Muovikimpaleen viskelyä ja liputusta


Tässä männä viikolla, kauniina auringonpaisteisena päivänä, päätimme lähteä käymään ulkona. Tekosemme oli jotakin ihan uutta ja sellaista, mitä emme olleet koskaan aikaisemmin vielä tehneet. Nämä kuvat ja tarina on siis ihan eka kerrastamme tätä lajia ja nyt sen uskaltanen teillekin kertoa. ;) 

Nimittäin haluamme nauttia Suomen luonnosta ja upeista vaihtuvista keleistä ja ulkoilmasta. Olipa sitten vesisade tai lunta, aurinkoa tai harmaa pilvinen taivas. 

Olemme toki kävelyllä käyneet, mutta nyt meillä ei enää ole vesistöä kävelymatkan päässä, joten pitää lähinnä kulkea asfalttia tai omia polkujamme. Siis löytää jokin ihan omituinen reitti. ;) 

Samaten geokätköilyä harrastamme, mutta lähimaaston kätköt on jo koluttu. Jotain uutta siis oli keksittävä. 


Siitä se sitten innostus lähti ja hommasin rakkaalleni synttärilahjaksi Frisbeegolf-kiekot. Ne hassunhauskat muovilärpäkkeet, mitä nakellaan viskoa lentoon ja yritetään osua koriin. 

Normi frisbeehen verrattuna periaate sama, että lennätetään kiekkoa, mutta fg:ssa kiekot ovat eri painoisia ja liitävät eri tavoin. Kolme kiekkoa eri matkoille. Ja tosiaan reitin varrella on useita koreja maastossa, joihin sitten yritetään osua. 

Meillä oli ne yhdet kiekot ja vuorotellen heiteltiin niillä samoilla. Onnistuu hyvin tässä vaiheessa harjoittelua. 

Ja koska meillä oli niin hakusessa tuo kiekon lennätys, päästettiin moni kokeneempi porukka ohittamaan. tässä pelissä se onnistuukin. Ihan hauskaa oli, vaikka minun kiekko lensikin lähes aina joko vain muutaman metrin eteenpäin tai sitten jonkun puun taakse tai pusikkoon. Enhän ole vuosikausiin viskellyt mitään kiekkoa ja lantiosta se liike ei voi minulla lähteä. Tarvitaan vielä harjoittelua. 


Paluumatkalla meitä katseli kurjet. Liekkö naureskelleet touhuillemme?!


On ne kauniita, city-birdietä. ;)


Vesipullo oli mukana kylmäkallejen kupeessa. Olisi tehnyt kuitenkin mieli pulahtaa myös suihkulähteen vilvoittavaan veteen. 


Tällaiset yhteiset puuhat ulkona yhdistävät ja ovat kiva yhteinen asia. Vaihtelua. Parisuhteesta on pidettävä huolta ja keksittävä jotain muutakin, kuin vaan olla kotona, maata sohvalla ja odottaa valmista. Rutiineista irrottautumista!

Meillä on takana lähes 5 vuotta yhteistä elämää ja toistaiseksi ei ole tullut sitä tunnetta, ettei toisen pärstää jaksaisi katsella. Päinvastoin, olemme kuin kaksi vastarakastunutta. Veikkaan, että yksi suuri syy tähän on nimenomaan vaihtelunhalu ja yhteiset puuhat ulkona. 


Tässä viime viikonloppunakin heittelimme kiekkoja ja tällä kertaa ihan vaan aukiolla. Harjoittelimme tekniikkaa. Se on niin hakusessa vielä. Kyllä se alkaa pikkuhiljaa onnistua! Kiekko liiti pidemmälle ja suoraan. Ainakin välillä. ;)


Samalla istahdettiin laavulla. Kaikkihan se pitää sotkea. Graffitit ovat kauniita.. muttei tihutyönä tehtyinä. 


Sitten vielä ilouutisia. Voisi sanoa, että liputusta ilman lippua tai elämän kääntymistä parempaan suuntaan. 

Lapsukainen pääsi kotiin sairaalasta ja on saanut ystävän, joka vie häntä parempaan suuntaan. Lisäksi lapsukaisen seura on tälle ystävälle ihan parasta terapiaa ja apua. Eli toinen toiselleen täydellistä seuraa! 

Lisäksi äitini pääsee sairaalasta tänään kotiin! toki tiputusta jatketaan yhä kotona ja autetaan siellä, mutta kuitenkin. Oikea lääkitys löytynyt ja tauti talttumaan päin. Niinkin kriittinen mitä tilanne jo oli, on hämmästyttävää, tai kuten lääkäri sanoi, ihmeparantumista, että on nyt palaamassa kotiin toipumaan! Huh. Ihan parhautta!


Kommentit

  1. Monesti on pitänyt tuota kiekkojen heittelyä mennä kokeilemaan, mutta aina vaan jäänyt. Nyt on lähistölle tulossa uusi rata, josko jo sitten :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Hei, kaunis ihminen, soisitko minulle hetkisen..
Mitä pohdit postauksesta tästä?
Entä yleensäkin blogini hedelmästä?
Jätäthän viestin lyhyen tai pohtien pitkään,
Mutta anonyymit haukut tosin eivät johtaisi mihkään!
Olkoon päiväsi sateenkaaren sävyinen, iltasi leppoisa, yösi tyyni.
Ja kun saapuu aamu uusi, jo sängyssä tuumi:
On Inspiksen Viltsu sun ystäväsi vanha taikka uusi.

Ystävyydellä kaunissieluiselle lukijalleni,
Viltsumari