Ei haukku haavaa tee, se kasvattaa

Joko sinä olet osallistunut "Inspishaasteeseen", jossa 1 pääväri riittää työsi innoittajaksi?
Tmi Korttisirkus sponsoroi askartelijoille mieluisan palkinnon, joten kannattaahan sitä osallistua jo senkin takia, jos vaikka onni potkaisisi. Saataisiin  arvontaan riittävä määrä porukkaa kasaan.

Myös arvontaa on täällä blogissani 2vuotis-synttärin kunniaksi, joten osallistumaan vaan runsain mitoin. Extraakin arvotaan, jos osallistujia on tarpeeksi.  "SYNTTÄRIARVONTAAN"

Olen miettinyt elävässä elämässäni olevia ihmissuhteita. Niin tämän hetkisiä kuin menneitäkin. Ja tokihan blogiystävät ja tuttavat, ihmiset kaikenkarvaiset netissä kulkeutuvat hekin ajatuksiini. 

Jokaisella on merkityksensä ollut ja tulee olemaan. Olipa se sitten opettaa hyvässä tai pahassa, kasvattaa ihmisenä tai saada näkemään asioita jollakin eri tavalla. 

Kaikkein itsekkäimmätkin ihmiset ovat opettaneet asioita. 

Kaikkein julmimmatkin osaltaan. 

Ja he, jotka eivät oikeasti edes tunne minua ja ovat valmiita arvostelemaan, mustamaalaamaan tai päättämään, etten kelpaa heidän elämäänsä, heilläkin on oma paikkansa sydämessäni. 

Arvostan jokaista omalla tavallaan. 

Kaikista ei tarvitse pitää, ei hyväksyä heidän tekojaan tai ajatuksiaan, mutta voi silti miettiä asioita siltä kantilta, että erilaisuus on rikkautta. Eriävät ajatukset ja mielipiteet ovat lahja. 

Jos minulle auotaan päätä asiattomasti, täytyy minun sekin vastaanottaa ja tallettaa sisäiselle kovalevylleni. Sellainenkin henkilö osaltaan on saanut näkemään minun jotain erilaista elämässäni. 

Ei haukku haavaa tee, se kasvattaa.

Kaikki eivät ole samanlaisia. 

Kaikki eivät näe asioita samoin silmin. 

Kaikki eivät ajattele samalla tavalla. 

Kaikki eivät kykene samoihin tekoihin, tunteisiin, ajattelutapoihin. 

Vaikka kuinka ajattelisin, että "olisit kysynyt, olisit tullut paikan päälle, olisit tehnyt niin tai näin", ei se ole niin helppoa jollekin toiselle! 

Kaikki ei vaan pysty käsittelemään edes tunteitaan niinkuin joku toinen!

 Saatikka ottamaan vastaan palautetta, ohjeita, pyyntöjä tai kehotuksia. 

Emme me voi neuvoa ja pakottaa toista ihmistä ymmärtämään, ellei hänellä ole siihen resursseja! 

Toinen ihminen ei myöskään pysty samalla tavalla oppimaan, kuin toinen. 

Ei koe asioita samoin. 

Arvostaa tyystin erilaisia arvoja. 

On jo luonteeltaan ihan erilainen. 

Tai ehkä hänen kovalevynsä tilttaa ja on ihan tukossa?! 

Emme me voi sitä tietää! 

Moni pitkäaikais-sairas tai vaikeassa elämänvaiheessa oleva on varmasti kokenut sen saman, mitä minäkin, eli ihmiset vähenevät ympäriltä. 

Enää et olekkaan niin kiinnostava, kun et käy baareissa, yökerhoissa, muotinäytöksissä, kahviloissa, messuilla ja muissa riennoissa. Kun ei ole esitellä hienoja vaatteita, uutta sisustusta tms. 

Ehkäpä oma arvomaailmasikin muuttuu samalla. Ehket enää itsekkään ole kiinnostunut pintaliidosta.

