskollisuutta vastoinkäymisissä
Kuusi - Ikuista elämää

Lehmus - Aviorakkautta
Lehtikuusi - 1.Uskaliaisuutta, 2.Pysyvyyttä
leimukukka - Yksimielisyyttä

Misteli - Kuolemattomuutta
Morsiuskello - Häitä
Pelargoni,valkoinen - Morsiamen suosiota

Petunia - 1.Vaatimattomuutta, 2.Suoraa rakkaudentunnustusta
Pihta - Aikaa
Tulppaani - 1.Mainetta,kuuluisuutta,2.Täydellistä rakkautta
Vaahtera - 1.Pidattyväisyyttä, 2.Aviorakkautta





Jumaloin sinua
Helitrooppi - Olet aurinkoni
Iiris - Minä palan!
Mooseksenpalavapensas - 1. Syntymää, 2.Intohimoa
Neilikka,punainen - Kiihkeää rakkautta
Myrtti - 1.Rakkautta, 2.Onnea
Suukkosuu - Suudelmia
Tulilatva - Kiihkeitä tunteita
Lehdokki - Olet taivaallinen
Amaryllis - Suurenmoista kauneutta
Auringonkukka,pieni - Palvontaa
Gladiolus - Loistoa
Ruusu - Rakkautta
Ruusu,keltainen - Kiihkeää rakkautta
Kaktukset - 1. Lämpöä,rakkautta, 2.Hengen jaloutta
ainen - Rakkaudentunnustusta
Tulppaani,punainen - Rakkaudentunnustusta





Leikkimielistä rakkautta

Kissanhäntä - Leikkimieltä
Kämmekkä - Hilpeyttä
persilja - Juhlia, ilonpitoa
Mukulaleinikki - Ilonaiheita
Palsami - Leikinlaskua
Hyasintti - pelejä, leikkejä
Jaakonkukka -Toveruutta
Jokipaju - Vapautta
Limovaiikuna - Rauhallisuutta
Unikko,punainen - Mielikuvituksellista tuhlausta



Melankolista rakkautta


Joulukaktus - Huojenna ahdistustani
Juolukka - Surumielisiä ajatuksia
Kalla,valkoinen-1. Surua, 2.Ylvästä rakkautta
Koiranruusu - Iloa tuskan keskellä
Leopoldenkukka - Alentuvuutta
Marjakuusi - 1.Surua, 2.Kestävyyttä
Palsamipoppeli - Lohdustusta
Pelargoni,kirkkaanpunainen - Lohdutusta
Pelargoni,tumma - Surumielisyyttä
Mänty - 1.Sääliä, 2.Pitkää ikaa
Pellava - 1.Kotiaskareita, 2.Kohtaloa
Punarevonhäntä - Toivoton, ei sydämetön
Lemmikki - 1.Uskollista rakkautta, 2.Älä unohda minua
Oppineenkukka - Poissaolevien ystävien muistelua
Rosmariini - Muistoja
Kiinanruusu - 1.Katoavaa kauneutta, 2.Hienotunteisuutta
Vuokko - 1.Sairautta, 2.Odotuksia
Kliivia - Viihtyisyyttä
Tasetti - Tule onnelliseksi
Verenpisara - 1.Hyvää makua, 2.Sydämeni vuotaa verta,
3.Odota vanhassa paikassa 






Otan sinut

Akileija,violetti - Päätöstä voittoa
illakko - Kilpailua
Lupiini,sininen - Onnistumisen toiveita
Peikonlehti - Komeutta
Samettikukka - Ennustusta
Saniainen - Lumousvoimaa
Selja - 1.Innostusta, 2.Tulet aina vain kylmemäksi
Palmu - Voittoa
Raparperi - Sanomaa
Ruusu,valkoinen - Olen arvoisesi
Tulikukka - Pysy rohkeana 





Rakkaus on päättynyt

Hajuherne - Lähtöä
Anemone - 1.kylmyyttä, 2.Hylkäämistä
Hunajakuusama - Eroa
Asteri - Hyvästi
Kameliajasmike - Pettymystä
Likusteri - Kieltoa, estettä
Minttu - Häivy tiehesi!
Neilikka, kirjava - Kieltävää vastausta
Pietayrtti - Julistan sodan sinua vastaan!
Raita - Surua
Leskenlehti - Oikeus tapahtuu sinulle
Sormustinkukka - Joku haluaa sinulle pahaa
Surukuusi - 1.Onnetonta suhdetta,2.olen menettänyt kaiken
Sypressi - Kuolemaa
Särkynyt sydän - Surua
Ukonhattu - Ihmisvihaa





Salaista rakkautta

Akaasia,keltaista - Salaista rakkautta
Palavrakkaus - Herkkää kauneutta
Vanamo - Arkaa rakkautta
Sananjalka - Unelmointia
Ruusu,piikitön - Varhaista kiintymystä
Ruiskaunokki - 1.Herkkätunteisuutta,2.Selibaattia
Auringonkukka,iso - 1.Iloa,ylpeyttä,2.Rakkautta
Lobelia - Huomaavaisuutta






