Hetki ennen unta
Ilta hämärtyy. Murunenlukee kirjaa sängyssä, minä kirjoitan viimeiset tuntoni blogiin ennenkuin lähden Muruseni vierelle nukkumaan.
Joku sanoi tänään, että kirjoitukseni ovat hyviä. Toinen kertoi lukevansa kirjoituksiani mielellään. Siis LUKEVANSA, eikä vain kuvia katsota. Ei sillä,etteikö kuvatkin olisi tärkeitä ja katsottavaksi tarkoitettuja. tuollaiset ylistyssanat kahdesta eri ihmisestä lähtöisin saavat rintani (molemmat) nousemaan pystymmäksi. Onkohan se se luonnon oma push uppi?
Jään tuijottamaan pystyssä törröttäviä tissejäni hetkeksi mietteissäni. Luin jostakin tovi sitten, että ameriikan? tiedemies olisi sitä mieltä, ettei rintsikoita pitäisi käyttää, koska rintsikat aiheuttavat rintalihasten surkastumista.
Otan toisen rintani käteeni ja alan pyöritellä sitä. Tunnustelen sen kudoksia ja yritän selvittää, onko se surkastunut vai kimmoisa. Ainakin se roikkuu sillai osittain, mutta eikös isot rinnat roiku, ellei niissä ole silikoonia?! Maanvetovoima ja iän tuoma rappeuma... Mutta yllättävän hyvässä kunnossa nämä ovat ikääni nähden, ajattelen ja vaihdan toiseen rintaan. Samalta sekin tuntuu.
Jos minä nyt alkaisin kulkemaan ilman rintsikoita, olen satavarma, että muutamassa tunnissa olisin kipeä kuin ikäloppu mummo. voivottelisin selkääni ja rintalihaksiani. Ei siitä mitään tulisi! Ja entä kaikki vaatteet, joissa pitäisi kuitenkin ryhti olla kunnossa?! Eipä tiedemies ole ajatellut isotissisiä! Luuleeko se ihan oikeasti, että me alettaisiin roikottaa tissejämme polvissa?!
Hymähdän itselleni ja koko tissi-pohdiskelulleni.
Mieleeni tulee iltapalaksi leipomani pasteijat ja mietin, jokohan ne ovat jääkaapissa. Ei auta muu kuin nousta kesken kirjoituksen, sillä muuten unohtaisin ne pöydälle ja sitten aamulla manaisin itseni ja muistini. Muistini, mikä on olematon toisinaan. Kaikki riippuu voimavaroistani.
Voimavarani ovat olleet hakoteillä viime aikoina. ystävät laiminlyöty blogimaailmassakin ihan vaan sen vuoksi, etten ole jaksanut mitään, että olen yrittänyt kerätä omia voimiani talteen ja saada itseeni iloa ja elämänmyönteisyyttä takaisin. Kaikki se suru ja murhe, mitä vähän aikaa sitten tuli päällemme urakalla, otti voimansa meistä kummastakin. toinen toistamme tuettiin, itkettiin olkapäitämme vasten, jaettiin räkärätti... Nyt sitten yritetään kannatella, niinkuin rintsikat niitä rintoja... Ja taasko minä niistä tisseistä puhun?!
Se aika, kun kaikki suru ja huoli oli päällämme yhtä aikaa, on nyt kuin usvaa ja mustaa aukkoa. Kuinka olemme jaksaneet ja selvinneet kaikesta?! Nyt voimme jatkaa eteenpäin, mutta kaipaus on kova. Kaipaus, ikävä, muistot... Yksi ajanjakso on takana.
Muistan keväällä näkemäni unen, jossa tulisin pohtimaan jotain asioita, jossa jokin ajanjakso jäisi taa. Tätä se oli! tätä kaikkea! Ja tässä minä nyt olen, pohtimassa asioita! vilkutan kaihoisasti taivasten valtakuntaan. Hyvästi!
Niiskautan sisälleni valuneet kyyneleet pois. Tämä päivä on ollutkin helpompi, kuin vaikkapa viikko sitten. Vastikää olin täysin romuna. Suuri musta pallo sisälläni puristi niin kovaa, niin kovaa! Itkin vain vapisten. En saanut sanoja suustani. Ja nyt tänään minä jo hieman hymyilenkin.
