erilaisuus asuu meissä kaikissa

Maailmassa on miljardeja ihmisiä. En ole laskenut, en Googlella arviota hakenut, mutta paljon on. Jo yhdessä kaupungissa voi olla miljoonia ihmisiä, yhdessä Suomen isoissa kaupungeissa satakin tuhatta ja vaikka olisi pikku-pitäjä, sielläkin tallustaa maatalon isäntä, emäntä ja sata muuta kyläläistä. Mietin omaa asuintaloyhtiötäni. Kymmeniä perheitä. Perheet yksi, kaksi, kolme tai useampi henkisiä. Ihan hirmusesti ihmisiä joka puolella! Olkoon sitten kotipiha, työpaikka, harrasteryhmä tai vaikka tämä bloggaajien sakki.

Minun mielestäni meissä ei ole kahta samanlaista ihmistä. Ei toistensa klooneja. Jokaikinen on oma persoona. Omat ajatukset, tunteet, kiinnostuksen kohteet, harrastukset, pelot, huolet, elämiset kaikkine juttuineen. Vaikka kuinka olisimme samanlaisia jonkun kanssa, silti olemme myös ihan oma persoona. Ja kääk, joillakin useampikin persoona...

Se, mitä minä tunnen ja ajattelen tai teen tai olen, voi toisesta olla hölmöä, naurettavaa, lapsellista, tyhmää, noloa, ahdistavaa, väärää, raivostuttavaa... Tai se voi olla oikeaa, hyvää, hauskaa, normaalia, järkevää, mielenkiintoista, itsestäänselvää, viihdyttävää, herkkää...

Se, mitä olen huomannut, niin ympärilläni olevat ihmiset todellakin ovat erilaisia persoonia ja toimivat sen mukaan. Joku kulkee ohi  välinpitämättömästi edes huomaamatta minua. Omissa oloissaan, miettivänä. En tiedä, mitä hän ajattelee mennessään ohitseni. Ehkä työasioita, ehkä mummiaan...?
Joku toinen pysähtyy aina juttelemaan. Kysyy kuulumisia, kertoo omiaan ja vaikka vielä toistenkin kuulumisia... Jos vaan jaksaisi kuunnella kaikkea.
On iloisesti tervehtiviä, kiireisiä, ujosti hymyileviä ja jotkut eivät näe tai kuule mitään.

Olen toisinaan törmännyt ihmisiin, joiden miellyttämisentarve hipoo jotain käsittämätöntä rajaa. Onko omia mielipiteitä ollenkaan vai miksi kaikessa ja kaikkia täytyy mukailla!? Ja sitten se toinen ääripää, jotka suuttuvat kaikesta mikä ei heitä miellytä, vähättelevät minun tapojani ja tunteitani, haluavat muuttaa minut ja muutkin omiksi pelinappuloikseen, joille mikään ei ole heidän mieleen. Vedotaan tunteisiin ja omiin faktoihin, ikään ja kokemuksiin. Ihan kuin kaikkien pitäisi olla heidän kaltaisiaan pomottajia. Liekkö sitten itsetunnossa siinäkin häikkää, kun ei erilaisuutta mielipiteissä tai jossakin muussa asiassa hyväksytä?

Keskitien kulkijat... Ne ihanteelliset ihmiset, jotka ymmärtävät sen tosiasian, että me jokainen olemme erilaisia ja jokaiselle on maailmassa oma paikkansa. Jokainen saa olla oma itsensä. Jotka kunnioittavat toinen toistaan, vaikkei hyväksyisikään toisen elintapoja, ajatuksia tai jotain. Hyväksyä ei tarvitse kaikkea, mutta voi silti antaa toistenkin olla rauhassa. Erilaisuus voi myös olla rikkautta. Tai sitten vaan antaa olla välittämättä hänestä. Olkoot!

Se, että toinen vaikkapa tuntee jostain pelkoa tai pahaa oloa jollain tasolla ja toinen alkaa siinä sitten ilkkua ja solvata tai vähätellä, voi olla hyvinkin kohtalokasta. Tai jos on huono itsetunto ja sellaiselle alkaa selittää, että ethän sinä mitään mistään tiedä. Eikä vahvemmallekkaan paljoa tarvita, jos elämäntilanne on sellainen, että on murhetta ja huolta, jotain, mistä sinä et tiedä mitään. Siihen sitten isketään veistä haavaan. Huh huh.

Kukaan meistä ei halua tuntea ikäviä asioita, olla väärässä, mokailla, suuttua... Eihän me päätetä, että tänään aion tehdä virheitä. Mutta oppia voimme ja haluta oppia. Voimme päättää,ettemme tänään vähättele toista. Hyvänen aika! Ajatella omalle kohdalle, jos itse jostain olisimme allapäin vaikkapa! Olkoon syy mikä tahansa. Miten haluaisit minun toimivan tai kenen muun tahansa!? Suuttuvan? Ivaavan? Vähättelevän? Emme näe ulospäin, mitä kenenkään toisen ihmisen elämässä on meneillään. Kaikkia asioita ei kerrota kellekkään. Kuka tahansa naurusilmä tai rohkea tai vahva voikin olla kulissia. Esittää iloista ja vahvaa, ettei kukaan satuttaisi lisää.

Blogimaailmassa ja kirjoituksissa yleensäkin emme edes näe toisiamme. Emme kuule ääntä tai äänensävyä. Emme katso silmiin emmekä tunne kehon kieltä. Voin sanoa olevani onnellinen ja samaan aikaan hyvinkin herkkänä. Voin yrittää jaksaa kirjoittaa jotain ja samalla taistella kyyneliä vastaan. Kukaan ei kirjoita täydellistä raporttia elämästään. Koko totuutta blogin takaa. Siksi yksikin kommentti voi joko pelastaa päivän tai musertaa entisestään. Mielipiteitä saa olla ja ajatuksia, mutta kuinka ne kerrotte blogeissa, kuinka kommentoittetoisten omiin mielipiteisiin ja ajatuksiin vaikkei ne kohtaa omianne? Joku tuolla saattaa tulkita hyvinkin asiallisen viestin uhkana, ivana, riitana tai vähättelynä. Saatikka sitten suoran puheen. Sama pätee kasvokkainkin ihmisten väärin- tai oikeinymmärtämiseen.

Erilaisuus on toki muutakin kuin vain ajattelumaailma ja tunteet tai itsetunto ja sanomiset. Onhan se näköä ja kokoa, suuntautumisia ja uskomisia. Ihan kaikkea. Ei ole samixia.
Minä olen erilainen, sinä olet erilainen, me kaikki olemme erilaisia.
joku varmaan vetää tästäkin herneet nenään ja joku hyppii innoissaan kun Viltsu taas uskaltaa. Toinen tuumii, että ihan sama, mitä kirjoittaa ja joku miettii, olipa hyvä. Niin... Minä en halua muuttaa sinua, en häntä, en tuota enkä ketään. Minuakaan ei kukaan voi muuttaa. Enää en ole kellekkään pelinappula tai puettava ja kammattava nukke. Turha yrittää. ;-)

Erilaisen hyvää viikonloppua ja tulevaa äitienpäivää!

Erilainen Viltsu