Kerrankos elämässä tämäkin joutaa korttiin

 Tämän postauksen kaikki atc.t ovat varattuja.


KERRAN ELÄMÄSSÄ tulisi kellahtaa kesäiselle niitylle katselemaan pilviä. 

Tätä tulikin lapsena tehtyä. Aikuisenakin vielä, mutta jo on pitkä aika viime kesäniityllä makoilusta. Voisihan sitä kokeilla tänä kesänä!

On hauskaakin makoilla katsellen pilvien lipumista ohi ja miettiä, miltä ne näyttävät. Onko tuossa yksisarvinen vai herhiläinen ja näyttääkö nuo "kasvot" tutuilta vai ihan vieraanko ovat?!

Onko sinulle tuttua puuhaa?

Kortissani TJK-haasteeseen lättästy sitä sun tätä lehtileikkeitä. Tuossa on jemmaan leikeltyjä kuvia kaikki muu paitsi D-kirjain ja ream-sana. Ne leikkasin irti toisistaan kartonkikuvasta ja tein niistä erilaisen koristeen. Nuo tuollaiset kuviot ovat olleet minulle hieman haasteellisiakin välillä.
Kortin taivas ja pilvet on tehty jostain design-kannun kuvasta. :)


KERRAN ELÄMÄSSÄ tulisi lähettää rakkaalleen jättiläiskimppu ruusuja. 

Ostamme välillä kukkia Murusen kanssa toisillemme ja yhteisinäkin. Molemmathan niitä katselevat kotona. Kukkast ovat yksi paheemme. Harmi vaan, että suuren suuret ruusukimput ovat tavoittamattomissa. 

Tässä TJK-työssäni tein ensin taustan kierrätyskartongille. 
Käytin ensin gessoa, minkä sitten maalasin musteella. Sen jälkeen pinnalle embossaus-jauhetta (kts. embossaus Paperiaskartelu-sanastostani!) ja lämmitin sen. Lopuksi taustaan hieman kimallehilettä. 

Jostain syystä paperiliima ei enää suostunut näiden päälle tarttumaan, joten kevyesti liimata yritin lehtileikkelekukkasia ja kiiltokuvaenkelin sekä tuon tekstin. Vetäisin päälle decoupagelakalla ja siitäkös muste tykkäsi. :D Levitti väriään mm. kimalteen päälle värjäten sen eri väriseksi. HAUSKAA! 

Kyllä tätä tällaista sekatekniikkaa voisi TJK-haasteeseen toistekin käyttää! 


Vielä yksi kortti, mutta tämä tuleekin Enkulin musiikkihaasteeseen. 
Kortissa teksti: Meillä on vain tämä hetki. Huomisesta ei tiedä kukaan.

KERRAN ELÄMÄSSÄ tulisi kirjoittaa rakkauskirje. Paperille. Täytekynällä. 

Kirjeitä olen kirjoitellut, kun kirjeenvaihtoakin harrastin, mutta ne eivät rakkauskirjeitä olleet. Olen kai minä niitäkin kirjoittanut, runoina ainakin, mutta tavallisilla mustekynillä, tusseilla, puukynillä etc. 
Joskus lapsena jossain olen kokeillut sellaista sulkakynää ja se oli vaikeaa. En vaan saa päähäni, missä ja minkä ikäisenä. 


EDIT!
Vielä yksi kortti kaiken varalta TJK-haasteeseen, mutta EI. EI ne kaikki sentäs arvonnassa ole mukana. :D Halusin alunperin vain osallistua JOKAISEEN TJK-viikkohaasteeseen, ja nyt viime viikko jäi välistä. Tässä siis extrana kortti lisää.  


Tämä joutaa vaihtoonkin. :D
Vähän on paljon. Pelkkä yksi korttikuva ja mustetta reunoille sekä timangirivi. Se on siinä!
Päivän sana sanottu.

Kommentit

Sisko sanoi…
Et ole myöhässä! Kortit ehtivät hyvin viikkojen23 ja 24 korteiksi.Arvonta 16.6.
Kauniita, kekseliäitä kortteja.
Kiitos osallistumisesta!
Phedra sanoi…
Oi, tykkää kovasti viimeisestä kortista. Yksinkertainen on kaunista!
Susanna sanoi…
Hienot kortit ja upeat värit!!
Silkku sanoi…
Kauniita ja ihanan värisiä kortteja kaikki. Tuo lause viimeisessä kortissa "huomisesta ei kukaan tiedä" on myös minun lempilauseeni, mutta hieman eri muodossa, joka lukee myös blogissani: On vain tämä päivä huomista ei ole:) se on auttanut minua niin monessa asiassa.
Kaikkea hyvää sinulle.
Upeita kortteja olet tehnyt.

Ihanaa, että tulit musiikkihaasteeseeni mukaan. Upea tuo mietelause.
Onnea arvontaan!
(postitin palkintosi toukokuulta eilen)