Pasteijat olivat jo jääkaapissa. Huomenna saamme vielä aamupalalle niitä. Sitten olisi edessä kaupunkireissu. Pitää ostaa Juhannuksen ajan ruuat niin ei tarvitse ruuhkassa seikkailla. Minä en siedä ruuhkaa! Ne kaikki äreät ihmiset siellä ja etuajo-oikeuttaan kuvittelevat mummelit ja ukkelit! Ne kaikki, jotka tallovat pienempien varpaille ja tuuppivat kyynärpää-taktiikalla lihaosastolla! Ne, jotka suureen ääneen kailottavat haluavansa sitä lehdessä mainostettua tarjousjauhelihaa ja se pitää tuoda heille heti käteen! Myyjä-parat punaisina, harjoittelijat varsinkin. Eka työpäivä ja tarjous-jauheliha-skandaali!
Ei käy kateeksi myyjäpoikia.
Jos pääsen johonkin käytävän reunaan turvaan tallojia ja tuuppijia, jään parkkiin ihan seinän viereen, jotta ohitseni pääsevät helposti käytävän puolelta. Ahdistus niistä mammoista nostaa päätään, joten on aika rauhoittua. Odotan Murusta, joka käy appelsiinit sukkelasti väkijoukossa puikkelehtien hakemassa, ja tuijotan juustohyllyä meditoiden siinä samalla. Mmmmmmmmmm...... Hmmmmmmmm.... Rauhoitun pikkuhiljaa... Tiedän, että entisenä jalkapalloilijana Murunen pärjää suuremmassakin "joukkueessa" ja saa "pallon" turvallisesti "maaliin", toisinsanoen ne aplarit ostoskärriin. Mutta mitä tekee tuo keskiluokkaa ylempänä oleva mieshahmo?! Hän on päättänyt mennä kärryineen minun lävitseni?! ei, kun hän haluaa ohittaa minut seinän puolelta, eli siitä välistä, mitä on ehkä 5 senttiä olemassa!!! HALOO!
Mies tuuppaa kärrillään minua kipeästi selkään ja mumisee jotain huonosti käyttäytyvistä tolloista. Mulkaisen häntä silmiin ja puren hampaani yhteen. Minulle riitti nyt tämä ruuhka ja kilttinä oleminen! Tönäisen kärriä pepullani takaisin päin ja otan kännykän käteeni, mukamas soittaakseni, ja kailotan kuuluvasti, jotta se mies kuulee varmasti, että "on täällä ruuhkaa! Joku ääliökin meinaa ajaa ylitseni, kun ei herrashenkilö osaa ohittaa käytävän puolelta! Mikä lie, eunukki, kun naama on norsun vituralla!". Kuuli se, ääliö! Tuuppaa minua toistamiseen ja murisee takaisin. Sota on julistettu! Ja täältähän pesee! Ostoskärry-sota alkakoon! Minen väisty!
Murunen tulee hetken kuluttua paikalle ja huomaa taistomme. Hän tuumaa rauhallisesti: "Rakas, nyt olisi kaikki kärryssä. Mennäänkö maksamaan ne?". TAIKASANA! KAUPASTA POIS LÄHTÖ! JIPPII!!!
Ja niin rallattelen jatkaessani eteenpäin kassalle asti. Toki kassajonot ovat pitkät ja sielläkin etuillaan ja tönitään ja ajetaan kantapäille,mutta tiedän, että kohta olen ulos ovesta ja raittiissa ilmassa ilman ruuhkia! IHANAA!
Kassaneiti on jo ties kuinka monelle sanonut "laitetaanko pieneen pussiin, hyvää Juhannusta ja tervetuloa uudestaan". Hymyilen ja toivotan kaunista kesäpäivää. Hän hämmästyy ja hymyilee. Olen eka, joka ei ärhentele hitaudesta tai vääristä alennuksista. Niin... Minähän olenkin positiivinen ja iloinen ihminen. En minä viitsisi kaupoissa mieltäni pahoittaa tai kiukutella...
Murunen rykäisee ajatukselleni ja hymyilee. Mitähän hän sillä tarkoitti?!
