SB12-Suusuihke spray hajuhaittoja vastaan

Onko sinulla tai läheiselläsi ongelmana pahanhajuinen hengitys? 
Mietit ehkä, että pesemällä hampaat kunnolla näitä hajuhaittoja ei ole eikä tule. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa yksistään. Tottakai puhtaus on tärkein asia, mutta mitä tehdä jos hammastahnat ja suuvedet eivät vaan riitä pitemmän päälle? Minäpä kerron. Ja tämä ei ole yhteistyöpostaus. 


Pahanhajuinen hengitys vaivaa tutkimusten mukaan noin 50% väestöstä. Eli jos sinulla perhe on nelihenkinen, teistä kahdella hengitys haisisi tilastollisesti. Eikö olekin hurja lukema, kun miettii sitä, kuinka ikävä haitta se on itselle ja kanssaolijoille. Kaiken lisäksi liian moni kärsii sen takia myös itsetunto-ongelmista. Ei uskalla suuta avata toisten läsnäollessa, ei hymyillä, ei nauraa. Ainaiset kommentit "pese hampaat", "käytä suuvettä", "ota purkka" jne aiheuttavat henkistä pahaa oloa. Häpeää. Mutta on heitäkin, jotka ovat niin tottuneet omaan hajuunsa, etteivät edes tiedä, että hengitys haisee. 


Miksi hengitys sitten haisee?

Haju johtuu suuontelossa, hampaiden välissä ja kielen taka­osassa kasvavista bakteereista. Bakteereja voi aiheuttaa esimerkiksi ruuan tähteiden hajoaminen, tupakointi, kahvi, valkosipuli tai alkoholi. Rikkipäästöön voi olla syynä puutteellinen suuhygienia, ientulehdus, hampaan tukikudosten tulehdus tai suun kuivuminen. Tietyt lääkitykset ja stressi voivat vähentää syljeneritystä, mikä taas saa osaltaan aikaan haisevan hengityksen. 



Minä pesen hampaat säännöllisesti, käytän lankainta  ja suuvettä, olen hoidattanut hampaat ja ikenet kuntoon, leikkautin jopa ikenestä palan pois viime kesänä, ettei sinne taskuun jäisi ruokaa, mikä pitäisi kaivaa pois ja siinä sitten tulehtuisi ien. Ja silti suuni haisi, kun otan tietyt lääkkeet päivän mittaan. Minullahan kova lääkitys on 4 tunnin välein säännöllisesti. Lääkkeet kuivattavat siis suuta vaikka kuinka juon vettä. Sen lisäksi osa lääkkeistä sulaa niin nopeasti, että suussa on jo sulaa massaa. Ja jottei liian helpolla päästä hajuhaittojen hoidossa, lisätään tuohon päälle lähes viikottaiset mahanesteiden suuhun tulot oksennuksen mukana. Vaikka kuinka pesen hampaat, jättää tämä kaikki jälkensä. Ja kyllä, totta se on, ettei edes viimeiseen syyhyn ole vielä keinoa keksitty. Tuo oksenteluhan johtuu kovista kivuista, joita ei saada hallittua tarpeeksi. 

Olen kokeillut vaikka mitä erilaista suuvettä ja purkkaa , mutta leukaluuni ovat sen verran löysät, ettei purukumikaan tunnu ratkaisulta. Suuveden käyttö taas on ihan ok hampaanpesun yhteydessä, mutta en sentään pitkin päivää viitsisi olla kurlaamassa ja purskuttelemassa. Liekkö edes terveellistä sekään? Eristäydynkö kotiin enkä liiku ikinä enää mihinkään? Teippaanko suun kiinni? 


Nyt löysin keinon, jolla hajuhaitat saadaan kuriin päivälläkin. Nimittäin SB12-Suusuihke spray! En olisi ihan heti edes harkinnut ostavani tätä, mutta kuitenkin hain mukaan testiryhmään viimeisen avun  toivossa ja minut valittiinkin siihen. Onneksi! Patentoidun SB12-suuveden vaikutus nimittäin neutraloi kaikki kolme pahanhajuista hengitystä aiheuttavaa rikkiyhdistettä ja tuo tutkitusti raikkaan hengityksen 12 tunniksi. Kun pääsin kokeilemaan tätä tunsin hyvin nopeasti löytäneeni ratkaisuni. Tutkimukset osoittautuivat oikeiksi minunkin kohdallani! 

Sb12-suusuihke spray on kooltaan niin käteen, taskuun kuin käsilaukkuunkin sopiva. Pullo on noin 8 cm korkea. Meikkipussissakin kulkee ongelmitta.  Sitä vain suihkautetaan 1-2 suihkausta kerrallaan.ja hajuhaitat ovat poista. Ensi kertaa suihkauttaessani mietin makua, etten ihan sen suurin fani ole, mutta ei se pahakaan ole. Jotenkin tuli sellainen "kaasumaisen" ja mintun sekoitus, niinkuin joskus kun olen koettanut hiilihapottaa vettä ja kaasu ei riitä. Vesi on maistunut todella oudolta. Tässä sprayssä tosiaan on niin paljon lievempi se maku ja minttu kaverina, että ei huolta. Pahaa ei ole. Sen sijaan raikas ja raikastava. 

Katsoin netin kautta hintaa tälle suihkeelle ja alle 6 euroa on pullo. Mielestäni hinta-laatu on kohdallaan ja sen verran edullinen toimivaksi hätävaraksi, että maksan mielelläni tästä tuon summan. Etenkin, kun suusuihke sopii päivittäiseen käyttöön. Suositus on 1-2 suihkausta 2-3 kertaa päivässä. Se riittää minulle oikein hyvin, tai oikeastaan vähempikin, sillä käytin monestikin vain 1 suihkauksen ja joinakin päivinä vain kahdesti päivässä. 

Minua ei ole pyydetty bloggaamaan tuotteesta, eikä tästä tule kenellekään mitään maksuja. Halusin vinkata sinulle tämän, jos sattumoisin olet tai tunnet lähelläsi jonkun noista 50 % kanssaeläjistä. Suosittelen. Minä OLIN heistä yksi. Enää en ole. 















Kommentit