Sinä olet tässä suuressa osassa!

Päärynä-jogurttikakku

 Äitinä oleminen on minulle ollut täyttä iloa, onnea ja lohtua. Se on ollut pelkoa, raivoa ja suurta surua. Se on antanut paljon, ottanut paljon. Se on tuonut voimia ja vienyt voimia. Se on ollut tasapainoilua nuoralla.

Vaikka äitiys erityislapsen kanssa on ollut rankka kokemus, on se myös antanut niin paljon, etten vaihtaisi yhtäkään päivää pois. Kaikki ne vastoinkäymiset, joista joku sanoisi,että ehkä ne vaihtaisin, ne ovat tuoneet lisää luottamusta välillemme, tahtoa tehdä kaikkensa äitinä ja lujittanut sitä tietoa, etten ikikuunaan jättäisi lastani. ja hän tietää sen!

Lapseni olisi niin etuoikeutettu saamaan palan kakkua, koska on tehnyt minusta äidin, mutta valitettavasti tänä äitienpäivänä olimme yhteydessä vain toisin.
Murusen kanssa, ja tietenkin karvaisen vauvamme kanssa, juhlistimme äitien-, äitipuolten ja emojen päivää.

Kakkukahvit

 Murunen järjesti meille aamupalan kakkukahvineen. Minä järjestin hänelle pienen lahjan ja iltapalaherkut.


Mutta sitten asiasta toiseen. Katselin ohimennen lukijoitteni listaa, ja hihkaisin ilosta! Ihanaa! Kiitos, että olet olemassa! Sinä juuri! Olet tullut uudeksi lukijaksi ja samalla osaksi unelmaani! Blogia, joka toimisi ja olisi elämälleni tarkoituksena. Mitä enemmän voimani hupenevat, sitä enemmän tahdon olla hyödyksi, iloksi, antaa blogilleni, no jos en ihan kaikkeani, niin suuren osan. Sinä olet tässä suuressa osassa! KIITOS!

Täytekakkupala

Ihan pakko kertoa sinulle tämän aamun tapahtumista. Sen verran repeilin itselleni. Kas kummaa, kenellekkäs muullekaan. :D

Olen huomannut, että voimani ovat huonommillaan aamuyöstä ja illalla. Se tietty aika, kun opiaattien vaikutus alkaa laskea. Iltaisin se tarkoittaa sohvaperunana oloa ja kipujen viedessä voimia, myös sohvalle nukahtamista tunniksi tai pariksi. Mutta aamuyöstä, kun olen muutenkin väsynyt ja puhki, sitä kipua ei vaan jaksaisi. Taustallahan on jo unta, joten enää en edes saa nukutuksi. Olen siis toisinaan testannut sitä, että tulen nukkumaan vasta aamuyöllä. Kolmen, neljän, viiden maissa. Olisin niin väsynyt, että nukkuisin sen pahimman yli. Noh, tänä aamuna se ei kuitenkaan auttanut.

Olipahan aamuyö, en muuta voi sanoa. Kun vihdoin kello tärähti 7 ja sain ottaa osan lääkkeistä, toivoin sen auttavan enemmän, mutta ei. Kahdeksan, puoli yhdeksän.. Kun vihdoin nukahdin, nukuin sikeää unta.

Heräsin siihenettä puhelin soi! Unenpöpperöisenä otin kännykän ja vetäisin sormella "VASTAA".
Toistelin luuriin nimeäni, turhaan. Kuka hunsvotti soittaa heti aamusta lyödäkseen luurin korvaan!? tosiaan, katsoin vielä, ettei linjat ole auki enää. Voi nakkimakkara!
Törkeää, sanoin minä!

Etsin yhä unen sekaisena sovelluksista loki-tietoja. Ei meinaa millään löytyä. Mietin siinä, miksi sovelluksiakin pitää olla niin paljon, ettei yhtä lokia löydy...
Lopulta tajuan, että katson sieltä Puhelut-osiosta.

Silloin säikähdän! Viimeisin puhelu on äidiltäni!
Iski hätä päälle! Miksi äiti soittaa siihen aikaan ja lyö luurin korvaani!?
Onko äidilleni sattunut jotain? Onhan hän kuitenkin sairaan kirjoissa hänkin.
Tai onko isälleni sattunut jotain, sillä hän on laitoksessa ja vielä huonommassa kunnossa!?

Vilkaisin kelloa. Äiti soittanut siis.. Ysiltä tasan.
Vielä loki. Äiti soittanut sen mukaan... Eikun eilen minä soittanut hänelle?? entä missä on se äsken tullut puhelu?!
Etsin etsin, muttei sitä näy missään!

Tuijotan vuoronperään lokia ja kelloa. Loki ei muutu. Kelloa... Ysi? Puhelin? Herätyskello? ?
Herätyskello!!! VOI V*#¤%!

Otan kipua parhaiten lievittävän opiaattihoitoni ja huokaan syvään...
Olen onnekas siinä, että voin vajota nolona maan alle itseltäni piiloon jatkamalla unia!