Enää sinua ei haluta taakaksi tapahtumiin, sillä vuoksesi pitää odottaa, huilata, seisahtua, hidastaa vauhtia... 

Enää sinun seuraasi ei uskalleta tulla, sillä ei osata toimia oikein. Mietitään, ettei tiedetä, mitä sanoa sairaalle, puolisonsa menettäneelle tai lamaan joutuneelle. Ei vaan osata kohdata sellaista henkilöä. Kaikilla ei ole sisäistä opaskirjaa kohdata haavoittunut ihminen. 

Pelätään, ettei enää saa nauraa, vaan pitää rypeä jossakin pohjamudissa. Sääliä ja voivotella. Elää vain sitä pahaa oloasi mukana. Pelätään, ettei saa enää itsekkään pitää hauskaa loukkaamatta sinua. 

Kun et enää itse kestä samaa fyysistä rasitusta, kuin ennen, kahvittelut loppuvat. 

Ajatellaan, että onhan sinulla aikaa, onhan sinulla mahdollisuuksia. Heillä se on väsymys, kiire, voimat lopussa. Sinulla ei ole syytä olla lähtemättä AINA liikkeelle. 

Sairaus on tekosyy... Toisaalta... Eipähän tarvitse miettiä sitäkään, pitääkö puhua vain sairaudestasi vai saako puhua omasta sairastelustakin...

Ajatellaan, ettei omista huolista enää voi puhua hänelle, jolla huolet ovat vieläkin pahempia. Vertaillaan. Kun jäät "häviölle" hänelle, ei hänen kanssaan voi puhua, sillä ethän voisi kertoa omista asioistasi rehellisesti.

Ja kun nimenomaan vertailla ei pidä!
Häntä ei helpota se, että sinulla on vaikeampaa, eikä helpota se, että sinulla on helpompaa.
Sinun murheesi ovat sinun taakkasi. Sinä kannat omat ristisi!
Ei niitä vaan voi verrata toisen kantamuksiin!
Et voi vähätellä omaa pahaa oloasi siksi, ettei sinulla olisi oikeutta tuntea niin! 

Hän, joka elää nyt kriisissä, tarvitsee eniten NYT ystäviään! 

Sinun ei tarvitse miettiä sanomisiasi. On ihan hyvä puhua sinusta, sinun ajatuksistasi, jostain ihan normaalista. Unohtaa hetkeksi ne hänen murheet.

Sinun ei tarvitse halata, itkeä, keksiä toimintaa... Riittää, että olet vaikka hiljaa läsnä. Kuuntelet. Tai sitten jotain ihan muuta.
NYT! Ei sitten joskus.

Jos et tahdo hiljentää menoasi tai maallisuus on sinulle ystävyyttäkin tärkeämpää, se on sitten sinun valintasi. Mieti kuitenkin ensin, miltä kaikki se sama tuntuisi sinusta vastaavassa tilanteessa? Olisiko ystäväsi valmis puolestasi pysähtymään vaikka kahville hetkeksi tai puiston penkille, jollet jaksaisi kävellä yhtäjaksoisesti koko matkaa?
Voisiko se pysähdys olla ihan hyväkin asia teille? 
Tilaisuus jutella, katsella valokuvia, ottaa kaverikuvia, syödä jätskit, nauraa edessänne kulkeville lasten ilmeille, huomata uudet kukkaistutukset torilla....

Minun eräs pitkäaikaisimmista ystävistäni muistaa minua milloin mitenkin. Välillä tulee pieni lahja, välillä jokin leipomus ja välillä tekstiviesti tai vaikka hän itse luokseni. 

Hän on nähnyt elämääni eri vaiheissa ja pysynyt rinnallani vaikeinakin aikoina. 

Sellaisia ystäviä ei montaa olekkaan, mutta sitäkin arvokkaampi hän on minulle. 

joten suuri kiitos hänelle olemassaolostaan! 

Ystävät, jotka eivät jätä, vaikket voisikaan juosta paikasta toiseen tai kuluttaa rahaa joka paikkaan, ovat lahja itsenään.

Kiitos Riina!