En ole täydellinen. Olen huono ihminen

Aamulla kellon soidessa ajattelen, että ei se vaan voi olla vielä aamu! Yö mennyt valvoessa ja pyöriessä. Milloin hikisenä, milloin kylmissään. Mainoksista tuttu näky frehistä naisesta upeine kiharoineen ja meikattuine kasvoineen silkkiyöpaidassa suorastaan huvittaa minua. Oma peilikuvani näyttää ihan joltain muulta!

Kömmin kylppäriin migreenin kouraistessa otsalohkosta. Miksei tämä ainainen päänsärky voisi jo loppua!? Ja silmät turvoksissa... Sekin vielä! Lirautan pissat pönttöön ja käyn pesuilla. Onneksi on jotain telkkarista tuttua, kun kuivaan itseni Ratian pyyhkeeseen. Luksusta!

Luksukseksi voisin laskea myös ihanan tuoksuisen silmänympärysvoiteeni, jota levitän sormenpäällä silmäluomille. Muutama mantra-hokema samalla: Laskekaa pussit, vaaletkaa mustat silmänaluset, tulkaa esiin nuorekkaat ja kauniit tähtisilmät... Huomaan finnin nenän kupeessa ja alan väännellä sormiani oikeaan asentoon. On se taas niin vaikeassa paikassa.

Muistan lehtien jutut kauhukuvineen. "Älä ikinä purista finnejä! Niistä jää arpia!". Juu juu! Ihan varmasti jätän sen mätäpaiseen keskelle naamaani ja odottelen kädet ristissä, että se siitä taikoisi itsensä veks. Ja niin se räjähtää suoraan vessan peiliin. Ei siis auta muu kuin alkaa jynssäämään sitäkin...

Otan pyykkikorin päältä myttyyn nakkaamani puhtaat vaatteet. alan vääntää niitä ylleni ja tuskailen, kun en pääse kumartumaan, en saa jalkoja tarpeeksi nostettua, olen jäykkä kuin pas*a ja niellyt rautakangen syvälle suoleeni. Ei vaan taivu niin ei taivu! Mutta housut taipuvat.. Tai lähinnä venyvät ja virttyvät siinä vedellessä niitä epäkeskosti jalkaani. ei käy kateeksi niitä. Onneksi kangaslaatu on kestävää.

Aamutoimet ja olen jo väsynyt. Vielä pitäisi jaksaa syödä aamupalaakin. Onneksi kahvi on keitetty ja voin mennä valmiiseen pöytään. Ja juuri kun istahdan, posti kolahtaa luukusta sisään. Ei siis muuta kuin punnerra itsesi takaisin jalkeille ja hakemaan kahvilukemiset. Juu-u. Luen ruokapöydässä pikaiseen postit. Ihan hirveetä...

Laskuja, muikkareita, kotia ja kirkkoa, asunnon välittäjiä ja yksi kivakin kirje. Säästän kivat viimeiseksi. Viereltäni kuuluu tuhinaa ja puhinaa. Jokin väärin laskutettu lasku ilmeisesti. Hän etsii puhelintaan. Tiuskaisee puhelimeen ja manaa samalla "varattua".

Puhelin soi, lehtimyyjä. En kiitos, mutta ei se usko millään. Viidennen kerran, ei kiitos, usko jo hittolainen! Ja vielä alkaa lause: Mutta... Isken luurin korvaan. Eväätkin tekemättä murulle...Kahvi kupissani jäähtymässä. Leipää ei ole enää sulana pöydällä. Pakastimessa vain jäisenä. Jätän aamupalan sikseen.

Ai niin, kukat piti kastella. Ovat nuupahtamassa. Tekstiviesti äidiltä, joka on ensiavussa. Sekin vielä. Kaiken lisäksi. Ei enää murheita! Nakkaan vielä samalla pyykit koneeseen ja koneen naps, päälle.

Tuskaisuus kasvaa selässä ja pääkopassani. Juu, kyllä minä ne eväät teen! Otan aamupalaleipäni hänelle rasiaan ja  alan voidella leipiä lisää, laittaa ruokaa astiaan ja sitä rataa. Saa muru eväät lähtiessään.

Kello tikittää.. Hän on jo hermona, kun laukku pakkaamatta, vaatteet pukematta, hampaat pesemättä... Pitikin yrittää soittaa laskusta. Tai unohtua haaveilemaan muuta. Mikään ei paineen alla tunnu menevän niinkuin pitäisi ja minä olen aina väärässä paikassa väärään aikaan, luulen niin. Hän hermostuu itselleen, korottaa ääntään minullekin ja minäkin perästä.

Aikuisten hienoissa kirjoissa luki niin, että suunnittele hyvin, toteuta sitten. Tee yksi asia kerrallaan. Istu alas rauhassa aamupalalle. Ja jos toinen on hermostunut, älä lähde siihen mukaan. Ymmärtäväisyyttä, itsehillintää... Hitto! Mä en vaan jaksa! Mun kaikki energia on kivuissa, väsymyksessä, stressissä ja siinä, että pitää selvitä arjesta! Ihan sama, jätänkö jonkun homman tekemättä vai en, kun sitten kaikki kasaantuisi vaan ja toinen töiden jälkeen enää jaksaisi siivota tms. Mun on vaan jaksettava! Ei kotikaan voi olla kaatopaikka! Ei niin, että kaikki lojuu siellä täällä ja tuolla! Odottaa valmista. Minu työpäiväni on arki ja siitä selviytyminen kunnialla!

Muru lähtee töihin, minä istahdan tuolille alas. En minä ole täydellinen. Minä olen huono ihminen! Minä en toimi niinkuin mainoksissa tai opaskirjoissa. Minulla on toisinaan pinna pinkeellä ja välillä en vaan näytä kauniilta, saatikka edes naiselliselta naiselta. Välillä olen voimaton ja välillä ihan maassa.

Mutta yhden asian minä tiedän. Minä olen ihminen siinä missä kaikki muutkin! Ihan tavallinen ihminen.

Ja se, että yksi hetki on joskus täynnä kakkaa, on vain yksi hetki ikuisuudesta. Toisena hetkenä voin olla kaikkea ihan muuta.

Tämän korun löydät kirppikseltäni, myytävistä. 

Ja tämä bloggaus oli ajastettu. Todellisuudessa, tällä hetkellä,olen hautaamassa rakasta ihmistä. 

Kauniimpaa viikonloppua sinulle, ystävä!