Siirry pääsisältöön

Menneitä muistellen ja uutta askarrellen


Olemme Murusen kanssa kulinaristeja. Jos hemmottelemme itseämme, se liittyy jotenkin suusta sisään menevään asiaan. Ruoka, juoma, makeinen, jälkkäri... Samaten moni on sen huomannutkin ja olemme saaneet ihania herkkuja tulijaisiksi tai lahjakortteja ruokakauppaan tai muuten vaan hemmottelua makuhermoillemme. Yksi tällainen herkkuhetki oli taannoin, kun kävimme kiinalaista ruokaa. Ei vaan jaksettu enää tehdä ruokaa itse ja olin ollut jo niin pitkään itkuinen ja kivulias. 


Tiedämme paikan, jossa palvelu on aina iloista, ystävällistä, miellyttävää... Aina saa rahoille vastinetta ja juomat kuuluvat ruuan hintaan. Vaikkei paikka itsessään olekkaan luksus-ravintolan veroinen, on se makuelämys ja palvelu parempaa, kuin monessa muussa paikassa. 


Kiinalainen ruoka onkin meillä se, mihin tulee himo ja sitä on vaan joskus saatava. 

...

Sain postista noutoilmoituksen. "Voitte noutaa lähetyksen postista". Oli päiväys ja postin osoite. Siinä kaikki. Ajattelin, että se on odottamani paketti, jossa yhteistyö-asioita. Siispä postiin kuponki kourassa ja mieli iloisena. 

Annoin tiskille nouto-lapun ja passini. Hehän aina pakettia hakiessani pyytävät henkkarit. Nyt virkailija tuumasi, ettei passia tarvita. Ai jaa...?

Hän hakee kuoren ja napsuttaa kassaan jotain. 
"kolme kuuskymmentä, kiitos".

Mitä? 

"kolme kyyskymmentä". 

Siis, maksaako tämä? Miksi? Mitä ihmettä?

"Kyllä! Tämä on lunastusmaksu, kolme kuuskymmentä. Odotas, lähettäjä on laittanut vain 2 eurolla postimerkkejä, vaikka pitäisi olla 4 eurolla". 

MITÄ?! 

"Odotas, mittaan tämän. Kyllä! Liian vähän merkkejä. Tunnetko lähettäjän? Hän on laittanut 2 eurolla merkkejä ja pitäisi olla enemmän, joten joudut lunastamaan tämän". 


No just joo! Siinä vaiheessa minua alkaa turhauttamaan!  Mietin, onko minulla edes rahaa mukana tarpeeksi. Onneksi oli vitonen, millä maksaa kuori. Olinhan menossa kaupalle postin jälkeen. Meninkö?!?!

Miksi Posti ei ilmoittanut jo lapussa, että kyseessä on maksullinen lunastus? Tai yleensäkkään lunastus? Entä jos olisin mennyt ilman rahaa hakemaan?! En tietenkään olisi saanut sitä! 


Kyllä minua turhautti maksaa tuo summa, kun ei mitään ennakko ilmoitusta maksuista ollut tai ei ollut sovittu, että minä missään muotoa maksaisin noinkin paljon tästä lähetyksestä. 


Kuoresta paljastui fimomassakoristeita, muovihelmiä, pari eripari korvista, parittomia helmiä. Maksoimme lähettäjän kanssa tästä yhteensä 5,60€!
Kaiken huippu oli, että lähettäjä kertoi vieneensä kuoren postin tiskille ja virkailija oli tämän punninnut ja maksattanut merkkien summan!!!

Kumpikohan posti on toiminut väärin?!

Suurin osa lahjoituskorujen osista tulevat siten, että minä maksan postimaksut. Hyvin harvoin saan täysin veloituksettomana koruja purettavaksi. Tai osia. Sen takia olenkin ollut hyvin tarkka siinä, mitä olisi tulossa, jos maksan postimaksut. En halua maksaa sellaisesta, mistä tiedän, etten saa tehtyä koruja. Kuva on hyvä tapa tarkistaa, kannattaako tuotteita lähettää vai ei. Saako kenties joku toinen niistä enemmän iloa. Minulla ei myöskään ole varaa ostella tai maksella suuria summia, useita euroja vanhoista koruista tai irto-osista. Ne kun eivät käy siltään koruiluun, vaan joudun purkamaan ja puhdistuksen jälkeen näen, mikä osa soveltuu ja mikä ei, koruihin. Toki helpompaa olisi ostaa uusia osia. Pyrin siksi hinnat pitämään kohtuudessa ja siinä, että minulla edes on mahdollisuuksia harrastukseeni. Lahjoituskorutkaan eivät siis ole ilmaisia, joista teen ilmaisena koruja ja myyn voitolla. Yksikään koru EI ole ollut ilmainen minulle! Jokaisessa on aina postimaksettuja, tilattuja, ostettuja uutena ja uusien postimaksettuja osia. Työn määrä on huikea, mutta työpalkkio on surkea. 


