Hae tästä blogista

Nuorisoslangi-suomi

HUOM! SANASTO SISÄLTÄÄ KIROILUA! 

Nuoret ovat kautta aikojen käyttäneet puhekielessään lyhenteitä. Jo vajaa 40 vuotta sitten (sussiunatkoon!) minun ikäluokan nuoriso käytti mm. Evvk (ei vois vähempää kiinnostaa), I <3 U (I love you) tai vaikkapa 4eva (forever). Ja entäpä sitten lukuisat käsimerkit ja tämän päivän emojit. On suorastaan työtä pysyä perässä, mitä mikin tarkoittaa ja silti, silti tuntuu siltä, että palaamme alkuun. Siihrn pisteeseen, jolloin mridän esi-isillämme ja -äideillämme ei ollut kieltä ja asiat taltioitiin kuvina ja kommunikointi oli äännähdyksiä  ja elfitä ja ilmeitä. Vai mitä sanot, jos eteesi astelisi nahkariekaleeseen pukeutunut esi-isiemme jälkeläinen, joka viuhtoisi käsillään ja sanoisi ääneen " ootdfmlbrb"...  Niin ja siinähän hän vain tuumasi esittelevänsä päivän asuaan ja inhoavansa elämäänsä. Loppuun vielä lupaa tulla takaisin. Hmmm...



Äiti- , kummi- sekä täti-ihmisenä yhä uudemmat ja uudemmat nuorisolyhenteet  ovat tulleet tutuiksi. Kaiken kruunasi se aika, kun töissä pystyin olemaan. Työni kun tein pääsääntöisesti lasten parissa. Monet kerrat mietin nuoriso-suomi-sanakirjan kirjoittamista, ja tulihan minulla kirjoitettuakin vihkoon joskus tätä sanastoa.



Mitä enemmän ikää tulee ja mitä kauemmas jää työelämä, sitä enemmän tuntuu nuorison puhetyyli vieraammalta. On aika tuoda lyhenneviidakko yhteen listaan tänne blogiin. Jos listalta puuttuu jokin nuorten suosima lyhenne, kerro se kommentilla tai lähetä minulle sähköpostia. Lisään sen listaan ilomielin. Somanyinspiration@gmail.com
Kts. ( kiitos )




A

  • Af = As fuck eli super siistii, vitun siistii. 
  • ATM = At the moment (Tällä hetkellä, just nyt)
  • AFK = Away from keyboard (Poissa  näppäimistön äärestä)


B

  • Bae = Before anyone (anything) hellittelynimi seurustelukumppanista 
  • Biiffi = Tappelu 
  • Blehat = Aurinkolasit
  • Bomberi = Kaunis nainen 
  • Bre = Ystävä, jota pidetään veljenä tai veli 
  • Brb = Be right back, (Tulen pian takaisin)
  • Bro = Broidi = (Ystävä, jota pidetään veljenä tai veli)
  • Buli = Iso , (lihaksikas)
  • Bängeri = Mahtava biisi 
  • Böönä = Nainen (aiemmin käytetty)



C

  • Cringe = Myötähäpeä, myötähäpeää herättävä


D

  • Dogaaminen = Juopottelu 


E

  • ES = Euroshopper energiajuoma
  • EVVVK = Ei vois vittu vähempää kiinnostaa
  • Ebin = Eeppinen, mahtava
  • Ei göröst = Ei kiinnosta 


F

  • Feidaaminen = Häipyminen, jättää tulemasta paikalle
  • Fiilaaminen = Samaistuminen
  • Flexaaminen =leveilyä, huomionhakuista pullistelua 
  • Flexeis = Kännissä
  • Flossaus =Tietyt tanssiliikkeet lantiota ja käsiä heiluttaen. Liikkeiden isä on nuori Russell Horning. 
  • Fml = Fuck my life (vittu elämääni, vitun elämäni)
  • Fobba = poliisi. Nimitys sai alkunsa Marko ”Fobba” Forssista, joka tuli tunnetuksi sosiaalisessa mediassa toimineena nettipoliisina.
  • Fomo = Fear of missing out, (pelko jäädä jostakin paitsi)
  • Fresh = Tosi hyvä
  • Fäijöni = Muoti, muodikas


G

  • Goals = Tavoittelemisen arvoinen
  • Graindaaminen = Töiden paiskiminen
  • Gängi = Porukka, joukko
  • Gänäs = Kovasa kännissä 


