Siirry pääsisältöön

Ei enää kateutta

En tiedä, onko kateus suomalaisten perusvaivoja vai onko se ihan laajemmin ympäri maapalloa yhtä voimakkaasti esillä, mutta kaikissa yhteiskuntaluokissa sitä on. Suomalaisena tiedän Suomen tilanteen ja mielestäni se Suomessa rehottaa kuin flunssa konsanaan! Kaikissa piireissä, uskontoryhmissä, kulttuureissa.... Myös "niissä paremmissa perheissä".
Se on sairaus, joka ei katso ihonväriä tai tilin saldoa. Se on sairaus, mikä tekee ihmisen mielestä äärettömän kivuliaan ja pahoinvoivan. Se myös kertoo paljon sairastuneesta itsestään. Siitäkin huolimatta, ettei sairastunut sairauttaan itse huomaisikaan...



Kateus on hyvin arkipäiväistä ja yleistä. Se on varmasti jokaisen meistä kohdalle tullut vastaan joskus. Joko lievänä oireiluna tai vakavana kohtauksena.
Varmaan jokainen on joskus elämänsä vaiheessa tuntenut sellaista lievempää oiretta itsekin, jossa huokaa syvään ihastuksesta ja tuumaa; "Hitsi, että oon kade sulle! Ihana paita!". Se lievä oire saa nauramaan päälle ja vilpittömästi ihastelemaan toisen uutta paitaa. Kenties ostamaan samanlaisen itselleenkin. Tai kysymään, saisiko sitä lainata joskus.

Vakavimmillaan sairaus nimeltä Kateus, voi johtaa hyvinkin ikäviin asioihin. Jopa oman elämänsä elämättä jättämiseen vain siksi, että pitää seurata toisten elämää silmä tarkkana. Kun samaan aikaan voisi elää omaa elämäänsäkin ja tehdä siitä samanlaisen tai paremman... Siinä ei kysellä kauppaa mistä paita ostettu. Siinä haukutaan paita ja ostaja, kauppa ja valmistaja. Tai keksitään tarinoita, kuinka paita valmistettu laittomasti jostain laittomasta valmisteesta laittomalla työvoimalla ja laittomasti salakuljetettu maahan ja laittomasti varastettu laittomasta kaupasta... MIELIKUVITUS ei ole kadonnut ainakaan sairauden puhjettua! Päinvastoin!




Kerron tarinan...

Alvar ja Hilja asuivat omassa yhteisessä kodissaan. He eivät sisustaneet kotiaan sisustuslehtien mukaisesti, mutta heillä oli kaikki tarvittava silti. Heillä oli kodikasta ja kaunista. Heillä oli omanlaisensa koti kasassa. Oli Alvarin harrastukseen kalastusvälineitä vaikka ja kuinka. Oli Hiljan harrastukseen kudontavälineitä ja kangaspuutkin. Oli kissa ja koira. Oli lehmäkin jopa! Oli siinä kodissa huonekaluja, tekstiilejä ja astioita ihan tarpeeksi. Ei mitään kalliita design-tuotteita ehkä, eikä sävy sävyynkään välttämättä, mutta se oli silti lämmin, rakastava koti. Turvallinen pesä. 

Joka aamu Alvar hoiti navetta-asiat. Lypsi lehmän. Ruokki... Hilja teki itse maitojuustot, voit ja kermat. Alvar rakasti Hiljaa, Hilja Alvaria. He huolehtivat lemmikeistään ja kiusoittelivat toisiaan. Heillä oli iloa ja naurua. Oli heillä myös omat huolensa. Hiljan vakava sairaus vei hänen voimiaan ihan niinkuin Alvarinkin voimia. Lisäksi talous oli heikolla kantimilla, mutta ruokaa he saivat silti joka päivälle syödä. Ei mitään kermakaakkuja tai pistaaseja, mutta ruokaa kuitenkin. Ja omatekemänä sitä riitti aina pakastimeen asti pahan päivän varalle. 



