Makrotex-aiheena keittiössä sai kaivelemaan ennen julkaisemattomia kuviani keittiön antimista. Yleensähän julkaisen ruoka-aiheisia kuvia vasta sitten, kun on kasassa tarpeeksi monta aiheeseen sopivaa. Niin myös tänään.
Monesti tulee se tilanne, että mieli tekisi jotain hyvää, muttei ole varaa ostaa mitään herkkuja ja tarvikkeissa on vain joku yksi banaani tai yksi sitä tai tätä. Meitä on kaksi syöjää, joten pitää alkaa soveltamaan ja käyttämään mielikuvitusta, kuinka loihtia sitä hyvää vähästä.
jälkiruoka |
Viltsun imelät hedelmät
1 kookas banaani
1 nektariini
siirappia
Viipaloi banaani ja tee pestystä nektariinista noin sentin paksuisia lohkoja. Asettele hedelmät jälkiruokaastiaan tai vaikka pienelle lautaselle siten, että banaanit ovat keskellä ja nektariinilohkot molemmin puolin sivuilla. Lorauta siirappia kevyesti, mutta niin, että kaikille palasille ja viipaleille sitä tulee. Voit tarvittaessa levitellä lusilakka tai veitsen kärjellä siirappia, jos lorahtaa liikaa johonkin kohtaan.
Tarjoillaan heti haarukalla syötynä. Itselläni oli pikkuhaarukat.
Vinkki: Juhlavammaksi saat annoksen lisäämällä pehmeämmäksi sulanutta vaniljajäätelöä puolen sentin siivun banaanin päälle keskelle, tai kermavaahtoruusukkeita. Silloin siirappiakin voi käyttää vieläkin vähemmän.
hedelmälohkot |
Tähän jälkkäriin voi oikein hyvin käyttää myös ne kypsät hedelmät, jotka ovat menossa vanhaksi, eikä haittaa, jos hedelminä olisi vaikkapa päärynää ja persikkaa tai omenaakin. Omena vaan pitää olla entistäkin ohuempina siivuina.
valkoviini |
Kellään ei ole oikeutta pilata päivääsi,
saati sitten elämääsi. Ja arvaas mitä?
Kukaan ei pilaakaan, jos et itse sitä pilaa…
hyvä valkoviini |
Kesän nautintoja. Huuruinen kylmä viinipullo, jonka saan korkata rakkaani kanssa.
Onnea ei mitata kellolla. Se voi kestää sekunnin, mutta tuntuu aina. Tämä pullo kesti himpun kauemmin, kuin sekunti kuitenkin. hihii
Älä kirjoita koskaan muistiota, jossa arvostellaan tai vähätellään jotain kollegaa tai joka vahingoittaa häntä. Älä kirjoita koskaan raporttia, joka on sävyltään kyyninen, alentuva tai töykeä. Äläkä koskaan lähetä viestiä, jonka olet kirjoittanut vihan tai turhautumisen puuskassa. Omilla teoillasi hankkimasi vihollinen saattaa tulla eteesi missä vain.
-Jeffrey J. Fox
on elämä hetki vain!
On parempi tanssia elämän tietä
kuin kulkea laahustain.
-Saima Harmaja
19 kommenttia:
Mulle tuli nälkä ja näppis on kuolassa :D ja viini sopii aina niin hyvin - keikkeen!
Hyvää helposti, nam!
Voi kiitos Jenni! Toivottavasti viihdyt blogissani! <3
No niinpä! Sitä liian usein vaatii itseltään enemmän, kun voisi tehdä vähemmästä. Mutta itselläni on mielikuvitus kasvanut , mitä kauemmin olen ollut vähävarainen. Kun kauppaan ei vaan voi joka mieliteosta lähteä.
Satukoo, ojennan pyyhettä. :D
SusuPetal, Sitäpä juuri. Nam nam
Vinkki ohjeeseesi: Käytä hunajaa siirapin sijaan! Maukasta tuo, mutta myös hunajan kanssa.
Pappilanmummo, Itseasiassa hunajaakin on kokeiltu ja jotenkin omaan makuun siirappi vahvempaa ja maukkaampaa, mutta totta, että joku voi hyvinkin rakastua hunajaisiin hedelmiin. Hyvä vinkki!
Ihanan herkulliselta näyttää! :)
Herkkua varmasti! :)
Tää herkkupeppu täällä ihan innostui näistä herkkukuvista, nam!
Olipas hauska ja jotenkin erilainen resepti-idea! =)
Tuo voisi olla perjantai-illan huumaa!
Kivat astiat maukkaille hedelmillä :)
Keittiössäsi nautiskellaan herkkuja ja hyvää viiniä.
Hienot värit!
Saima Harmajan runot ovat kyllä tiiviydessään todella osuvia.
Hmm, näyttää hyvältä ja terveelliseltä! :)
Hienot ihanat kuvat... näyttää herkulliselta. Viini kruunaa hyvän aterian.
Oi, mikä herkku! Kyllä mun on vissiin pakko lähteä kaiveleen kaappeja...:) Ainakin banaania pitäisi löytyä!
Lähetä kommentti