H

  • H8r = Vihaaja (hater-sanalta kuulostava)
  • Haippi = Hype, (asian hehkutusta)
  • Hemmo = Mies, poika
  • Hme = Huomenna
  • Himmee = Aivan mahtava
  • Huurus = Humalassa


I

  • Ily = I love you, (minä rakastan sinua)
  • Ilysm = I love you so much,( minä rakastan sinua tosi paljon )
  • Ikr = I know right, (samaa mieltä, no älä, niinpä)
  • Iksu = Ikävä
  • Ikt = I know that,(tiedän)
  • Imy = I miss you, (kaipaan sua)
  • Imysm = I miss you so much, (kaipaan sua tosi paljon)


J

  • Jic = Just in case,( varmuuden vuoksi )
  • Jodel = Nuorten suosima sovellus,jolla voi lähettää anonyymejä viestejä kavereille
  • Jonne = Haukkumasana nuoresta ihmisestä tai liian lapsellisesta aikuisesta 
  • Jäbä = jätkä, miespuolinen kaveri, mies


K

  • K = Ok, okei
  • Kaiffari = Mies, poika (vanha ilmaisu)
  • Kike = Nuuskakiekko
  • Kilikali = Ikkunoiden rikkominen
  • Koodailla = Lähettää viesti 
  • Krebaaminen = Kreisibailaaminen, juhliminen 
  • Kundi = Mies, poika 
  • Kuoseis = Humalassa 
  • Kuumis = Kaunis nainen 
  • KVG = kato vittu Googlesta
  • Kys = Kill yourself, (tapa ittes)
  • Käjä = Kännijännä
  • Käty = Kämppä tyhjänä

L

  • Lagaaminen = Hitaalla käyminen 
  • Leijua = Kehua itseään 
  • Legit / Legitti = Aito, oikeutettu, lainvoimainen 
  • LIT = Sytytetty / Liekeissä eli Cool, hauska, kova
  • Lmao = Laughing my ass off, ( Nauraa perseestäni asti)
  • Lmfao = Laughing my fucking ass off ( Nauraa vitun perseestäni asti)
  • LOL =  Laughing out loud. (Lots of laugh / lots of luck / lots of love)  käytetään puheessa toisinaan mitään tarkoittamattomana kommenttina. Ilmauksella voidaan sarkastisesti myös vähätellä toisen saavutuksia.
  • LoL = League of Legends -videopeli¥
  • Lpl = Läpällä (vitsinä)

M
  • Mauto = Mopoauto
  • Minkki = Tyttö, nainen
  • Mintti, olla mintissä = Hyvännäköinen, olla kunnossa
  • Minttiäijä = Komea poika/-mies
  • Miskiin = Raukka (arabiaa)
  • MP = Mielipide 
  • Ms = MyStory (esim. Snapchatin videopalvelu) , maikkari
  • Möfö = Megaforce energiajuoma
  • Möljö = Energiajuoma 
  • Mäijä = Meidän äijä


N

  • Nani = Siis oikeesti
  • No cap = Todellakin
  • Np = No problem, (eipä mitään ongelmia, ei siitä ollut vaivaa)
  • Np = Now playing, (nyt pelaamassa)
  • Nuubi = Newbie, (aloittelija)
  • Nälä = No äläpä 


O
  • Olla fyllassa = Olla kännissä
  • Olla jurrissa = Olla kännissä 
  • Olla kuoseissa = olla päihteiden vaikutuksen  alaisena 
  • Ootd = Outfit of the day, (päivän asu)
  • OP = Overpowered, (ylivoimaisen hyvä)
  • Otettiin ällä pelissä = Hävittiin peli 

P

  • Pleijeri = Pelimies, Tosi siisti mies 
  • Puhku = Puhelin 
  • Puklata = oksentaa, yrjötä
  • Pränkki = Pila 
  • Päle = Päällikkö
  • Pärinä = Päriseminen liitetään energiajuomiin, jotka piristävät)
  • Päädys = Kännissä 
  • Pöhinä = Aineissa oleminen tai Hyvä flow/fiilis


Q




R

  • ROTFBL = Rolling on the floor by laugh (Nauraa lattialla kierien)
  • ROTF = Rolling on the floor ( Kierii lattialla)
  • Rektaaminen = Voittaa ylivoimaisesti (videopelissä)
  • Ramu = Raivoava mutsi
  • Rage = Raivoava
  • Ragettaa = Raivota


