Tällaisia arpia vastaan taistelen

paratiisi
Suomen talvi lähestyy ja paukkuvat pakkaset, kuiva iho ja sähköiset hiukset. Huulet rohtuvat ja jalkapohjat kovettuvat. Palelee, vaikka olisi kuinka monta kerrosta vaatetta päällä... Ollappa teleportti, jolla siirtyisin talven kovimmiksi pakkasajoiksi etelään lämpimään. Tai ilmansuunta voisi olla jokin muukin, jos vaan paratiisini löytyisi idästä vaikkapa. 

Kuva on ystävälle yllärinä tehty korttisarjan osanen ja TJK-ajatuksella mentiin. Iso kuva osiin, osia eestaas liimailtu ja helmethän ne koristaa loppusilauksen. Kartonkiboordi syntyi roskiin menossa olleesta palasesta. 

ruusuvesi
 Paratiisiin en kuitenkaan pääse talvea pakoon, joten eilen esittelemäni Ruusuvesi tuokoon hetken helpotusta tuoksumaailmassa.

Ruohonjuuri
Samalla kun Ruusuvettä sain Ruohonjuurelta testiin, sain myös kaksi minulle täysin entuudestaan tuntematonta öljyä. En varmaan olisi itse osannut näitä edes tilata, mutta kuten olen ennenkin hehkuttanut ammattitaitoisia asiakaspalvelijoita, niin myös Ruohonjuuren verkkokaupassa on ihan huippuosaamista! Olen KERRAN kertonut omat heikkouteni ja epäkohtani ja blogissa tietysti mitä milloinkin, ja niillä perusteilla Ruohonjuuresta osataan valikoida minulle sopivat tuotteet. SE ON AMMATTITAITOA! Niin ja rakkautta luonnontuotteita ja luontoa kohtaan.

luonnonkosmetiikkaa

Persikanvärisessä pullossa on Kaktusviikunaöljy ja pinkissä Myskiruusuöljy. Molemmissa toimiva pumppumekanismi. 

myskiruusuöljy

Uudistava myskiruusuöljy on tarkoitettu erityisesti erittäin kuivalle iholle.
Myskiruusuöljyhän kiihdyttää solujen uudistumista ehkäisten ikääntymisen aiheuttamia pigmenttiläiskiä ja hoitaen niin tavallisia arpia kuin raskausarpiakin. Niitähän minulla on ja tulee lisää ihan kohta.

Myskiruusuöljy valmistetaan Chilen Andeilla kasvavan villiruusun siemenistä, jotka sisältävät ainutlaatuisen määrän linoleenihappoja, jotka ravitsevat ihoa syvältä. 

Ja katsokaas tuo Inci!

INCI: Rosa Rubiginosa Seed Oil*

*100% luomuviljelty ainesosa

Hyvältä näyttää! Ei lisättyjä tuoksuja tai väriaineita tai muitakaan kemikaaleja.
Se mikä tässä on miinusta, on se, että öljy on värillistä. En siis aamulla sivele tätä raskausarvilleni ja vedä paitaa päälle, vaan täytyy antaa kuivua ensin. Kuitenkin tuote on sen verran erinomainen ja hyvää tekevä, ettei tuollainen "odottelu" minua haittaa.


Kaktusviikunaöljyn sanotaan olevan yksi arvokkaimmista ja harvinaisimmista öljyistä maailmassa! Tässä pullossa sitä on luomulaatuisen auringonkukkaöljyn kanssa kimpassa.

Se mikä tästä öljystä tekee hienon, on se, että tämä ei värjää, ja sisältää runsaasti antioksidantteja sekä hyviä rasvahappoja, steroleita sekä E-vitamiinia. Niitä keski-ikäinen nainen kaipaa jo erityisesti. Tätä öljyä voin sipaista aamulla kasvoilleni siltäänkin, tai sekoittamalla muutaman tipan suosikkivoiteeni sekaan. En siis tarvitse tuplavoitelua. :D Silmänympärysihoni suorastaan rakastaa tätä öljyä ja pienimmät juonteet ovat alkaneet saada kyydin kauas minusta. Liekkö ne sitten siellä paratiisisaarella?! ;)
Kaktusviikunaöljy kosteuttaa ja ravitsee tehokkaasti kuivaa ihoa ja hidastaa ikääntymisen ensimerkkejä. Kaktusviikunaöljy soveltuu myös raskausarpien hoitoon ja ennaltaehkäisyyn.

Ja se ihana inci:
INCI : helianthus annuus seed oil*, opuntia ficus-indica flower extract*. *=luomulaatua.


Mitään päivän tai kahden tehohoitoja nämä öljyt eivät ole, mutta silti tunnen jo eka kerran jälkeen ihoni voivan paremmin. Öljythän imeytyvät ihoon helpommin, kuin voiteet. Reilu kuukausi, ja juonteille voi alkaa vilkutella hyvästiksi. Kuitenkaan raskausarvet eivät katoa kokonaan, mutta ainakin minulle on tärkeää se, että ne vaalenevat hieman ja näyttävät hitusen terveemmiltä, kuin ilman hoitoja. 



Tällaisia arpia vastaan taistelen selän ja vatsan suhteen. Siihen vielä kasvojeni ikärypyt. Olen toki ylpeä elämäni tarinasta, mikä jokaisen arven ja rypyn taa kätkeytyy, mutta silti.. Saahan sitä kauneuttakin helliä. ;)

Onko sinulla juonteita tai arpia, kuivaa pintaa tai pigmenttiläiskiä, jotka kaipaavat pikaista apua? 
Minun suositteluni on Ruohonjuuri


Ruohonjuuren kanssa yhteistyössä

Kommentit

Taina sanoi…
Kaunis kortti ja kiinnostavia tuotteita.
Itsekin tykkään suosia luomu kosmetiikkaa aina kun lompakko antaa myöden.
Iloisia syyspäiviä sinne! :)
Unknown sanoi…
Mulla on Avenen sitruunainen öljy, mitä ei saa Suomesta ja se on ihanaa! Pitää hakea aina Euroopasta. Mulla on onneks raskausarvet jo vaalenneet kun vikasta raskaudestakin on jo 8 v. Muutama vuosi siihen meni.
Taru, olet onnekas, kun sinulla iho ja arvet palautuvat nopeammin. Tuo on niin yksilöllistä. Vanhimmat arpeni ovat yli 20 vuotta vanhoja, uusimmat pari vuotta. Raskausarvista toiset pääsevät vielä helpommalla, jos edes arpia laisinkaan. Voi onnekkaat. Minähän kävisin plastiikkakirurgialla poistattamassa raskauden jäämät, mitä ei millään muulla keinoin pois saa kuin kirurgisesti, mutta hintaa liikaa minulle.
Mainitsemaasi öljyä en tunne, mutta mm. weledalla ja DR. Hauschkalla on Suomenkin kamaralla sitruunaisia öljyjä. Ehkäpä joskus pääset kokeilemaan, olisiko niistä sinulle apua
Aivan ihana kortti ja mahtava tuote tuo mikä auttaa arpiin ♡
Sisko sanoi…
Kaunis kortti!
Kiitos osallistumisesta haasteeseen.

Kiinnostavia tuotteita...tuo "hidastaa ikääntymisen ensimerkkejä" on mulle vaan vähän myöhäistä. Ensimerkeistä kun on jo aikaa =o)