Joulukalenteri, luukku: 6



Jouluna herkutellaan ja ylensyödään luvan kanssa perinteisiä jouluruokia ja leivonnaisia. Italialaisäidit kauhistelisivat suomalaisäitien pakastimeen leipomista. Italiassa jouluyönä leivotaan kaikki kerralla, paitsi ne pitempään maustumaan tehdyt kakut. Jouluyön leipominen on traditio, jossa kaikki ovat mukana, jotka vain kynnelle kykenevät. Leivonnaisia tehdään monta eri sorttia ja niistä riittää perheen lisäksi tarjottavaksi sukulaisille ja muille jouluvieraille. Yksi ihanimmista tavoista on käydä joulun aikaan pitkin poikin napsimassa herkku sieltä, toinen täältä. Palanen pikkuleipää tai kakkua, kinkkua tai muita herkkuja. 

Italian herkut eroavat meidän herkuista suuresti. Olen kuitenkin Suomalaisen joulupöydän puolella siinä mielessä, että pakkaseen voi leipoa ja minusta, vaikka maku tottakai siinä hieman kärsii, on ne silti hyviä. Tortut ainakin. Hedelmäkakku säilyy huoneenlämmössä ja maustuu hyvin. 

Meillä laitetaan joka vuosi yksi uusi lajike joulupöytään. Joko makeaa tai suolaista. Tänä jouluna se on luumuchutney. Voisin kuitenkin kuvitella jouluomenien sijaan syöväni myös herkullista omenapiirakkaa.

Maistuisiko sinulle muhkea, ihana omenapiirakka Jouluna? 
Siihen kaveriksi vaniljajäätelöä ja vaikka piparkakun murusia sekaan. Toki juomaksi kelpaa glögi tai tee, mutta myös jokin ihana maustekahvi. 
Ihana jälkkäri, jonka saa tehtyä nopeasti myös niille yllätysvieraille. Vain 30 minsaa uunissa!

SINULLE: 


KIIREISEN OMENAPIIRAKKA
2 munaa
2 dl sokeria
1 dl sulatettua voita tai margariinia
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa tai hedelmämehua
Runsaasti omenalohkoja

Valmistusohje

Sekoita munat,sokeri ja rasva.
Yhdistä kuivat aineet toisiinsa.
Lisää maito tai mehu.
Lisää omppulohkoja ensin yksi kerros, sitten vielä painele toinen kerros päälle. Omppulohkot saavat, ja pitääkin upota taikinan sisälle pohjaan saakka.
Paista 200 asteessa n. 30 min.


Bon appetit!


MINÄ SAIN: 


Itsenäisyysspäivän kalenteriluukun tarjosi KIPA-78. 
KIITOS!

Ja hyvää Suomen päivää kaikille! Itsenäisyys on suuri asia, jota tulisi jokaisen arvostaa, vaikkei sotien aikaan olisi elänytkään tai edes tietäisi isovanhempiensa siellä olleen. 

Mutta se luukku...


3 erimakuista kahvipakkausta

Nam



Kommentit

Tuula's life sanoi…
Kiitos herkullisesta kirjoituksesta :) ja mainioista ohjeista. Tuo omenakakku tuli jo talteen.
Hyvää joulunodotusta!