He yhdessä menivät torille myymään tuotteitaan ja saivat aina sen verran rahaa, että saivat ostettua jotain pientä ja ylläpidettyä elintasonsa jotenkuten. Ei rikkauksia, mutta ruokaa ja vaatteita. Laskut maksettua. Hiljan lääkkeet ja Alvarin auton bensat,  vanhaan autonrähjään, jolla kulkivat asioille. Hilja ei olisi jaksanut kävellen. Toisaalta ei Alvarkaan olisi kerennyt kaikkialle ilman autoaan. 

Hilja myös leipoi parhaina päivinään  ja antoi ihmisille lahjaksi pullaa, leipää, piiraita.. Tai kudottuja mattoja. Samoin Alvarin kaloja savustettuina tai kalakukkoina.
 Eivät he pyytäjille antaneet. Ei kateellisille panettelijoille! He antoivat juuri heille, joille halusivat. Jotka olivat sen arvoisia. Hyville ihmisille. Ystävällisille ihmisille. Avun tarvitsijoille. Sellaisille, jotka olivat vaatimattomia ja lahjansa ansainneet. 
Vähästään antoivat, mutta antoivat! Ja monipa antoi sitten heillekin! 



Saivat silkkivaatteita, huonekaluja, liinoja, astioita, hiusharjoja... Ihan mitä vaan kaikkea kenelläkin oli antaa! Hyvää hyvyyttään, sillä kyllä Alvarin ja Hiljan hyvyys tiedettiin ja huomattiin! Hyvä saa, paha ei! Kukin antoi siis oman mahdollisuutensa mukaan. Vaihtokauppaa ehkä, joku sanoisi, mutta Hilja ja Alvar sanoivat saaneensa kaiken ja olivat kiitollisia. Eivät he tehneet numeroa omista anneistaan. Eivät, vaikka se olikin suurta heidän mittakaavassaan. Niin monet tuskanillat Hiljalta kutoessa mattoa tai pimenevät illat Alvarilta kalastamassa kuhia...Jotta antaisivat ne toisille lahjaksi. Erikseen sovittiin vaihtokaupat etukäteen. Ei niitä jälkeenpäin alettu vääntämään enää. Ei se kunnon ihmisten tapoihin sopinut moinen vehtuu. Mutta niin se vaan meni. Yksi antoi, ja sai. Vaihtamattakin. 

Lisäksi markkinoilla Hiljalla oli tapana laittaa aina yksi killinki arpaan. Toivoa, että se tuottaisi heille yllätyksellistä hyvää mieltä. Monesti se vei Hiljan lantin, mutta myös monesti toi jotain pientä tai isompaakin. Hilja voitti markkinoilta joskus käkikellon, joskus kirjan ja joskus hedelmiä korillisen. Ei hän mitään suuria voittoja saanut, kuin kerran. Se kerta olikin sitten Hiljan ja Alvarin kohdalla onnenkyynelten aikaa! Mutta montako kolikkoa oli mennyt, ettei ollut mitään saaneet?



Se kaikki ei kuitenkaan ollut mieleen jokaiselle! 
Kateus oli kamala sairaus. Alvar ja Hilja saivat osakseen kateutta millo mistäkin syystä. Milloin kadehdittiin sitä, että taas oli pullan tuoksua heillä tai tuoretta maitoa tai uusia vaatteita. Eihän sellaista voinut olla köyhällä parilla! Ei nähty lehmää navetassa tai työpanosta navetasta ruokapöytään saakka. 

Millon kadehdittiin uusia tarvikkeita tai sitä, että Hilja osti itse  jotain uutta. Puhuttiin pahaa. Varkaaksi ja huijariksi haukuttiin. Eihän tuollainen vähävarainen pariskunta voi saada rahaa mistään ostaakseen uutta lankaa tai kahvia! Saatikka voittaa markkinoilta yhtenään... 
Eihän heille saa antaa lahjoja! Eivät he voi voittaa mitään!  Eivät he tarvitse mitään!
He ovat huijareita! 
ei, ei nähty niitä kertoja, kun Hilja menetti killinkinsä. Ei nähty vaihtokauppoja, ei annettuja ja saatuja lahjoja. Ei arvan ostoja tai mitään muutakaan. nähtiin vain, että taas sai, taas sai, taas sai... Ja sekös kateellista suututti! 



