Hae tästä blogista

Munakori-leipä


Murusen tekemä hauska ja näppärä iltapala. Olin ollut syömättä päivän, tai melko niukilla eväillä. Ei vaan maistunut mikään. Tokihan elimistö tarvitsee suolapalaa ja nestettä, joten Murunen teki jotain, mikä menisi alas. 


Tähän evääseen ei muuta tarvita, kuin pari paahtoleivän palasta, joihin tehdään reikä keskelle ja yksi kananmuna ja ripaus suolaa. Paistamiseen voita, öljyä tai paiston kestävää margariinia. (Lue margariinipaketin kyljestä, kestääkö paistamisen, ruuanlaiton). 

Helpointa leikata reiät leivät päällekkäin ollessa. Muuten ei saata tulla kohdalleen. 
Sitten pannulle leivät päällekkäin ja rikotaan kananmuna siihen keskelle. Ripaus suolaa kananmunalle. Paistetaan rapeaksi ja kullan keltaiseksi. 


Maistui kyllä! Syntisen hyvä munakori-paahtis ja tuoreita kasviksia kaverina. Teekupponen juomana. 


Ja jälkkäriksi inkivääriä ja suklaakuorutteisia auringonkukan siemeniä. 

1 kommentti:

  1. Kyseinen leipä on nerokas ja hirmuisen hyvä, kun muuta ei kaapista löydy kuin kananmunia ja voita, teen näitä. Nams.

    Ihana!

    VastaaPoista

Kerro kommentissasi kuulumisesi, vastaa postauksen kysymyksiin, kerro rakentavasti mielipiteesi tai jätä vaikka hymynaama jälkeesi. Arvostan! Kiitän!
Xoxo Viltsumari
Ps. Löydät blogin myös Instagramista: @inspirationblogi sekä Facebookista @Inspiration . Pinterestissä olen nimimerkillä Viltsumari . Nähdään taas!

JOKO LUIT TÄMÄN?

Paiseita, korvakäytävää ja karhunpainia

Kuljemme kohti metsää. ajatuksenamme olisi löytää kaksikin kätköä niin, että ensin pitäisi löytää yksi kätkö ilman tarvittavaa laitett...

Kestosuosikit