Siirry pääsisältöön

Joulukalenteri, luukku 8. Carpe diem

Joulukuun 8.s päivä. Sibeliuksen päivä. Liput liehuvat saloissa.  Voisin tietenkin kertoa Sibeliuksesta ja hänen hienoista teoksistaan jotain, mutta uskoisin, että Sibeliuksesta kuulemme muuallakin mediassa, joten siirryn suoraan päivän luukkuun. 


Kangaspäällysteinen luukku, numero 8.


Varoen irrottelin nauhan pois, jotta sain tuon kauniin kankaan talteen. Paketista sain lisäksi uuden runokirjan sekä pääsen päivällä nauttimaan teestä! Hemmottelua minulle! 

Kiitos "Kataris"

Ennen fiktiivistä tarinaani päivän ylläri. Se ei ole tällä kertaa ilmaislahja, mutta jotain muuta. Tein joulukalenteriluukkuun upean, ainutlaatuisen kaulakorun. Tätä korutyyliä ei tule toista myyntiin, sillä materiaalit ovat todella arvokkaita tässä korussa. 


Ketju on suurilenkkistä ja takana on lukko. Edessä upea suuri ja näyttävä ruusuriipus sekä laatta, jossa lukee carpe diem. 


Koru on antiikin värinen, hieman kuparia, hieman tummaa.. En osaa sanoa oikeaa nimitystä värille. 
Ruusu on noin 5cm korkuinen ja ketjussa lenkit ovat 2 cm:n pituisia!

Tämän päivän aikana vain blogin lukijoilla on mahdollisuus tähän koruun! Siirrän sitten muillekin myyntiin ja hinta normaaliksi. Mutta nyt siis yksi nopea saa tämän varata itselleen kommentoimalla tässä ja sitten laittamalla sähköpostia minulle! 

Tämän hetken(8.12.2013)hinta on 18euroa ja se sisältää postikulutkin. Huomenna hinta nousee 22euroon ja lisään postikulut myös. Säästät nyt siis yhteensä 5,50€!

Koruja on vain 1 kappale!
Sen saa ostaa se, joka kommentoi ensimmäisenä täällä haluavansa sen. Sitten vasta meiliä minulle!

Minun tarinani:

"Katsoin ulos tallin ikkunasta. Lumihiutaleet leijailivat alas hiljalleen. Halusin niin kovasti päästä kokeilemaan miltä se tuntuisi kielen päässä tai jos koskettaisin niitä. Olin kuin pieni lapsi intoa täynnä. No, pienihän minä vielä olinkin. Vasta tulossa aikuisikään. Pieni ja pullea. Minusta aina sanottiinkin, että olin "pikkupossu". En tiedä, oliko se sitten hyvä vai huono asia. 
Niin tai näin, halusin olla iso ja päästä ulos leikkimään. Isoilla oli aina etuoikeuksia lähteä ulos  ovesta ja osa ei koskaan tullut takaisin. Jäivät sille tielleen. Lähtivät maailmalle, aina Amerikkaan asti. Näin ainakin minulle kerrottiin. 
Lumisade senkun yltyi ja intoni ulos pääsyyn sen mukana. aloin innoissani vinkumaan äidiltäni, jotta saisin mennä ulos leikkimään. Olin jo tarpeeksi iso! Eikö niin!? 
Äiti toppuutteli minua ja sanoi, että eläs nyt, äidin pikkupossu, ulos haikaile. Tulee sinunkin aikasi ja sitten et sieltä takaisin enää tule. Minä lupasin tulla takaisin. Ihan varmasti! Jos vaan saisin kerran edes hetken temmeltää lumessa! Tehdä lumienkelipikkupossuja. 
Äiti katseli tallin ovelle ja vuoroin minua. Hänen ilmeensä oli haikea ja hän sanoi, että sen oven takana oli jotain, mistä emme kukaan tienneet mitään. Emme talviaikaan. Kesäisin voisimme temmeltää ulkona niin paljon, kuin halusimme, mutta emme talvella! Vain yksi kerrallaan sai talven aikana poistua ulos eikä kukaan tiennyt, mitä sitten tapahtui. Kukaan ei koskaan palannut kertomaan totuutta. Oliko oven takana suuri kuilu, jonka syövereihin katosivat? Oliko lumi vaarallista? Kaunista ja vaarallista? Vai oliko ovien takana talviaikaan portti Amerikkaan ja muuhu suureen maailmaan?! Herkkuja, leikkipaikkoja? Niin moni tuttavamme on kadonnut talvimaisemiin ikiajoiksi. Ja äitini huokasi surullisena syvään. 
Jäin mietteliääksi. Se oli niin totta... Kysyin kuitenkin vielä: Äiti, miksi sinä et ole koskaan mennyt ulkomaailmaan talvella? Menetkö sinä joskus? Entä minä sitten?
Äiti katsoi minua ja vastasi: Kuuleppas, pikkupossuni. Tiedän vain sen, että valintakoura valitsee aina suurimman ja värilläkin taitaa olla väliä. Me, rakkaani, olemme liian pienikokoisia vielä. Onnekseni en taida tästä enää kasvaakkaan isommaksi, mutta enhän voi tietää sinusta. Toivon kuitenkin että pysyisit aina pikkupossunani. 
Silloin ovi avautui ja näin varjon valoa vasten tulevan talliin. Vinkaisin hädissäni, mutta sitten huomasin oven jäävän auki raolleen. Tein sekuntien murto-osassa päätökseni ja annoin uteliaisuuden voittaa! Pinkaisin lapsenmielelläni ulos ovesta selvittämään, mistä oikein oli kyse! Kylmää lunta, suuri maailma. Se sama kuin kesäläkin, mutta valkoinen ja kylmä! Ei vaarallista... Ei ollenkaan. Ja samalla, kun kerkesin heittäytyä maahan ja tehdä lumienkelipikkupossun, talon emäntä nappasi minut syliinsä ja kantoi takaisin talliin äitini luo. Emäntä nauroi ja kutitti minua vielä ja sanoi: Pysyhän sinä tallissa emäsi kanssa. Minipossuista ei tehdä kinkkua. Te saatte kasvaa ja olla rauhassa. 
sanat jäivät soimaan päähäni... saisimme äidin kanssa olla rauhassa... Kinkkuja... ja samalla suurin porsas lähti emännän mukana ulos ovesta... Emäntä vielä huikkasi meille: Hyvää joulua possut!
Äiti... Minipossuja ei katoa ulkona. Me olemme turvassa. Mutta entä nuo toiset? Isot porsaat? Mikä on kinkku? Mikä on joulu? Onneksi emäntä nauroi... Kaikki taitaa olla sittenkin hyvin. Ja painauduin onnellisena äitini kylkeen makaamaan. Olin selvittänyt salaisuuden. Tehnyt lumienkelipikkupossun. 
Äitini suukotti minua poskelle ja röhkäisi vielä: Minun uskomaton sankari-minipossuni".

Kommentit

Armi Korhonen sanoi…
Ole hyvä vain uudesta runokirjasta. En luoja vieköön tiennyt sitä kirjaa silloin n.reilut 15v sitten tehdessäni että se päätyisi näin jollekin toiselle,-vaikka nyt sitten runokirjaseksi. :) *peukku sille!*
Aikanaan kun sen valmistin eräällä "nuorten työpajalla" jossa valmistettujen tuotteiden myyntivoitot menivät nuorten työllistymistoiminnan hyväksi, eli autoin tuolloin hieman itse itseäni ostamalla muutaman kirjasen itselleni, jotka olin itse valmistanut. (Saimme itse niitä tehneinä hieman alennusta, mutta kyllä se summa hieman kirpaisi silloin 17 vuotiaan kukkarosta ollessaan pois.)

Ja kukapa olisikaan oikea henkilö kirjasen saamaan kuin sinä, ihana ja luova ihminen.
Mukavaa viikkoa sinulle ViliMarika!
Viltsu Mari sanoi…
Toisen turhake on toiselle aarre. Minulle tämä kaapissasi lojunut kirja todellakin on runojen uusi koti, ja kaunis vieläpä. Että kiitos vaan ja kaunista päivää

KUUKAUDEN TOP 3

Hyvän mielen kortit + ARVONTA + ALEKOODI

Mitä sinä haluat elämältäsi?
Oletko onnellinen ja voitko henkisesti hyvin? 