Hilja ja Alvar miettivät, mistä moinen kauna oli peräisin. 
Hehän tekivät töitä kaiken saamansa eteen! Auttoivat toisia töissään. Pyytämättäkin! Hoisivat toisten lapsia, tekivät pihatöitä, kuljettivat tarvikkeita torille autollaan...  Antoivat heille omastaan. Olivat rehellisiä ja avoimia. Olivat aina läsnä kun tarvittiin apua. Säästivät jokaisesta maitolitrasta saamansa kolikon, jotta voisivat lopulta hankkia jotain tarpeellista.

Ja heillehän antoivat vain heidät tuntevat ihmiset lahjoja. Ei ketään oltu pyydetty antamaan! Ihmiset näkivät heidän rahallisen tiukkuutensa. Mutta myös hyvyytensä! Hehän kertoivat avoimesti, mistä mitäkin oli saaneet ja mitä kukanenkin oli tuonut tullessaan! Olivat kiitollisia! Osoittivat kiitollisuutensa! Vaikka kuinka olivat itsekin antaneet... Eivät he olleet koskaan keneltäkään varastaneet! Eivätkä tulisi varastamaankaan! 



Hiljan lääkityskin oli kallista. Sitten, kun maksukatto tuli täyteen ja rahaa jäi kuussa enemmän käteen, Hilja ja Alvar saattoivat säästää tai laittaa sen johonkin täysin ylimääräiseen. Mennä vaikkapa tansseihin tai ostaa Hiljalle mekon! Tai kihlat tai koirankopin tai valaisimen... 

Alvar mietti. Hilja mietti. Eivät he koskaan saaneet muuta vastausta, kuin että kateus oli sairautta ja mustensi ihmisten mielen niin, etteivät nähneet totuutta. Vain osan siitä. Loput kuvittivat itse mielessään omanlaisekseen. Sitä sen täytyi olla...

Ja Hilja sekä Alvar tiesivät senkin, ettei kaikkea saanut rahalla.Heillä oli niin paljon asioita, rikkauksia, mitä ei kukaan voisi rahalla ostaa kaupasta tai torilta! Ja ne asiat eivät olleet maallisia...

Minäkään en ole keksinyt syytä vielä, miksei peruskateelliset ihmiset ota itseään niskasta kiinni ja ala toimia itse!?  Tai miksi edes kaikilla pitää olla kaikkia samoja asioita!?  Ihan varmasti jokaisella on jotain hyvää elämässä ja saisi lisää jos tekisi asialle jotain. Ilman toisen kustannusta! Mutta ei. Nähdään vain se, mitä toisella on. Totuus kuitenkin on se, ettei mikään koskaan muutu omassa elämässä, ellei tee päätöstä muuttaa sitä. Ja toimi! 
Olen niin monta kertaa kateudesta kirjoittanut jo, etten ala uudestaan puimaan tuntojani tässä pitemmän päälle. Jokainen voi halutessaan lukea vanhempia kirjoituksiani aiheesta. Niitä kun riittää.



Joskus aikaisemmin ihmettelin, kuinka kukaan voi oikeasti olla kateellinen minulle ja elämästäni. Vasta äskettäin ymmärsin sen... Kaikkea kun ei saa rahalla. Niinkuin Hilja ja Alvar sanoivatkin.
En tietenkään toivoisi kateutta saavani osakseni, koska ei siihen ole aihetta, mutta tottahan se on, että olen paljon onnekkaampi monessa asiassa, mitä joku sellainen, joka on kateutensa antanut näkyä ja kuulua. Minä kun en ole vaipunut itsesääliin voivottelemaan kohtaloani, vaan teen asioita, jotta surkean elämäni lisäksi olisi hyvääkin oloa. Iloa. Asennetta. Se on minun valintani!  Minunkin elämässäni on kuitenkin se nurjakin puoli, kuten jokaisella. Sitähän kateellisena ei huomata. :(

