Laitan instassa jo julkaistut kuvat tänne blogiinkin nyt, ja kerron ajatuksiani aiheesta, joka koskettaa minua erityisesti. Kirjasin itse tekstit valotyöntekijästä ja parantajasta eri lähteitä apuna käyttäen kuvien teksteihin, en kuitenkaan suoriltaan kopioiden, joten
jos jaat kyseiset tekstikuvat, kerro, että ne ovat @inspirationblogi n tai Inspirationin Viltsumarin (linkki: somanyinspiration.blogspot.com) omia kuvia ja tekstejä. Kiitos.
Värityskuva on myös omani. Ihastuin tähän niin kovasti, että pakko näyttää se sinullekin. Tässä on kaikki: keiju, kristallit, kristallipallo...
Sitten itse asiaan. Henkisyyteen kuuluu myös erilaiset tehtävät, kuten esimerkiksi parantajan ja valotyöntekijän tehtävät. Tälläisiin tehtäviin valikoituvat sellaiset ihmiset, joille henkisyys on innostavaa ja jotka ovat inkarnoituneet maan päälle auttamaan ihmiskuntaa. Työtehtäviin kuuluu mm. auttaminen heräämään henkisesti eli tavallaan kuin uskon lähetystyö ja opastus, mutta sillä erolla, ettei uskonto kuulu henkisyyteen. Henkisyyshän asuu sielusta, uskontoon kuuluu ihmisten rakentamat rituaalit ja säännöt jne.
Työntekijöillä on myös erityisiä kykyjä, joiden avulla he pystyvät inspiroimaan muita etsimään omia erityisiä henkisiä ominaisuuksiaan, löytämään positiivisuuden negatiivisen ajattelun tilalle ja seuraamaan henkistä tietä eteenpäin. Tässä työssä ei raha ole houkutin, vaan hyväksyvä, kaunis maailma täällä ja siellä, jota emme näe paljain silmin.
Jos ajattelet, ettei se voi olla totta, mitä ei näe, niin tässä mun top 5-lista näkymättömälle todelliselle:
- Henkisyys. Emme välttämättä näe enkeleitä, esi-isiemme henkiä, enneunia.. Emme ehkä usko korpin tuovan surusanomaa tai että voimme astraalimatkoille lähteä, mutta jos sielumme avautuu tälle ja koemme yliluonnollisuuden läsnäolon, tajuamme henkisyyden olevan totta.
- Ilma. Hengitämme happea kun vedämme ilmaa sisään ja puhallamme hiilidioksidia ulos. Emme näe kumpaakaan, paitsi kenties talvella höyrynä, mutta siinä se silmiemme edessä virtaa koko ajan. Kasvit sieppaavat hiilidioksidin käyttöönsä ja lahjoittavat puhdasta happea meille ja sokeria eläinkunnalle fotosynteesin tapahtuessa.
- Sähkö. Laitan puhelimen lataukseen. Näen vain sen piuhan töpselineen ja pistorasian, mutta kumpikaan ei lataa akkua ilman sähköä. Tiedän, ettei kannata laittaa sukkapuikkoa laturin töpselin sijaan pistorasiaan.
- Se, että talven jälkeen on tulossa kevät ja kevään jälkeen kesä jne. En näe sitä tässä hetkessä, mutta tiedän sen olevan totta. Uskon, että talvi päättyy taas kohta.
- Lämpö. Ei me sitäkään nähdä. Tuntea voimme kylmän tai kuuman, ruoka lämpenee lämmössä jne mutta ei sitä vaan näe. Liekki on liekki. Liekki on kuumaa. Uskon niin.
