Siirry pääsisältöön

Kalenterin tuunaus


Tässä on se kalenteri, jonka tuunasin itse ja arvoin. Kalenteri on nyt päässyt kotiin, joten voin esitellä sen teille kokonaisuudessaan. 


Teemaksihan halusin laittaa iloa ja värikkyyttä. Siksi kaikki haalean ruskea, harmaa, hempeys sai jäädä. Olisi ollut niinhelppoa pysyä vintagessa, mutta kun en halunnut!
Sopivasti löytyi kaksi arkkia jätskejä ja polka dot-lahjapaperia. 


Kanteen liimattu koira on leikattu myös paperiarkista. Vaaleanpunainen satiininauha koristaa kalenteria ja myös osoitevihkoa. 


Molemmat vihkot ovat samassa muovitaskussa ja samaa sarjaa. Tottakai. 


Molempien vihkojen sisäsivuilla on väriä tuomassa kuvioteippauksia ja koska vihkoissa on myös tilaa muistiinpanoille, halusin helpottaa sivujen löytymistä korostamalla niitä sivuja. 


Itse olen kaivannut kalentereihin muistiinpanosivuja ja jotain elämää, joten tein sitä tähänkin. 


Aika parantaa. Muistutus kaiken varalle. Ja klemmari irtolipukkeille. Iso klemmari ihan siksi, että toimii paremmin. 

Just another sunny day in paradise. 

 Unelmille, toiveille, kenties muistutus siitä, kuinka hyvä on olla kotona ja terveenä töissä. Jokin harrastus tai mitä nyt mieleen tuleekaan. Jälleen yksi aurinkoinen päivä paratiisissa.


Tässä oli yksi lempparisivuistani. 
E niinkuin..

Euphoria
Elämä
Energia
Eheytyminen
Elinvoima...

Mikä sitten onkaan Eevalla. ;) 

Huomaa Chakrat. 
Tässä vielä Chakroille nimet.


Chakrat ovat eräänlaisia voimakeskuksia kehollamme. Chakrojen tasapaino vaikuttaa fyysiseen ja henkiseen terveyteen.


Sleep all day, party all night, never grow old, never die.

Hieman leikkisäkin sananlasku muistuttamaan siitä, ettei meidän pidä antaa itsemme repsahtaa, vanheta henkisesti ja kuolla henkisesti.

  Nuku kaikki päivät, juhli kaikki yöt. Älä koskaan kasva vanhaksi, älä koskaan kuole. 

Ei nyt ihan sanatarkasti kannata toteuttaa tuota kehotusta juhlineen ja unineen, mutta kunhan muistamme, että elämä onmuutakin kuin työtä ja kotitöitä. 


Ole oma valloittava itsesi. 
Joku jossain odottaa parhaillaan saavansa ihastua sinuun! 

Mikä sen kauniimpaa, kuin ihastuminen. Vaikka ihan viaton, etäihailu toista kohtaan. Ja se tunne, kun minä olen sen kohteena! Auh. 

Olkaamme omia itsejämme ja annetaan hänen ihastua itseemme! Ihan sama, onko se ystävän ihailua siitä, kuinka rempseä olet tai naapurin huumoristasi. Kunhan olet! 


Kalenterihan on hyvin monipuolinen. Siinä on erilaisia taulukoita, tietoutta ja karttaa. Sieltä löytyy useammanlainen kalenteri tälle uudelle vuotta JA vuodelle 2016! 


Laitoin toisenkin ison klemmarin kalenteriin, niin on sitä tilaa vaikka käyntikorteille. 
Hieman olalaaa:ta mukaan, jotta tuntisimme itsemmekin kauniiksi ja seksikkääksi. ;) 


Kierresivut helpottavat kalenterin käyttöä, vaikka sitten kokouksessa yhdellä kädellä. 


Koko työryhmän vuosilomat saa halutessaan muistiin ja näkee nopsaan myös, milloin kummilapsilla on nimpparit. ;) Olipa suomalaiset lapset tai ruotsalaiset kyseessä. 


Yksi hyvin tärkeä osa kalenterista on mittanauha! LÖYTYY!
Samoin välimatkataulukko.
Tämähän on sellainen letherman! :D 


Puhelinmuistion puolella on myös kuviteltua muistiinpanotilaa. 


Hieman kauneutta...


...ja hieman villiä ystävyyttä. :)


Rohkeutta! 
Ja iso klemmari käyntikorteille. Saat kaikki puhelinnumerot varmasti talteen. 


Tämä aukeama löytyy helposti koristellun ja korotetun reunan ansiosta. 