Esimerkiksi ulkoilu, kotona oleminen, elämästä nauttiminen ja asenne, rakkaus, toimiva parisuhde,toistemme tukeminen,  KOTI, hyväksytyksitulemisen tunne...  Asioita, joita ei kaupasta osteta kilohinnalla. Näistä osasta voit lukea tarkemmin näistä kirjoituksistani:

"KATEELLISTEN PANETTELUA"
"KOSTEIKKO, JOSSA KARVAISEN PATUKAT VIIHTYVÄT"



Kateutta aiheuttaa sekin, kun ei ymmärretä sitä, etten  ilmoittele silloin ympäriinsä, kun makaan kotona kivuissa, että Hei, nyt olen kotona ja sairaana! Ja kun olen kotona sairaana, ei minua silloin näy ulkona! Tottakai minä mielummin kerron ne hyvät asiat, kuin huonot. Minä en ole valittaja!

Valittajan erottanee siitä, että ne hyvät asiat jäävät kertomatta ja kerrotaan vain sitä mikä on vialla. Mutta kertooko se samalla siitä, ettei "valittaja" näe hyviä asioitaan elämässä, vaikka niitä on ihan varmasti jokaisella? Vai kertooko se siitä, että on niin ahdistunut ja pahoinvoipa, ettei kykene edes siihen? Rypeekö hän itsesäälissä? Onko luovuttanut? Ei edes yritä nähdä hyviä asioita?

On täysin tarpeetonta vertailla ihmisten välisiä asioita. Olipa kyseessä sitten omaisuus tai terveyden tilanne tai mitä tahansa. Se mitä SINULLA on on SINUN. Ja mitä MINULLA on, on MINUN. Niin hyvässä kuin pahassakin. Jos sinä et vaikkapa pysty kävelemään ja olet pyörätuolissa, ei minun tarvitse siksi pyörätuolia kaivaa alleni! Ei hyvänen aika! Vastaavasti sinun jääkaapissasi saattaa olla yksi juustokimpale enemmän, kuin minulla. Eihän se ole sama asia, mutta jokaisella on jotain hyvää! Enemmän, kuin toisella! Parempaa. Avaa silmäsi näkemään SINUN elämäsi hyvät asiat!


Lahjoja, lahjoja, anna anna... Jos yhdelle annat, on annettava kaikille. Jos annat yhden, halutaan toinen, kolmas, neljäs... Jos annat pirulle pikkusormen, se vie koko käden...
Ja jollet huutele julkisesti, mitä annat, kenelle annat, miksi annat.. Olet saita ja huono ihminen? Jos taas huutelet julkisesti antamisesi, olet jälleen huono ihminen. Leuhka ja itseäsi julki tuova?
Olemmeko edes tilivelvollisia kenellekkään?
Koskaan emme voi miellyttää kaikkia! 

Itse annan ylläreitä, kun vähiten odottaa tai tilausten yhteydessä extraa ja atc-vaihtojen yhteydessä. Teen myös vaihtokauppoja välillä. Mutta sellaisille en anna, jotka kiukuttelevat siitä, ettei lahjoja ole tarpeeksi tai pyytävät niitä muuten lisää.


Ja kuten aikaisemminkin kirjoitin "Salaperäinen salaisuus"-kirjoituksessani, eihän ihan jokainen sukulainen edes tiedä, että bloggaan. Kuinka he voisivat edes ymmärtää, että lahjoja lähtee arpavoittoina, blogikamuille, atc-vaihdoissa,...


mm. tämä paketti on tässä kuussa lähtenyt jollekin. Ilmaiseksi! Yllärinä! 

Ja jos olet vähävarainen tai varaton, et ikinä saisi saada mitään. Et ostaa mitään. Miksi?!
Eikö nimenomaan sellaiselle soisi jotain extraa!?
Eikä tässä yhteiskunnassa kukaan elä ilman ostamista ja rahaa. Kyllä köyhempikin käy kaupassa joka viikko! Asia erikseen, ostaako pullakransseja, olutta ja karkkia vai leipää, lihaa ja kahvia!