Nämä esimerkit osoittavat, että elämme uskon varassa joka hetki. Meidän on uskottava ja luotettava puolison sanaan, että pomo maksaa tilin aikanaan ja että paras kaveri tulee taas käymään joku kerta. Samoin henkisyys toimii. Siihen on avauduttava ensin ja annettava valon täyttää sisimpämme. Antaa puhtaan rakkauden lämmittää ja uskaltaa uskoa siihen, ettemme ole yksin. Saamme apua kun hätä on suuri. Ei mikään voi poistaa väistämätöntä, mutta sellaisen hetkellä me täällä tarvitsemme tukea ja lohdutusta. Parantajan tai valotyöntekijän läsnäoloa. Ja jossain vaiheessa saatat huomatakin sen, että jokin ohjasi sinua eteenpäin, jokin ihmeenä pitämäsi asia tapahtui tunsit kylmällä kelillä lämpimän tuulahduksen tai olit näkevinäsi valon tai hahmon, kuulevinasi äänen, ystävä soittaa, kun ajattelet häntä tai jokin asia tapahtuu kun olet ajatellut tehdä sen itse aivan kohta... Usko silloin viimestään, että se oikeasti tapahtui.
Minäkin olen kokenut monen asian lisäksi mm. Ihmeparantumisen ja myös rajan ylityksen Paratiisiin ja paluun uudestaan tähän elämään. Jälkimmäinen tapahtui jotakuinkin minuutissa ja se sysäsi minut tekemään asioille jotain. Minun oli alettava syömään ja parannuttava anorexiasta. Ihmeparantuminen taas tapahtui, kun olin 20-21 vuotias pienen vauvan äiti. Tilani huononi huononemistaan ja lääkärit kyselivät apua pitkin Suomea ja ilmeisesti pohjoismaista muutenkin. Lopulta vanhemmilleni ja silloiselle miehelleni soitettiin, että NYT on viimeiset hetket käsillä ja aika tavata minut vielä.
Samaan aikaan, kun tätä keskustelua käytiin selkäni takana ja läheiseni olivat lääkärin luona, minä avasin silmäni ja kysyin iltahoitajalta, kuka se kirurgi tai muu leikkaussalin nainen oli, joka luonani kävi aiemmin. Se nainen oli tutkinut minut ja tyhjensi ison ruiskun toffeenruskeaa nestettä jalkaani. Hän sanoi äänettömästi sielulleni "viikon päästä olet kotona". Hän käveli kohti ovea, oven läpi ja katosi. Nukahdin.
Iltahoitaja tutki minua, haki lääkärin, lääkäri tutki, lääkäri juoksi tekemään lähetteet kuntoon ja jalkani tutkittaisiin välittömästi uudestaan. Lääkäri vielä selitti minulle, ettei siinä voisi näin pian näkyä nytkään mitään, ellei jotain akuuttia traumaa tai ihmettä olisi tapahtunut. Hän kuitenkin jatkoi sanoen, että nyt kaikki otetaan vakavasti todellisena apuna ja ohjeena. Hän kertoi, ettei ihmisiä luonani ollut käynyt eikä ihminen ollut mitään minuun ruiskuttanut. Silloin sain myös kuulla, että ilman nopeaa ihmettä kuolisin hetkellä millä hyvänsä, viikon sisällä.
Mutta minä en kuollut. Se ihme tapahtui ja kuvissa näkyi jotain. Toinen ongelma oli se, ettei minulla ollut enää voimia läpi käydä leikkausta. Ei edes koepaloja oltu enää voitu ottaa tai muutenkaan rasittaa. Niinpä minut yritettiin pitää hengissä ja leikkaus tehtäisiin heti, kun mahdollista.
Enkeli, joka oli minuun lääkkeensä ruiskuttanut, oli myös tappanut syövän minusta. Nimittäin viikossa toivuin vauhdilla valotunnelissa vuoroaan odottavasta naisesta iloisesti hymyileväksi huulensa punaavaksi ja kotilomalle lähteväksi naiseksi. Muistan, kuinka eräskin hoitaja tuli opiskelijan kanssa kierrokselle ja pysähtyi ovella kuin seinään. Katsoi minua ja parahti iloisena: "hyvä tavaton!". Opiskelija oli hämmentynyt, että mitä tapahtui? Hoitaja sanoi: "tämä nuori nainen tässä on vakavasti sairas ja kuoleman kielissä. Niinkuin näkyy, hän ei nouse enää istumaan, ei aina avaa silmiäänkään, ja kommunikoi puristamalla sormesta kevyesti.". Opiskelijatyttö oli entistäkin hämmentynyt ja minä meikattuna istuin sängyllä ja nauroin. "Hän koki ihmeen ja häntä odottaa kotiloman jälkeen leikkaus. Kerron kierron jälkeen lisää". Hoitaja katsoi minua, hymyili ja sanoi vielä: "et usko kuinka hyvältä tuntuu nähdä sinut siinä! Kuinka kaunis voi hymy ollakaan. Teit minut ja koko osaston onnelliseksi selviytymällä!". ,"et usko kuinka hyvältä tuntuu olla täällä" vastasin.
