sulosointuja, sanoja, sanoitettuja tunteita

Ei, en ole hiljaa, jos minulla on jotain sanottavaa. Kyllä, sanon asiat suoraan, niinkuin ne ovat. En kiertele, en kaartele. Minua ei tarvitse lukea rivien välistä. Sanon niin hyvästä kuin pahasta.

Kun sanon hyvästä, sanon sen sydämestä. Tarkoitan myös sitä.
Ja kun sanon pahasta, sanon sen mielummin rakentavasti, en syytellen ja suoraan sormella osoittaen. Mielestäni minun mielipiteeni ja ajatukseni eivät ole ainoat oikeat. Siksi en ala muita neuvomaan tai syyttelemään. Kerron sen, mitä itse ajattelen. Mitä tunnen. sanon ääneen, enkä selän takana kieriskele.

Jollei minulla ole sanottavaa, en sano sitten yhtään mitään muutakaan. Ette näe täällä tai tuolla kommentteina liibalaabaa. Turhaa höpötystä hömpänpömppää. Sanon tai olen sanomatta.

On asioita, joita en sano kuitenkaan koskaan kenellekkään. Ne asiat ovat sisälläni ja tulevat ulos sanoitta joskus. Tekoina tai tekemättömyytenä. Pelkoina tai jopa fobioina. Unissa tai unettomuutena. Tai ehkä omissa ajatuksissani ja sitten ne unohdan. Ehkä hymynä huulillani tai halauksena. Kenties lahjana tai kukkakimppuna.

Toisinaan puen sanat runoiksi, toisinaan suoraksi koruttomaksi tekstiksi. Joka tapauksessa minä sanon, puhun, kirjoitan ja tuon julki. En vain epäkohtia tai narinaa, vaan myös niitä hyviä, positiivisia asioita. Elämän huippuhetkiä. Kokemuksia. Minua ei voi vaientaa!

En ole ainoa, joka sanoo ja tuo asioita esille. Tarkoitan myös niitä kauniita. Liian usein sanomisella tarkoitetaan valitamista tai negatiivista palautetta.

Keräsin muutamia suosikkikappaleitani tähän videoiksi. Erilaisia kappaleita. Kuunnelkaa sanoja. Antakaa musiikin viedä. Musiikillakin on tarinansa.

Lisäksi kirjoitin sanoituksen. Taikka runon. Kummin vain. Kopioida sitä ei saa, mutta lukea voit.

Jos sä tulisit mun luokseni,
Sä olisit mun ainoo naiseni.
Saisit mut lankeemaan polvilleni,
jos sä tulisit mun vaimoksi.

En kuuta tai tähtiä sulle toisi,
vain näitä yhteisiä hetkiä soisin.
Olisit elämäni prinsessa,
tärkein kaikista naisista.

Jos sä tulisit mun vaimoksi,
antaisin sulle kokonaan itseni,
en kahleisiin sua laittaisi,
tahtoisit olla luonani omast halustasi.

Jos sä ottasit kii mun kädestäni,
pitäisin sust kii, mutten kuristais sun sieluasi.
Tarjoisin lettuja mansikkahillolla,
Mä en lupaa sulle liikoja.

Jos sä tulisit… Jos sä tulisit mun luokseni,
sormees rusketusraidat sormuksesta piirtyisi,
tekisin mä kaikkeni
jot olisit sä onnest sekaisin.

Siis tuu mun luokseni,
anna mulle itsesi.
Kohtelen sua kauniisti
just sopivasti sun arvollesi.

Babe, tuu mun vaimoksi.


-Viltsu-

Kerrottakoon sen verran, että ei, en ole kosinut Murustani, eikä hänkään minua. Hääpäivää ei ole vielä julkistettu eikä maistraattiakaan varattu. Ehkä se on sitä... Sitä jotain sisältäni kuitenkin tuossa. ;)

Sitten siihen musiikkiin...
Mikä sinusta näistä videoista on sinun suosikkisi?
 Kuunteletko musiikkia mielummin kotona vai autossa?
Suosikkisi kaikista maailman laulajista/Lauluista?
Kuunteletko musiikkia vai myös sanoituksia?

Tässä 5 erilaista tarinaa. Erilaisia ihmisiä, erilaisia kohtaloita. Joku voisi olla sinun tarinasi, joku kaukana sinusta.










P.s. Ihan pakko oli tämäkin vielä laittaa! Kaikille meille, teille, heille, jotka rakastavat saksimista! Olkoon se paperia taikka kangasta. ;) Tästä tulee hyvä päivä!


Kommentit

MB sanoi…
heippa sinulle
ja minä kun jo luulin, että sinä kosit murustasi, sillä siihen te vielä päädytte ja terveisiä meiltä molemmilta mökiltämme tietenkin ja hellettä on riitänyt
Vilimarika sanoi…
;) Ehkäpä se hetki tulee vielä... Toistaiseksi vielä jänistän ja kerään rohkeutta... ;)

Nauttikaahan mökkeilystä! Niin mekin nauttisimme. no, kesälomalla sitten.. ;)