Rapinaa ovella
Kun kaikki päivät alkavat tuntua samanlaisilta, ihmiset eivät enää huomaa mitä hyvää heidän elämässään tapahtuu. -Paulo Coelho-
Olin juuri muuttamut uuteen asuntoon edellisen päivän aikana, yön pikku tunneilla. Kokonainen vuorokausi oli takana uudessa kodissa, uuden elämän alkaessa. uusi kaupunki, uudet haasteet, uudet ihmissuhteet...
Toissayönä olin katsellut hämmentyneenä portaikossa olleita punaisia roiskeita. Ne tulivat alemmalta tasanteelta aina ovelleni saakka. Ohitin ajatukset kaikesta kamalasta ja ajattelin, että kenties jokin maaliroiske, kenties jotain ihan ymmärrettävää, loogista... Pääasia, että asuntoni on tyhjä minun muuttaa ja siisti. Kaunis, valoisa asunto. ainoa miinus oli rispaantunut ovenpieli. siitä pitää muistaa mainita isännöitsijälle...
Olin vihdoin nukahtanut ja vihdoin myös herännytkin muutaman tunnin unien jälkeen. Lapseni pitäisi laittaa kohta esikouluun. Aloin aamupalan tekoon. Ovikello soi. Hämmästyin, sillä kello oli vasta vähän ja en odottanut ketään tulevan kyläänkään. Avasin oven. Remonttimiehet seisoivat oveni takana ja tuumailivat tulleensa vaihtamaan oveni sekä lukon sarjoitukset. Koko paketin! Hämmästelin, kuinka he sen nyt... Remonttimies tuumaili samalla, kun irrotteli ovea pois saranoiltaan, että huomasit varmaan veriroiskeet käytävällä? Juu-u... aikaisempi asukas oli häädetty asunnostani jo aikapäiviä sitten. Hänellä oli kuitenkin ilmeisesti yksi avain vielä olemassa asuntooni! Huume-hemmot olivat löytäneet hänet ja oli juuri ennen minun muuttoani edellinen asukas pahoinpidelty sairaalakuntoon huumeiden takia. Tai lähinnä peritty velkoja väkivallalla. Ovesta oli tultu sisälle ja loput voikin kukin arvailla itse. Kauhistuin!
Poikani lähdin viemään eskariin hänen hämmästellen, miksi ovi vaihdetaan. Kerroin vaan jotain "se oli rikki"-juttuja. Ovi vaihdettiin nopeasti, kiireellisenä ja sain uudet avaimet palattuani kotiin vähän matkan päästä eskarireissulta.
Päivä meni siinä puuhaillessa kaikkea. Tuli yö. Nukahdin.
Kokonainen vuorokausi oli nyt takana uudessa asunnossa, uuden elämän alkaessa...
Heräsin säpsähtäen aamuyön pikkutunneilla ulko-ovelta kuuluvaan rapinaan. Joku oli tulossa sisälle avaimellaan! Sydän pamppaili sängyssä maatessani. Kuuntelin, varmistuin. Avain lukossa, rapinaa... Nousin hiljaa sängystä ja tuijotin ovea kohti. Kahva kääntyi alaspäin... Ovea kokeiltiin. Ei aukea. Hetki vielä, sitten tuli hiljaista. Hiivin ovelle ja huomasin hieman valonkajoa oven raosta. Odotin. Valo sammui. Kohta taas valot päällä. Kuulin askelten lähtevät poispäin. Kurkistin ikkunasta pimeästä huoneesta, verhon suojasta. Hahmo haparoi mennä pois.
Se oli sen ainoan kerran. Muutin tosin pois ennenkuin vuosi tuli täyteen, mutta sinä aikanakaan, mitä olin, ei onneksi kukaan käynyt enää ovellani luvattomasti.
Nyt vuosia tuon jälkeen muistelen tilannetta ajatellen, löysiköhän se nuorukainen koskaan selvää päivää? Mielenrauhaa? Turvapaikkaa? Tai missä yöpyi tuon yön jälkeen? Minä olen muuttanut useita kertoja tuon tapahtuman jälkeen, mutta aina minulla on ollut koti. Lämmin.
