Luetko ajattelematta vai ajatteletko liikaakin?

Maailmassa on ihan hirmusen paljon erilaisia blogeja. On muotia, kakkuja, ruokaa, käsitöitä, autoja, kortteja, tekniikoita, musiikkia, sairautta, terveyttä, pahaa oloa, hyvää mieltä... Luetteloa voisin jatkaa ihan ja vaikka kuinka paljon. Veikkaanpa, että jokaikinen blogi on erilainen. siitäkin huolimatta, että katsottaisiin vaikkapa kymmentä sisustusblogia vertailuna. Jokainen henkilö antaa sen omanlaisensa kosketuksen blogiinsa, vaikka aihe olisikin sama. Jokaikinen henkilö siis tekee juuri itsensä näköisen blogin. Näinollen väitän, että jos on yleensäkin kiinnostunut lukemaan ja seuraamaan blogeja ja bloggaajia, löytää aivan varmasti juuri itselleen sopivat blogit, joita seurata. Klik ja olet lukijana. On aivan yhtä helppoa klikata kerta ja poistua blogin lukijoista, josta ei välitä, ei tykkää tai ei ole kiinnostusta. Kenenkään bloggaajan blogia ei todellakaan tarvitse seurata, ellei sitä itse halua tehdä! Kenenkään ei tarvitse miellyttää toista olemalla pakkolukija, jollei halua. Lukijoita riittä ihan kaikille! Ja jokaikisellä on oikeus valita se oma kiinnostuksenkohteensa. Minua ei ainakaan huvita lukea päivästä toiseen sellaisia tarinoita tai kuvasarjoja katsella, mistä en tykkää, en ole kiinnostunut tai vaikka se olisi henkilökohtaista itse bloggaajaa kohtaankin, niin miksi minä sellaista seuraisin, mikä pahoittaa mieleni tai mikä ei yksinkertaisesti ole minun juttuni?! Hyvänen aika!

Minä olen ihminen. Ihan tavallinen nainen jostakin päin maailmaa. Minulla on tunteet, haaveet, elämäni kaikkinen iloineen, suruineen, pelkoineen, huolineen, innostuksineen,... Minun blogissani haluan omien askartelujeni lisäksi tuoda julki juuri omaa elämääni. En ole koskaan väittänyt olevani täydellinen, en edes täydellinen bloggaaja. minun elämäni ja näin ollen bloginikaan ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, pinkkien lasien läpi katselua, iloa ja positiivisia asioita. minun elämäni ja blogini on täynnä kaikkea muutakin, kuin vain kiiltokuvia ja hehkutusta siitä, kuinka täydellistä maailma on, kuinka ihanaa kaikki on, kuinka hyvin asiat ovat ja kuinka kaikki onnistuu aina. Maailmassa ei vaan mikään ole täydellistä eikä kukaan.

Tottahan toki minussa iso osa haluaa positiivisia asioita tuodakin julki ja jokaisen aamunkin aloitan ajattelemalla kauniita asioita. Mietin, mikä tänään olisi kivaa tai kaunista. Ja haluan nauttia elämästä, vaikka siinä onkin omat vaikeutensa. Minun elämäni on ollut hyvinkin raskas matka ja vaikea ja välillä niin lähellä loppuakin, että jo senkin takia olen kasvattanut itseni löytämään niitä ilon aiheita, kauniita juttuja ja positiivisuutta. Nyt jos koskaan on aikani tullut elää onnellisena. Eikö totta?

Se, että ajattelen ja tunnen noin, ei tarkoita sitä, etteikö minua joskus suututtaisi jokin asia. Tai etteikö sureta, itketä tai masennakin. On hetkiä, jolloin raivostuttaa ja suorastaan v-tuttaa. Joskus kirota pätkäytän ja joskus harmistun jostakin. täydellistä ei ole, joten teen myös virheitä. Pyrin oppimaan jokaisesta virheestänikin.

