H niinkuin harjoitus tekee mestari-sottaajan

Lapsena tuli vesiväreillä tehtyä kaikenlaisia maalauksia. Sittemmin vesivärien käyttö on jäänyt. Nyt kuitenkin talven aikana olen saanut hankittua vesivärit Suomalaisesta ja taisinpa maksaa peräti 2 euroa niistä. 

Huomaahan näistä vesiväreistäni tietenkin, että ovat halppikset, sillä niistä puuttuu se blogeista tuttu peittävä värimaailma, mutta tarpeeksi kun harjoittelee, alkaa väriä tulla riittävästi paperille. 


Harjoittelinkin sitten A4-kokoisen paperin verran tekemään taustapaperia omin koristein kortteihin, atc:lle tai vaikka kirjaprojekteihin. Haluan nyt jakaa oppini teillekin.


Ihan ensiksi SUOJAA PÖYTÄ! Suosittelen jotain muoviliinaa tms. 
Perusvalkoinen paperi oli minulla ja siihen piirsin ensin mustia ympyröitä ihan vaan sutasemalla vapaalla kädellä ja vauhdilla. Tarkoitushan EI ollut tehdä symmetrisiä kuvioita. 

Kun olin tehnyt isoja ja pieniä palloja, tein vielä puolikkaita palloja niin, että näyttäisivät olevan toistensa takana. 


Sitten aloin sutimaan vesiväreillä tyhjiä kohtia paperista. Käytin eri värejä. Ainakin vihreää, lilaa, sinistä, oranssia, punaista ja keltaista. Voit tehdä yhdellä värillä tai kahdella, mutta minä halusin käyttää useampia. Mitä useamman kerroksen väritin, sitä enemmän tuli sitä toivomaani peittoa/Väriä. 


Seuraavaksi paperin annettiin kuivua ja sillä välin tein muita juttuja. 
Äkkiä se kuivuikin. 

Ja musta tussi käteen ja vahvistamaan palleroisten ääriviivoja paksummaksi. Täten se yli mennyt värityskin sai anteeksi. 


Pinkkiä ja vaalean sinistä tussia käytin seuraavaksi. Vapaalla kädellä nämäkin palleroiset tein. Itselläni oli käytössä pro markerit. 


Sitten otin gelly-kynän, jolla koukeroin pallojen keskustat ja reunaviivat. Tämä värihän näkyy nimenomaan mustalla parhaiten.


Vihreällä tussikynällä piirsin pisteitä. 


Punaisella ensin syheröpalloja ja sama oranssilla tussilla sekaan. hyvin vapaat muodot, jotta linjaus pysyy samanlaisena. 



Lopputulos on valmiina tässä. Erilainen, värikäs ja hauska taustapaperi käyttövalmiina mihin tahansa askarteluun. Tokihan tätä tekniikkaa voit käyttää millä koukerolla tahansa ja väreillä tai mustavalkoisena tai miten tykkäät. Minä tein jo olemassa olleen ohjeen mukaisesti, mutta enpä nyt muista, mikä sen alkuperäisen ohjeen osoite oli. 

EDIT: Ohje saatu "TÄÄLTÄ"

Sopii vaikka lahjapaperiksi! 

Kommentit

  1. Big Brother silmiä!

    VastaaPoista
  2. Upea ja isnpiroiva, tekee mieli kokeilla jotain vastaavanlaista!

    VastaaPoista
  3. Peony & Parakeet-sivuston Päivi Eerola taitaa olla käyttämäsi ohjeen äiti :) Olen juuri liittynyt hänen taitelijauutiskirjeensä lukijaksi ja sain hyvin samanlaisen ohjeen sieltä.

    VastaaPoista
  4. hei, niin muutes olikin! hienoa! Kiva, kun toinen muistaa, mitä itse ei. Lisäänkin osoitteen heti tänne!
    Itse löysin jonkun blogin kautta sinne.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Hei, kaunis ihminen, soisitko minulle hetkisen..
Mitä pohdit postauksesta tästä?
Entä yleensäkin blogini hedelmästä?
Jätäthän viestin lyhyen tai pohtien pitkään,
Mutta anonyymit haukut tosin eivät johtaisi mihkään!
Olkoon päiväsi sateenkaaren sävyinen, iltasi leppoisa, yösi tyyni.
Ja kun saapuu aamu uusi, jo sängyssä tuumi:
On Inspiksen Viltsu sun ystäväsi vanha taikka uusi.

Ystävyydellä kaunissieluiselle lukijalleni,
Viltsumari