Onneksi kaikki eivät ole sairastuneet kateuteen. Kun on tietoa todellisuudesta kaikkine varjoineenkin, ymmärretään sen valoisuuden merkitys ja ettei positiivisuus ole koko totuus elämästämme.
"Anteeksipyyntö ja armeliaisuus"-kirjoitukseni kertookin tällaisesta KUN ON TIETOA JA ARMELIAISUUTTA-aiheesta myös.

Kehunko? EN!
Itken ilonkyyneleitä, olen kiitollinen! Meillä on kaunis koti kaikenlaisine asioineen. Meidän oma koti. Ja meillä on ihmisiä, jotka TIETÄVÄT JA LUOTTAVAT JA NÄKEVÄT! Ja he saavat meiltä kaikkea mitä voimme antaa heille!!! Täysin pyytämättä! Voisin siis sanoa olevani RIKAS! Rahallisesti en, mutta henkisesti TODELLA RIKAS! 
Mutta kateellisia on myös... 
Ja he eivät selvitä totuutta. He keksivät oman totuutensa itse. 



Minä elän omaa elämääni. Ihan kuin sinäkin siellä omaasi. Sallittakoon jokaiselle se ikioma elämänsä. Tehdään siitä sellainen, mitä itse halutaan sen olevankin. Ihan sama se on minulle, haluatko sinä nauttia elämästäsi hiljaisuudessa tai huudella ääneen blogissa. Iloitaan siitä, että toisella on hyvä olla! Iloitaan siitäkin, että itsellä on hyvä olla! Ja jollei ole, tehdään se hyvä olo jotenkin! Ei oma kynttiläsi syty liekkiin sillä, että sammutat toiselta kynttilän liekin. 


"TYÖLLE EI MITÄÄN ARVOA"
"TEKASTUA JA KUULUMISIA"
"OLENKO MAKSULLINEN NAINEN VAI ILMAISEKSIKO ANTELEN?"
"RIKKAAN OIKEUS OSTOKSIIN"


Esimerkiksi Elokuun ajan voit SINÄ saada nämä ihanat asiat itsellesi.  Minä EN voi tätä saada!  En, vaikka ison työn teenkin joka kuukausi Inspishaasteenkin eteen! Myös sitä näkymätöntä työtä. Ja teen kaiken ihan sinua varten. Saamatta itse mitään. Valitanko?! EN! Kadehdinko? EN! 
 Kiitos Korttisirkuksen sponsoroinnista! 

Minua niin sieppaa se, että täysin viattomia ihmisiä syytetään suotta tai haukutaan heille tärkeitä asioita. Olipa sitten ulkonäkö, vaatetus, sisustusmaku, lasten nimet,.. Jokaisella on oma makunsa ja jokaisella oma elämänsä.  Ei toisten mieleinen! Ja ne haukkujat ja kateelliset panettelijat, eipä heidän elämänsäkkään ole täydellinen.... En silti lähtisi heitäkään haukkumaan tai heille tärkeitä asioita mollaamaan.Olen itsekin saanut kakkaa niskaani, kun asenteeni ei kaikkia miellytä. Positiivisuuttahan ei saa olla... Toisella ei saa mennä paremmin, kuin itsellä. Onko se peilaamista vai mitä? Kuten esimerkissäkin tuossa linkin takana kirjoitin, niin upeita kotejakin arvostellaan ja haukutaan! KOTI! Se mikä on intiimein paikka jokaiselle! Kuinka kukaan kehtaa?!

"KAKSINAAMAISUUTTA"
"KUINKA SANASI SATTUU PIENEEN IHMISEEN"



Älä vihaa ihmisiä jotka ovat kateellisia sinulle. Arvosta heidän kateuttaan. He ovat ihmisiä, jotka ajattelevat sinun olevan parempia kuin he itse. 