S

  • Safelle = Syömään
  • Sex bätäng = Kaunis, houkutteleva nainen 
  • Shuffle = Tiettyjä tanssiliikkeitä. Tanssissa liikutaan usein joko liikkeellä "running man" jossa juostaan kuin sutien tyylistä riippuen jalat korkealle nostaen ja heiluttaen käsiä rymikkäästi tai "shuffle" liikkeellä jossa liikutaan yhdellä jalalla kantapään ja varpaiden avulla (c-walk yhdellä jalalla) toista jalkaa potkien eri sivuille variaatiosti riippuen.
  • Skuigelis = Kovassa kännissä
  • Snaijata = Tajuta 
  • Spessu = Erityinen
  • Squad = kaveriporukka 
  • Ss = Screenshot (kuvankaappaus)å
  • Swag = Itsevarmuus, pettämätön tyyli (Swag on usein kehu vaatetyylille ja ulkonäölle). (Aiemmin käytetty myös Secretly we are gay = Salaa olemme homoja)
  • Sys = Systeri = Sisko tai ystävä, jota pitää siskona
  • Sälli = Mies, poika (vanha ilmaisu)
  • Söis = Syödä


T

  • Tb = Throwback, (vanha kuva esim. Instagramissa)
  • Teleportata = Siirtyä nopeasti paikasta toiseen, kentällä olevien teleporttien avulla.
  • Tero/ terohuntti = Useimmiten esim Rainbow six- nimisessä pelisarjassa ilmestyvä ”terroristi”. Taistelua terroristeja vastaan.
  • Thx = Thanks, (kiitti)
  • Tikissä = Hyväkuntoinen
  • Tipahtaa pois = Putoaminen pois serverilta, yhteyden katkeaminen
  • Tnää = Tänään
  • TPS/ Third Person Shooter = Toimintapeli jossa kuvakulma on hahmon takana, siten että pelihahmon selusta näkyy näytössä
  • Thrash talk = Varsinkin Yhdysvalloista tulevien pelaajien käyttämä psykologinen vihollisen alistaminen tätä haukkumalla
  • Tsubu = Tyttö, nainen
  • Turtlaus/ turtle = Tappelupeleistä tuttu ”turtlaus” tarkoittaa, kun pelaaja pelaa puolustuspainotteisesti, ollen näin kuin kilpikonnankuoressa.
  • Ty = Thank you, (kiitos)
  • Tykkimuija = Todella kaunis nainen
U

  • Ulkkis = Ulkomaalainen pelaaja, yleensä kykenemätön tiimipelaamiseen.
  • Un = Ulkonäkö


W
  • Wallah wallah = Vannon vannon
  • Wappi = Whatsapp-sovellus 
  • Wassup bro? = Mitä kuuluu veli? 
  • Wowittaminen: World of Warcraftin -pelin pelaamista
  • WTJ : Pelaaja liittyy keskenpelin voittajien puolelle
  • Wörtti = Worth it, (Vaivannäön arvoinen) 


V

  • Veeti = Poika 
  • Vihu: Vastustaja, vihollinen, vastapelaaja.


X




Y

  • YOLO = You only live once, (Elät vain kerran)
  • Yytsiä = Katellaan 

Z




Å




Ä

  • Äijä = Mies, poika 


Ö




After the divorce -eron jälkeen osa 3, Must to do

Olin ensijärkytyksen ja itkuhysterian jälkeen ostanut 7 eri naistenlehteä ja kirjoittanut niiden ohjeiden mukaan listan, mitä eron jälkeen tulisi tehdä. Jokin "must to do after the  divorce".



  1. Vietä tyttöjen ilta
  2. Vietä pyjamabileet
  3. Käy baarissa ja flirttaile
  4. Mene tinderiin
  5. Harrasta yhdenillan seksiä
  6. Aloita uusi harrastus
  7. Käy trendikahvilassa yksin
  8. Pue upein asusi yllesi kaupungille
  9. Käy lenkillä
  10. Jätä hyvästit menneille


Olin nyt menossa listaa kolmatta kertaa läpi ja mikään ei vaan silti poistanut sitä faktaa, että minä olin yksin, petetty ja jätetty. Nyt myös olin hyväksikäyttäjä sekä  nöyryytin itseäni yksin siinä hemmetin kirotussa mekossa, mikä maksoi omaisuuden. Minulla kun ei ollut mieleistäni  mekkoa, joten ostin Visalla uuden heti erottuani jo. Sen jälkeen luin tästä naurettavasta after the divorce-höpötyksestä, johon lankesin. Otin mekon, sen kauneimman, kaapista ja puin päälleni sen. Olin repinyt hintalapunkin pois, mikä oli virhe. Nyt en voisi palauttaa mekkoa muka käyttämättömänä enää.


