Luonnollinen joulukalenteri, Luukku 7: PIKA-ARVONTA & Hemmottelua joka hemmolle

Pahoitteluni, jos olet odottanut aamusta asti luukkua. Olen koko yön kirjoittanut ja tehnyt kuvia, mutta en silti saanut tehtyä valmiiksi ajoissa. Mun moka kun jätin viime hetkelle. Anteeksi.
Mutta...
Yllätyyyys! Mitä tykkäät uudesta Inspiksen tyylistä? Kokeilen selkeämpää blogimallia ja itselleni jotenkin mieluisampaa värikkäämpää pohjaa. Toki valkoinen oli selkeä, mutta mitä mieltä tästä olet?

Suurimmat muutokset ovat värimaailman lisäksi se, että sivupalkki on nyt samalla sivulla ja samalla etusivulla on enemmän kaikkea tarpeellista. Tämän kokeilun teen siksi, etteivät kaikki löytäneet sivupalkin avaavaa "nappia" aiemmin ja pimeän aikana kaipaan itsekin muutoksia.


Oletko seurannut Luonnollista joulukalenteriani alusta asti? Jos et ole, käy kurkistamassa ja lukemassa mitä siellä kerroin. Nimittäin palaamme muutaman askeleen tänään taaksepäin aina sinne ensimmäiseen luukkuun saakka.

Jos olet mukana ollut koko matkan, voit toki muistin virkistämiseksi lukea ihanista patukoista joista kasasin mielikuvissani joulukalentereita kanssanne. Mitään piilotettua viestiä tai etsi kuvasta-juttua siellä ei suinkaan ole, vaan päätimme Murusen kanssa yhteistuumin hemmotella jotakuta nopeaa pienellä makupalalla.


Ruohonjuuresta saimme yhteistyössä muutamia patukoita maisteltaviksi ja joitakin oli tuplaten. Noh, voisimme toki kumpikin syödä yhdet, mutta..

Hemmottelua on sekin, kun annamme hemmottelua toisille. Eli, arvasit oikein. arvonnan aika on nyt. Ja arvontaan osallistutaan ainoastaan tänään. Kaikki myöhemmin tulleet kommentit joudun hylkäämään. Samoin kuin kaikki muutenkin virheellisesti toimitut kommentit. Blogger, Facebook, instagram, Eu, NATO, FBI tai mikään muukaan taho ei ole mukana arvonnassa. Ainoastaan Ruohonjuuren hyllyltä patukat saatu.

NÄIN OSALLISTUT ARVONTAAN: 
Voittaja saa 2 valitsemaansa patukkaa.

  1. Kerro ylemmästä kuvasta, mitkä kaksi patukkaa haluat maistaa: keltainen (toffee& hassel), vihreä (suklaa&saksanpähkinä), lila (lakritsi) vai vaaleanpunainen (vadelma). 
  2. Jätä kommenttiin selkeä nimimerkkisi
  3. Tule huomenna katsomaan, voisitko. Ja jos, niin lähetä osoitteesi heti. Nyt voittajaa odotan vain 24h. 
  4. Saa jakaa, saa seurata, saa tavata muissa somekanavissa, muttei ole pakko.
Onnea arvontaan!

Arvonnasta puheenollen, viime kuun  voittajaa huhuilen yhä. Minna, lueppas meilisi ja laita
Osoitteesi minulle viipymättä.


Löysin luukusta tänään laadukkaan Pukkan matcha-teepusseja. Pukka Lean Matcha green on usealla termogeenisellä yrtillä maustettua oolong-teetä, joka herättää kehon ilman kofeiinia. Lämpimän mausteista makua antavat kaneli, inkivääri, fenkoli ja mustapippuri. Tämän lämpöä hehkuvan ja sisäistä boostia potkivan teen tehoaine on vihreä tee-uute, jota käytetään tasoittamaan mielen kuohuja ja vahvistamaan psyykkistä suorituskykyä. Tämän lisäksi antioksidanttisesti vaikuttavan vihreän tee-uutteen on tutkittu vaikuttavan suotuisasti kolesteroliin, suun terveyteen ja verisuonten joustavuuten. Maista ja ihastu.
Hemmottele itseäsi tai sujauta paketti työpaikan kahvihuoneen pöydälle. Ilahdutat näin jopa 20 henkilöä.