Leikkauksessa jalastani löytyi ammottava reikä reisiluusta ja aukko oli täytetty mustalla mönjällä. Se mönjä tutkittiin ja se sisälsi kuolleita soluja, kuollutta syöpäsolukkoa sekä mysteeriksi jäänyttä ainetta, jota ei selville saatu koskaan. "Tuntematonta vierasta ainetta". Luunsiirto ja 2 vuoden toipilasaika. Lääkäri kävi luonani vielä ja sanoi: Tässä sairaalassa on tiettävästi tapahtunut viidesti ihmeparantuminen. Se on harvinaista, mutta joskus niin tapahtuu. Joskus ihmeitä tapahtuu, ja sinun parantumisesi on ihme. Minullekin ensimmäinen.". Se hetki pysäytti miettimään sitä, mikä olisi voinut olla lopputulos myöskin.
Kyllä, uskon enkelin olleen suojelijani tai hän, joka hakisi minut Taivaaseen. Hän saattoi olla myös tuonpuoleisesta parantaja. Olipa kuka tahansa, hän pelasti henkeni ja antoi vuoden täyttäneelle pojalle äidin takaisin. Kuinka voisin elää uskomatta siihen, mitä tapahtui kaikkien läsnä!?
Minun on vaikea sanoa, mikä oli ensimmäinen kerta, kun tunsin henkisyyden koskettaneen sisintäni. Se on aina ollut minua ja minussa. Muistan aivan pikkuruisesta asti nähneeni unissani edellisen elämäni ja tulevaa. En tietenkään ymmärtänyt vuoden tai kahden iässä mitä unet tarkoittivat, mutta jälkikäteen samat toistuneet unet herättivät uteliaisuuttani ja tulkinnat kertoivat loput.
Enhän minä aina ole myöntänyt asioiden olevan niin, kuin ne ovat. Kaikki se, minkä tiesin täysin todeksi, herättivät joissakin kulmien kurtistelua ja ivallisuutta. Etenkin kouluiässä oli tarkkaa, mitä sanoin ääneen ja mitä en, sillä olin 8 vuotta koulukiusattu. Se oli raskasta muutenkin.
Myöhemmin itsetunto-ongelmat kaivoivat yhä sisältäpäin, joten uskallus ei riittänyt tulla ulos tästäkin kaapista. Riitti, kun kamppailin itseni kanssa aikani ja kun lopulta tajusin, mikä minua riivaa, alkoi kamppailu siitä, kuinka uskallan kertoa miestä ja poikaa lukuunottamatta muillekin seksuaalisen suuntautumiseni. Sittenpä tuli ero ja kaikkea muuta, mikä on pitänyt minua suljettuna ja silti kaiken aikaa asioita tapahtui, tuntui, tiesin.
Voin sanoa usean asian kohdalla alkaneeni elää itselleni ja itseäni vasta, kun Murunen tuli elämääni. Nyt tänä vuonna tulee 10 vuotta täyteen. Tänä aikana henkisyys on voimistunut ja olen vihdoin alkanut avata itseni vastaanottavaksi. Sieluni imee tietoa ja oppia, kuuntelen tarkalla korvalla elämäni kulkua ja vihdoin pääsin tutustumaan ihmisiin, jotka ovat kaltaisiani henkisiä sanansaattajia, parantamia, valonkantajia...
