Paiseita, korvakäytävää ja karhunpainia



Kuljemme kohti metsää. ajatuksenamme olisi löytää kaksikin kätköä niin, että ensin pitäisi löytää yksi kätkö ilman tarvittavaa laitetta. Onhan se haastavaa, mutta mahdollista. Yritämme pohdiskella, miten edetään. Mistä katsotaan ja minne mennään. toinen pitäisi löytyä vihjeiden avulla. 

Meitä seurataan kaiken aikaa ja meistä raportoidaan eteenpäin kuuluvalla äänellä. Tsirp. Yritän katsoa, kuka meitä tarkkailee lähipuun oksalla. En näe kunnolla. tiedän vain, ettemme ole yksin.


Kun lähden metsään, otan aina kameran mukaan, jos vaan muistan. Minä ja hapero muistini. Onneksi tälle reissulle kamera lähti matkaani. 

Paise! 
Tottakai paiseet kiinnostavat ja niistä on otettava kuvia! Kerron teille nyt mistä tällainen paise on saanut alkunsa. 

Tämä paise on tullut siitä, kun menninkäiset ovat nakelleet liikaa perunankuoria ja itupottuja saman puun juurelle. Niin sen täytyy olla. 


Kuljemme eteenpäin. Varoittava sirkutus muuttuu ystävälliseksi kujerrukseksi. Meidät on ilmeisesti hyväksytty seuralaisiksi samaan sekametsään. 

Löytyy lisää erilaisia paiseita. 
Nämä ovat syntyneet tonttujen ansiosta. Ovat tonttujen omia katettuja terasseja! Jos tarkasti sirrität silmiäsi, saatat nähdäkin pari tonttua terdellä karpalomehulla. 


Löysimme ensimmäisen kätkön. Se oli niin tyypillisessä paikassa, kuin olla ja saattaa. Helppo minusta. Saimme siitä purkista vihjeet, joilla toinen löytyisi. Olipahan vihje! Kätkö voisi olla missä ilmansuunnassa tahansa! Ei auta muu kuin hörpätä terdellä simaat ja toinen lähtee oiseen suuntaan, toinen toiseen. 


Siinä hissukseen kuljettiin tahoillamme. Toinen kaatuneiden kuusien lomassa, toinen polkua pitkin taapertamassa. Ihastelin samalla maisemia ja yritin kuvata hämppisvauvaakin. Onnistumatta. Kun aloin kuvaamaan paiseiden paiseita, huomasin kauhukseni jotain ihan muuta! 

KARHUNPOIKA! TUOLLA NOIN! PUUHUN KAPUAMASSA!!!


Piilottauduin muhkean kuusen taakse. Sekin niin paiseinen, että huh hirvitys. Miten voikaan olla joka puolella näin paljon pahkoja, kääpiä, epämuodostumia, sieniä... Luonnon ympäristö! Se selittää kaiken?! Lähes hoitamaton alue. 


Hieman lähemmäs karhunpoikaa... Jostain aikaa mieleeni tuli ajatus: Jos poikanen on tuossa, missä on emo?! 


Emo jäi varmaankin päiväunille, sillä siihen emme törmänneet. Poikanenkin oli ihan harmiton veikko. Saimme olla rauhassa ja kas kummaa, kun se toinen kätkökin löytyi kohta! JIPPII! 


Pieni pusu on paikallaan jokaisen kätköpurkin löydyttyä. Se on meillä tapana. Kannustava, voiton riemukas ele. 


Takaisin taapertaessamme näimme myös peikon pesäkolon. Peikkokin otti siestaa, onneksemme. 


Kaunista tuolla luonnon keskellä oli jo näin keväälläkin. Luonto heräämässä henkiin. 


Avoimin silmin voi nähdä vaikka kuinka kauniin satumaisen maailman. Mekin saimme kokea mystiikan ja satumaan taian. 


Tykkäätkö sinä kulkea metsässä?



Juuri ennen autolle paluuta löytyi vielä yksi asia...


...Onko se käärmeen poika? Ankka, jolla pörheät siipisulat...


...vai onko se sittenkin metsän oma korva?! Korva, jolla se kuulee kaikki tarinat?! 

Kommentit

  1. Aikamoisia kääpiä :D Metsässä vaeltelu tekee hyvää sielulle :)

    VastaaPoista
  2. Ihania luontokuvia. Kätköilettekö gepsillä vai millä?

    VastaaPoista
  3. Satumaria, olet ihan oikeassa. Metsässä tai vesillä ollessa on murheita paljon vähemmän, kuin kaupungissa betoniviidakossa kulkiessa.

    Kata Maria, puhelimiin ollaan ladattu ilmainen apps.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Hei, kaunis ihminen, soisitko minulle hetkisen..
Mitä pohdit postauksesta tästä?
Entä yleensäkin blogini hedelmästä?
Jätäthän viestin lyhyen tai pohtien pitkään,
Mutta anonyymit haukut tosin eivät johtaisi mihkään!
Olkoon päiväsi sateenkaaren sävyinen, iltasi leppoisa, yösi tyyni.
Ja kun saapuu aamu uusi, jo sängyssä tuumi:
On Inspiksen Viltsu sun ystäväsi vanha taikka uusi.

Ystävyydellä kaunissieluiselle lukijalleni,
Viltsumari