Taisipa I niinkuin Inspiration sujauttaa oman tervehdyksensäkin mukaan. ;)


Vielä hyvin tärkeä ohje: OPI SANOMAAN MYÖS EI! 

Ole oman elämäsi löytöretkellä!

Toiselle puolen klemmaria voi laittaa vaikka oman passikuvansa, niin muistaa, kuka OSAA SANOA EI. Se on äärettömän iso asia. 

Mukavia hetkiä kalenterin parissa Eeva! 

Kommentit

Susanna sanoi…
Vaude kuinka upeaksi olet tuunannut kalenterin! Onnellinen on voittaja varmasti! Ihanaa joulunaikaa teille ihanille sinne!
Tiia K sanoi…
Ihana kalenteri ja ihania pilkkuja, rakastan polka dots kuvioita. Ja luultavasti ehdin kuolla kupsahtaa, ennen kuin opin sanomaan "ei". Elämä on yksi opintie. .)

Ihanaa joulua Viltsu. <3
minä itse sanoi…
Kiitos teille ihanat.
Tiia, siinä sitä onkin tavoitetta. Oppia ennen kuolemaa
Satu Järvinen sanoi…
Törmäsin tähän postaukseen google haun kautta. Ihana blogi sinulla, taidankin ryhtyä seuraajaksi. :)
Tiesitkö muuten, että tästä kalenterin tuunauksesta on vallan kokonaan harrastusporukka. Ihana harrastus ja vie ihan mennessään.
Planner Lovers Finland ryhmä löytyy facesta, kannattaa kurkistaa niiden meininki. Ihanan luova ryhmä. https://www.facebook.com/groups/822906814489115/
Viltsu Mari sanoi…
Enkuli, kiitos <3
Satu, voi apua, miten ihana kommentti! KIITOS!
Ja kiitos kun jäät seuraamaan minua. Toivottavasti minulla on antaa sitä mitä tykkäät lueskella, jatkossakin. <3
Ja wau, pittääpä tutustua vinkkilinkkiisi. Kiitos!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailmanennätys tahdissa Hula hula

Juhannus näissä merkeissä. 

Varmuudella ainakin Suomen ennätys..


Ihana Robin ja Hula Hula!


Kortti miehelle

Minua pyydettiin tekemään kortti nuorelle miehelle, joka ammatiltaan on asentaja. Siispä lähdin suunnittelemaan korttia työkaluista. Mies kyseessä, joten kortin tulee olla rouhea, mutta nuorekas ja sopivan Cool. 

Tässä kortissa sekä itse korttipohja että taustapaperit ovat gelli platella käsiteltyjä. Sapluunoilla sain niihin hauskoja yksityiskohtia. 

Väänsin rautalangasta kirjaimellisesti numerot kuvaamaan juhlijan ikää. Käsittelin numerot inka goldeilla. 

Kortissa on papereiden kerrostamista ja vielä stanssattuna ratasboordi ja työkalut. 
Kortin päälle sivelin kimalletta sticklesillä ja meikkisienellä. Koska kimalle tahtoi kipristää korttia, jätin sen kuivuttua painon alle vielä suoristumaan.


Mitä muuttaisit kortista ja mikä tässä oli parasta? 

Kesäkuun arvonta

Huhuu! Onko täällä ketään? Ovatko kaikki Juhannuksen vietossa mökillä tai matkoilla? Olkoonpa niin tai näin, uskoisin joidenkin olevan kotona ja viimeistään kuun lopussa. Senpä vuoksi laitan meille kotihiirille ja kotiin palaaville arvonnan pystyyn. Palkinto on oma ostokseni, joten sponsoria ei tässä kuussa ole.


Tämä sininen kuva, jossa lukee kuukausittaisesta arvonnasta, se on se kuva, jota saa jakaa. Jakamalla tuet minun bloggaamistani ja samalla saadaan lisää ihania blogisiskoja paikalle. Lisäksi jakaville on luvassa ylläri, jos voitto osuu kohdallesi. Eli toisin sanoen kun arvonta on, voittaja saa palkinnon, joka on esitelty, mutta jos olet jakanut kuvanikin, saat palkinnon lisäksi toisen palkinnon, joka on ylläri. Kysyttävää?


Palkinto on ihana kissa-kaulakoru.

ARVONNAN SÄÄNNÖT: Palkinto: Kissakaulakoru
Extrapalkinto: Jaa sininen arvonta-kuvani, ja voiton osuessa kohdallesi saat toisenkin palkinnon, joka on yllätys.
Arvonta päättyy: 30.06.2017
Osallistumiseen vaaditaan: 
Olet blogini ki…