Nyt en enää salaa itselleni tärkeää asiaa. Nyt tiedän, etten ole yksin, en ainoa joka tietää enkä edes mieleltäni sairas.
Mistä tiedän ettei kyse ole pahuudesta?
Niin. Kysymys, jota mietin kauan sitten. Se on ihan luonnollista, vaikka kuinka olin syntynyt tällaiseksi erityisherkäksi valon lapseksi. Halu tietää, ymmärtää, oppia lisää ja kasvaa on hyväksi ihan jokaisen kohdalla. Etenkin kun koko elämäni ajan on ollut jotain, minkä vuoksi olen kärsinyt ja kokenut kovia.
Vastasyntyneenä olin jo tukehtua hinkuyskän takia. Siitä se lähti. Nyt ymmärrän, että minun kärsimys on ollut minun hyväkseni. Kokemani avulla pystyn olemaan paremmin avuksi muille. Tukena, rohkaisijana, parantajana, positiivisuuden jakajana, lohduttajana, valotyöntekijänä.. Nyt näen selvästi sen, miksi minua on koeteltu. Nyt koettelemukseni tuntuvat paljon siedettävämmiltä.
Mutta se hyvyys ja pahuus.. Esim. Enkeleissä on sekä valoa ja rakkautta täynnä olevia Jumalan pyhiä sanansaattajia, taivaallista hoviväkeä sekä mustaa sotajoukkoa. Enkelit eivät siis todellakaan ole kiiltokuvaenkeleitä, vaan olentoja, joita ei korteissa ja kuvissa näy. Se, että kertomassani henkisyydessäni valo tulee Jumalasta ja Kristuksesta, on hyvyyttä. Samoin halu auttaa, puolustaa, tukea. Epäitsekkyys ja pyhän valon jakaminen ilman oman edun tavoittelua. Pahuudesta taas oma etu on ykkösenä. Siinä haetaan hyötyä, valtaa ja käytetään hyväksi. Pahuudessa valo ei ole puhdasta rakkautta. Pahuudessa itsekin tuntee kirouksen nahoissaan.
Nyt kun korona-virus jyllää koko maailmassa, tunsin valtavan tarpeen ilmoittaa olevani käytössä, jos joku tahtoo purkaa pahaa oloaan. Ilmoituksen jälkeen olen saanut hurjan määrän sähköpostia ja päivät kuluvat ihmisiä auttaen, tukien ja opastaen löytämään se polku, mitä pitkin kukin pääsee peloista ja pahoinvoinnin tunteesta vapauteen edes hetkeksi. Tällä hetkellä kirjejono on pitkä. Vastaavasti palaute, mitä saan, tuntuu todella voimauttavalta. Vastaan jokaiselle henkilökohtaisesti ja pitkästi. Tahti on hidas, mutta palkitseva molemminpuolisesti. Nyt taas muistan paremmin olla kiitollinen mitä minulla on. Ei murehtia siitä, mitä minulla ei ole.
Minulle kerrotaan, että annan lohtua, ja että tunne, minkä saan kunkin henkilön kohdalla, on todellista totta. Heidän elämää. Sekin kertoo siitä, että sielumme käy kylässä tutustumassa toisiin sieluihin. Enhän muuten voisi kertoa tuntemattomalle, mitä hän tuntee, mitä käy läpi tms.
Pystyn tukemaan ihmisiä, sillä olen opiskellut niin mielenterveyspuolta, perushoitoa kuin henkimaailman asioitakin. Oppi tulee tarpeeseen, sillä helppojahan pelossa elävien tilanteet eivät ole. Sen voi arvata sanomattakin. Nyt tuntuu siltä, että olen löytänyt elämääni merkitystä. Tarkoituksen. Vaikken odota kiitosta tms, tuntuuhan se hyvältä olla avuksi ja auttaa löytämään keinoja ja saamaan valoa. Kiitos, kun saan olla läsnä tässä elämänvaiheessa.
Kiitos kiitos kiitos
Rakkauden valoa lähettäen
