Luonnollinen joulukalenteri, luukku 12 ; Joulusuklaakortti
Suussa sulava joulu lähestyy ja kaupoissa jouluherkkujen määrä vaan kasvaa. Suklaa on ehdoton joulumakeinen. Meidän joulussa on ainakin raakasuklaat osana. Kiitos yhteistyön Ruohonjuuren kanssa.
Mikä sinun lempi suklaa on?
Tarkoitus oli askarrella suklaakortti tälle päivälle, jotta näkisit valmiinkin työn, mutta mitä vielä. Aina ei asiat mene suunnitelmien mukaan. Sen sijaan yritän kertoa ohjeen mahdollisimman hyvin. Ja yritän muistaa vaikka ensi vuoden puolella tehdä suklaakortin nähtäväksikin.
Suklaakortti
- Osta suklaalevy. Esim. Love Chock manteli ja baobab.
- Tee mallin mukainen kartonkipohja.
- Leikkaa ja taita viivojen mukaisesti.
- Jos suklaalevyn on suurempi tai pienempi, voit joutua muokkaamaan mittoja ja mahd. Tekemään nuo 3cm.n lisäkkeet oikeaan reunaan erikseen. Tällöin tee mittoja suuremmat lisäkkeet ja liimaa reunaan kiinni.
- Koristele sekä ulko- että sisäpuoli mieleiselläsi tavalla. Voit käyttää esim. Nauhoja kortin sulkemikseen, jos et postilta korttia siltään. Tällöin liimaa nauha pituussuunnassa niin, että molemmille reunoille jää nauhaa rusettia varten. Huomaa, että oikea reuna päättyy sivusauman yläreunaan. Eli älä liimaa tuolle 5cm.n pätkälle. Jos postitat kuoren ilman kuorta, tee koristelusta simppeli ja muista ulkopuolelle osoite tila.
- Kun olet koristellut kortin, sujauta suklaalevy korttitaskuun ja sulje kortti liimaamalla reuna hyvin postitusta varten tai jos annat kortin, voit tosiaan vain solmia rusetille.
Käytännössä kortti näyttää muuten samalta, kuin Love chock-levy, mutta koristeet ovat valitsemiasi. Love chock o siinäkin mielessä loisto valinta, että se sisältää itsessäänkin mietelauseen.
Jos kiinnostuit manteli&baobab-suklaasta, niin kyseessähän on tumma raakasuklaa, mikä on täysin vegaani. Suklaa on käsintehtyä ja valmistettu ammattiataidolla parhaasta ecuadorilaisesta luomuraakakaakaosta.
Love checkin kaakaopapuja ei paahdeta, vaan kylmäjauhetaan, joten kaakaopavun kaikki ravinteet ovat tallella sinua varten.
Lovechock-raakasuklaat ovat maidottomia, gluteenittomia ja soijattomia ja ne ovat makeutettu aidolla kookoskukkanektarilla.
Löydät näitä ainakin Ruohonjuuresta
Vinkki: osta ainakin 2 levyä, sillä askartelun lomassa tahtoo mieli vaellella suklaaseen enemmänkin, joten syöntisuklaa on hyvä olla olemassa.
Löydät blogistani päivittäin luukun ajalla 1.12-31.12.2018, jonka taakse kätkeytyy
kuva liittyen teemaan; Joulukuu.
Kuvassa osa tarinaa, joka on jatkoa edellispäivälle. Poikkeuksena eka luukku, jossa aloitusteksti.
Extrat ylläribonuksena joskus; Pika-arvontaa, tulostettava kuva-arkki, joulukuun arvonta, jne. Ole mukana, niin et jää mistään paitsi.
Joka aamu kello 06.00 uusi luukku. Poikkeukset vain sairastapauksissa tms äkillisissä esteissä. Toivotaan, ettei sellaisia tule.
Ruohonjuuren valikoimista upeat joululahjaideat, juhlien virkistykset, itsesi hemmottelut, joulutohinoissa jaksamisen jne välineet. Kaiken löydät Ruohonjuuren myymälöistä ja verkkokaupasta, elleivät suuren suosion vuoksi lopu kesken.
Tämä ei ole meikkikalenteri, vaan luonnollisten tuotteiden kimara!!
Mukavaa joulun ja uuden vuoden odotusta!
Joulukalenteri ideoitu yhteistyössä Ruohonjuuren kanssa. Kaikki kuvat ja jatkokertomus ovat minun itseni tekemiä ja ottamia. Päivän tuotteet yhteistyössä Ruohonjuuri oy. Osa tuotteista myös pr-tuotteita ja itseni hankkimia aikaisemmin jo. Linkkien klikkailu tai ostosten teko ei hyödytä minua millään tavalla. Hinnoittelut olen tehnyt täysin postausaiheeseen liittyen, en mainostamistarkoituksessa tai vastaavaa
Kommentit