Löydät blogistani päivittäin luukun ajalla 1.12-31.12.2018, jonka taakse kätkeytyy 

  • kuva liittyen teemaan; Joulukuu. 
  • kuvassa osa tarinaa, joka on jatkoa edellispäivällePoikkeuksena eka luukku, jossa aloitusteksti. 
  • Extrat ylläribonuksena joskus;  Pika-arvontaa, tulostettava kuva-arkki, joulukuun arvonta, jne. Ole mukana, niin et jää mistään paitsi. 
  • Joka aamu kello 06.00 uusi luukku. Poikkeukset vain sairastapauksissa tms äkillisissä esteissä. Toivotaan, ettei sellaisia tule.
  • Ruohonjuuren valikoimista upeat joululahjaideat, juhlien virkistykset, itsesi hemmottelut, joulutohinoissa jaksamisen jne välineet. Kaiken löydät Ruohonjuuren myymälöistä ja verkkokaupasta, elleivät suuren suosion vuoksi lopu kesken.

    Tämä ei ole meikkikalenteri, vaan luonnollisten tuotteiden kimara!!  



Mukavaa joulun ja uuden vuoden odotusta! 


Joulukalenteri ideoitu yhteistyössä Ruohonjuuren kanssa. Kaikki kuvat ja jatkokertomus ovat minun itseni tekemiä ja ottamia. Päivän tuotteet yhteistyössä Ruohonjuuri oy. Osa tuotteista myös pr-tuotteita ja itseni hankkimia aikaisemmin jo. Linkkien klikkailu tai ostosten teko ei hyödytä minua millään tavalla. Hinnoittelut olen tehnyt täysin postausaiheeseen liittyen, en mainostamistarkoituksessa tai vastaavaa

Kommentit

Nanna sanoi…
Tosi kivan ja selkeän näköinen on blogisi nyt:)
Värit piristävät!
Koitan tulla mukaan arvontaan. Maut voisivat olla keltaista ja vihreää.
Mukavaa vkonloppua sinne <3
Susanna sanoi…
Keltainen ja sininen eli mukaan arvontaa. Ihanaa joulunodotusta!
susannaposti88@gmail.com
Minna sanoi…
Huhuiletko minua vai toista Minnaa? :D Meiliä ei ole tullut.

Keltainen ja mukana arvonnassa.
minna1995(at)gmail.com
Tarkoitatko sinisellä vihreää vai lilaa?
Aila sanoi…
Blogisi on nyt selkeä ja asiat löytyvät helposti.
Keltainen ja vihreä maistuisivat. Lumiset terveiset.
karhuoja@gmail.com
Minna, sinua huhuilen. Ei ole toista Minnaa arvonnassa. ;)

"Voittaja valitsi volumen.  Minna, onneksi olkoon. Sinulle lähtevät volume-ripset heti kun saan yhteystietosi. Somanyinspiration@gmail.com".
Lienee meili kadonnut roskapostiin tai vahingossa roskiin. Minulla näkyy että lähti tuohon osoitteeseen. Mutta tätä kautta jos saan yhteyden niin sekin riittää. Eiks vaan. :) onnea! P.s. patukoita on yksi kutakin ja voittaja saa 2 väriä. ;)
Jannna sanoi…
Keltainen ja vaaleanpunainen, nam!
Marja-Liisa sanoi…
Sininen ja violetti, niitä ois kiva maistaa. Pirteän värikäs sun blogisi :)
postin.tuomaa@gmail.com
Pirjo S sanoi…
Vaaleanpunainen ja vihreä. Hyvää joulunodotusta!
pirjo.seppala52 at gmail.com
Salli M sanoi…
Keltainen ja vaaleanpunainen olisi valintani. Mukaan arvontaan.
TiinaS sanoi…
Keltainen ja vaaleanpunainen.
Tiina
miumiu83 at gmail.com
Hippohiiri sanoi…
Keltainen ja lila :)

hippohiiri at gmail.com
Laku ja vadelma maistuisi täällä. Valitsen nuo maut, että pähkinäallergiasta kärsivä tyttärenikin pääsisi näitä maistamaan!
Ihanaa viikonloppua sinulle Viltsu <3
o.krimou@suomi24.fi
Anonyymi sanoi…
Vihreä ja lila olisi valintani.
-minttu47-
minttu47@gmail.com
Anonyymi sanoi…
Lila ja vihreä, kiitos!
Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)
SirpaH sanoi…
Keltainen ja lila sopii yhteen :)