Tarina on fiktiivinen. Lue myös osat 1 sekä 2.

ARVONTA MUISTUTUS


Muista osallistua tossa aiempana olevassa julkaisussa olevaan arvontaan! Viit voittaa 2 korua itsellesi. Ja huomenna on taas perjantain pysäkki , jossa tarina jatkuu. Voin paljastaa, että luvassa on mm. Lista siitä, mitä eron jälkeen tulisi tehdä sekä vaateasiaa.

Kesäkuun koruARVONTA


On antamisen aika. Kuten lupasin, lahjoitan korun (esim. Korvikset, hiuskoru, rintakoru, kaulakoru...) joka kuukausi vuoden loppuun saakka. Koska sinä olet minulle tärkeä.  

Kesäkuussa korulahjani näyttää tältä: 


Kesäkuun pakettiin sujahtaa 2 korua. Molemmat tyylikkäitä, mustia ja naisellisia luomuksia. Ruusukorvakorut pukevat arkena ja juhlissa kaikenikäisiä kaunottaria. Lisäksi mukana on lukollinen eternity-rannekoru, joka symboloi ikuisuutta. Korut ovat aikuisten kokoa. 


Arvontaan osallistutaan nyt uudella, selkeällä tavalla. Kommentoimalla tätä postausta blogissa, jättämällä toivepostaus idean ja jakamalla. Pelkkä kommentti, esim kesäterveisesi, antaa jo yhden arvan.

Lukeeko kommentissasi perusarpa, toivearpa vai vip extra-arpa? Kenties saat kaksi, kolme  tai jopa neljä arpaa? Sinä päätät! Muista, että juuri se yksi arpa voi olla se ratkaisevin onnenarpasi. 

Kuten tietänet, sairauteni, Sera siis, voi pahentua koska tahansa. Jos voittojulkaisu siirtyy, siirtyy samalla ilmoittautumisaikakin. Aina julkaisusta 1 viikko. 


Tämän tekstin yläpuolella olevan  ilmoituskuvan saat jakaa halutessasi. Huomasithan, että jakamalla kuvan ja linkin blogiini saat 2 arpaa lisää, eli vip extran.

Kerro kommentissasi montako arpaa saat, ja jakajat huom. Linkki siihen, missä olet kuvan ja linkin jakanut. Hyväksyn vain julkiset jaot, jotka voin tarkistaa suoraan linkistäsi.  Tarkistan osallistumiset, joten ethän yritä huijata. Se ei kannata.
Saa myös liittyä lukijaksi blogissa, seuraajaksi Facebookissa ja Instagramissa sekä Twitterissä. Se ei kuitenkaan vaikuta arvontaan.



HUOM. OSALLISTUMINEN TAPAHTUU AINOASTAAN BLOGISSANI. 


PERJANTAIN PYSÄKKI: After the divorce -eron jälkeen osa 2, Etkö muka rakasta minua enää?

Minun piti kirjoittaa tarina-torstain jatkista, mutta unohdin sen täysin!! Yritetään uudelleen. Tällä kertaa perjantain pysäkkinä, sillä perjantaina monella alkaa vapaat, on aikaa huilata ja hengähtää tarinoiden äärellä eikä kaikkia odota juhliminen.  Tässä toinen osa jatkista. Ole hyvä.


"Minulla oli lasi skumppaa, halvinta, juomatta. Jos kerrankin raaskin ostaa niin kallista juomaa itselleni, aion myös juoda sen loppuun asti.


Vielä 2 kuukautta sitten olin ollut onnellisesti naimisissa. Luulin niin ainakin. Vasta nyt huomaan, kuinka eron merkit olivat olleet ilmassa jo pitemmän aikaa. Hänen ylityöt, yhä pitempään kestäneet ruuhkat kaupoissa, yhä vähemmän minun huomioimistani ja enemmän minut pois työntämistä sylistä, läheltä, elämästä. Syitä oli monia migreenistä väsymykseen ja stressistä väkisin aiheutettuihin riitoihin. Minä olin vain niin naiivi ja sokea. Ja kun hän vihdoin kertoi haluavansa erota, olin murskattu vain yhdellä sanalla; "En". Kysymys lie selvä: "Etkö muka rakasta minua enää??? "



PERJANTAIN.PYSÄKKI: Lumoava jatkotarina: After the divorce -Eron jälkeen, Aloitusjakso

Minun piti kirjoittaa tarina-torstain jatkista, mutta unohdin sen täysin!! Yritetään uudelleen. Tällä kertaa perjantain pysäkkinä, sillä perjantaina monella alkaa vapaat, on aikaa huilata ja hengähtää tarinoiden äärellä eikä kaikkia odota juhliminen. Tässä eka osa uudelleen.

