Joulukalenteri, luukku 20

Mikä sinun rakkain tai mieleen painuvin joulumuistosi on? Oletko jouluihmisiä vai vihaatko koko Joulu-touhotusta?

Minun lapsuuteni joulut olivat iloisia juhlia. Perhe kasassa, jännitystä ilmassa, hyvää ruokaa, kuusen koristelua ja tuoksuja. Joulupukki tuli kävellen joka kerta. 

Joulukalenterin luukku sen sijaan tupsahti tälle päivälle postiluukusta. :)

Hauskat joulunpunaiset kääreet ja kuviot tuovat mieleeni lapsuuden kuusen koristelun ja ne omat rakkaat koristeet. Yhä on tallessa itsenikin tekemät pallot ja leikkipiparkakut. Minulle niillä on tunnearvoa! Hyviä muistoja. 

Tämä joulukalenterin luukku sisälsi:

Poikavauva-tarra-arkki! Vauva-kortteja taitaa taas kevään ja kesän aikana tarvitakin useampia. :) 

Kiitos lähtee "TEEA K:":lle tämänkertaisesta yllätyksestä! 

Päivän tarjouksena on tämä Nuutajärven Lumikki. No siis ihan itse keksitty nimi korulle, mutta lasiriipus on ihan sitä itteensä. ;) Nuutajärveä. 

Nopeimmalle tämä 2.lk:n kaulakoru hintaan 8€ ja se sisältää postaritkin!

2luokkaa siksi, että ompussa on pieninaarmu. Salamavalossa otetussa kuvassa se näkyy!

Säästät tänään ostaessasi jopa 7euroa plus postarit!

TARINANI:

Tyttö kaukaa maailmalta part 2

Muistatko, kun kerroin sinulle tytöstä, joka oli kaltoin kohdeltu ja kiusattu koulussa? Haluan kertoa sinulle nyt samasta tytöstä, mutta toisenlaisen tarinan. Kaikellahan on aina kaksi puolta! Mikään ei ole vain mustaa ja valkoista. 

Kertauksena: Synnyin perheeseen, jossa minulla oli isä, äiti ja isompi sisarus. Meillä oli lemmikkejäkin. Olimme melko tavallinen perhe, mutta ei meillä rikkauksia ollut. Oli vain katto pään päällä. Peseydyimme ulkorakennuksessa, kävimme tarpeillamme ulkona, jätteetkin veimme ulos pihamme perukoille. Se oli sitä aikaa, ettei kukaan puuttunut sellaiseen. Monilla oli vastaavat tilanteet. Toisaalta, monilla paremmatkin oltavat...

Minä sain varttua sisarukseni kanssa. Meitä ei erotettu toisistamme sodan tai minkään muunkaan asian takia. sisarukseni oli minulle se kaikkein tärkein, paras ystävä. Meidänleikkimme olivat milloin rajuja inkkarileikkejä, milloin lepposia nukke- ja autoleikkejä. Sisarukseni piti minun puoliani aina joka paikassa, missä olimme yhdessä. Esimerkiksi kaupassa hän pyysi siskolleenkin lelua ostettavaksi tai jos olimme lastentapahtumissa, joissa jaettiin vaikkapa jäätelöä, Siskolle piti aina saada myöskin.

Minä olen kasvanut niin, että minulla oli rajat ja opetettiin kuria ja itsehillintää. Minusta kasvoi kiltti tyttölapsi. Lisäksi meillä oli aina lemmikkejä, kunnes minusta tuli allerginen. Sen jälkeen mietimme, mikä voisi sopia eläinrakkaalle allergikolle lemmikiksi ja sain kuin sainkin kokeilla vielä matelijoitakin. Valitettavasti allergiani oli liian haasteellinen. 

Meillä leikittiin paljon, pelattiin pelejä, oltiin ulkona, uitiin ja laskettiin talvella mäkeä. Oli aina jotain kisaa ja pelejä. Palkintoja saatiin voittaessamme. Oli karamellejä ja leluja! Pieniä juttuja, kuten karkkipussista yksi karamelli, mutta se oli hauskaa! 

Toisinaan meillä kävi muitakin lapsia. Lähinnä sisarukseni kavereita. Minä pääsin yleensä leikkeihin mukaan. Itselläni oli muutama ystävä, mutta he muuttivat aina pois. Muutama, olisiko kolme kappaletta, jäi kuitenkin pysyvästi elämääni. Olen heistä todella iloinen yhä. 