Jätän nyt aiheen tähän. Ihan tarpeeksi on jo kateutta ilmassa ilman lisämateriaaliakin.
Mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö jatkaisi edelleenkin positiivisella asenteella ja toisia puolustaen.
Se ei ketään helpota ja paranna, että muuttuisin itsekkääksi, saidaksi, rumaksi, laiskaksi, huonommaksi ja ilkeäksi ihmiseksi. Elämäni elämättä jättäminen ei toisi toisille yhtään enemmän harrastuksia tai mielekkyyttä elää omaa elämäänsä. Kenenkään oma elämä ei paranisi sillä, että minun elämänlaatuni huononisi.

Sanotaan, että paha saa palkkansa. Olen aivan varma siitä! Olen myös varma siitä, että hyvä palkitaan! Ole siis sinäkin sen arvoinen, minkälaisen palkan haluat saada. Huolehditaan jokainen nimenomaan omasta panoksestamme elämäämme kohtaan. Ihan varmasti lahjojakin satelee heille, jotka sen ansaitsevat. Niin henkistä lahjaa kuin sitä materiaakin.



Ja kun näen ympärilläni ihmisiä, jotka joutuvat kateuden kohteeksi, olen jokaiselle sanonut samoin. ELÄ ELÄMÄÄSI!  Anna koirien haukkua!
Nauttikaa edelleenkin elämästänne tuntematta huonoa omaatuntoa!
Olette töitä tehneet sen eteen, että saatte, mitä saatte tai olette, mitä olette. Ei saavutuksia tarvitse vähätellä! Ei omaa hyvää elämää huonontaa toisten takia. Ystäville nimenomaan se HYVÄ on iloinen asia. Ja jollei halua sinulle hyvää, ei ole ystäväsi, vaan joku katkeroitunut..

Se, että joku kadehtii teitä, tarkoittaa sitä, että olet onnistunut jossakin niin hyvin, että elämäsi on parempi, kuin kadehtijalla. Sinä et voi elää toisten puolesta. Et muuttaa kenenkään toisen elämää. Et myöskään ole kenellekkään tilivelvollinen elämästäsi. Olipa kyse menoista, tulemisista, rahoistasi, vioistasi, iloistasi tai mistä tahansa!

Voimme toki auttaa toinen toistamme ja tukea ja kannustaa hyvässä, mutta pahassa pilaat vain oman elämäsi. Sääli on sairautta sekin.

Sovitaanko, ettei enää yhtään kateutta!

Kommentit

Tiia K sanoi…
Olipahan taas loistava juttu ja olit myös upeasti nähnyt vaivaa jutun eteen.

Juu minäkin olen joissain Facebook kisoissa voittanut ja johan alkoi vaino. Katosi ystävä, hän ilmoitti etten voittoja ansaitse, joku toinen ansaitsisi paremmin, ilmeisesti hän, joka osallistuu myöskin kisaan.

Järkytyin koko jutusta, huomasin että hän oli stalkannut kaikkia toimiani ja eli täysin omien mielikuvien varassa.

Olen minäkin ainakin kerran tuntenut kateutta, kun oli kova vauvakuume ja ystäväni tuli raskaaksi. Se oli kuitenkin sellainen pieni pistos sydänalassa, että saankohan itse ikinä lapsia. Ja meni ohi hetkessä, mutta oli selvä kateuspiikki. ;)

Kaverilla oli juuri sillä hetkellä asiat paremmin, kuin minulla. ;)

Kivaa viikonloppua.

Tiia
Viltsu sanoi…
Kiitos Tiia.
Se on niin käsittämätöntä, kuinka kateus iskee ja kovaa joihinkin! Ihan kuin se olisi meidän syy, että voitamme jotain tms. No joo, osallistuessa on se riski. :D
Mitä se kateus auttaa?! Saako kateudella aikaan hyvää?! No ei.

KUUKAUDEN TOP 3

Hyvän mielen kortit + ARVONTA + ALEKOODI

Mitä sinä haluat elämältäsi?
Oletko onnellinen ja voitko henkisesti hyvin? 