Otsikko kertoo sen kaiken. Tämä tarina jatkuu joka perjantai siitä, mihin se jäi, ja loppuu sinä perjantaina, kun tarina tulee päätökseen. Tarina on fiktiivinen.

" Istun hienon trendikahvilan nurkkapöydän äärellä ja katselen ulos ikkunasta. Niin kiireiset kuin matelevatkin ihmiset kulkevat vesisateessa määränpäähänsä katua tallaten. En voi olla vertaamatta heitä tumma-asuisiin muurahaisiin, jotka kiiruhtavat polkua pitkin määrätietoisesti toisiaan kuitenkaan polkematta kannoille.

Joskus ihmettelen, miten on mahdollista, etteivät ihmiset törmää toisiinsa, jos vaikkapa edessä kulkeva pysähtyy äkisti. Siinä olisi hurjaan ketjureaktioon ainekset, mutta ei. Jokin vaisto saa heidät liikkumaan juuri samaan tahtiin, nostamaan pään kännykästä juuri oikealla hetkellä ja väistämään ryhmänä ilman törmäämistä.

Ja minä siinä ruostetta keräävän vanhan metallijalkaisen pöydän nurkassa upeimmassa mekossani, jonka vaatekaapistani löysin. Istun ja tuijotan ulos. Säälittävää sekin. Kukaan ei tervehdi minua tarjoilijan pakotettua kohteliasta tervehdystä lukuun ottamatta.
Yritän näyttää siltä, kuin juhlisin jotain yksin, mutta jo 5 minuutin ajan kestäneen epätoivoisen tekohymyn jälkeen luovutan ja lyhistyn kasaan roikottaen olkapäitäni eteen ja nojaten päätäni käsiin pöytää vasten. Ei tästä tule mitään. Voin ihan yhtälailla lähteä.

Teksti ja kuvat: Viltsumari

Kosmetiikkaa ja hampaan halkaisu puoliksi


Tänään tarjoilen sinulle luettavaksi ja katseltavaksi  kosmetiikkaa, tuunausta ja selfien sekä eriskummallisen tarinan hampaastapni. Luvassa on ihania toukokuun tuotteita, loppunut kosmetiikka, yms. 

Rakas lukija. Tarkoitukseni ei ole uuvuttaa sinua hurjan pitkällä tarinoinnilla, joten vaikka asiaa onkin, kerron kaikki lyhyesti. 


Toukokuussa saapui ihana oranssi paketti Lookfantasticilta. Kyseessä on Urban beauty-setti, jonka tuotteet ovat suojaavia, ennaltaehkäiseviä multi tasking-tuotteita . Setti piti sisällään nämä tuotteet:
  • Minetan Invisible color tan -itseruskettava
  • Polaar Northern light cream -täydentävä kosteusvoide, mikä tehostaa ihon kirkkautta, jopa ihon sävyä, pienentää huokosia ja poistaa ylimääräisen talin. 
  • Avant skin care Eight-hour anti-oxidising & retexturing hyaluronic facial serum -suojaa ulkoisilta ärsykkeiltä samalla kun korjaa ikääntymisen merkkejä.
  • Wella Invico nutri - enrich mask -kosteuttaa ja pehmentää hiukset
  • Skinchemists Rose illuminating hydrogel eye pads - virkistävät hydrogeeliset silmänympärys maskit, jotka antavat tehostetun hoidon ikääntymisen merkkejä vastaan
  • Mellow Lip liner - Aria - Matta huultenrajauskynä, jossa pehmentävä geelimäinen koostumus. 
Aivan mieletön setti! Näistä olen jo käyttöön ottanut silmänympärys maskit, joiden hinnaksi tuli n. 8 euroa. Myydään 5 kpl pakkauksissa hintaan 40,95€, huultenrajauskynän, jonka arvo on 10,95€, 8 tunnin seerumin, jonka hinta on 30 ml pakkauksena 113,45€ sekä hiusmaskin, jonka hinta on 150ml pakkauksessa parin kympin luokkaa. 

Onko nämä tuotteet sinulle tuttuja? 


Beauty salesta tuli hankittua muutama tarpeellinen tuote edullisella ale-hinnalla. Maybellinen Dream matte mousse, kulma pomada ja kulmakynä, push up angel- mascara, jonka harjasta tykkään kovasti entuudestaan jo, sekä The city kits-sarjan toinen meikkipaletti. Entuudestaan oli jo se toinen.  Sain joululahjaksi The Urban lightsin ja nyt on sitten myös Pink edge.


