Siirry pääsisältöön

Joulukalenteri luukku 6

Hyvää itsenäisyyspäivää! Minun isovanhempani eivät sotineet, mutta olivat sodassa mukana muuten. Lapsina, nuorina. Kokemassa kauhua ja voimattomuutta. Entä he, jotka olivat keskellä sotaa, tykkien jylistessä, sotilaiden kuollessa vieressä. Jokainen valutettu veripisara, jokainen hikikarpalo, kyynel, huuto... Jokainen kuolema ja jokainen vammautunut sotilas... Jotta voisimme elää Suomen maassa rauhassa! Omassa maassamme, oman siniristilippumme liehuessa saloissa. Tuntematta sitä todellista tuskaa, jota sotaveteraanit ja lotat, sodan aikaan eläneet ihmiset ja myös lemmikit, villieläimet... ihan kaikki, ovat kokeneet! en voi sanoin kuvailla sitä tunnetta, mikä heillä todennäköisesti on ollut! Tai sitä voiton riemua, helpotusta, vapautta, kun sota on päättynyt!

Ja samaan aikaan, kun tätä kirjoitan, tuolla muualla maailmassa on sota käynnissä tänäkin päivänä, tälläkin hetkellä! Rauha ei ole itsestään selvyyttä!

 Joulukalenterin luukku 6. "Tuula" taiteili siniristilipun paketista.



Paketin kätköistä esiin tuli yhä teeman värisenä lasihelmirimpsu sekä vihreän luontomme värinen sydänhelmi. 

KIITOS!


Ennen vanhaan suomalaisetkin uskoivat maahisiin, menninkäisiin, Äiti maahan yms luonnossa asustaviin ihmismäisiin olentoihin. Itsenäisyyspäivän kunniaksi en halunnut sotaa kirjoittaa, vaan näistä menneistä olennoista. Vai ovatko ne sittenkään mennyttä?! Onko yhä keskuudessamme toinenkin kansa?! 

METSÄÄN EKSYNYT

Astelin hämärää hiekkatietä pitkin kohti ei mitään tarkoitusta. Katselin pää painautuneena maahan, kuinka kivet lentelivät jokaisella askeleellani eteenpäin.

Kun olin astellut tuntemattoman ajan tietäpitkin, saavuin metsän laitaan. Katsoin puiden lävitse pilkottavia iltahämärän auringonsäteitä ja ihmettelin, kuinka metsässä voi säteillä niinkin kauniisti, vaikka tiellä oli niin hämärää.

Sen enempää ajattelematta lähdin kahden puun välistä metsään. Kuin portista uuteen erilaiseen maailmaan.

Sammalmättäät pehmeinä jalkojeni alla, mustikan tuoksu pienen pakkasen jo purtua niitä, rapsahtelevat risut ja männyn neulasten kutittelu käsivarsillani. Huomasin kuinka auringon säteet kuin kulkisivat edessäni ja  kutsuvasti viittoilivat minua seuraamaan niitä. ”Tule tule, tänne näin”.

Haltioituneena jatkoin eteenpäin.

Saavuin keskelle viheriäistä sysimetsää. Puro lipui pienenä norona kivien ympäröimänä. Suuret ikikuuset nostivat oksistonsa suuriksi, upeiksi majoiksi. Kärpässieniä kasvoi kuusien seassa ja aivan kuin etana olisi katsonut salaa minua.

Säpsähdin johonkin outoon, kauniiseen ääneen. Aivan kuin joku tai jokin olisi laulanut jossakin.
Käänsin pääni ääntä kohti ja näin säteiden yhtyvän joksikin hahmoksi?! Hieraisin silmiäni hämmästyksestä ja hiivin hiljaa lähemmäs kohdetta. Jähmetyin puun taakse katsomaan, mikä oli tuo kaunis kummajainen! Mitä kauemmin katsoin ja kuuntelin sitä säteilevää olentoa ja sen laulua, sitä rauhallisempi ja levollisempi olo minulle tuli.

Säpsähdin ykskaks siihen, että jokin koputti minua olkapäälle. Katsoin taakseni ja näin ilkikuriselta näyttävän, pienen pojan, jolla oli pisamat, suuret korvat, känsäinen nenä ja suuret ruskeat silmät. ”Hei, kuka sinä olet?” kysyin, mutta vastausta saamatta poika juoksi kauemmas toisen puun taakse. Näin pojalla hännän! Hämmennyin siitä niin kovin, että lähdin pojan perään.
Poika vilkutti minulle ja iski silmää. Otti taas pari juoksuaskelta ja minä harpoin perässä. Poika oli koko ajan minua hieman edellä.

