Kuolematon

Marko Kilpi: Kuolematon.

Nämä raiteet eivät tule mistään eivätkä ne johda minnekkään. Siitä huolimatta niillä on tehtävä.
Ollin päähän jää soimaan lause:
Mitä sä oikein pelkäät?

Sheferijim on haastanut lukemaan kirjoja. Olen jo oppipoikana matkalla kohti mestaruutta. Kirjastoreissulla Murunen noukki mukaan matkaansa Kuopiolaisen kirjailijan, Marko Kilven Kuolemattoman. Kirjalla on 7 päivää aikaa lainauksesta palautukseen. Ns. pikalainaus siis kyseessä. Meillä on nyt mennyt 3 vuorokautta, ja olemme kumpikin tämän kirjan lukeneet. Voisin siis käyttää kirjasta sanaa: Mukaansatempaava!

Aikuiset harvemmin ymmärtää, miten rajusti lapset perheväkivallan kokee. Jo pelkästään perheväkivallan näkeminen on äärimmäisen traumatisoivaa. Se on kuolemakokemus.

Kirjan päähenkilöt ovat poliiseja. Ammattitaitoisia, kunnianhimoisia poliiseja, jotka tahtoisivat muutakin, kuin pikkujuttuja. silti taas yksi pikkujuttu edessä... Vai onko sittenkään?

Kodin pitäisi olla turvallisin paikka maailmassa. Isän tai äidin pitäisi olla se, joka pelastaa kaikesta pahasta.

Lisäksi kirjassa vilahtaa palolaitoksen ammattimiehiä pelastamassa ihmisiä liekeistä ja turvaamassa poliisien tärkeää tehtävää henkensäkin uhalla, sairaalan henkilökuntaa aina rikollisia hoitavista hoitajista  ja lapsia suojelevista lasten syöpäosaston hoitajista patologeihin ja preparaattoreihin, joiden avullaan ruumiista selvitetään rikoksia. Psykologit ja psykiatrit selvittävät uhrien kokemaa. Jollekin ammattirikollisuus on ammatti. Jollekin äitiys tai isyys. Kirjan lopussa huipennus Kuopiolaisissa maisemissa vie mukanaan paikalliseen ostoskeskukseen ja siellä ammattikunta lisii vielä myyjien ja vartijoidenkin hahmoina.

Talo seisoo pitkään hiljaisena ja pimeänä. Ympärillä elämä jatkuu normaalisti. Ihmiset kulkevat ohitse, koiranulkoiluttajat, lenkkeilijät. Kaikki on hyvin niin kauan, kunnes joku alkaa epäillä, aavistella.
-Jonkin tehtävä on aina löytää. Jonkun tehtävä on paljastaa, mitä tapahtui. Paljastaa pahin mahdollinen painajainen. Avata ovi kysymyksille, joille ei ole vastauksia.

Mikään ei ole sellaisen jälkeen enää niinkuin ennen. Kaikki muuttuu. Kaikki loppuu, eikä mikään enää ala.

Kirjan kirjoitustyyli on helppolukuista ja lukijansa kiinnostusta ruokkivaa. Ensimmäinen kirja, minkä koskaan olen näin nopeasti lukenut.

Sitä kuvitellaan, että pahimmat ihmiset ovat paatuneita huumekauppiaita ja muita taparukollisia, mutta ne ei ole mitään verrattuna tavallisiin ihmisiin. Perheenisiin ja -äiteihin. Keskenkasvuisiin koulupoikiin.

Kuolematon kuvaa tapahtumat elävästi. Voin hyvin nähdä vapisevan äidin keittiössä selin itseeni ja pidättelevän suruaan, jota ei saa näyttää. Voin tuntea löyhkän lasipurkin kannen alta tai tallista. Nähdä verikerrostumien valumat. Voin tuntea pelon, kivun ja koko sen kerronnan, jonka Kilpi on teoksessaan kuvannut. Taidokas kirjailija!

Entä jos se onkin elossa!? Jos sitä on pidetty tarkoituksella hengissä? Syötetty, juotettu ja hoidettu. Jotta liha pysyy tuoreena. Jotta sitä päästään syömään uudestaan. Samaa uhria voi käyttää monta kertaa....

Luettuani Kuolemattoman, huokasin syvään ja kiitin siitä, että oma lapseni on kaidalla tiellä. Kiitin siitä, että uskallamme näyttää tunteemme ja uskallamme hakea tarvittaessa apua. Toisaalta lukemani herätti tunteita syvemmältäkin jostain kaukaisuudesta. Alitajunnasta. Kysyin itseltäni: Mitä minä pelkään?

Vanhempi konstaapeli Olli Repo joutuu todistamaan työparinsa Elias Kasken kanssa pikkurikollisen itsemurhaa. Kuolleen miehen asunnon pakastimesta löytyy pusseja, jotka sisältävät epämääräisiä jäätyneitä kappaleita. Samaan aikaan pienen pojan isää epäillään pahoinpitelystä, mutta tutkinta johtaa vielä vakavampien rikosten juurille. Vähitellen Repo ja Kaski tajuavat, että rikokset liittyvät toisiinsa ja kytkeytyvät laajempaan, vuosikymmenten taakse ulottuvaan vyyhtiin. Kuolematon on yhden yhteiskuntamme järkyttävimmän ongelman ruumiinavaus.