Nämä meikkipaletit ovat ihanan luonnollisia sävyjä ja tykkään siitä, kun mukana on myös poskipuna ja highlighter.

.

Toukokuussa loppumaan pääsi Eucerinin Aquaphor shooting skin balm. Tanakka hoitotuote erityisesti kuiville ja rohtuneille kohdille. Toimii hyvin. 


Yksi kaikkien aikojen kauneimmista käsisaippuoista lienee tämä Dermosilin Tindra. Pienet kultaiset tähdet leijailevat pullossa ja pumppuosassa niistä tulee käsiä hoivaavaa vaahtoa. 

Mitäs tykkäät tähtisaippuasta? 


Aina ei tuotteet todellakaan ole ihastuttavia ja iloisia yllätyksiä. En yleensäkään blogissa niitä tuo esille, sillä jokainenhan pettyy joskus johonkin ja toisaalta, jos minä en tykkää, joku toinen voi tykätä. Haluan mieluummin esitellä minun mielestä onnistuneita hankintoja. 
Tällä kertaa teen poikkeuksen ja esittelen pettymyksen, nimeltä Labello shine. 

Tuote lupaa tämän; "Original Sparkle Limited Edition Huulivoide antaa huulille kirkkaan ja värittömän viimeistelyn. Kosteuttaa huulia saaden ne näyttämään ja tuntumaan upeilta joka tilanteessa. Saatavilla kuusi erilaista kimallepakkausta."

Ainakin tämä vihreä pakkaus oli pettymys. Odotin enemmän kimalletta, hohdetta, jotain eriä muihin Labelloihin verrattuna. Hoitaa huulia, on pehmeää, mutta en lähtisi mainostamaan minkäänlaisena kimalluksena tätä. Näitä perus huulivoiteita on ennestäänkin monta, joten ostamatta olisi jäänyt, jos olisi tiedossa ollut, ettei tämä ole sen kummallisempi kuin muutkaan. Ehkä pikkutytön meikkipussiin laittaisin, jos sellainen olisi. Käytän siis perus huulivoiteen tavoin tämänkin. 


Minulla kipeytyi leukanivel vasemmalta puolen tovi sitten. Heräsin siihen, ettei suu auennut kunnolla, hampaat eivät menneet vastakkain ja kipu oli kova. Koska tämä alkoi nukkuessani, luulin johtuvan väärästä asennosta tai jotenkin venähtänyt jos olen hankalassa asennossa  purrut hampaita vastakkain tms. En kyl pure hampaita normaalisti, mutta poskia koristaa melkoiset kiskot. Tämä mystinen kiputila meni ohi reilun viikon jälkeen, kun hampaita pestessä pulpahti reilusti verta ensin. Tuo veren ylättävä
 Vuoto sai pohtimaan, että minulla onkin ollut ientulehdus tai vastaavaa ja nyt se on ohi. Vaan mystinen oireilu jatkui uusin kuvio in pian. Nimittäin hammaskipuna. Koska kipu tuli vain purtaessa, olkoonkin todella kova, halusin odottaa elokuulle, kun hammaslääkärit toimivat taas normaalisti. Se  ei kuitenkaan ollutkaan mahdollista, sillä tarkempi tutkimukseni osoitti hampaan olevan keskeltä kahtia ja toinen puolikas heiluu. Outoa!! 

Hammaslääkäriaika oli heti seuraavana aamuna ja hammaslääkäri laski yhteen 1+1 eli leukakivut, hampaan tilan ja veren määrän. Hän poisti heiluvan hampaan, mikä oli uponnut 4-5 mm ikeneen samalla, kun oli lohjennut kahtia. Tähän tilalle rakensi muovihampaan. Syy tähän kaikkeen selittyi hermosäpsyllä. Eli kun olen yöllä saanut hermoiskun, on suu iskeytynyt voimalla kiinni ja hampaat vastakkain. Voima on halkaissut hampaan, upottanut sen ikeneen  syvemmälle ja ärsyttänyt leukaani siinä samalla. Hurjaa! Hammaslääkäri suositteli hammaskiskoja yöksi, jotka suojaavat vastaisuudessa moiselta. Kauhisteli myös, kuinka kovaa se isku on tullut. 

Nyt minulla on sitten ien vielä auki ja kipeä, mutta paranee ajastaan. Kaikkea sitä voikin tapahtua! 


