Viime kuulumiset lääkärikäynniltä

Että semmonen päivä sitten.
Aamulla migreeni, mutta koska aika oli varattu lääkäriin, piti lähteä bussilla hurauttamaan kaupunkiin. Yllättävän paljon porukkaa oli päiväsaikaankin bussissa! Liekkö vesisade syynä sitten?
Päätepysäkillä nousin lähteäkseni pois kyydistä, mutta olipa siellä niin paljon muitakin, joten odotin penkkien välissä sopivaa väliä, mihin hypätä. Samaan aikaan alkoi virrata bussiinkin uutta porukkaa, joten jono kasvoi ja kasvoi.. Kuka menisi vielä ulos, kuka istumaan...
Toiset vaan vilkaisivat minua kyynärsauvani kera ja nopeuttivat askeleensa niin, etten pääsisi heidän eteensä, jos vaikka olisin hyppäämässä siihen. Kun seisoo penkkien välissä, asento on aika hankala, joten alkoi hieman vapisuttaa jo siinä. Ajattelin kuitenkin, että kyllä se virtaus jostain aikaa loppuu... Jonossa tuli etnistä verta oleva mies vuorossa kohdalleni. Pysähtyi sopivan välimatkan kohdalle ja tarjosi minulle paikan ulospääsyyn hänen edellään. Kiitin!

Kipitin hiljalleen TK:lle ja pääsin ihan ajallaan sisälle. Ihan ekana katsottiin tutkimustulokset ja sain kuin sainkin diagnoosin astmalle sekä lääkkeet jatkuvaan käyttöön, koska happea en saa niin paljoa normaalistikkaan, mitä pitäisi. Eli hapensaannin normalisoimiseksi piippu. Saisi arvot nousemaan ja jospa tämän jälkeen en enää tarvitsisi avaavaakaan ottaa...

7 vuoden diagnosoimaton hengitystiesairauteni siis sai nyt päätöksensä paperille. 

Seuraavaksi aloimme keskustella selkäni tilanteesta. Enpä ole ihan äskettäin nähnytkään yhtä järkyttynyttä lääkäriä. Painoi päänsä käsiinsä, vaihtoi kasvoillaan väriä ja selvästi järkyttyneenä painoi päänsä alas. Myöhemmin turhautuneena kysyi, miksi sairaalan lääkäri, joka erikoistunut,  lähettää minut TK:hon, vaikka erikoistuneellahan se tietämys tämän asteen sairauksista on, eikä TK:ssa!? 

Vastaukseni;  Tilanteessani ei ole mitään tehtävissä, joten lääkkeet ja sairasloman voi kirjoittaa TK:ssakin, sai taas lääkärin painamaan päänsä käsiinsä. Välittömästi lisälääkitystä etsimään ja löytyikin. Kokeillaan. Tuumasi, että jollei se auta, kokeillaan toista. 

Etsitään sopivaa ja jollei löydetä, sairaalaan takaisin. 

Eli kahdet uudet lääkkeet sain joka päivälle ja yhden diagnoosin. Ei siis hassumpaa. Lähtiessäni pois oli kova vapina jo päällä kivuista ja kyllä se lääkäri katsoi huolissaan vielä silloinkin, että "ei hyvää päivää! TK:hon vaan tuolla oireistolla?!". 

Nyt lepoa ja lepoa ja vähän lepoa...

Asukuvista sen verran,e ttä paljon muuttuu pelkillä asusteilla. Esim. vyö ja koru. Vai mitä sanot? Leijona-rintakoru on ekaa kertaa kokeilussa ja siirsin sen nyt odottelemaan arvoisaansa tilaisuutta. Ihanaa, kun syksyn ja talven aikanakin on juhlia, niin ei pelkkää pimeää ja loskaa ole luvassa. 

Lääkekokeiluni aloitan viikonloppuna, kun en niitä nyt jaksanut hakea. Samalla selviää, kuinka kestän sivuvaikutukset. Aika näyttää. Lisätutkimuksia ei vielä ole tiedossa, koska eihän tiedekkään ole kehittynyt tässä ajassa mitenkään. Lääkäri tuumasi sen saman, mitä aiemmatkin, että toimenpiteitä voi tehdä vain, jos jalat tunnottomat tai uloste/virtsa housuun menisi. Hoiperteluni ja muu vapina liittyy kivun voimakkuuteen ilmeisemmin.

Näillä eväillä kohti parempaa...