Kukkien verellä kirjottu
Kukkien verellä kirjottu on Anita Amirrezvanin uskalias kertomus köyhän perheen tyttärestä, joka päättää toteuttaa unelmansa. Kirja on runollinen, kaunis ja aistillinen tarina 1600-luvun Persiasta.
Kohtalo on kirjoitettu valmiiksi. Niin ainakin sanotaan. voimme kuitenkin itse vaikuttaa osaltamme kohtalon määräämän suunnan muutokseen. Ohjailla kohtaloamme kohti parempaa.
Mies ja vaimo. He yrittivät lasta kauan. Kokonaiset 15 vuotta! Kun vauva vihdoin syntyi, perheen täytti suunnaton onni ja rakkaus. Heillä kaikilla oli hyvä olla. Kohtalo kuitenkin päätti ottaa perheeltä isän pois. aivan liian varhain. Äidin ja tyttären oli selviydyttävä kahdestaan, mikä ei ollut helppoa Persiassa, jossa miehet sanelivat tahtonsa. Jossa nainen oli alistuja.
Tytär varttui ja halusi osaltaan auttaa äitiään saamaan rahaa ruokaan ja elämiseen. Hän halusi alkaa kutomaan kaikkein kauneinta mattoa ja myydä sen.
Äidin ja tyttären elämä kävi päivä päivältä mahdottomammaksi kylässä ja heidän oli lähdettävä tytön sedän luo apua pyytämään. Nöyrinä palvelijoina ja kiitollisuudessa he voisivat selvitä sedän perheen kodissa. Samalla tyttö voisi oppia sedältään maton kutojan taitoja. Olihan setä Shaahin matonkutomon suurimpia jäseniä.
Kukkien verellä kirjottu kertoo lähinnä tytön halusta oppia parhaaksi matonkutojaksi. Mitä kaikkea se vaatiikaan ja kuinka oppia suunnittelemaan ja toteuttamaan unelmansa. Kun ensimmäinen matto on tehty, on toisen vuoro ja sen pitäisi olla vieläkin upeampi. Ja jokainen matto tulisi myydä voitolla! Mistä rahat köyhän matonkutojan?
Samaan aikaan kirjassa kuvataan palvelusväen askareita. Mitä on elää vauraan perheen palvelijana. Olla se, joka herää ensimmäisenä ja pitää huolen minuuttiaikataulusta. Jakaa ruuat, juomat, siivoaa... Kaikki sekunnilleen ajallaan.
Matonkutojien ja palvelijoiden lisäksi haluaisin nostaa eräänlaiseksi "ammatiksi" myös kerjäläisen sekä vaimon. voimme pohtia, kuinka kerjuu voi olla ammatti ja mitä se tarkoittaa käytännössä. Voimme myös miettiä, miksi vaimona oleminen olisi ammatti? Vai mikä olisikaan nimitys vaikkapa tunniksi tai muutamaksi kuukaudeksi maksetusta avioliittosopimuksesta? Sopimus, jonka jälkeen nainen ei enää olisi neitsyt. Mikä on neitsyyden hinta? Kuinka pitää aviomies tyytyväisenä, jotta salainen sopimus uusitaan uudestaan ja oma maine olisi turvassa?
Kukkien verellä kirjottu tuo mieleeni myös tuhannen ja yhden yön tarinat. Kirjassa on kerrottu perinteisiä tarinoita, joita äiti kertoo tyttärelleen ja ehkä myöhemmin tytär omille lapsilleen. Tarinat, joilla on merkityksensä.
Kirja kertoo myös todellisesta ystävyydestä ja siitä, kuinka joudumme tekemään valintoja silläkin ehdolla, että sillä voi olla hyvin suuret seuraukset elämässämme. Olisitko sinä valmis kadulle ystävyytesi takia?!
Tytön äiti kerää luonnosta yrttejä ja kaupustelee niitä. Luonnonparantaja kenties. Torimyyjät ovat oma lukunsa ja heidänkin elämäänsä seurataan kirjan sivuilla jonkin verran.
Hyvin mielenkiintoinen kirja, erilainen ja yksityiskohtainen.
Kaukana länsimaalaisesta kulttuurista. Ja kaiken takana "nainen, joka ei enää kirjan loputtua ole nuori eikä neitsyt, mutta olisi silti yhä kelvollinen saamaan myöhemmin lapsia". Tämän paljon kokeneen, elämän koulinneen matonkutojan ikä oli jo 19 vuotta...
(Sheferijimin kirjahaasteeseen)
Kommentit