Blogissani kerron elämästäni ja itsestäni. Blogini tarkoitus on enemmänkin herätellä niillä asioilla, mitkä eivät ole sitä kiiltokuvaa ja silottelua. Joillekin se on liian itseen kolahtavaa, joistakin kenties liian suoraa tekstiä. Jollet kestä lukea suoraa kirjoitustani, olet aina vapaa valitsemaan toisen blogin. Minun blogissani sanon asiat niinkuin ne tunnen. Siis ei niinkuin niiden on oltava, vaan juuri omasta näkökulmastani katsottuna. Sinä voit olla täysin eri mieltä tai nähdä asiat toisin. Ihan vapaasti! Ei ole yhtä ja ainoaa oikeaa näkökulmaa missään asiassa.

Se, että kaivelen omia virheitäni täällä ja kerron, kuinka niistä opin, tarkoittaa todellakin sitä, että OPIN VIRHEISTÄNI! Ei pidä takertua siihen, että "nyt se kirjoitti noin". Kannattaa lukea vaikka toiseenkin kertaan ja huomata, että lukeehan siellä sekin, että OPIN! Tai jos kerron, kuinka elämäni on ollut kökköä aiemmin, voitte lukea myös sen, etten halua voivottelua. Voitte myös lukea sen, kuinka ajatteluni on muuttunut siinäkin, että nyt olen onnellinen. En enää ole onneton! voitte lukea senkin, että nyt ajattelen niin, että silloin ennen olin itse sairas; Masentunut, ahdistunut ja huono itsetunto. Niistä syistä jo pelkästään elämäni jatkui kökkönä liiankin kauan. Enhän itse tehnyt ratkaisujani ennemmin. Toisaalta voitte lukea senkin, että se kököltä tuntunut aika kasvatti minusta paremman ihmisen. Sillä oli tarkoitus! tätä yritän kertoa blogissani! Elän elämääni, teen virheitä, opin niistä, kasvan ihmisenä.

Minun tyylini on suora. Kerron esimerkkejä, jottei jäisi epäselväksi, mitä tarkoitin milläkin. Mutta esimerkitkään eivät ole kenestäkään teistä tai teille tutuista henkilöistä. Minun tehtäväni ei ole mollata ketään, vaan tuoda nimenomaan julki oma typeryyteni ja kasvuni. Esim. eilen kirjoitin henkilöstä, joka raivostutti minua. Kukaan teistä ei tunne häntä. Minun oma virheeni oli lukea häntä! Sen kun tajusin, että minullakin on oikeuteni olla lukematta ja hänellä on oikeutensa tehdä juuri sellaisia asioita, kuin katsoo omalle kohdalleen järkeväksi, tehkööt. Vaikka en koekkaan sitä tietä oikeaksi, silloin opin minäkin. Kaikki eivät vaan toimi lain mukaan tai rehellisesti. Minä en voi heitä muuttaa enkä parantaa maailmaa. En voi pelastaa kaikkia suoralta kus.tukselta. Minä voin tehdä sen, etten seuraa sellaista ihmistä! En anna hänen muuttaa minua! Enkä pahoittaa mieltäni yhtään enempää! Tarinani pointti ei ollut morkata jotain randomia, vaan nimenomaan kertoa, että kuka tahansa meistä voisi hoksata samoja asioita, kuin itse hoksasin; Klik, ja olen poissa! Se sama klik voi olla blogi, facebook, Twitter, kaveripiiri tai mitä tahansa.

Olen aiemmin miettinyt sitä, miksi, oi miksi jokaista runoani tai kirjoitustani moititaan tai jollen jatka, moititaan sitäkin? Miksi otetaan niin henkilökohtaisesti kaikki OMAN ELÄMÄNI asiat? Enhän minä teistä kerro! Selvittelin tätä asiaa, ja ymmärsin lopulta syynkin. Kuka tahansa voi löytää jostakin runostani tai kirjoituksestani omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan. Lukea niin, että hei, tuossahan kerrotaan juuri lukijan omista tunteista, ajatuksista, teoista,... Se, kun kolahtaa suoraan omaan itseensä ja tajuaa, että tuon täytyy olla juuri hänestä kirjoitettua! Liian samaa, liian paljon...