Aloin jo puuskuttaa ja janokin minulla oli, joten pysähdyin ja päätin juoda purosta hieman vettä. Katsoin ympärilleni ja hämmästyin lisää! Missä oli puro?! Missä minä olin?! Kaikkialla oli vain synkkää metsää! Olin tainnut huomaamattani eksyä… Ja silloin se poika nauroi ja juoksi pois. Tiesin silloin, mistä oli kyse! Minut oli harhautettu tahallaan ja kukas muukaan, kuin ilkikurinen maahinen!

Istahdin epätoivoisena mättäälle miettimään, mitä nyt tekisin. Kaikkialla näytti niin samanlaiselta. synkältä ja kuusien verhoamalta metsältä. Poluista ei ollut tietoakaan ja maa oli jalkojeni alta noussut jo takaisin oikeaan muotoonsa. En voinut siis seurata edes omia jälkiäni mihinkään! Voi minä typerys!

Hetken mietin ja solvasin itseäni, sitten huokasin, että onneksi sentäs maahinen, eikä syvien vesien vetehinen. Nousin hitaasti pystyyn ja lähdin kulkemaan valitsemaani suuntaan. Pakkohan minun olisi jostakin jokin tuttu merkki löytää… Tai edes se valo…

Samaan aikaan, kun valo tuli mieleeni, valo myös näkyi edessäni! Se oli kirkkaampi kuin aikaisemmin ja niin pieni, niin lähellä. Siristin silmiäni nähdäkseni, oliko tulikärpänen vai mikä. Kaunis keijukainenhan se siinä! Minä olin luullut, että katselin salaa sitä, mutta todellisuudessa… Siis jos tämä todellista edes oli… Minua oli tarkkailtu! Ja nyt se kaunis valaiseva keijukainen oli siinä edessäni, otti kiinni kädestäni pienellä lämpöisellä kädellään ja opasti minut takaisin sysimetsän portin suulle.

Kiiton keijukaista syvästi ja toivotin hänelle kaikkea hyvää. Keijukainen hymyili minulle, ojensi pienen paketin vielä ja lensi pois. Lähdin kulkemaan takaisin kotiinpäin.
Heräsin aamulla sängystäni ja hymyilin. Olipas se uni!

Nousin lähteäkseni kylppäriin, kun huomasin pikkuruisen paketin pöydälläni! Siis eikö se ollutkaan unta?! Kädet haparoiden ja jännittäen kovasti, avasin paketin narut ja kultakääreet. Silkkipaperiin käärittynä edessäni oli pieni kanervan oksa. Katsoin kummissani sitä, sittenhuomasin viestin oksan tynkään sidotuna. Lapussa luki: ”Tämä kanerva parantaa kaikesta kivustasi sinut. Suitsuta selkääsi ja kipu on poissa. Terveisin Mielikki”.


Hämmästykseni oli suuri! Minusta tulisi terve vihdoinkin! Ja Mielikin ansiosta! Mielikin, joka harvoin näyttäytyi edes ihmisille, saatikka että keijukaisena! KIITOS MIELIKKI!

Kommentit

KUUKAUDEN SUOSITUIN POSTAUS :

Hampaiden hoito ja herkkä suu vaahdossa

"Hammas on kova kalkkipitoinen suussa sijaitseva muodostelma, jollaisia on monilla selkärankaisilla. Hampaiden pääasiallinen tarkoitus on ruoan mekaaninen hienontaminen." Näin Wikipedia aloittaa kuvaamaan hampaita. Lisään vielä, että terveet hampaat nostavat itsetuntoa ja vähentävät riskiä sairastua. Kyllä. Vialliset hampaat aiheuttavat mm. Kipua, hermokipua, tulehdusta, mätimistä...  Pitkälle edennyt karies voi tuhota hampaan täysin. Hoitamaton leukaluun tulehdus voi johtaa jopa yleistulehduksen kautta kuolemaan.

Laitoin aamukahvin tekeille ja laittauduin valmiiksi tätä päivää varten. Nätit ja mukavat vaatteet korvaavat trendikkyyden, mutta laveran voiteilla ja meikeillä saan tehtyä itsestäni mielestäni kauniin, niinkuin nyt näillä avuillani tehdä voi. Mietin lukemaani hampaista ja muistan aiemmin käydyt blogikeskustelut herkkäsuisista lukijoista.


Hampaistani tahdon pitää huolta ja säilyttää omani niin kauan kuin voin. Hampaat ovat osa minua ja hyvinvointiani. Hampaat ovat …