Mielikuvituskirjoitukseni huomisesta alkaa saada päätöksen makkarista kantautuvan hyvän yön toivotuksen vuoksi. Minäkin tahdon pehkuihin! Ja niinpä päätän kirjoittelemisen tähän, toivotan kauniita unia ja muistakaa, ettette tunge kaupassa seinän puolelta! ;)
Joku sanoi tänään, että kirjoitukseni ovat hyviä. Toinen kertoi lukevansa kirjoituksiani mielellään. Siis LUKEVANSA, eikä vain kuvia katsota. Ei sillä,etteikö kuvatkin olisi tärkeitä ja katsottavaksi tarkoitettuja. tuollaiset ylistyssanat kahdesta eri ihmisestä lähtöisin saavat rintani (molemmat) nousemaan pystymmäksi. Onkohan se se luonnon oma push uppi?
Jään tuijottamaan pystyssä törröttäviä tissejäni hetkeksi mietteissäni. Luin jostakin tovi sitten, että ameriikan? tiedemies olisi sitä mieltä, ettei rintsikoita pitäisi käyttää, koska rintsikat aiheuttavat rintalihasten surkastumista.
Otan toisen rintani käteeni ja alan pyöritellä sitä. Tunnustelen sen kudoksia ja yritän selvittää, onko se surkastunut vai kimmoisa. Ainakin se roikkuu sillai osittain, mutta eikös isot rinnat roiku, ellei niissä ole silikoonia?! Maanvetovoima ja iän tuoma rappeuma... Mutta yllättävän hyvässä kunnossa nämä ovat ikääni nähden, ajattelen ja vaihdan toiseen rintaan. Samalta sekin tuntuu.
Jos minä nyt alkaisin kulkemaan ilman rintsikoita, olen satavarma, että muutamassa tunnissa olisin kipeä kuin ikäloppu mummo. voivottelisin selkääni ja rintalihaksiani. Ei siitä mitään tulisi! Ja entä kaikki vaatteet, joissa pitäisi kuitenkin ryhti olla kunnossa?! Eipä tiedemies ole ajatellut isotissisiä! Luuleeko se ihan oikeasti, että me alettaisiin roikottaa tissejämme polvissa?!
Hymähdän itselleni ja koko tissi-pohdiskelulleni.
Mieleeni tulee iltapalaksi leipomani pasteijat ja mietin, jokohan ne ovat jääkaapissa. Ei auta muu kuin nousta kesken kirjoituksen, sillä muuten unohtaisin ne pöydälle ja sitten aamulla manaisin itseni ja muistini. Muistini, mikä on olematon toisinaan. Kaikki riippuu voimavaroistani.
Voimavarani ovat olleet hakoteillä viime aikoina. ystävät laiminlyöty blogimaailmassakin ihan vaan sen vuoksi, etten ole jaksanut mitään, että olen yrittänyt kerätä omia voimiani talteen ja saada itseeni iloa ja elämänmyönteisyyttä takaisin. Kaikki se suru ja murhe, mitä vähän aikaa sitten tuli päällemme urakalla, otti voimansa meistä kummastakin. toinen toistamme tuettiin, itkettiin olkapäitämme vasten, jaettiin räkärätti... Nyt sitten yritetään kannatella, niinkuin rintsikat niitä rintoja... Ja taasko minä niistä tisseistä puhun?!
Se aika, kun kaikki suru ja huoli oli päällämme yhtä aikaa, on nyt kuin usvaa ja mustaa aukkoa. Kuinka olemme jaksaneet ja selvinneet kaikesta?! Nyt voimme jatkaa eteenpäin, mutta kaipaus on kova. Kaipaus, ikävä, muistot... Yksi ajanjakso on takana.
Muistan keväällä näkemäni unen, jossa tulisin pohtimaan jotain asioita, jossa jokin ajanjakso jäisi taa. Tätä se oli! tätä kaikkea! Ja tässä minä nyt olen, pohtimassa asioita! vilkutan kaihoisasti taivasten valtakuntaan. Hyvästi!
Niiskautan sisälleni valuneet kyyneleet pois. Tämä päivä on ollutkin helpompi, kuin vaikkapa viikko sitten. Vastikää olin täysin romuna. Suuri musta pallo sisälläni puristi niin kovaa, niin kovaa! Itkin vain vapisten. En saanut sanoja suustani. Ja nyt tänään minä jo hieman hymyilenkin.