Tässä yksi askarteluni tuotos. Ovikyltti, jossa teksti: Shhhh.. Do not disturb Im making cards!

eli suomeksi: Hys hys. Älä häiritse! Olen kortteilemassa! 

Kommentit

Kata Maria sanoi…
Tuo lunastus on kyl niin kurjaa. Mulle käynyt kans samoin... Aikamoiset lunastus maksut on vaikka tarvis yhen merkin vain lisää...
Mukavan näköinen ovikylttikin. :)
Anonyymi sanoi…
Kaikkea sitä lukeekin ja näkeekin :( minusta tuota ei ole alkoituspäässä postissa edes punnittu,koska siihen tulee se ns.pottoleima,ja saatkohan noista edes tehtyä mitään.Nea
Vilimarika sanoi…
Lähettäjä on kertonut vieneensä tiskille, joten uskon häntä. Mikä syy hänellä olisi edes valehdella tällaisesta!?
Ilmeisesti postissa mitattu väärin tai sitten muistettu se määrä väärin, missä vaihtuu maksut kalliimmaksi??? En Sisällöstä purnaa, hyvää tarkoitettu ihan vilpittömästi. Postin toimintaa moitin. Jollei koruiksi ole, teen sitten jotain kirjoihin, koristeita. Tosin niihin en yleensä osta näin "kalliilla" lisukkeita. Posti... :/

KUUKAUDEN TOP 3

Aurinko ja HeyDay Sunbeam

Aurinko on tähti, jota Maa kiertää. Aurinko syntyi vajaa 5 miljardia vuotta sitten. Auringonvalo on Suomessa kesällä merkittävin D-vitamiinin lähde ja lisäksi auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen, joka on suurimmillaan öisin ja talvisin. Melatoniinilla on unettava vaikutus, joten auringonvalon puute päiväsaikaan voi aiheuttaa väsymystä ja häiritä uni-valverytmiä. Luonnollisen valon puute voi myös aiheuttaa kaamosmasennusta. Noin vajaan 5 miljardin vuoden kuluttua auringon energia ehtyy ja aurinko katoaa kokonaan pois. Mutta mitä tehdä, jos meidän oma energia meinaa ehtyä pimeänä kautena eikä auringon energiasta ole tietoakaan?! 

Joku vastannee lähtevänsä etelään aurinkoon, jollekin energiaa tulee kirkasvalolla ja joku ottaa D-vitskut purkista. Kaikki ihan oikein! On myös huolehdittava siitä, että nautimme terveellisiä aterioita ja hellimme ja huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme. Hemmottelua, nautintoa, iloa, hymy päivässä ja mitä ikinä keksitkään piristääksesi…

Joulukortti kääreestä kierrättäen

Kun kierrätys on sydämen asia, löytää mitä merkillisimmätkin asiat tiensä askarteluun mukaan. Tällä kertaa pysytään kuitenkin ihan perus kierrätyksessä ja sujautetaan suklaalevyn kääreestä pala korttiin. Lisäksi leimattua, leikattua, teipattua ja yhteen liimattua.Tämä kortti on tilaustyönä tehty. 

Joulukalenteri luukku 15: joulutorttukortti tutorial

Olen yksi blogisisarista ja meidän joulukalenterimme on tänä vuonna joulutorttukalenteri. Se löytyy instagramista hastagein ; "joulutorttukalenteri17"  ja "blogisisaret". Minun luukkuni vuoro on tänään.

Kyseessä ei ole ihan perustorttuset, vaan meidän blogisisarten tortut ovat höystetty uudenlaisilla mausteilla. Mausteita ovat mm. Huumori, erilaisuus, mielikuvitus jne.
Ja aiheeseen sopivia torttuja löytyisi minultakin jo pellillinen..


Kuten epäonnistuneet torttuwienerit...

Enkelitorttu tai..

..Torttu kuin torttu.. hehheh.
Minun virallinen luukku on kuitenkin joulutorttukortti. Blogeissa ei näy kaikkien sisarten tortut, mutta minun torttuni tulee nyt tänne blogiini tutoriaalina. Toki myös siellä Instagramissa edellämainituilla hastageillä ja minun profiilissa on kuva torttukortistani. Löydät minut Instagramista nimellä Inspirationblogi TAI Viltsumari. Kyseessä yksi ja sama profiili. Ethän sekoita profiiliani muihin samankaltaisiin bloginimiin, joita on jälkeeni tull…