Life is...

Elämä on ja saa ollakin. Lupaan itselleni, että ensi vuonna jatkan samalla tavalla blogini pitämistä. Kirjoitan ihan niitä asioita,mitä elämä tuo tullessaan. Olkoon menneisyyden muistoja tai tätä hetkeä tai tulevaisuuden suunnitelmia. Se, että olen vuoden tai toistakin metakkaa pitänyt siitä, ettei nämä kirjoitukseni ole teistä, vaan minusta, saa riittää. Jatkossa en siis enää pyytele anteeksi sitä, että kirjoitan omasta elämästäni, kun se ei kuitenkaan ole teistä! Jos joku omakohtainen kokemukseni jotain toistakin koskettaa, se on vaan hyvä asia. sinun itsesi hetki kohdata luurankosi kaapissa ja tutkiskella itseäsi ja omaa minuuttasi. Mutta minun ei tarvitse enää todistella syyttömyyttäni tai sitä, ettei minulla ole kaikkitietävää kristallipalloa. Ei junnata paikallaan. Sen aika olkoon ohi! 

Elämä on täynnä ihmetystä ja hämmennystä. Välillä törmään ihmisiin, jotka ovat täynnä puhtautta, vilpittömyyttä, hyvyyttä ja lähimmäisenrakkautta. Välillä törmään ihmisiin, joilla on kaikessa takana jokin syy. "Jos teen näin, se antaa minulle tätä. Hyödyn noin". Joillekin kaikki on todella vaikeaa ja vaikeasti ajateltavaa. Hyvinkin selkeä asia voidaan pyöritellä niin solmuun ihan vain siksi, että entä jos se ei olekkaan niin, kuin sanotaan?! Ja sitten on ihmisiä, joilla tärkein on se oma napa. Hyvin tärkeää oma status, oma maine. Se miltä näyttää ja mitä heistä puhutaan. Se, ettei tee virheitä ja on täydellistä hipova minäkuva. Ja että hyöty on vain itselle. Mitä enemmän, sen parempaa! Loppupelissä ne jutut vaan tuppaa kääntymään päälaelleen! 

Se, joka on hyvä, rakastettava ja auttava, hän saa arvoistaan kohtelua. Hän saa ystäviä, tukea ja lahjoja. Hänestä pidetään huolta ja kysytään kuulumisia. Hänen ei edes tarvitse ostaa ystäviä tai olla sellaisten kanssa, jotka käyttävät hänen hyvyyttään hyväksi. 

Se, joka pyörittelee kaiken tuhat kertaa ympäri, pyörittää itsensä siihen omaan näkymättömään solmuunsa myöskin. Entä jos vielä kerran pyörähtäisin, olisinko sitten umpisolmussa!? Entäpä, jos lakkaisitkin pyörittelemästä kaikkea ja antaisit kerrankin mennä! Uskoisit toisten kehuihin ja sanoihin. Et ihan kaikkea vatvoisi, vaan tarttuisit tilaisuuteen? Voisikohan se olla vaikka niinkin, että saisit jotain hyvää aikaiseksi. Olisit sittenkin hyvä itsekin! Kaikki ei ole pahaa, valhetta, rivien väliä, vastaan sinua... Sinun ei tarvitse ostaa ystäviä! Eihän kukaan ole ostanut sinuakaan! sinun pitää olla se haluttu ja ihana sinun itsesi takia! SINÄ olet se, jota halutaan ystäväksi, eikä sinun ostamasi lahjat!

Ja se, joka ammentaa täydellisyyttä itselleen... toistenkin kustannuksella. Onko ystävät todellisia vai pelosta? Oletko kuullut sanontaa: Pidä ystävät lähellä, vihamiehet vieläkin lähempänä?

Mitä menettäisit siinä, että ojentaisit leivän toiselle? sinulla sitä on jo, eikä se sinulta pois ole, jos loput söisi joku toinen mielummin, kuin heität sen roskiin homeisena, kun et itse kerkeä kaikkea syömään?! Miten sinusta tekee paremmaksi se, että kontrolloit kaikkea ja olet jäykkä, kuin että antaisit mennä, irrottelisit ja et olisikaan niin kireä?! Tai se, että hymyileisit spontaanisti, tuntemattomalle. Onko se muka väärin? Se, kun kaikkea pitää varoa, vaalia täydellisyyttä, mitä ei ole olemassakaan, se kaikki on vain pintaa. Kulissia. Romahtamassa hyvin pian, hyvin helposti! Entä kun niin käy? Olet yksin! Sinulle nauretaan! Sinulle ei jää mitään! sinä sinisilmäinen narri! Ei maallinen ja tiukka itsekuri ja itsehillintä kaikessa tuo onnea! Se kääntyy helposti ylimielisyydeksi, liiaksi itserakkaudeksi, naurettavuudeksi, ja kuinka usein sorrutaankaan siihen, että aletaan pilkata muita. Heikompia. Rasismia. itsensä nolaamista... 

Ja kun aikamme tulee päätepysäkille, katsomme bussin takaikkunaan. Näemmekö siellä joukon ihmisiä vilkuttamassa, toiset vastassamme iloisina? 

Näemmekö ihmisiä, joista mietimme, ovatko ne oikeita kyyneleitä vai sittenkin tekaistuja? Menenkö taivaaseen vai onko taivasta olemassakaan? Voiko sittenkin kuolemani olla feikkausta? PUFF... Ei hyvästijättöä. 

Vai voiko se tausta olla tyhjä ihmisistä ja vain vene, auto ja motskari siellä tien penkalla ruostumassa... Kuka niistä pitää huolta? Ei kukaan! Vastassasi... Ei ketään! Ei mitään! 

Kun loppumme tulee, olet samalla viivalla köyhän ja rikkaan kanssa. Olet samalla viivalla tumman ja vaalean kanssa. Olet samalla viivalla ihan jokaisen kanssa! Olkoon suuntasi mikä tahansa. 

Oli muutamia tarvikkeita, joita etsiskelin ja kyselin. Sain vastauksia, että hep, täällä olisi. Lupauduin sitten vaihtokauppaan ja kysymään, mitä vaihtariksi. Vastaus tuli, jotta 5 postikorttia. Tässä olen nyt yhtä niistä näyttänytkin teille. :) Pari oli jo olemassa entuudestaan ja niitä tuunailin sopiviksi ja sitten pari muutakin... Tätä korttia oli vaan hankala kuvata. Jotenkin se valotus aina osui väärin. Varjoja, epätarkkaa kuvaa, liian tumma kuva... No, saa tosta selvän edes. 

Ja lopuksi vielä joulun ajan ruokakuva. 

Lohihan se siinä pötköttää. Tuo mötkäle meni uuniin ja sitten se kolmistaan syötiin. Oli hyvä joulu! 

tosin lohen kannalta pahin mahdollinen... Hmm. Tasan ei käy onnenlahjat. 

What ever... Naattikaa viikonlopusta, ihanat immeiset! 

Viltsu