Olen oppinut jotakin itsestäni

Olen miettinyt mielessäni asioita tässä jo tovin aikaa. Niin paljon kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut vähälle aikaa. Tuntuu siltä, kuin talvi olisi ollut kylmempi ja jääkiteiden peittämä, vaikkei se sitä niin pahasti ollutkaan. Voimat uupuivat ja silmäpussit kasvoivat. Tokihan huolta ja murhetta on ollut, joten ehkä siksi on otteenikin ilosta ja elämisen nautinnosta hieman irronnut.

Eilen istuimme nuotiolla ja katselin liekkien leimua. Mieleeni tuli vastikää telkkarista katsomani dokumentti tuhoisasta tulipalosta. Kuolleita oli kymmeniä, loukkaantuneita satoja. Eilen kuulin uutisista myös kolmen naisen löytyneen elossa. Olivat olleet 10 vuotta kadoksissa. Eilen myös luin erään henkilön tekstejä, joissa hän valitti joka hemmetin pikkuasiaa ja etsien etsi ongelmia, murheita, vikoja ja valittamisen aiheita. Minulla paloi pinna!

Eilen vielä mietin tunnekuohuissani tätä elämäänsä kyllästynyttä ihmistä. Ajattelin, että kyllähän maailmaan mahtuu hänenkin kaltaisiaan ihmisiä eikä todellakaan ole ainoa. Mietin, että en voi ketään muuttaa, enkä haluakkaan sitä. Mutta eikö todellakaan itse huomaa, kuinka ahdistavaa elämää elää? Hän pilaa oman elämänsä ja siinä samalla pilaa toistenkin päivän.

Olin todella tuohtunut ja kirosin niin sen valittamisen kuin valheetkin. Säälin kerjäämisen, liiottelut ja luulottelut, toisten morkkaamiset ja itsensä jalustalle kohottamiset. Kaiken!

Minä en hyväksy valehtelua tai toisten hyväksikäyttöä. En säälinkerjuuta sillä, että saisi siitä hyötyä. Siksi tämä tunteilujen sekamelska.

Tänä aamuna heräsin aikaisin ja vielä silmät kiinni ollessani, Murusenkin vieressäni tuhisemassa, ajattelin eilistä. Ajattelin pitemmällekin itseäni. Ne tunteet, kun tuolla tavoin pinna palaa, tai yleensäkin se, että annan kenenkään pilata minun elämääni sillä, ettemme ole samanlaisia ajatuksiltamme ja periaatteiltamme, se on niin turhauttavaa ja niin typerää! Miksi minä edes vaivaudun lukemaan sellaista, mikä saa minut raivostumaan? Pitäisikö minun ihan katsoa peiliin ja tehdä asioille jotain? Jos kerta raivostuttaa, silloin on parempi olla poissa sellaisesta seurasta. HELPPOA! Minulla on valinnanvaraa lukea tai olla lukematta. Yksinkertaista! 

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö saisi purnata tai valittaa, jos on aihetta. Nyt ei pidä sekoittaa tätä vuodattamistani ihan normaaliin pahaan mieleen tai siihen, että joku nyt joskus jotain tuskailee. Sehän on normaalia! Minullakin on huonot päivät ja välillä jokin asia ketuttaa. Niinkuin nyt eilen viimeksi! Ja ihan varmasti itsetunnon ollessa alhaalla se itsesäälikin on yleistä ja normaali reaktio. En todellakaan kirjoita nyt sellaisesta. Vaan ihan oikeasti valheellisuudesta, josta on todisteita. Ja nimenomaan se valheellisuus ja kuinka se tapahtuu ja miksi, se minua raivostutti.

Nyt kuitenkin päätin lopettaa itseni kiusaamisen ja keskittyä "parantamaan" oman mielialani. Löytää takaisin itseni ilon ja hyväntuulisuuden. Lopettaa ainaisen turhautumisen ja suuttumuksen tunteen. Hyvä minä!

 Itsestähän se on lähdettävä, muutoksen! Ei siitä, että alkaisin toista muuttamaan ja vaatimaan olemaan kaltaiseni tai muutakaan. Minun itseni se on tiedostettava ja elettävä niin, että olen sinut itseni kanssa ja voin oikeasti sanoa olevani itse tyytyväinen itseeni. Kaikin puolin. 

Kukaan ei voi myöskään muuttaa minua. No, joskus se oli toisin, mutta ei enää koskaan uudestaan! Voin itse muuttua, jos oikeasti haluan. Ja haluanhan minä!

Haluan nähdä peilikuvani hymyilevän taas ja nähdä, kuinka silmäni loistavat. Haluan energisyyteni päästä valloilleen. Inspiroitua! Haluan huutaa ilosta maailmalle! En surusta tai pahasta olosta. Haluan maalata sateenkaaren värisiä kukkia paperille ja päästää värikkäitä ilmapalloja taivaalle! Haluan puhaltaa saippuakuplia ja juosta perhosen perästä...
no ok ok.. Nyt tuli raja vastaan. ;D Jos vaikka katselen sen perhosen lentelyä. ;)

Puissa on hiirenkorvia, maasta alkaa kasvaa uutta elämää. Lintujen liverrys herättää aamulla ja kissani rakastaa auringon säteitä. Katselemme parvekkeen ikkuna-aukosta ulos. Tuoksuttelemme kissan kanssa raitista ilmaa. Vielä se on mahdollista. Ei kauaa, sillä remontti on jo käynnissä. Kohta saamme talon päälle muoviverhon. Pimeys koittaa.