Tuunausasiaan sitten. 
Koska kotona kävelen kyynärsauvojen kanssa, on käsissäni kantamuksia usein. Tai ainakin pitää laittaa paikasta A paikkaan B. Siinä sauvat ovat usein nurin tai vaikea pitää pystyssä mukana. Niinpä laitoin leveää satiininauhaa molempiin sauvoihin nätisti rusetille. Nauha tulee niskaani ja sauvat roikkuvat tarvittaessa sivullani, mutteivät kaadu. Kätevää! Tämän viritelmän idean sain ystävältäni, joka teki oman niskanauhansa kaulaliinasta. 


Tässä Murusen tuoma tulijainen Tampereen reissultaan. Tämän pikkuhepun nimi on Ilmari-laiskiainen. 



Anonyymiestoilla


Rakas blogini lukija. Minulla on ollut jo pitemmän aikaa kaikille avoin blogi, johon kuka tahansa on saanut kommentoida, kunhan tarkistan kommentit ensin. Olen kuitenkin saanut aivan hurjasti anonyymejä spämmi-kommentteja ns. roboteilta, eli jotkin ulkomaalaiset? yritykset laittavat jollakin ohjelmoinnilla viestejä tiettyihin hakusanoihin liittyviin postauksiin ympäri maapalloa. Viestit sisältävät heille suotuisat koodaukset ja linkit. Tällä ei siis ole mitään tekemistä maksettujen viestien kanssa. Minulle näitä viestejä on tullut kauan aikaa paljon ja nyt vain määrä on kasvanut. 

Tämä tuntuu muutenkin ilkeältä, mutta kaiken huippuna sähköposti on alkanut suodattaa oikeita viestejä roskiin ja näitä spämmejä näkyville. Voit uskoa, että siinä vaiheessa, kun toistuvasti saan meilejä julkaisemattomista kommenteista, alkaa sekä ärsyttää anonyymit että hävettää se, etten ole löytänyt juuri sinun? kommenttiasi. (Ja tarkennus, että ne meilit ovat hyvä asia, sillä muutoin en tietäisi kommenteista mitään!)
Myös Blogger nakkaa osan oikeista roskiin! Esto anonyymeille on siis ollut mielessä jo pitemmän aikaa, mutta nyt se on sitten totta. 

JOS olet aiemmin kommentoinut minulle anonyymisti, sinulla on 2 vaihtoehtoa jatkossa: 

  1. Tee itsellesi google-käyttäjätili ja käytä sitä kirjautuneena. 
  2. Voit myös lähettää kommenttisi minulle sähköpostilla tai yhteydenottolomakkeella ja minä kirjoitan kommenttisi puolestasi. Minun profiili, sinun nimissäsi kuitenkin. 
Jos lähetät kommentin minulle yksityisesti, muista mainita nämä asiat: 
  • Postauksen nimi
  • Postauksen julkaisupäivä
  • Kommenttisi
  • Nimimerkkisi
Pahoittelen, jos tästä aiheutuu sinulle mielipahaa. Toivon, että ymmärrät miksi estot ovat anonyymeille. 

Koska haluan lukijoideni olevan tyytyväisiä, päätin, että tästä kesäkuusta alkaen arvon vuoden loppuun asti kerran kuussa korun. Korut hommaan itse, enkä todellakaan ole saanut jotain tahoa lahjoittamaan mitään. Haluan antaa, jotta voin saada. ;) Toivottavasti tämä ilahduttaa sinua. 

Alankin heti suunnitella ekaa arvontaa. Nähdään pian. Hali! 



Miltä Aroma sense on tuntunut pitemmässä käytössä?


Tämä postaus on käyttökokemukseni jo aiemmin yhteistyönä saamastani Aroma sense-suihkupäästä. Rakastuin suihkuun niin, että halusin tehdä uuden postauksen ihan ilman soppareitakin. Aiemman postauksen voit lukea TÄÄLTÄ. (Huom. Alekoodi ei enää ole käytössä.) 


Kun sain kuulla Aroma Sense suihkupäistä ensimmäisen kerran, ajattelin, ettei suihkuilla voi olla merkitystä. Tai no, joku liruttaa enemmän, joku vähemmän. Lisäksi se, mitä tästä Aroma sensen patruunasta tulee ulos, ei voi olla hyväksi iholle. Niinpä asia jäi sikseen. 

Kului aikaa ja unohdin koko suihkupään. Kävin suihkussa vain, koska se on pakollista ja itkin kivusta, sillä tavallisessa suihkussa vesi tulee kovana ihoa päin. Ihan sama, suihkutinko hiljalleen vai kovempaa, ylhäältä vai kädessä pitäen. Vakavan selkäsairauden kanssa suihkussa käynti alkoi olla pelottavaakin jopa. 

