Uudet korvikset ja kova keppi jalkojen välissä


Vihreää säihkettä. Lasihelmien kimallusta. Nämä ja monet muut ihanuudet löydät tuolta blogin ylälaidasta MYYDÄÄN-sivulta. Klikkaa sieltä kauppa auki. 



Minun yksi ongelmistani on se, että saan lihasnykäyksiä, jolloin käsistäni lennähtää tavarat lattialle. Lisäksi saattaa olla kömpelyyttä toisina päivinä mukana. Mitä kevyempi esine, sen varmemmin lentää lattialle. 

Askarrellessa se on isohko ongelma, sillä kumartuminen ja lattialta esineiden kerääminen on kivuliasta. Joudun aina kerralla konttaamaan enemmän pudonneita tavaroita lattialta takaisin pöydälle. 

Mietin, miten sen voisin estää tai helpottaa ylös nostamista. Ideoitahan oli niin jättimäisten kaukaloiden kuin turvaverkkojenkin muodossa, mutta sitten silmiini pisti puukapula ja inspis iski. Tuo puukapula on vanhan ryijyn ylä- tai alalaidasta otettu talteen. 


Liimasin toiseen päähän tehokkaan magneetin. Ihan eri keepperillä. 


Katselin lattialla lojuvia haaraniittejä.


Magneetti kohti haaraniittejä.


Naps, naps, naps..


TOIMII!


Siinä sitä sitten istutaan kova keppi jalkovälissä ja keräillään haaraniittejä lattialta ilman lisäkipua. Kätevää! 

Tällaiset pienet arkea helpottavat esineet ovat minulle suuri ilo. Tällaisten avulla arjesta voi saada hitusen helpommin jaksettavan. Yksi hyvin oleellinen apuväline on tarttumapihdit! Sillä saa esim. frisbeen nostettua maasta tai ne askartelutarvikkeet, mitä ei magneetilla nosteta. 




Kommentit

Nanna sanoi…
Mua aina välillä naurattaa nää sun otsikkosi:D Toihan on kätevä keksintö!
Viltsu sanoi…
Kiitos Nanna. Kyllähän se ilon tuottaminen on se iso asia, mitä haluaisinkin teille. :)
Susanna sanoi…
Tosi hyvän idean olet keksinyt!!
Manumiina sanoi…
Mainio keksintö sinulla!
Kiki sanoi…
Mahtava innovaatio!