Niin... Kuinka voisin kirjoittaa sinusta? Kuinka ihmeessä voisin tietää salaisimmat salaisuutesi, heikkoutesi, virheesi ja murheesi?! Kuinka voisin kertoa juuri sinun huonoista puolistasi ja niistä herkistä alueistasi, joista en todellisuudessa tiedä mitään?!

Blogini tarkoitus on nimenomaan koskettaa teitä sinne, mikä kolahtaa juuri noin. Naps ja kops! Vaikka kerronkin itsestäni, se saattaa tuntua siltä, että olisin seurannut vuosia sinua. Mutta johan sen järkikin sanoo, ettei se ole mahdollista! Totuus vaan on se, että me ihmiset kaikki olemme samanlaisia niissä asioissa, että tunnemme ja ajattelemme. Teemme virheitä ja osa oppii, osa ei. Mikä tahansa kertomani kolahtaa johonkin, jos se oikea henkilö juuri sen kirjoituksen lukee. Kirjoitan niin suoraan ja niin vaikeista asioista, että niistä ei yleensä puhuta. Olisiko siis blogini nimi parempi sittenkin olla vaikkapa TABU tai SALAISIN MINUUTENI? Se, ettei monikaan näistä asioista puhu tai kerro, saattaa tarkoittaa myös sitä, ettet sinä itsekkään huutele niistä muille. Ajatus siitä, että sitten joku Viltsu kirjoittaa juuri sen suuren salaisuutesi koko maailmalle, voi tuntua järisyttävältä, henkilökohtaiselta. Se kolahtaa! Ja näinhän sen pitikin olla! Mutta siinä vaiheessa unohtuu, ettei se ollut oikeasti sinun sisimpäsi purkamista, vaan minun itseni. Minä sanoin ääneen sen, mitä monet monet muut miettivät yksin. Sinusta se voi tuntua todellakin siltä, että yksin sinusta puhelen, mutta todellisuudessa saan sähköpostia kymmeniltä, sinut mukaanluettuna, että miksi kirjoitin niin juuri hänestä? Hmm... silloinhan minä onnistuin koskettamaan kymmeniä ihmisiä omilla avoimilla purkauksillani!

Aion jatkaa samaan malliin. Purkaudun täällä kertomalla juuri nimenomaan omista kipuiluistani niin fyysisessä kuin henkisessäkin muodossa. Kerron kasvuistani ja kerron omasta epätäydellisyydestäni. Minä en muuta blogiani pinkiksi ruusu-hömpäksi ja maalaa sateenkaarta taivaalle. Minä teen juuri sellaista blogia, mikä minusta tuntuu minulta. Terapeuttisen hyvältä. Muistuttelen välillä teitä siitä faktasta, ettei kannata ottaa kaikkea vakavasti, liian henkilökohtaisesti. Minä en ole sinä!

Jos saan jonkun katsomaan peiliin ja löytämään itsestään kasvun paikkaa, se olkoon sinun itsesi hyväksi. Sinun itsesi kasvua. Mutta sinusta minä en kirjoita! Ja jos joku löytää kirjoituksistani jonkun sellaisen ahaa-elämyksen, että aina voi olla huonomminkin tai mahdollisesti mudasta voi nousta taivaisiin, sekin olkoon kasvuasi. Minun mielestä me kasvamme ikuisesti.

Ja jos olet täysin eri mieltä, sitten olet. Enhän minä edelleenkään kerro yleisesti yhtä ainoaa oikeaa tietä. tämä on minun tieni ja sinä itse valitset omasi. Jos tiesi kulkee kanssani samaan suuntaan, olet aina tervetullut blogiini joko lukemaan anonyyminä tai virallisena lukijana, kommentoimaan tai olemaan kommentoimatta. Ja jos tunnet olevasi ihan eri aalloilla, voit toki poistua hiljaisuudessa tai melua pitäen eri suuntaan. Jokainen valitsee itse oman polkunsa, ainakin tässä asiassa.

On asioita, joihin emme voi vaikuttaa, mutta on myös niitä aioita, joihin voimme vaikuttaa!
Ja voimme ajatella lukemaamme, tai lukea ajattelematta asiaa.

Viltsu