Hyvän mielen kortit toimivat sekä yksistään että erinomaisesti hyvän mielen vuosi-kirjan kanssa. Hyvän mielen vuosi on inspiroiva tehtäväkirja, joka tarjoaa tehtäviä hyvän mielen taitojen harjoitteluun viikottain vuoden ajan. Korttien avulla voi harjoitella 53:a hyvän mielen taitoa, jotka esitellään Hyvän mielen taidot -kirjassa.

Vuodenkaan jälkeen kortit eivät todellakaan jouda roskiin, sillä näitä kortteja voi käyttää niin kauan, kuin vaan kortit ehjinä pysyvät. Ihan heti eivät piloille mene säilytysrasiassaan ja kevyen lakkapinnan ansiosta.Myös kirja kannattaa säilyttää ja hyödyntää uudestaan aina, kun haluat virkistää muistiasi kirjan aiheissa.


Maaretta Tukiaisen upeat ajatukset ja Krista Keltasen kuvitukset yhdessä luovat ihastuttavat, värikkäät ja isokokoiset hyvän mielen kortit. Kortit koostuvat tunnelmallisesta valokuvasta ja vahvistuslauseesta. Yksi pakka sisältää 53 korttia ja mukana on myös ohjekortt…

Syyskuun ARVONTA

Tässä se nyt on. Syyskuun arvonta. Montaa päivää ei arvonta kerkeä voimassa ollakaan, mutta kivahan se on välillä pitää pikaisempikin arvonta ja saada voittaja selville nopeaan. Palkinto on minun itseni ostama apteekista, joten sponsoreita tässä ei ole. Kerron silti tuotteesta hieman, jotta tiedät, mistä on kyse.
Se, miksi tämän tuotteen halusin palkinnoksi hankkia, johtaa juurensa omista kokemuksistani. Jos itse koen jonkun tuotteen tai asian hyväksi ja minua auttaneeksi, niin tokihan tahdon tarjota sinullekin mahdollisuuden tutustua sellaiseen.


Palkinto on täysikokoinen vaahtoamaton Salutem-hammastahna. Minulla on niin herkkä suu, etten tavallisia tahnoja voi käyttää laisinkaan, joten nämä vaahtoamattomat ovat tulleet tutuiksi. Nyt kun löytyi kotimainen tuote, oli pakko sitä testata ja sitten hommata palkinnoksikin yksi tuubi. Sinä voit siis olla pian se, jolle tämä lähtee!


Salutem-erikoishammastahna ei sisällä mitään ylimääräistä. Ei makuaineita, väriaineita, vaahtoa muosostavaa …

Keskimmäisen kutsu

Kesä on kaunista luontoaikaa, mutta niin on syksykin. Haaveilin kauan kunnollisesta järkkäristä, ja kun se vihdoin mahdollistui reilu vuosi sitten, olen innoissani ollut kuvaamassa luontoa ristiin rastiin. Tänä syksynä pakkasimme makuupussit, ruokatarvikkeet ja kameralaukun matkaan ja lähdimme kuvausmatkalle noin 100 kilometrin päähän järven rannalle, jossa tiesimme oleilevan ja asustelevan majavia, laulujoutsenia, kurkia, ilveksiä ja jopa karhujakin. Unohtamatta muitakaan luonnon asukkeja. Suurempiin petoihin emme törmänneet, onneksi, mutta lintuja ja erilaisia ötököitä senkin edestä tuli meitä vastaanottamaan ja majavathan ne pitivät meitä puuhakkaina patojensa kanssa. Nyt pääset katsomaan kuviani tältä Keskimmäisen kuvausreissulta.


Ihan ensimmäisenä meitä tervehti ovelan näköinen ruskea perhonen. Hyvin oli tuttavallista laatua eikä välittänyt laisinkaan siitä, että autosta purimme tavaramme mökkiin ja kuvasin häntä useammankin kuvan verran. Kyseessä on Pietaryrttisulkanen.


Sillat h…