Hyvän mielen kortit toimivat sekä yksistään että erinomaisesti hyvän mielen vuosi-kirjan kanssa. Hyvän mielen vuosi on inspiroiva tehtäväkirja, joka tarjoaa tehtäviä hyvän mielen taitojen harjoitteluun viikottain vuoden ajan. Korttien avulla voi harjoitella 53:a hyvän mielen taitoa, jotka esitellään Hyvän mielen taidot -kirjassa.

Vuodenkaan jälkeen kortit eivät todellakaan jouda roskiin, sillä näitä kortteja voi käyttää niin kauan, kuin vaan kortit ehjinä pysyvät. Ihan heti eivät piloille mene säilytysrasiassaan ja kevyen lakkapinnan ansiosta.Myös kirja kannattaa säilyttää ja hyödyntää uudestaan aina, kun haluat virkistää muistiasi kirjan aiheissa.


Maaretta Tukiaisen upeat ajatukset ja Krista Keltasen kuvitukset yhdessä luovat ihastuttavat, värikkäät ja isokokoiset hyvän mielen kortit. Kortit koostuvat tunnelmallisesta valokuvasta ja vahvistuslauseesta. Yksi pakka sisältää 53 korttia ja mukana on myös ohjekortt…

Syyskuun ARVONTA

Tässä se nyt on. Syyskuun arvonta. Montaa päivää ei arvonta kerkeä voimassa ollakaan, mutta kivahan se on välillä pitää pikaisempikin arvonta ja saada voittaja selville nopeaan. Palkinto on minun itseni ostama apteekista, joten sponsoreita tässä ei ole. Kerron silti tuotteesta hieman, jotta tiedät, mistä on kyse.
Se, miksi tämän tuotteen halusin palkinnoksi hankkia, johtaa juurensa omista kokemuksistani. Jos itse koen jonkun tuotteen tai asian hyväksi ja minua auttaneeksi, niin tokihan tahdon tarjota sinullekin mahdollisuuden tutustua sellaiseen.


Palkinto on täysikokoinen vaahtoamaton Salutem-hammastahna. Minulla on niin herkkä suu, etten tavallisia tahnoja voi käyttää laisinkaan, joten nämä vaahtoamattomat ovat tulleet tutuiksi. Nyt kun löytyi kotimainen tuote, oli pakko sitä testata ja sitten hommata palkinnoksikin yksi tuubi. Sinä voit siis olla pian se, jolle tämä lähtee!


Salutem-erikoishammastahna ei sisällä mitään ylimääräistä. Ei makuaineita, väriaineita, vaahtoa muosostavaa …

Keskimmäisen kutsu

Kesä on kaunista luontoaikaa, mutta niin on syksykin. Haaveilin kauan kunnollisesta järkkäristä, ja kun se vihdoin mahdollistui reilu vuosi sitten, olen innoissani ollut kuvaamassa luontoa ristiin rastiin. Tänä syksynä pakkasimme makuupussit, ruokatarvikkeet ja kameralaukun matkaan ja lähdimme kuvausmatkalle noin 100 kilometrin päähän järven rannalle, jossa tiesimme oleilevan ja asustelevan majavia, laulujoutsenia, kurkia, ilveksiä ja jopa karhujakin. Unohtamatta muitakaan luonnon asukkeja. Suurempiin petoihin emme törmänneet, onneksi, mutta lintuja ja erilaisia ötököitä senkin edestä tuli meitä vastaanottamaan ja majavathan ne pitivät meitä puuhakkaina patojensa kanssa. Nyt pääset katsomaan kuviani tältä Keskimmäisen kuvausreissulta.


Ihan ensimmäisenä meitä tervehti ovelan näköinen ruskea perhonen. Hyvin oli tuttavallista laatua eikä välittänyt laisinkaan siitä, että autosta purimme tavaramme mökkiin ja kuvasin häntä useammankin kuvan verran. Kyseessä on Pietaryrttisulkanen.


Sillat h…