Kiitollisuutta
Mielestäni tämä vuosi on ollut yksi kaikkien aikojen parhaista vuosista elämässäni. Olen kerta toisensa jälkeen pysähtynyt huokaisemaan syvään ja pohtimaan kiitollisena sitä kaikkea hyvää, mitä minulla on elämässäni. Tänään viimeksi lenkkipolulla sanoin ääneen, että ihmettelen, kuinka olen jaksanut selviytyä yksin kaikesta aikaisemmin. Kuinka hyvä minun on olla nyt. tässä hetkessä!
En minä kiellä, etteikö jotain hyvää olisi ollut menneisyydessäkin, joskus, mutta kaikki se paha ja kokemani tuska ja paha olo sisälläni, ne vain ovat olleet vahvempia muistojani. syy siihen, miksi menneisyys ei ole tulevaisuuttani. Miksi tulevaisuuteni on jotain paljon kauniimpaa ja parempaa!
Olen kiittänyt lapseni tilanteen paranemista. Tilanne hänellä on parantunut tämän vuoden aikana niin suurella harppauksella, että ei voi kuin hymyillä! Olen kertonut omasta tilanteestanikin täällä. Kodistamme jne. Eikä ollenkaan pidä vähätellä niitä asioita, jotka tuovat mielihyvää ns. maallisemmalla puolella!
Nimittäin vaikkapa kaikki lahjoitukset, lahjat, sponsoroinnit, yllätykset... Kysyin Muruseltakin tässä eräänä päivänä, että mitä on tapahtunut?! Kuinka on mahdollista, että postitse tulee villasukat tai vaatteita? Onko hiljainen avunhuutoni kuultu?! Onko nyt palkkiomme aika?! Että kun aikansa taistelee pimeydessä ja ahdingossa, pääsee lopulta maaliin ja saa hyvää?! Tähän uskoin silloin, kun minulla oli kaikista vaikeinta. Uskoin, että jos nyt jaksan, minut palkitaan vielä! Nyt olen tuntenut täysin sen, että palkintomatkani on alkanut!
tätä samaa on sekin, kun valitsitte blogini, Inspirationin, blog awardiin kisaamaan. Sitä on sekin, että sain tänään kuulla päässeeni vuoden mittaiselle matkalle askartelun ihanaan maailmaan DT:n muodossa! Tästä lisää ajallaan! ;)
Mitähän ensi vuosi tuo tullessaan? Ainakin paljon uusia inspiksiä ja haasteita, uusia kokemuksia, iloa ja rakkautta. Uskoisin, että lisää itsevarmuutta ja rohkeutta. Josko vaikka saisin hieman hellitettyä myös omaa päättäväisyyttäni/täydellisyyteen kurkottelua joissakin asioissa. Yllätyksiä. Seikkailua. Uusia ihmisiä, ihania tuttuja! Vanhoja ja uusia juttuja. Inspiksenkin varalle on pohjustus tehty, joten enempiä hupattamatta taidanpa alkaa töihin... ;) Tsirp.
Tapaninpäivä laskeutuu yöksi aivan kohta. Hyvää yötä kaikille!
Tässä vielä lisäkuvia tekemästäni kirjatyöstä. :)

Kommentit
Mukavaa loppuvuotta!