Viltsu
Olin juuri muuttamut uuteen asuntoon edellisen päivän aikana, yön pikku tunneilla. Kokonainen vuorokausi oli takana uudessa kodissa, uuden elämän alkaessa. uusi kaupunki, uudet haasteet, uudet ihmissuhteet...
Toissayönä olin katsellut hämmentyneenä portaikossa olleita punaisia roiskeita. Ne tulivat alemmalta tasanteelta aina ovelleni saakka. Ohitin ajatukset kaikesta kamalasta ja ajattelin, että kenties jokin maaliroiske, kenties jotain ihan ymmärrettävää, loogista... Pääasia, että asuntoni on tyhjä minun muuttaa ja siisti. Kaunis, valoisa asunto. ainoa miinus oli rispaantunut ovenpieli. siitä pitää muistaa mainita isännöitsijälle...
Olin vihdoin nukahtanut ja vihdoin myös herännytkin muutaman tunnin unien jälkeen. Lapseni pitäisi laittaa kohta esikouluun. Aloin aamupalan tekoon. Ovikello soi. Hämmästyin, sillä kello oli vasta vähän ja en odottanut ketään tulevan kyläänkään. Avasin oven. Remonttimiehet seisoivat oveni takana ja tuumailivat tulleensa vaihtamaan oveni sekä lukon sarjoitukset. Koko paketin! Hämmästelin, kuinka he sen nyt... Remonttimies tuumaili samalla, kun irrotteli ovea pois saranoiltaan, että huomasit varmaan veriroiskeet käytävällä? Juu-u... aikaisempi asukas oli häädetty asunnostani jo aikapäiviä sitten. Hänellä oli kuitenkin ilmeisesti yksi avain vielä olemassa asuntooni! Huume-hemmot olivat löytäneet hänet ja oli juuri ennen minun muuttoani edellinen asukas pahoinpidelty sairaalakuntoon huumeiden takia. Tai lähinnä peritty velkoja väkivallalla. Ovesta oli tultu sisälle ja loput voikin kukin arvailla itse. Kauhistuin!
Poikani lähdin viemään eskariin hänen hämmästellen, miksi ovi vaihdetaan. Kerroin vaan jotain "se oli rikki"-juttuja. Ovi vaihdettiin nopeasti, kiireellisenä ja sain uudet avaimet palattuani kotiin vähän matkan päästä eskarireissulta.
Päivä meni siinä puuhaillessa kaikkea. Tuli yö. Nukahdin.
Kokonainen vuorokausi oli nyt takana uudessa asunnossa, uuden elämän alkaessa...
Heräsin säpsähtäen aamuyön pikkutunneilla ulko-ovelta kuuluvaan rapinaan. Joku oli tulossa sisälle avaimellaan! Sydän pamppaili sängyssä maatessani. Kuuntelin, varmistuin. Avain lukossa, rapinaa... Nousin hiljaa sängystä ja tuijotin ovea kohti. Kahva kääntyi alaspäin... Ovea kokeiltiin. Ei aukea. Hetki vielä, sitten tuli hiljaista. Hiivin ovelle ja huomasin hieman valonkajoa oven raosta. Odotin. Valo sammui. Kohta taas valot päällä. Kuulin askelten lähtevät poispäin. Kurkistin ikkunasta pimeästä huoneesta, verhon suojasta. Hahmo haparoi mennä pois.
Se oli sen ainoan kerran. Muutin tosin pois ennenkuin vuosi tuli täyteen, mutta sinä aikanakaan, mitä olin, ei onneksi kukaan käynyt enää ovellani luvattomasti.
Nyt vuosia tuon jälkeen muistelen tilannetta ajatellen, löysiköhän se nuorukainen koskaan selvää päivää? Mielenrauhaa? Turvapaikkaa? Tai missä yöpyi tuon yön jälkeen? Minä olen muuttanut useita kertoja tuon tapahtuman jälkeen, mutta aina minulla on ollut koti. Lämmin.
Viltsu
Kommentit