Taantuvaa rakkautta

Asteri,valkoinen - Rakkauteni on sammumaisillaan
Esikko,punainen - Asiantonta ansiota
Juolavehnä - Tarpeettomuutta
Kamelia - Haurasta rakkautta
Kirsikkaluumu - Puutetta
Hortensia - 1.Viileyttä, 2. Pitkää ikää
Hirvensarvisaniainen - Yksinäisyyttä
Kanadantuija - Vanhuutta
Ruusu,kuihtunut,valkoinen -Ohimeneviä tunnelmia
Esikko - Mietteliäisyyttä
Taikinamarja - Epätoivoa
Talvikki - Kylmyttä
Violetti - Kopeutta
Virna - Välirikkoa
Voikukka - Korutonta enustusta
Rohtoaaloe - Lääkettä haavoihin





Uskollisuus, kestävyys

Krysanteemi,valkoinen - Uskollisuutta
Hopeapoppeli - Aikaa
Kanukka - 1.Uskollisuutta, 2.Hedelmallisyyttä
Orvokki - Ajatuksia
Paju - Rohkeutta, inhimillisyyttä
Harjaneilikka - Ritarillisuutta
Karviainen - 1.Viisautta, 2. Odotusta
Apila,punainen - Ahkeruutta
Atsalea - Kohtuulisuutta, raittiutta
Begonia - Suojelua
Kurjenpolvi - Järkähtämätöntä kuuliaisuutta
Sinivuokko - Luottamusta




Vaativaa rakkautta 

Hevoskastanja - Ylellisyyttä
hienohelma - Hienostelua
Horsma - Vaateliaisuutta
Ihmeköynnös - Kuninkaallisuutta
Kapealehtikalmia - Sitkeyttä
Maissi - Rikkauksia
Niittyleinikki - Mainetta
Piispankukka - Ylennystä
Päivänkakkara - Kärsivällisyyttä
Revonhäntä - Narrimaisuutta, 2. Kiintymystä
Jalava - 1. Arvokkuutta, 2. Isänmaallisuutta
Salkoruusu - Kunnianhimoa
Kirjovehka - Tulisuutta
Krassi - 1. Vakavuutta,valtaa,2. Isänmaallisuutta
Kuusama - Isällistä rakkautta
Käenkukka - Neroutta
Tammi - 1.Vieraanvaraisuutta,2. Et voi esittää vaatimuksia,
3. Voimaa
Tohtorinkukka - Oppineisuutta
Tohvelikukka - 1. Ritarillisuutta, 2. Vaeltelua
Vehka - Tulisuutta





Valehtelevaa rakkautta 

Jasmike - Teeskentelyä
Elämänlanka -1.Teennäisyyttä, 2.Rakkauden katse yltää kauas
Jouluruusu - Skandaalia, herjausta
Karhunvatukka - 1.Kateutta, 2.Omantunnonvaivoja
Laventeli - Epäluottamusta
Leijonankita - 1. Omahyväisyyttä,2. Välinpitämättömyyttä
Leukoija, kaksi - Mitä kovat sanasi tarkoittavat?
Mantelipuun oksa - 1.Tyhmyyttä, 2. Epähienoutta
Narsissi - Itsekkyyttä
Nokkonen - Herjausta
Oratuomi - Vaikeuksia
Herukka - Virnuilusi koituu tuhokseni
Pioni - Häveliäisyyttä
Päivänsini - Teennäisyyttä
Siankärsämö - Sotaa
Sinilatva - Tule alas korkeuksistasi
Unikko,valkoinen - 1.Unta, 2.Myrkkyä,vastamyrkkyä
Krysanteemi,keltainen - Ylenkatsovaa rakkautta
Lilja,keltainen - Vilppiä, hilpeyttä
Amatsonin lilja - Rakkaus on vaarallista
Anopinkieli - Pisteliäisyyttä
Värimatara - Herjausta

 



Viattomuus

Annansilmä - Viattomuutta
Iisoppi - Puhtautta, siisteyttä
Kirveli - Vilpittömyys
Neilikka,valkoinen -1.Viattomuutta, 2.Lahjakkuutta
Jasmiini -1. Rakastettavuutta, 2.Viehkeyttä
Lumme - 1.Puhtautta, 2.Henkistä kehitystä
Meirami - Hämminkiä, punastumista
Ruusu,kuivattu,valkoinen - Mielummin kuolen kuin menetän viattomuuteni
Ruusu,nupullinen,punainen - Puhdasta ja suloista
Ruusu,nupullinen,valkoinen - Tyttömäisyyttä
Ruusu,syvänpunainen - Ujostelua
Kirsikka - 1.Hyvää kasvatusta,2. Onnea
Kvitteni -Viettelystä, kiusausta
Syklaami - 1.Ujoutta, 2. Toivotan onnea!
Tuoksuorvokki - Siveyttä
Tyrni - Terveellisyyttä




