Aikuisella aikuisten huolet

Juhani Aho

Kuljeskelin omassa kotikaupungissani keskellä keskustaa, ja katselin maahan. Olin mietteissäni ja ehkä hieman allapäinkin. Mietin, kuinka pienenä tyttönä murheet olivat pieniä ja mitättömiä, mutta sillä hetkellä ne tuntuivat ylitsepääsemättömiltä. Sama toistuu nytkin välillä. Keski-ikäisen naisen murheita. Niin turhauttavaa ja kuin paikallaan talloisi, mutta silti jonkun ajan päästä nauran itselleni, että turhaa tuskailin. Ne asiat, joiden kuuluukin selvitä, selviävät tavalla tai toisella. Ne, mitkä ovat toisarvoisia, voivat jäädäkin öö-mappiin, jos siltä tuntuu. Ihan kaikkeen ei minuakaan tarvita, eikä ihan kaikki tarvitse minua. 

Siinä sitä sitten pohdiskelin kadun kulmassa näitä asioita sekä kuinka tunnistaa ystävä ja ystäväksi tekeytyvä toisistaan. Suru oli ehkä päällimmäisenä mielessä, kun törmäsin virsuihin. Hämmentyneenä katsomaan sivuilla, ja varuilta ylöskin. Kauempana lojui pieni hame, jossakin oli Siskon lisko... Selvisi, että hyvinkin kuuluisan herran virsuista oli kyse. Ilmainen, erilainen taidenäyttely, joka on ja pysyy. sopiva juuri meille, joilla ei ole varaa pääsylippuihin. 

villipeto

Kotona sohvalle makaamaan. Silloin jokin vilahti silmäkulmastani, ja kun jäin hiljaa kuulostelemaan, saatoin aistia viidakosta silmäparin tuijottavan minua herkeämättä. Joku hiipi ja silmäili selvästikin minua.. Olinko vaarassa?! Pitäisikö minun juosta vai huutaa apua? Tekeytyä kuolleeksi tai pissata housuuni? Kyllä... Olen lukenut jostain, että villieläimen kohdatessa pitäisi tehdä alleen karkottaakseen eläimen.

Samalla kuului kopsis ja pirstaleet lensivät pitkin olkkarin lattiaa. Multaa kaikkialla, ruukun kappaleita siellä täällä ja iloinen pieni vesseli-kissa katsoi yrtin jäänteitä ja minua vuoron perään. Taisi kissa juosta lopulta, enkä minä. ;)

Siivosin jäänteet pois ja lähdin tarkistamaan sähköpostit. Minulta kyseltiin korulähetystä, jonka olin postittanut jo 5 viikkoa sitten! Ei voi olla totta!

Onneksi minulla sattui olemaan kuva juuri tästä lähetyksestä, joten sain tarkemman kyselyn tehtyä postiin. Samalla harmittelin uniikkeja koruja, joita ei ehkä koskaan enää löydetä ja sitä, että korvaavan tuotteen lähetyksestä koituisi kuluja, joita niitäkään posti ei korvaisi. No, raha on maallista. Toivon vaan, ettei saaja joutuisi pettymään taas. Siispä kuori postiin välittömästi.

Harmituskuormaa kasasin pohtimalla, miksi en löydä enää mistään Pentikin lasipalloa. Meillä on Pentikistä ostettu lasipallo, jonka sain kauan sitten lahjaksi työpaikaltani.  Pyörähdys Ikean verkkosivuilla ilahdutti, sillä heiltä löytyisi samanlainen, vaikkakin eri väreissä. Haittaaks se?

Joskus on hyötyä siitäkin, että surffailen ilman päämäärää. Kertooko se minusta kuitenkin jotain? Seilaanko elämässänikin ilman päämäärää vai onko tämäkin huoli turhaa?

Pysähdys on tiedossa, sillä selkäleikkausaika tuli viimeinkin.

Loppujen lopuksi murheeni ovat pieniä verrattuna vaikkapa omaan menneisyyteeni, jossa murhe oli arkea. Täytyy olla kiitollinen tästä hetkestä ja huokaista vain syvään. Kaikki näyttää paljon paremmalta, kun naama ei ole rutussa joka suunnalta.