Mummolassa olosta minä nautin! Sain hengittää puhdasta ilmaa, nähdä oikeaa maalaiselämää ja opetella alkeellisempiakin taitoja. Ensin olin murteista ihmeissäni, kun en tiennyt mitä ne merkilliset sanat tarkoittivat, mitä isovanhempani käyttivät. Ajattelin, etten saattanut sanoa tietämättömyyttäni, joten kiertelin ja kaartelin sanoissani, kunnes selvitin aina oikean sanan niille. Olin taitava saamaan selville mitä mikäkin tarkoitti. 

Eka luokalla olin hyvä oppilas. Nautin uusien asioiden oppimisesta. Halusin mennä kouluun ja tavata kavereita. Halusin päästä ruokaapulaiseksi ja pitämään aamunavauksia. Halusin leikkiä välitunneilla, oppia kirjoittamaan ja lukemaan, saada kyltymättömän tiedonjanoni sammumaan. Eka luokalla ajattelin, että minä olin oikeassa paikassa! Sitä kesti vuoden. Seuraavan kerran nämä samat tunteet tulivat vasta päästyäni peruskoulusta ja aloitettuani korottamaan numeroitani muualla. 

Minä opin tuntemaan ihmisten eleet, ilmeet, sanat, liikkeet,... Ihmistuntemukseni kasvoi joka vuosi paremmaksi ja paremmaksi. Olin koko ajan valppaana ja varuillani, joten aloin lukea toisia kuin avointa kirjaa. Se taito minulla on edelleenkin. 

Minun harrastuksiani olivat kiiltokuvien keräily, kirjeenvaihto ja swappailu sekä lukeminen ja piirtäminen.Kirjeiden avulla saatoin olla oma itseni. Saatoin kertoa, mistä pidin tai mistä en pitänyt. Lukiessani kirjoja tai vaipuessani kiiltokuvien katseluun ja tutkailuun tuntikausiksikin, saatoin elää ihan omassa mielikuvamaailmassani. Saatoin leikkiä olevani yksi niistä kiiltokuvien kaunottarista tai enkeleistä. Mielikuvitukseni kasvoi ja kasvoi ja aloin oppia, kuinka voisin kadota tästä maailmasta pois omiin ajatuksiini hetkeksi. Helpottaa omaa pahaa oloani kauniilla ajatuksilla ja mielikuvamatkoilla. Piirsin myös paljon. voitin monia piirustuskilpailujakin. Myöhemmin, aikuisuudessa, minulla oli taidenäyttelyitä ja myin taulujani. Halusin tehdä käsilläni kaunista. Halusin näyttää, että käteni oli minussa parasta. 

Murrosikää en kokenut tavanomaiseen ikäkauteen. Minulla oli paljon muuta ajateltavaa, kuin oma kasvamiseni naiseuteen. Minä kasvoin enemmänkin aikuisuuteen, kuin aikuiseksi naiseksi. Opin tekemään töitä jo lapsena ja arvostamaan rahan arvoa ja sitä, miten tärkeää on itse ansaita oma elantonsa. Opin tekemään kotityöt, auttamaan muita, olemaan avulias ja epäitsekäs ja opin senkin, että ensin ajatellaan toisia, sitten vasta itseään. Kuuliaisuus ja nöyryys, puhtaus ja tottelevaisuus. Opin myös sen, että olisin vahva! Itkemällä ei mitään saa! Murrosikäni tuli vasta aikuisena. 

Perustin perheen jo 16 vuotiaana. Olin kypsä niin parisuhteeseen, kuin elämään omillanikin. Ajattelin, että voisimme mahdollisesti muuttaa Saudi-Arabiaan, jossa alkaisin luomaan uraani tai sitten perustaisimme täällä perheen. Aloin kovasti miettiä vaihtoehtoa, että saisin lapsia, joita rakastaa, joille antaa hyvä elämä ja opettaa rakkautta, hellyyttä, tunteiden ilmaisua, lämpöä... 

Tunteiden ilmaisu oli se, mikä minulle oli tärkeää kasvatuksessa kaiken muun lisäksi. Että lapseni saa itkeä ja saa nauraa. Saa kertoa mistä tykkää ja mistä ei tykkää. Halusin suuren perheen. 12 lasta! Sain yhden lapsen ja muutaman enkeli-pienokaisen. Kaipaan enkeleitäni aina. Saudi-Arabia sai jäädä. 

