Myötähäpeätkö minua?!

värityskirja

Heräsin vaille kolme tänään yöunilta. Nousin ylös sängystä vasta puolin viiden maissa. Kyllä, puhun illasta. Kodissamme kissat olivat pistäneet ranttaliksi ja sotkeneet jokaikisen huoneen perinpohjaisesti. Heillä oli leikit, jotka unen läpi kuulin. Ei siis tappelua, vaan leikkiä. Eivät edes yleensä noin meuhkaa, mutta eikös se sanontakin ole, että kun kissa nukkuu, hiiret hyppivät pöydillä. tässä tapauksessa emokissa-ihminen nukkui ja kissat hyppivät pöydillä. 

Voisin siis sanoa olevani häpeissäni tätä kirjoittaessa siitä, että makaan täällä päivän iltaan saakka ja koti on sekaisin. Tai oli. Ensitöikseni aloin siivoamaan, sillä ahdistaa sekasotku. Sitäpaitsi tänään on hääpäivämme. En tahtoisi Murusen tulevan kotiin "kaatopaikalle". Häpeällisenä vaimona lisäksi tunnustan, että voimani ovat edelleen vähissä, vaikkakin väsymyksen ollessa pois on hyvä siltä osin olla. 

Teenkö siis gourmet-ruuan? Teenkö kakun ja haenko ruusuja!? Olenko laittautunut kauniiksi ekan vuoden hääpäivämme kunniaksi. Häpeän niin tilaani, että itkettää! Tällaisina hetkinä tahtoisin olla terve ja hehkeä ja kaunis enemmän, kuin mitään muuta. Saatan kuitenkin olla paikallani, kirjoittaa, mutten seisoa peilin edessä, tai kokata lieden edessä puhumattakaan kauppaan menosta. Jos jokin asia lohduttaa, niin leikkaus todellakin lähestyy ja tänään tuli postista 18 sivuinen nivaska ohjeita ja kaavakkeita. Huomisesta tulee kiireinen päivä. Huomenna on käytävä viimeistään verikokeessa, virtsakokeessa, sydänfilmissä... Hemmetti, että sairaala on ajoissa näissä asioissa!!! NOT!

värityskuva

Katso nyt tuota rakasta! Pieni ja viaton, ja tuoko muka olisi sotkenut meillä paikkoja?! Päinvastoin, on tehnyt minulle värityskuvaa! 

Myötähäpeää ja häpeää miettiessäni muistin elämäni ekan hierojalle menon. Siihen aikaan häpesin muokkautuvaa kehoani. Olin teini vielä ja anorexia söi minua. Samaan aikaan rintani alkoivat kasvaa, tosin vähän, mutta kuitenkin, ja menkatkin olivat jo alkaneet, tosin epäsäännöllisenä nekin. Olin niin epävarma kaikesta! Häpesin kehoani ja pidin sitä saastaisena syistä, joita en nyt ala kaivella. Ja kun mietin kaikkea sitä epävarmuutta ja nuoren pelokkaan ja häpeilevän tytön ajatusmaailmaa, häpesin myös mm. rintaliivejä, jotka osaltaan julistivat minun olevan kasvamassa kohti aikuisuutta. Naiseutta. Naiseus oli minulle siihen aikaan pelkoa, häpeää ja en tiedä mitä kaikkea. Olin siis hajalla oleva teini. 

Menin sitten niillä tiedoilla urheiluhierojalle, joka oli mies. Hän vaikutti fiksulta, asialliselta ja ammattitaitoiselta. Olinhan aiemmin jutellut suunnitelmista hänen kanssaan. Siispä luottavaisin mielin hierontaan. 

Huoneessa oli yksi tuoli, johon piti riisua ja yksi hierontapöytä sekä ikkunalauta, jossa hierojalla oli paperini ja röntgenkuvani. hän tutki kuviani ja oli jo siihen aikaan kauhuissaan selkärankani vioista. Tulisin kuulemma olemaan pulassa aikuisena. Lisää pelkoa siis aikuisuutta kohtaan...

Mutta se ei ole se pointti vaan se, kun hän pyysi minua riisumaan yläosan paljaaksi, jotta tutkii selkäni liikeradat ja aloitamme hieronnan.

pieni poika

Meillä pelataan angry birdsiä. ;) 

Tiesin puheista, että hieronta tapahtuu ilman yläosan vaatteita, eli hän koskisi minuun myös ilman rintsikoita. Siispä hemmetin fiksu yhteenveto! rintsikkahäpeä ja hieronta=jätänpä rintsikat pois matkasta! Nyt kun hän pyysi riisumaan minut, häpeä oli olemassa, mutta suggeroin itseäni, että hän on ammattilainen ja tehnyt sitä vuosia. Hän on nähnyt sen tuhannen naista ilman rintaliivejä. Siispä istuin alas penkille, riisuin paidan syliini ja jäin odottamaan. Vatkasin käsiäni rintojen eteen, sivuille, syliin,.. Lopulta jätin ne "muka niin rentona" roikkumaan tuolin sivuille. Hieroja käänsi päänsä papereistani ja katsoi minua ottaen askeleen, että "no niin, aloitetaanpas... " ja nielaisi sanat ja käänsi kauhuissaan päänsä pois! Soperteli ikkunalle, että "eikö sinulla ole rintaliivejä?! Oletko sinä ilman mitään rintaliivejä? Eihän sitä tuossa iässä tietysti, mutta kun olet jo aikuistumassa ja.. niin, että pitäisikö sinun laittaa... onko sinulla olemassakaan rintaliivejä? Voisiko äitisi auttaa"? Voi luoja, että minä häpesin!!! EIKÖ TÄÄLLÄ OLLAKAAN ILMAN RINTSIKOITA?! 

