Tämän hetken tilanteestani

Sain lausunnon nyt lääkäriltäni, joka minut tutki viimeksi sairaalassa. Lohdutonta luettavaa, mutta samalla todenmukaista. Turha hyssyttely ja kaunistelu on jätetty pois.

Tiedän, ettei tilani ole minkään mittapuun mukaan hyvä tai toiveikas, mutta silti se, kun lukee paperista sen kaiken ja tajuaa, että se kaikki todellakin kertoo minusta, sai minut pysähtymään ja ellei nyt järkyttymään, niin aika liki. Sitä yrittää mennä eteenpäin päivän kerrallaan ajattelematta totuutta. Ei ihan niin mustavalkoisesti, mitä se loppujen lopuksi onkaan. Sehän se vahvuuteni on ollutkin jaksamisessa ja selviytymisessä, että asenteeni on positiivinen, luottavainen ja mietin niitä hyviä asioita.

Lausunto oli periaatteessa yhden A4 mittainen. Hieman loppukommentteja toiselle. Kaikki se, mitä siinä oli, oli pääasiassa tämä:

Mistään toimenpiteestä, tutkimuksesta, leikkauksesta, kuntoutuksesta tai muustakaan muutoksesta EI ole hyötyä. Ainoa, mitä voidaan ehkä ajatella vielä, olisi hermostolliseen kipuun tarkoitetun lääkityksen lisääminen. Tällä hetkelläkin jo lääkitys on runsas. Mitään ei siis ole periaatteessa tehtävissä.

Toimintakykyni on vahvasti rajoittunut. Kipu on lisääntynyt ja kipualue laajentunut ja laajenee yhä. Käytetään nimitystä: Varsin hankalasti kroonistunut lannerangan rappeuma, leikkauksen jälkitila ja kroonistunut hermovaurio. 

Tätä bloggausta kirjoittaessani olin ollut hiljaa jo tovin. Nyt, kun pitäisi kirjoittaa viimeinen lause, aloin nauramaan. En tiedä, johtuuko se huumorintajustani, järkytyksestä vai mistä, mutta nauran silti. Haluatko tietää, mille nauran? Sille, että seuraava kirje mikä tulee olemaan Kelalta,siinä tulee olemaan sama teksti, kuin aiemminkin: HYLÄTTY!