Minulle oli tärkeää olla mahdollisimman hyvä äiti. Lapseni kanssa olimme kumpikin nuoria ja leikkisiä. Olin silti aikuinen ja aikuisen asemassa. Meillä on yhä todella lämpimät ja hyvät välit lapseni kanssa. Puhumme asioista ja olemme hyvin samanlaisia. 

Olen ollut onnekas, sillä olen saanut kokea eri kulttuureja, eri kieliä, eri tapoja elää ja olla... Olen suvaitsevainen ja ennakkoluuloton. Minusta kasvoi ihminen, joka ottaa toiset yksilöinä huomioon. Sain itsekin kokea sen puolen, mitä on kohdata rasismia. Tiedän siis, millaista on olla syyllinen syyttömänä. 

Nuorena aikuisena harrastin tanssia ja  rakastuin harrastukseeni niin syvästi, että harrastuksestani aloin ajattelemaan jopa ammattina. Tosin olinhan jo unelma-ammattiini opiskellutkin ja erikoistumistakin suunnittelemassa, mutta voisiko olla palkaton työ palkkatyön ohella?! Aloin harjoitella lisää...Vaatevarasto karttui, peruukkivarasto karttui, meikkivarasto karttui... Nautin suuresti olla jokin toinen, taiteilija-minä, jota kukaan ei tunnistanut maskien takaa. Nautin tanssia estraadeilla. Saada ablodeja. Olla suosittu! Ihailtu! Edes sen hetken aina kerrallaan!

Terveyteni romahti ja menetin ensimmäisenä rakkaimman harrastukseni ja haaveeni ammattilaisuudesta. Vihasin itseäni, vihasin ja raivosin! Kasasin kaikki asuni kasaan ja vein ne pois silmistäni! Tuhosin kaiken, mikä liittyi tanssiin... Paitsi pari asustetta, joita sovitin uudestaan ja uudestaan ylleni, kunnes luovutin. 

Olin hyvin laiha ollut koko nuoruuteni, mutta aloin toipua syömishäiriöistäni ja miettiä uusia haasteita. Työ, jota tein, antoi minulle jotain sisältöä elämääni. Halusin olla hyvä alallani. Halusin oppia uutta ja tehdä enemmän. Halusin olla ammatissani kiitetty ja hyväksytty. Sitä minä halusin: Olla hyväksytty ja hyvä. 

Erikoistumisen jälkeen muutin uusiin maisemiin ja työtarjouksia alkoi sataa hurjasti. Olin töissä aina kun vaan halusin. Tein paljon töitä. Minulle soitettiin, että tulisitko meillekin. Minun oli jo pakko sanoa lopulta, että en voi tehdä enempää töitä! Olin joka tapauksessa sisukas ja päättäväinen. Tehokas ja väsymätön... Työ oli minulle ehkä enemmän, kuin elanto. Kun jäin sairaslomalle ekaa kertaa kipujeni vuoksi, olin jo hyvin huonossa kunnossa fyysisesti! 

Toisessa liitossani opin aina vaan lisää tarkkaavaisuutta, kärsivällisyyttä, itsehillintää, itsekunnioitusta ja sitä, kuinka säilyttää oma peilikuva puhtaana. Koin myös kauniita asioita, kuten luonnon kauneutta, uutta työkokemusta, lisää ihmistuntemusta ja tulkitsemaan pienimpiäkin eleitä ja ilmeitä... Sain kauniita hetkiä välillä, ja opin myös tuntemaan itsessäni puolia, joista en vielä koululaisena tiennyt mitään. Ymmärsin, miksi olin ollut hakoteillä aikaisemmin ja opin senkin, että minun tieni on minun tieni ja toisten mielipiteet eivät aina tarkoita minun parastani. Että joskus on tehtävä hyvinkin suuria ja vaikeita ratkaisuja päästäkseen kohti itseään. Väitän, että vaikka liitto oli hakoteillä alusta asti, oli siinä myös hyvät hetkensäkin, joiden turvin jaksoin. Enhän olisi ilman hyvää joutunutkaan siihen liemeen!

Erottuani toistamiseen löysin lopulta vihdoin totuuden itsestäni ja aloin antaa itselleni ihan erityistä huomiota. Hei, minä olen tärkeintä minun elämässäni! Jollen minä rakasta itseäni ensin, en voisi rakastaa ketään muutakaan koskaan! Lisäksi oivalsin, että minähän olen vahva ihminen! Hyvä ja herkkä nainen. Aloin kehua pienissä erissä itseäni. Kiitellä ja kannustaa. Antaa palkintoja saavutuksistani. Aloin pikkuhiljaa rakastaa minua! 