Laitan kynttilöitä palamaan. Kaipaisin tänne jäätelökioskia, josta hakea pehmistä kävellen. Käymme pesemässä veneemme tänään. Löysin uuden kuvankäsittelyohjelmankin puhelimeen.
Kyllä... Elämä on taas valoisa ja aurinkoinen!


Se henkilö on rikas, jolla on enemmän ystäviä kuin vihollisia, ei pelkää ketään ja on niin kiireinen, ettei hänellä ole aikaa arvostella muita ihmisiä eikä heidän suunnitelmiaan.


Kommentit

Kotilaiska sanoi…
Hei mä oon rikas-tai ainakin osittain ku mul on niin kiire etten kerkii arvostelemaan muita enkä puuttumaan muiden tekemisiin ja olemisiin.Peloistani en ihan kokonaan ole päässyt ja noista vihollisista en tiedä onko heitä enempi vai vähempi. sinun iässäsi(nyt tunnen itseni vanhaksi tantaksi joka kai jo olenkin) minäkin aika ajoin tuskailin ystävieni ongelmien kanssa, yritin keksiä ratkaisuja heidän ongelmiinsa ja murehdin mitä milloinkin kunnes sain paksuun päähäni taottua että jokainen ratkaisee omat ongelmansa, jokainen elää elämänsä itse ja tekee omat päätöksensä ja kärsii tai nauttii elämästä omissa nahoissaan, minä en juurikaan voi muuta kuin kuunnella ja siinäkin paras metodi on toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos Kas siki meillä on kaksi korvaa :)Ja tämä koskee ihan kaikkia ympärillämme olevia ihmisiä, ei me voida edes puolisomme tai lapsiemme tai sisarustemme tai vanhempiemme elämää mitenkään ohjailla, korkeintaan olla hyvänä esimerkkinä tai auttaa silloin ku apua pyydetään jos se meille on sillä hetkellä mahdollista. Mutta jos esim. pokani pyytää minulta rahallista apua ja annan hänelle rahaa niin heti kun se hänelle siirtyy minulla ei ole enää valtaa määrätä miten hän sen rahan käyttää. Uskon että jokaisella on omissa murheissaan ihan tarpeeksi ja niitäkin pitää surra ja pohtia vain päivän annos kerrallaan, tosin aika harvoin kykenee siihen vaan tulee surtua sekä tulevaa että mennyttäkin päivää joka on jokseenkin turhaa mutta sellasii me vaan ollaan ja itselleenkin pitää muistaa antaa anteeksi.Kääk tässäpä taas teen just niinku kielsin tekemästä. Unohda koko juttu tai nauti sitä lusikallinen aamuin illoin :))))
vilimarika sanoi…
Ehkä kirjoitukseni tuntuu pahalta, mutta pahemmalta tuntui sillä hetkellä se, että viattomia käytetään hyväksi ja keksimällä keksitään valheita lisää. En yleensä tuohdi näin kovasti, enkä mahd. itseeni kohdistuvista Kiusoista, mutta se, että tiedän toisia kohdeltavan väärin, se tekee pahaa.
Vaan kuten kirjoitukseni pointtinin oli, tajusin jo ihan itse, etten voi toista muuttaa enkä kaikkia "pelastaa". Riittää, että pidän huolen itsestäni ja jätin ko. Henkilön omaan arvoonsa. Ehkä se joskus kolahtaa...
Tämän kirjoitukseni tarkoitus oli samalla herättää lukijoita siinä asiassa, että tarvitseeko kaikkea toisten tekoja, sanoja tai muutakaan ottaa itseensä tai itsellensä, vai voisiko pitää huolen ihan omista asioistaan. Ei kenellekkään henk.koht. Vaan kuten aina ennenkin, jos jotakuta herättäisi. Ehkä, ehkä ei.
Kotimaisia, kiva toisaalta, että pidät minua niin nuorena.. Ei meillä nyt ikäeroa kuitenkaan järettömästi ole. =P
SatuKoo sanoi…
Hyvä kirjoitus! Emme ole syntyneet tänne miellyttämään ketään, eläkäämme omaa elämäämme :) Töö yhteiskunta koettaa lokeroida ihmisiä ja tehdä kaikista mahdollisimman samanlaisia vaikka olemmekin yksilöitä.

Halaus <3
Vilimarika sanoi…
Juu, ei ketään voi eikä saa muuttaa, vaikka kuinka haluaisi. Itsestä se muutos on lähdettävä.
Ja tarkennettakoon nyt sekin vielä, että vaikka yksi kerta tunsin raivostumista, ei se sitä tarkoita, että kyttäämällä kyttään muiden tekemisiä ja sitten mietin täällä heidän tekemisiään. Kannattaa oikeasti lukea ajatuksella kirjoituksiani, että yksi kerta ei ole yleistämistä. ;)