Ja niin minä edin paitaa rintojeni eteen ja hän yritti tutkia selkäni ja käsieni liikeratoja minun pidellessä vaatemyttyä edessäni! Arvaappa oliko seuraavalla kerralla helpotus kun oli rintsikat mukana matkassa!

kissanpentu pelaa

Jollei jaksa seisoa, voi maata ja pelata...

Nythän sinä siellä ajattelet, että kyllä varmasti opin ja osasin jatkossa miettiä alusvaatevalintojanikin! No opinhan minä, että hierojalla on aina oltava rintsikat. Seuraava häpeällinen hetki kuitenkin tuli kun menin ekaa kertaa sairaalan lääkärin vastaanotolle. Aiemmin olin käynyt TK:ssa ja siellä oli selkääni paineltu ja kyllä, rintsikat olivat päälläni olleetkin. Nyt kuitenkin tutkimus tehtiin niin, että minulta pyydettiin riisumaan myös HOUSUT ja kääntymään selkä häneen päin ja taivutus eteenpäin! :D

Oi, kuulin sinun kiljahtavan ja nostavan kädet pystyyn, että "EIKÄ! VILTSU! Älä sano, että olit ilman housuja!"! :D Älä pelkää, housut olivat kyllä. Siitä ei ole kysymys. Huh.. onneksi! :D 

Olin edelleen teini ja kun lääkäri tomerasti sanoi, housut pois, olin shokissa! Änkytin, että onko pakko!? Miksi housut pitää riisua pois?! Lääkäri lopetti tietokoneelle naputtelun ja kääntyi minua kohti. Hän tiuskasi ensin jotain "Miten sinä sitten kuvittelet, että minä sinut tutkin?!", mutta kun näki kauhistuneen ilmeeni, jatkoi lempeämmin, "ettei minun alushousuja sentään tarvinnut pois heittää, vaan vain kaikki muut". Yhä täysin shokissa ja liikkumattomana istuin paikallani ja vilkuilin pakoreittiä. Mä en voisi mennä pyllistelemään hänen eteensä!!! Änkytin, ettei ennenkään ole tutkimuksissa housuja riisuttu ja eikö nyt mitenkään voisi muuten tätä tehdä!? EI VOI! 

Aiemmat tutkimukset olivat olleet pienempiä, mutta nyt lähete oli nimenomaan suurempaan tutkimukseen, joka vaati painelua ja liikeratoja jne. Että ei muuta kun nyt ne housut pois vaan, kun pitäisi edetä jo tutkimukseen! 

Riisuin ja kyyneleet valuivat jo silmäkulmiin. Kävin lääkärin eteen etuperin ja odotin, että olisi ihan pakko... Ja sieltä se tuli: Käänny ympäri ja kumarru niin syvään maata kohti kuin voit! 

Silloin itku pääsi ja änkytin, että anteeksi, en tiennyt, että tutkitaan näin ja en osannut pukeutua oikein... Lääkäri tiesi mitä tarkoitin ja vastasi hellästi: "Älä pelkää. Olen tutkinut tuhansia naisia ja miehiä. Olen tutkinut niin reikäkalsareissa, kuin likaisissakin. Olen tutkinut ylipainoisia ja laihoja. Ihan kaikista ikäluokista melkeinpä. Sinulla ei ole mitään hävettävää! Ja minä katson vain sinun selkääsi, ja pidän kädetkin täällä selässä, joten tunnet koko ajan, että olen niin lähellä, etten edes voisi nähdä mitään! Ole huoleti. Tutkin nopeasti ja voit heti sitten pukea, enkä silloinkaan katso sinua, vaan kirjoitan tiedot muistiin." Hänen sanansa lohduttivat minua, eikä asiasta puhuttu enää koskaan! En valitettavasti muista, kuka hän oli, jotta olisin myöhemmin voinut kiittää häntä. Sen vaan tiedän, että tuo kerta opetti taas kerran. Jatkossa on AINA ollut oikeasti alkkarit, ja puhtaat ja ehjät, eikä ne näy läpi. Tuolloin minulla oli pitsiset stringit! 

maja

Toinen karvapallomme majassaan piilossa. Kun jänis pistää päänsä pensaaseen, ei sitä löydetä...

Tuleeko sinulle kuinka usein myötähäpeän tunteita?
Missä tilanteessa? 

Minulle se iskee toisinaan tv:tä katsoessani. Nyt esimerkiksi Hottikset saa sen aikaan tai aiemmin V**** puhelinmyyjät. 

Entä onko sinulla jokin tarina itsestäsi, joka saanut häpeämään itse itseäsi? 

Tällä iällä se tunne on minulla jo laantumassa, mutta kuten huomasit alkutekstistä, tulee se yhä, vaikka syy ei olisikaan minussa. Loppuukohan se tunne koskaan kokonaan?