Joulukalenterin luukku 15

Sunnuntai-iltapäivänäkin pimeys tuli jo kolmen jälkeen heti. Vielä pimenee lisää muutaman illan aikana, mutta ilolla odotan talvipäivän seisausta, jolloin alamme päästä kohti kevättä ja valoa päivä päivältä.

Eilen oli ihana päivä. Lähdimme aamusella aikaisin liikenteeseen ja kävimme tapaamassa sukulaisiani ja lapsostani. Veimme joululahjat kummipojallekin. Samalla kävimme tapaamassa isääni, joka on laitoshoidossa ja muistisairas. Hieman pelotti, sillä mietin, ettei hän enää tunnistaisi minua. Toisin kävi! Salissa hän istui ja kun menin lähemmäs, hänen ilmeensä kirkastui täysin ja hihkaisi: "tyttöni!". Katsoi minua ja sanoi vielä: "Olet kaunis. Hyvä niin". Oikein mitään muuta tunnistettavaa sanaa ei sitten kuultukaan, koska on kadottanut sanat lähes täysin. Jäi hyvä mieli kuitenkin.

Tapasimme myös toisen muistinsa menettävän läheiseni ja surulla kuuntelin hänen pettymystään, kuinka eräs hänelle tärkeä ja rakaskin läheinen on laittanut välit poikki, jottei alzheimerin tauti tarttuisi heihin! Luit ihan oikein!

Kävimme kolmen eri paikkakunnan läheistenluona joten päivä meni kokonaan tällä retkellämme. Samalla kävimme viemässä kynttilät muutamille haudoille, joista yksi toi kipeän surun ja itkun ihan väkisin pintaan.

Hyvää joulun aikaa rakas pienokaiseni.

Käymme aattona sitten vielä oman paikkakuntamme hautausmaalla. 

Siirtykäämme nyt kuitenkin iloisempiin aiheisiin. Joulukalenterin luukun avaamiseen. 

Paketti, jonka nauhat tietysti otin talteen myöskin...

...Paketista löytyi ruskeat tossut! Mahtavaa! Heti jalkaan ja eipä palele enää!

Paketin lähetti "Weba". 

KIITOS!!!

Tarinani: 

Kiellät minut kolmesti

Kaksi poikaa syntyivät naapuriperheisiin samana päivänä. Heidän vanhempansa olivat toistensa ystäviä. Lapsistakin kasvoi kaveruksia samalla hiekkalaatikolla. Kun pojat olivat jo kouluikäisiä, toinen pojista sanoi kaverilleen koulun pihalla: "Minä en koskaan tule hylkäämään sinua! Tulemme aina olemaan veriveljiä! Tulen aina auttamaan sinua, jos tarvitset apua!". 

Kaveri katsoi häntä hieman mietteliäänä ja pää kallellaan. Hän tuumasi: "Älä lupaa sellaista, mitä et voi pitää! Lupaa vain, jos olet ihan varma jostakin!". Ja tämä lupaaja, sanotaan vaikka Anssi, vannoi kautta kivesten ja palliensa (Kuten he leikkisästi asiansa ilmaisivat: Vannon kautta kivesten ja pallieni), että tässä asiassa hän oli täysin varma! Tätä toista poikaa, Jereä, hän ei koskaan hylkäsi. Ei selkäänsä kääntäisi. Jere nyökkäsi, mutta vastasi: "Ennen kuin tämä päivä päättyy, sinä tulet minut kieltämään kolmesti". Ja Jere poistui koululuokkaan välitunnilta. Anssi meni omaan luokkaansa ja pudisti vain päätään. 

Anssin koulutunti päättyi ja hän kirmasi toisten kanssa pihalle. Siellä jotkut isommat pojat nauroivat suureen ääneen jollekin. Anssi meni katsomaan mistä oli kyse. Jere oli maassa mutaisena ja itki. Toiset nauroivat ja potkivat lisää mutaa Jeren päälle. Anssi kysyi, mitä oli tapahtunut ja joku kertoi, että "toi typerys oli kompastunut suoraan mutalätäkköön" ja toisille se riitti aiheeksi alkaa ivaamaan ja kiusaamaan Jereä. Sitä silmälasipäistä poikaa, joka lisäksi änkyttikin itkiessään. 

Joku isompi pojista kääntyi anssiin päin ja kysyi ilkikurisesti, että : "Etkös sinäkin Anssi ole tuon ääliön kaveri!? Sullekin pitää antaa mutapesu!". Anssi perääntyi ja sanoi hätäisesti: "Ei, en mä ton kaveri ole!". Niin Anssi sai olla rauhassa... Jeren itku vain koveni...

Koulu päättyi ajallaan ja oppilaat lähtivät kotiinsa. Jere oli jo aikaisemmin mennyt kotiin vaihtamaan vaatteet. Opettaja kysyi, voisiko Anssi viedä Jerelle kotitehtävät. Anssi katsoi opettajaa ja toisia lapsia. Lapsilla oli kysymysmerkki kasvoillaan ja hieman ilkeäkin ilme. Anssi sanoi nopeasti: "En mä ku en mä ees tunne sitä". Ja niin opettaja lupasi hoitaa läksyt Jerelle itse. 

Kun Anssi pääsi kotiin, häntä harmitti kovasti, mutta päätti tehdä jotain kivaa itse, jottei harmitus enää muistuisi mieleen. hän alkoi pelata tv-peliä ja pyysi isäänsäkin pelikaveriksi. Isänsä kysyi, miksi et soittaisi Jerelle, ett tulisi pelikaveriksi?! Anssi ei muuta keksinyt syyksi, joten sanoi kiireellä, ettei he ole enää kavereita edes. Sen sanottuaan ukkonen jyrähti ulkona ja iski Anssin perheen pihapuuhun. 

Se säikäytti Anssiakin ja hän tajusi kieltäneensä tänään Jeren kolmesti! Aivan kuten Jere oli hetki sitten aamusella ennustanutkin! Anssi alkoi itkeä.

Anssi soitti Jerelle pyytääkseen anteeksi. Jeren äiti vastasi puhelimeen itkuisena. Kun hän kuuli anssin soittavan, hän purskahti suurempaan itkuun ja kertoi Jeren jääneen koulusta kotimatkallaan auton alle ja olevan tällä hetkellä sairaalassa kriittisessä tilassa. 

Anssi sulki puhelimen ääneti. 

Jeren sanat kaikuivat hänen mielessään: Älä koskaan lupaa, mitä et voi pitää ihan varmasti. Älä lupaa ikuisuutta. Älä lupaa ainaisuutta. Älä mitään, mikä voi hetkessä muuttua. 

Anssi mietti: Entä jos en saa koskaan tilaisuutta pyytää anteeksi? Lupaukseni rikoin saman päivän aikana, vaikka kuinka uskoin itse lupaukseeni. Ja niin Anssi itki kovemmin, kuin koskaan ennen.