Sitten Aroma sense tuli uudestaan vastaan ja oli aika tutkia tarkemmin, mistä tässä on kyse. Siitä se innostus lähti, sillä palaute oli hyvää ja lupaukset samaten. Jos ei muuta, niin ainakin säästetään vettä ja pestään sauna helpommin, kuin kovalla paineella, mutta lyhyen matkaa roiskivalla suihkulla. 


Aroma sensen AS-9000 suihkupää suihkuttaa niin hellävaraisesti, että jopa minun ihollani vesisade tuntuu silkkiseltä! Suihku tuottaa jopa 421 000 negatiivista ionia, mikä on huikeat 4 kertaa enemmän, kuin Niagaran vesiputous. Koen siis vesiputouksen raikkauden kotonani kovan suihkun sijaan. Selkäni kiittää, sauna kiittää, luonto kiittää, sillä tehokkaalla, mutta hellävaraisella suihkulla hommat on nopeammin tehty. Hyvästi minuuttisotalla hiusten pesu puhtaaksi hoitoaineesta. Nyt suihkussa käynti on kivaa! 


Tämä suihkupää sopii kaikkiin nykyaikaisiin suihkuletkuihin ja pidikkeisiin. Me teemme sauna- ja kylppäriremonttia hiljalleen varojen salliessa, joten tämän suihkupään jälkeen olemme hankkineet vielä uuden liu'un tankoon ja uuden letkun. Sen vuoksi kuvissa on kahdenlaista settiä. Nyt suihku pysyy napakasti seinällä oikeassa asennossa ja letku on niin pitkä, että sillä voin peseytyä/Murunen voi pestä minut kätevämmin. 


Aroma sense-suihkupäissä on ohut vaihdettava suodatin, joka suodattaa niin epäpuhtaudet kuin ruostetta ja muita metalleja sekä kalkkia.  Koska me kaikki haluamme vain kaikkein puhtainta nautintoa peseytyessämme, on myös mukana antibakteerikuulat, jotka pehmentävät vettä ja neutralisoivat mahdolliset bakteerit. Nämä todellakin ovat saaneet silmämme auki. Suodattimen vaihtaessa kaikki se lika on suodattimessa ja suodatin todellakin on täynnä epäpuhtauksia! Hyh hyh. Ja aiemmin kaikki se tuli päällemme.. 

Aroma sense-Suihku neutralisoi myös kloorin kuivattavan vaikutuksen vesijohtovedestä huikeat 98%sesti . Tämän huomasin heti omakohtaisesti, sillä aiemmin suihkussa käynti sai minun ihoni kutiamaan, mikä ei pesun jälkeen tunnu kovin kivalta. Kutina on jäänyt pois yhtä ainoaa kertaa lukuunottamatta.  Myös kuiva iho on saanut elinvoimaa kuukausien aikana ja enää en voitele ihoani yhtenään body lotionilla. Silti vesi on kuin onkin puhdasta, lempeää ja tuoksuu ihanalta. Joko raikkaalta vedeltä tai tuoksupatruunoilla esim. Sitruunalta. 


Sen lisäksi, että iho ja selkä kiittää, kiittää myös hiukseni. Ei ole enää samanlaista hilseilyä päänahassa, mitä ennen. Ei se ongelma ole minulle ollut, mutta mitä terveempi päänahka, sen itsevarmempi olen. Etenkin seurassa. Eipä tarvitse valita vaatteiden väriä hilseen tai irtoavien hiustuppojen  mukaan. Lisäksi hiusten kunto on silminnähden parempi ja ne ovat tuuheammat, kiiltävämmät ja kauniimmat. 

Jos  jokin asia on varmaa, niin se, ettei patruunoista mitään ällöttävää mönjää tule ulos. Sitä paitsi nyt tiedän, että suihkuilla totta vie ON eroja! Minä en tästä luovu! Meidän As-9000 sisältää nyt ja tulevaisuudessa aromageelipatruunan, joka antaa suihkuhetkiin ihanan kosteuttavan ja luonnollisen aromaattisen vivahteen c-vitamiinin kera. 

Kiitos Aroma sense! 

JOKO LUIT TÄMÄN?

Luisin kamala ötökkä invaasio

Kisuystäväni tahtoo kertoa erityisesti sinun kisukamuillesi varoittavan sanasen.  kukkuluuruu! Kamut hei, jotai ihan kamalaa tapah...