Viettelit minut 

Freesia -1. Sait minut ansaan,2. Viehtymystä
Lilja,valkoinen - 1. Puhtautta, 2. Suloisuutta
Harsokukka - Viehkeyttä
Hyasintti,valkoinen - Vaatimatonta suloisuutta
Akileija, punainen - Vapisen innosta
Omena - 1. Viettelystä, 2. Rakkautta
Orkidea - 1. Kaunotarta, 2. Loistoa ja ylellisyyttä
Piharatamo - Lumousta
Rautayrtti - Lumousta, taikuutta
Ritarinkannus - Keveyttä, leijailua
Omenankukka - 1. Hyvämaineisuutta, 2. Mieltymystä
Salvia - 1. Arvostusta, kunnioitusta, 2. Parantavaa voimaa






Minä sain:


Tämän päivän kalenteriluiaukun tarjosi:
Tea
KIITOS!



Kreppipaperia, tagi ja punosta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Super SaltBalans testissä

5. kesäkuuta 2013

Luin Pirkka-lehdestä mainosta, jossa kerrottiin yhden pillerin auttavan turvotukseen, silmäpusseihin, laihdutukseen, selluliittiin, magnesiumin puutteesta johtuviin kramppeihin tai suonenvetoon, runsaan hikoilun aiheuttamaan mineraalikatoon sekä hillitsemään suolan käytön haittoja. Itse kiinnitin huomiota erityisesti turvotukseen, silmäpusseihin ja kramppeihin. Lisäksi kesäkuumalla hikoilu sekä tietenkin selluliittiäkin löytyy, joten ne myös lisäpotkuna tuossa purkissa. 
En ole mitään laihdutuspillereitä edes halunnut kokeilla, koska niissä yleensä on jokin yhtenevä pointti: Ota tämä pilleri, juo vettä ja liiku paljon ja laihdut 5 kiloa vähintäänkin! Haloo! Ilman sitä pilleriäkin laihtuisi niillä ohjeilla! Mutta tällainen oireita lievittävä pilleri voisi ollakin kokeilun arvoinen. Toimiiko vai ei, sen tietää vain kokeilemalla. Mainos kun ei väittänyt mitään ihmeitä eikä pyytänyt tekemään suolan vähentämisiä tai muitakaan temppuja, jolloin tietenkin se auttaisi itsess…

Exfoliating Socks Lavender Kuorivat sukat käyttökokemukset

Kotimainen kosmetiikan verkkokauppa, Sunrise Cosmetics, joka tunnetaan muovituotteita valmistavana ja kosmetiikkaa maahantuovana yrityksenä, lähti mukaan jalkahoitoni toteuttamiseen Iroha naturen kuorivilla sukilla. 
Syy siihen, miksi tarvitsin apua, oli se, että kaikista voiteista ja raspaamisista, liuottamisista ja muistakin kotikonsteista huolimatta sairauksieni yhteissumma aiheuttaa jalkapohjieni kuivumista, hilseilyä ja paksuuntumista. Muutaman kerran kuukaudessa jopa repeilivät verille saakka. Luulin jo, ettei muuta apukeinoa olekaan, kuin voidella hoitavilla, paksuilla voiteilla usean kerran päivässä. Parhaillaan/pahimmillaan olinkin paksu kerron voidetta jalkapohjissa ja muovipussit päälle. Sillä konstilla ei kuitenkaan kävelä liukastelematta ja muutenkin pussi rullautuu helposti varpaisiin, jos esim. jalat liikkuvat mattoa/sänkyä vasten. Mitä hävittävää minulla siis oli siinä, että kokeilisin vielä yhtä uutta juttua, eli kuorivia sukkia.
Sunrise Cosmeticsin verkkokaupasta lö…

Kahvin ja mandariinin yhteinen liitto

Kahvi on yksi koukuttavimmista nautintoaineistamme, joita käytämme sen enempiä miettimättä, koukuttaako se vai ei. Kuitenkin niinä aamuina, kun heräämme aamupalalle, ja huomaamme kahvin loppuneen kaapista, koukutuksen vieroitusoireet huomataan hetkessä. Kahvia on vain saatava!

Kahvin keksijöinä pidetään arabeja, jotka valmistivat kahvia luultavasti jo 1200-luvun tienoilla Jemenissä. Eurooppaan kahvi tuli 1600-luvulla ja maailman suurin kahvintuottajamaa on Brasilia, joka tuottaa noin 1/3 maailman kahvista. Me suomalaiset olemme  maailman ahkerimpia kahvinjuojia asukasta kohti, sillä suomalainen kuluttaa paahdettua kahvia keskimäärin 10 kiloa vuodessa. Minusta se on hassua, sillä itselleni kahvi tuo ensisijaisesti mieleen ennemminkin turkkilaisen kahvin tai jonkin kahvintuottajamaan, kuin Suomen. Olenko siis liian lähellä...?!


Toinen herkku, joka ainakin minulle maistuu erittäin hyvin, on mandariini. Ihanan mehukas, hedelmäinen ja raikas hedelmä, joka saa auringon paistamaan sisältämme…