Olin oppinut ymmärtämään oman kasvuni ja tunteideni myrskyt. Aloin elämäni alusta. Fyysinen voimani alkoi heiketä, mutta henkinen voimani kasvaa ja vahvistua. Aloin ymmärtää hyvän ja pahan, oikean ja väärän, omat vikani ja omat hyveeni... Totuuden ja valheet. Aloin hymyillä... Aloin nauraa ääneen! 

Tällä hetkellä saatan purskahtaa itkemään. Olkoon ne ilon tai surun kyyneleitä. Tällä hetkellä uskallan näyttää heikkouteni niin henkisesti kuin fyysisestikin. Uskallan avata sisintäni pinnalta ja syvemmältäkin. 

Tällä hetkellä arvostan pieniä elämän iloja, pieniä lahjoja, kauniita sanoja ja tekoja, ystävällisyyttä ja kehuja. Olen kiitollinen kaikesta sellaisesta, mikä tulee sydämestä. Olkoot se halaus tai kaunis sana, lahja tai jotain suurempaa. Tärkeintä on välittäminen ja ajatus. 

Olen menneisyyteni takia oppinut rakastamaan elämää ja elämän kauneutta. Luontoa, valoa, puhtauden tuoksua. Sitä, että voisin ottaa kissan tai koiran tai sitä, että voin kävellä omin jaloin. Olen oppinut hyväksymään menetykset ja sen, että tulen menettämään vielä lisääkin. Tiedän, että menetys on jonkin uuden aloitus. 

Tällä hetkellä harrastan sellaisia asioita, mitä en ennen tehnyt, mutta mitä oin nyt tehdä ja mistä nautin lähes yhtä suunnattomasti, kuin elämäni suurimmasta rakkaudesta harrastusta kohtaan. Kyllä, iloitseisin nytkin tämän askarteluharrastukseni laajentumisesta vaikka ihan työksikin. Jos voisin työtä tehdä. Siksi unelmani toteutuminen oli sekin, että sais tehdä blogin ja laittaa koruja ja kortteja myyntiin. On se sekin jotain. Ja jokainen myymäni asia on kuin satakielet laulaisivat minulle, että hei, tyttö kaukaisen maan, sinä olet loistava! Sinä olet tähti! Elämäsi suurin sankari!

En ole enää ellerginen eläimille. Olen työkyvytön ja kivulias kuitenkin. Nautin siitä, ettei allergiaa enää ole! Kivut, ne kestän, sillä olen kestänyt koko elämäni ajan pahempaakin! Enää en pelkää kuolemaa tai sitä, että kuolisin pian. 

Tällä hetkellä uskallan rakastaa itseäni ja ihanaa puolisoani, jonka löysin elämääni sitten vasta, kun olin ensin saanut itseni tasapainoiseksi. Nyt tiedän, miten hyvin asiat voivat olla ja ettei minun tarvitse kiirehtiä minnekkään. Voin vaan hetkessä elää ja tiedostaa sen, että hetki voi olla myös ikuisesti. 

Olen vahvistunut kaikin puolin ja löytänyt ilon ja positiivisuuden itseeni. Jaksan auttaa toisiakin ja kannustaa löytämään omat voimavaransa. Se, että minä olen hengissä ja tässä kirjoittamassa, sillä on tarkoituksensa! sillä on se tarkoitus, että sinäkin ymmärtäisit, että sinulla on mahdollisuus iloon ja onneen! Sinulla on oikeus sinuun itseesi ja omaan minuuteesi. Sinäkin olet arvokas ihminen! ja ettei ne asiat, mistä sinua on kenties syytetty, ole sinun syytäsi oikeasti! On ihmisiä, jotka tekevät kaikkensa saadakseen itsensä jalustalle ja siinä ei toisella ole mitään arvoa. Halutessasi voit kirjoittaakin minulle. Et ole yksin!

Olen nyt kertonut oman tarinani. Olet lukenut sen ja päättänyt itse, olenko se minä vai tyttö Sudanin. Onko tarinani totuus vai käännätkö sen pois, fiktiiviseksi. Sinulta en odota sympatiaa, en sääliä tai voiton riemuakaan. Sinulla ei ole muodollisuuksia ja velvollisuuksia, ei pakkoa eikä kohteliaisuudesta mitään syytä ajatella asiaa sen enempää. Toivon kuitenkin, että muistaisit yhden tärkeän asian: Ole kiitollinen elämästäsi! 

Tyttö kaukaisesta maailmasta