Pasteijat olivat jo jääkaapissa. Huomenna saamme vielä aamupalalle niitä. Sitten olisi edessä kaupunkireissu. Pitää ostaa Juhannuksen ajan ruuat niin ei tarvitse ruuhkassa seikkailla. Minä en siedä ruuhkaa! Ne kaikki äreät ihmiset siellä ja etuajo-oikeuttaan kuvittelevat mummelit ja ukkelit! Ne kaikki, jotka tallovat pienempien varpaille ja tuuppivat kyynärpää-taktiikalla lihaosastolla! Ne, jotka suureen ääneen kailottavat haluavansa sitä lehdessä mainostettua tarjousjauhelihaa ja se pitää tuoda heille heti käteen! Myyjä-parat punaisina, harjoittelijat varsinkin. Eka työpäivä ja tarjous-jauheliha-skandaali!
Ei käy kateeksi myyjäpoikia.
Jos pääsen johonkin käytävän reunaan turvaan tallojia ja tuuppijia, jään parkkiin ihan seinän viereen, jotta ohitseni pääsevät helposti käytävän puolelta. Ahdistus niistä mammoista nostaa päätään, joten on aika rauhoittua. Odotan Murusta, joka käy appelsiinit sukkelasti väkijoukossa puikkelehtien hakemassa, ja tuijotan juustohyllyä meditoiden siinä samalla. Mmmmmmmmmm...... Hmmmmmmmm.... Rauhoitun pikkuhiljaa... Tiedän, että entisenä jalkapalloilijana Murunen pärjää suuremmassakin "joukkueessa" ja saa "pallon" turvallisesti "maaliin", toisinsanoen ne aplarit ostoskärriin. Mutta mitä tekee tuo keskiluokkaa ylempänä oleva mieshahmo?! Hän on päättänyt mennä kärryineen minun lävitseni?! ei, kun hän haluaa ohittaa minut seinän puolelta, eli siitä välistä, mitä on ehkä 5 senttiä olemassa!!! HALOO!
Mies tuuppaa kärrillään minua kipeästi selkään ja mumisee jotain huonosti käyttäytyvistä tolloista. Mulkaisen häntä silmiin ja puren hampaani yhteen. Minulle riitti nyt tämä ruuhka ja kilttinä oleminen! Tönäisen kärriä pepullani takaisin päin ja otan kännykän käteeni, mukamas soittaakseni, ja kailotan kuuluvasti, jotta se mies kuulee varmasti, että "on täällä ruuhkaa! Joku ääliökin meinaa ajaa ylitseni, kun ei herrashenkilö osaa ohittaa käytävän puolelta! Mikä lie, eunukki, kun naama on norsun vituralla!". Kuuli se, ääliö! Tuuppaa minua toistamiseen ja murisee takaisin. Sota on julistettu! Ja täältähän pesee! Ostoskärry-sota alkakoon! Minen väisty!
Murunen tulee hetken kuluttua paikalle ja huomaa taistomme. Hän tuumaa rauhallisesti: "Rakas, nyt olisi kaikki kärryssä. Mennäänkö maksamaan ne?". TAIKASANA! KAUPASTA POIS LÄHTÖ! JIPPII!!!
Ja niin rallattelen jatkaessani eteenpäin kassalle asti. Toki kassajonot ovat pitkät ja sielläkin etuillaan ja tönitään ja ajetaan kantapäille,mutta tiedän, että kohta olen ulos ovesta ja raittiissa ilmassa ilman ruuhkia! IHANAA!
Kassaneiti on jo ties kuinka monelle sanonut "laitetaanko pieneen pussiin, hyvää Juhannusta ja tervetuloa uudestaan". Hymyilen ja toivotan kaunista kesäpäivää. Hän hämmästyy ja hymyilee. Olen eka, joka ei ärhentele hitaudesta tai vääristä alennuksista. Niin... Minähän olenkin positiivinen ja iloinen ihminen. En minä viitsisi kaupoissa mieltäni pahoittaa tai kiukutella...
Murunen rykäisee ajatukselleni ja hymyilee. Mitähän hän sillä tarkoitti?!
Mielikuvituskirjoitukseni huomisesta alkaa saada päätöksen makkarista kantautuvan hyvän yön toivotuksen vuoksi. Minäkin tahdon pehkuihin! Ja niinpä päätän kirjoittelemisen tähän, toivotan kauniita unia ja muistakaa, ettette tunge kaupassa seinän puolelta! ;)
Kommentit
Mutta tämmöistä tämä on :). Ihmisten kanssa.